Moni haaveilee omakotitalosta ja noita vanhoja saakin edullisesti, kuitenkin silmät auki ja korvat kuulolle.
Tässä nuoripari osti talon, jonka uudisosan oli oikein kuulu arkkitehti suunnitellut ja kerrottiin, että kaikki vanhakin on uusittu samalla.
Totuus on tullut julki, en tiedä kuka talon on rakentanut, mutta vatupassi ja mitta eivät ole tälle rakentajalle kuin noin arvoja.
Ihmettelivät kun ovat hankaavat, eivät oikein mene kiinni, uudisosa rakennettu 2000-luvulla. Kun tarkistettiin oli seinä oven luona vinossa, ei ihme että kangersi.
No tässäkin nuori nainen katsoi äitinsä kanssa enemmän sisustusta, joka oli kyllä laadukasta, mutta tekijä oli sen pilannut huonolla ammattitaidollaan. Esim upe lautaparketti oli leikattu liian lyhyeksi, joten jalkalistakaan ei ihan joka kohdassa peitä pientä rakoa. Todellakin ovat useat ovat huonosti kiinni meneviä, ei ole kaikki osat suorassa, toki saadaanhan ne suoraan, mutta vaatii tekemistä ja kulujakin tulee, koska pitää maalata uudelleen paikkoja.
Kun asuntoa menette katsomaan, älkää missään nimessä arkailko kokeille kaikkia ovia, katsoa kaapistoja, kulkea seinänvieret sisällä j aulkoa. Hyvä olisi olla mukana vatupassi ja mittanauha ja vielä ammattilainen tutkimassa ja samalta retkeltä poissa sisustuksen katsojat.
Eli aikaa katsoa ja kokeilla kaikkea ja se perusta vesieristykset, katto ja kunto on kaikkein tärkeintä. Se sisustus on vasta viimeinen asia jota tulisi miettiä.
Välittäjät vain välittävät eivät tiedä juuri mitään, ottavat palkkansa ja yrittävät hädistää tekemään ostositoumuksen.
Sitä nimeänne älkää kirjoittako kuin vasta sen jälkeen kun olette perusteellisen tutkimuksen tehneet.
Tapetit on halpoja ja jopa parkettikin verrattuna näihin talon rakenteiden huolimattomuuksiin ja virheisiin, sillä ne maksavat paljon.
Sitten on vielä tuo ilmastointi, kannattaa todella katsoa toimiiko ja miten kuluttaa sähkö, jäätyykö talvella.
Paikat sokkelissa on merkki vioista eli perustuksen viasta.
Eihän siinä mitään talon voi ostaa jos ajattelee korjaavansa, mutta eipä siitä sitten kannata maksaa hintaa kovin paljoa, pitää huomioida korjauksen hinta ja sitä ei kannata tehdä huonosti, sitä korjausta, muuten menettää rajansa todella.
Välittäjä ei vastaa virheistä, kertoo saaneensa tiedot myyjältä ja joudut käymään oikeutta myyjän kanssa. Pahassa tapauksessa häviät.
Asiantuntjiat mukaan tarkastuksiin on pieni hinta ja naisten suut tutkittava, sillä tuokin nuoripari ei koskaan saa omiaan pois talosta. Sisutus ei ole tärkeä asia, vaan talon todellinen kuntoa ja rakentajan ammattimaisuus, vanhakin voi olla hyvä, mutta kunnon timpurin jäljiltä, ei harrastelijan.
Millit pitää olla paikallaan.
omakotitalon ostaminen
3
304
Vastaukset
Vaikkakin kompastelevaa kirjoitusta, niin silti TÄYTTÄ ASIAA! Juuri näin pitää toimia, ja vieläpä ottaa laadukas kuntotarkastus (hinta n. 1000 €). Itse olen myyjä, ja haluan, että ostaja saa mahdollisimman puolueettoman tarkastuksen, jottei tule sitten jälkeenpäin mitään sanomista.
- adfuartu
Mjoo.. Sikaa säkissähän ei kannata ostaa. Jos ei itse tiedä mitään rakentamisesta niin sitten sellainen ihminen mukaan joka tietää. Aika monella noista kuntotarkastajienkin raporteista saa pyhkiä perseensä, koska myöskään sillä tarkastajalla ei ole minkäänlaista vastuuta. Kaipa niitäkin löytyy jotka sen työn tekevät kunnolla, mutta aika monella sekin on hakusessa.
En nyt kuitenkaan ihan vatupassilla menisi taloja mittailemaan. Varsinkaan vanhempia taloja jotka on rakennettu silloin ku vatupasseja ei vielä ollut... Ja puuosat turpoavat aina kesällä... - mek
Toijnen asia on että vanhan talon ostaa niin pitää vaatia myyjää ottamaan piilovirhevakuutuksen että jauppa toteutuu ja ne korvaa melekin 100000€ saakka jos jotain löytyy ja jos myyjä kieltaytyy niin ei kauppoaja kohteesta. Kosteusmittaukset koko asuntoon ja sokkelin ja välikaton vilitilan tarkastukset niin hyvä tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33484131 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12531Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692308- 1791935
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161502Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91351- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181771290RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601280Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421187