Itsensä ilmaisu.

Tässäpä onkin J.joutavalla mielenkiintoinen, tuore näkökulma kirjalliseseen ilmaisuun. Pontius Piltauksen sanat "minkä kirjoitin, sen kirjoitin" ovat jääneet elämään merkkinä siitä, että kanta on peruuttamaton, ei hän halunnut arvostelusta huolimatta muuttaa kirjoitusta Jeesuksen ristiin, eikä myöskään tehtyä päätöstä.

Tunnekuohuissa kehotetaan laskemaan kymmeneen, ennenkuin suunsa avaa. Aina se kymmenen sekuntiakaan ei riitä höyryn purkaantumiseen, ja suusta vyöryy harkitemattoia sanoja, joita saa hetken päästä katua. Sanottu sana ja ammuttu nuoli, niitähän ei takaisin saa. Vaikka kuinka selittelisi ja silottelisi, vahinko on jo tapahtunut. Ehkä ajattelemattomia sanoja voikin korjailla parhaiten sanattomilla viesteillä, kuten kukkakimpulla tai huomaavaisilla teoilla.

Palstalle ei tietenkään kannata tulla kiukun vallassa, ja eiköhän pahin terä taitu jo, kun konetta availee . Voihan kirjoittaa vaikka kuinka pitkän sydämistyneen vuodatuksen, mutta jättää se lähetä-nappula painamatta, tääsähän on myös mahdollisuus peruutukselle. Aina on uusi mahdollisuus, anteeksikin voi pyytää, ei tämä haudanvakavaa touhua saa olla. Lukijallakin on vastuunsa, kiukkuisena lukeminenkin vääristää asioita.

Nyt vakaan harkinnan jälkeen lähetän tämän, enkä pyyhi edes tuota alun kehua J.joutavalle hänen taidostaan löytää persoonallisia näkökulmia. Hän saattaa joutua kärsimään kateudesta joka kohdistuu kehuttuihin, ja minä voin saada moitteita nuoleskelusta. Mutta en kadu sittenkään, että näin kirjoitin ja voisin saman sanoakin jos naamatusten kohtaisimme.

Ramoonalla' on taito saada melkein unohtamaan epäonnistuneet ilmaisut joilla olen useinkin pahaa saanut aikaan. Tiedän miten anteeksipyyntö voi joskus olla lisää vettä myllyyn,
mutta tässä. Anteeksi!
Kävin aika pitkällä lenkillä kamera matkassani.

Vanhastaan tiedä solmujen löystyvän avarassa maailmassa vaeltaessa. Pienessä huoneessa istuen solmut vain kiristyvät. Varpuset olivat palanneet maisemiin, mihin olivat kadonneet välillä? nyt otin kuvia niistä.

Ilmaisu se on tämäkin. No.

Mies tuli polkupyörällä baarista iltamyöhällä. Ehkä lasinsiru puhkaisi eturenkaasta ilmat pihalle.
Varakkaan näköisen talon ohi kulkiessaan ajatteli pyytää pumppua lainaksi, että kotiin vois ajaa. Ei ne noin rikkaat varmaan pumppua kulkurille kuitenkaan lainaa, meinasi.

Otti tiilen puolikkaan pihalta. Nakkasi talon ikkunasta sisään... pitäkööt pumppunsa...kele.

Hyvin ilmaisi naapurinikin itseään äsken! Tultuani metsäkävelyltä nyt aamupäivällä, riisuin vaatteeni, ja pujahdin saksalaiseen kotiasuun, joka on kuin pörröinen viltti vetoketulla vyötäröön ja viltin kulmat yli olkapäiden neppareilla kiinni vyötäröön.'
Lämmin ja ihana oloasu, mutta muistin postilaatikon ja käväisin asussani vielä sen tyhjentämässä..
Huh, sano naapurini "karhuksi luulin ja melkein säikähdin" ja nauroi makeasti:D Taisin olla villi näky, se kun on maahan asti ja pörröinen. Kyllä he minut tuntee, ovat toki nähneet kietaisuhameissa, sun muissa tunikatamineissa täällä kotioloissa.

Hyvä tällä asulla on ruuan jälkeen töllötintä katsella!

Meillä kävi muuan jermu kylässä ja kun huomasi kiven pitämässä
ulko-ovea auki otti kiven ja heitti kauas kaselikkoon. Eikä seityksiä teolleen, mutta kuten huomataan ei kiviä kannata kenenkään löydettäväksi asettaa.

Kun jo itsensä ilmaisu kaikkinensa sekoittaa miun pään, kirjotinpa tai puhuinpa. Olipa asia kuin asia, minun kohdallain saattaa hyvinkin jäädä usseimmiten epäselväksi....mitähän se tarkoittaa. Jos olisin jämpti ihminen, olisi monesti parempi, etten kirjoittaisi enkä puhuisi mittään. Mitä pitemmälle aiotusta asiasta kertominen etenee, sitä kauemmaks kaikkoaa allekirjoittanut eli minä asiasta. Loppujen lopuksi on ihan muissa maailmoissa eikä muista, mistä olikaan puhumassa. Mutta aloittajan kanssa olen hiukkasen eri mieltä, kyllä puhuttu sana aina kirjoittamisen voittaa. Voi esimerkiks nauraa kihertää puhelimessa puhuessaan vaikka puolet ajasta, näin voi ilmaista, miten hauskaa on puhua. Mutta mitenkä minä nauraa kiherrän kirjoittaessain, jos aihe sitä vaatisi. Tylsää olis aina välliin huomauttaa, että parem ottaa vitsin kannalta miunki puhheet, ehä mie ossaa asiaa vaatimusten mukkaan toimittaakaan, aina eksyn muuhun.
Jaaha...mitäs aloittaja taas sanoikaan?

Ei ollenkaan vitsin kannalta vaan vakavasti otan sus sinun kirjoituksen ja aika paljon samaa maata kanssani olet, kiertää kaartaa, mutta kyllä asia siellä tekstissä on ja ymmärtää kuka ymmärtää. Puhelimessa on tosiaan hauska tilanne kun vastapuoli puhuu, puhuu, kihertää nauraa ja kohta joku jäyhä hämäläinen säksättää mukana.

Tuli vilu ja hetken mietin olenko saamassa flunssaan, tee ei sytyttänyt eikä kahvikaan jäin kuuntelemaan kehoani onko särkyjä, ei ole.
Keittiössä tajusin itsekseni minun on kova nälkä, kauppaan ei ole pitkä matka mutta kun raaka-aineita löytyy niin kyllä yksi nälkä talttuu, mutta ei kovin suurta intoa alkaa valmistamaan mitään.
Vihdoin osui Jalostajan kaiken pahimman varalle ostettu hernesoppa säilykepurkki,
ja niin ongelma oli ratkaistu tai ainakin idea sytytetty.
Mausteeksi käsittelin grillikylkeä ja luut maustamaan gourmeen.
Herrajuutas miten maistuvaa, enpä aikoihin ole ilmaissut itseäni selkeämmin.

Vielä olisi yksi annos jos jollain on nälkä ja vilu, tule syömään! ;-DD

Tähän on pakko kertoa että juuri olen menossa täsätä keittiöön syömään tekääni keittoa. Keitossa ruskistettu jauheliha ja sipulit, silpputtu kaali, porkkanat, pari perunaa ja lanttua, mausteeksi mustaa pippuria, maustepippuria, soijaa, ruokalusikallinen tomaattisosetta, sweet ciliä,beef liemikuutio ja suolaa.
Kun olen syönyt sämpylätaikina on siihen mennessä noussut. Pyöräytän sämpylät ja paistan ja pakastan.

Johan jjoutava tempaisi asiajutun, jos sen haluaa niin käsittää. Hyvä!

Myös minusta se menee toisin, kuin aloittaja alkuun esitteli. Jos täällä tempaisee jutun "painoon", se on siellä ja monessa tapauksessa vankasti pysyy. Voihan yrittää korjailla, se on sitten eri asia, meneekö se perille.

Puheessa voi käyttää vapaammin kieltään, kun naamat ovat vastakkain. Mokansa voi heti korjata, jos parhain päin selittäminen ei auta. Eikä sitä sen koommin muistella. Lisäksi tule mukaan monimuotoinen elekieli, joka tulee puheen mukana merkittävästi esille. Sitä on varsin vaikeata yhdistää kirjoitettuun tekstiin - ainakin minulla. Siispä mielestäni puhekieli keskustelussa on aivan eri lajinsa kuin kirjoittelu.

Perustelen sillä kokemuksella, jota olen saanut. On hyvin vilkkaita, nopeatempoisia puheaparaatteja, joilla sanan sujuvasti lentää. Voi olla, jos heille tökkää kynän käteen, ei synny mitään, tai jos sitkeästi yrittää, roskakasa kasvaa. Kuulun jollain tapaa juuri näihin, puhe parhaimmillaan käy, mutta kirjoitus on työn ja tuskan takana. Ehkä olen jonkun verran kirjoittamisessakin edistynyt kovalla harjoittelulla.

Harkintaan kyllä kannattaa aina käyttää himpunverran kallista aikaansa. Suutuspäissään ei ole terveellistä kirjoittaa, eikä edes puhua. Omaan nilkkaan se tulee, vaikka oikeassa olisikin.

Riippuu myös asiasta ja myös kohteista, miten sanojansa valitsee ja sovittelee. Koskee niin kirjoittelua kuin puhumistakin. Jos kyseessä on totinen asia, on syytä perehtyä taustoihin edes joissain määrin ennen sanaisen arkkunsa avaa. Tekipä sen sitten puhumalla tai kirjoittamalla. Onhan asioita, joihin ei keneltäkään löydy oikeata vastausta, mutta taustalta saattaa löytyä "valistuneita arvauksia" ja erilaisia tietolähteitä. Wikipediakaan ei aina ole ehdottoman luotettava.

Täällähän joukko on hyvinkin epäyhtenäinen. Ei sitä poista jankutus, että olemme mukamas tasavertaisia tai tasa- arvoisia. Kyllä siinä, että jokainen saa mahdollisuuden kirjoitella ja se on hyvä. Se vain on niin, että jo ne valmiudet kirjoittamiseen vaihtelevat, niin myös taustatietojen laajuuskin. Kyllä sitä purtavaa jää jokaiselle, joka on kiinnostunut ajatuksiansa esille tyrkkäämään. Mitäs pienistä virheistä!

Vielä yksi piirre, joka silloin tällöin esille tulee, on vahingonilon juhlinta. Siitä en pidä, enkä toisten lykkäämisestä maanrakoon jostain mokasta, virheestä tai kuvitellusta voitosta. Olen jo nuorena oppinut, että maassa makaavaa ei pidä enää potkia.
Sama pätee myös kirjallisessa ja suullisessa kisailussa.

Olin työelämässä monesti neuvotteluissa. Joskus meni hyvin, mutta ei aina. Kun neuvottelu päättyi kannaltani hyvin, en hillunut riemusta, en jälkeen päinkään. Sellainen on turhaa ärsyttämistä jos asia on jo hoidossa.
Tulinkohan käyttäneeksi tarpeeksi harkintaa? Eihän tämä kuitenkaan kuolemanvakavaa ole.

Päivän ilmaisu.

...ja ruisleipä oli mustaa kuin aikakin
piski teki tarpeensa eteiseen

Kaverin sivuilta enkä malta olla lainaamatta.

Tuhlattavaksi on meille elämä annettu, ainutkertainen, rakastetaan toisiamme yli varojen.
Arto Melleri

Niinhän se on kuten ynnämuukin sanoo, harkintaa pitäisi olla ennen kun alkaa näpytellä viestiään.
Monen mielestä aloituksen aiheessa pitäisi pysyä. Sitä minä rikonkin ahkerasti, sillä olen sitä mieltä että jos tätä kerran keskusteluksi sanotaan niin sellaistahan keskustelu on oikeastikin.
En yleensä koskaan valmistele viestiäni sen enempää. Omasta puupäästäni ne kirjoitan kuten tuon aiheeseen sopimattoman ruokajutunkin tuossa edellä näpyttelin. Impulssi siihen ei tullut aloituksesta vaan s-s:n viestistä. Näin se usein käy se poikkeama aiheesta.
Siksi pidinkin siitä ketjun entisestä puumallista, jossa oksanhaaroissa oli ne aiheen sivuhaarat.
Ilo on kyllä lukea noita jäsenneltyjä ja selkeitä hyvin valmisteltuja kirjoituksia. Jotkut osaavat kirjoittaa niin tyhjentävästi, ettei niihin ole enää mitään lisättävää. Voi vaan kiittää.

No kun kerran tuli puhe ruuasta .
Ostin Mehulingon ,ja se onkin hyvä koska ei omasta mehusta saa niitä lisäaineita -- eikä sokeria , vaikka ei minulla sokeria vastaan mitään ole ,kun ei ole sitä sokeritautiakaan .. Niin piti sanomani , siittä mehulingosta tulee se sakka -- Ja huomasin ihan omasta Päästä ---- että siittä voi laittaa leivonnaisiin -- teinkin sitten omalla reseptillä tänään Sämpylöitä -- oli ostettuna Turkkilaista Jukurttiakin , sitä laitoin enkä yhtään muuta kun jauhoja Vehnää kun ei sattunut oleen muuta -- ja leivinpulveria ja suudaa nostamiseen Niin kanelia ja Kardemummaa -- ja niistä tuli niin hyviä että jerrykin ihan oli ihastunut minun sämpylöihini -- Otan tästä lähtien sen talteen mikä jää mehuista . . se on aika kuivaa mutta tuleepa samalla kuitujakin-Maistelin taikinaa ja ripautin siihen jonkunverran sokeriakin -

Minulla on ollut aikaisemminkin mehulinko mutta miniä rikkoisen -- Suomessa oli paljon omenoita ja oli saatava kaikki kerättyä -- kyllä sen mehun taisin sillon säilöä sokerinkanssa ja lämmitinkin 80 asteiseksi ennenkun pullotin .
Nyt laitan vaan senverran kun parissa päivässä tarvitsen
Marjat laitoin mehuksi ennen , paljon mehumaijalla -- oli se aikaa Nyt on toisin .