Vammainen mutta

Minä olen papereiden mukaan terve, vaikka minulla on kehityshäiriöitä niin fyysisesti kuin älyllisestikin. Olen jollain lailla epämuodostunut ihan päästä varpaisiin asti, mutta siitä huolimatta ei minulle ole diagnosoitu koskaan mitään fyysistä vammaisuutta.

Olen jo keski-ikäinen joten olen hakenut vuosikausia diagnooseja, mutta jostain syystä minulle ei ole diagnosoitu mitään vammaa mikä on todella outoa, vaikka olen ihan silminnähden poikkeavan näköinen luustonrakenteeltani, symmetrialtani, sopusuhtaisuudeltani ja kaikilta kohdin kasvoissa ja vartalossani ja näkee, että olen todella oudon näköinen.

Sitten minulla on ollut aina oppimisvaikeuksia, peruskoulun sain vaivoin käytyä heikoin arvosanoin ja jatkokolutukseen en tietenkään kyennytenää jatkamaan ja siksi olen aina ollut työtön muutamia työkokeiluja lukuunottamatta ja nyt olen eläkkeellä.

Kaikkein pahinta silti, että en ole koskaan saanut mitään diagnosointia vammaisuusasteestani enkä edes mitään vammaistukia jotka olisivat kuuluneet minulle jo ihan lapsesta asti.

Onko mahdollista saada takautuvana vammaiskorvauksia vuosikymmenien takaa jos saan joltain lääkäriltä vammaisdiagnoosin?
4152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kerro tarinasi lääkärille,mielestäni sinulle voidaan tehdä testit ja diagnosoida myöhemmässäkin iässä!

Äänestä
  • Kaiki vammaset helevettiin!

    Äänestä

  • Jkkkkkkjhjiioöpp kirjoitti:

    Kaiki vammaset helevettiin!

    *Kaikki

    Äänestä

  • Nklllllloiopöö kirjoitti:

    *Kaikki

    ÖÖÖÖÖÖ VITTU!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tukia kirjoitti:

Minä olen papereiden mukaan terve, vaikka minulla on kehityshäiriöitä niin fyysisesti kuin älyllisestikin. Olen jollain lailla epämuodostunut ihan päästä varpaisiin asti, mutta siitä huolimatta ei minulle ole diagnosoitu koskaan mitään fyysistä vammaisuutta.

Olen jo keski-ikäinen joten olen hakenut vuosikausia diagnooseja, mutta jostain syystä minulle ei ole diagnosoitu mitään vammaa mikä on todella outoa, vaikka olen ihan silminnähden poikkeavan näköinen luustonrakenteeltani, symmetrialtani, sopusuhtaisuudeltani ja kaikilta kohdin kasvoissa ja vartalossani ja näkee, että olen todella oudon näköinen.

Sitten minulla on ollut aina oppimisvaikeuksia, peruskoulun sain vaivoin käytyä heikoin arvosanoin ja jatkokolutukseen en tietenkään kyennytenää jatkamaan ja siksi olen aina ollut työtön muutamia työkokeiluja lukuunottamatta ja nyt olen eläkkeellä.

Kaikkein pahinta silti, että en ole koskaan saanut mitään diagnosointia vammaisuusasteestani enkä edes mitään vammaistukia jotka olisivat kuuluneet minulle jo ihan lapsesta asti.

Onko mahdollista saada takautuvana vammaiskorvauksia vuosikymmenien takaa jos saan joltain lääkäriltä vammaisdiagnoosin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu