sisu sales

Kakkaa lumella

VAROITUS!! IHAN KUSETUSTA KOKO FIRMA! Älkää missään nimessä lähtekö siihen mukaan! PALKKAA ETTE TULE NÄKEMÄÄN JA TEITÄ KOHDELLAAN, KUIN PASKAA. Sen paskan kyseenalaistamisesta seuraa välittömät potkut!

Teitä on varoitettu.

3

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Esimiehesi/yrittäjä

      Hei.
      Kakkaa lumella, ottaa täällä kantaa voimakkaasti ja tuo esille asioita, jotka ei pidä paikkaansa. Tämä asia on keskusteltu hänen kanssaa kaksi kertaa koeajan puitteissa ja kerran sen jälkeen. Ei voi edellyttää tulosta, saati palkaa tulokseta johtuen jos kahdenviikon aikana on työpaikalla ja soittopisteessä 14 tuntia ja on poissa käytännössä kaikista alkubriefeistä. Samaan aikaan poissaolojen aikana on ollut toisen, kilpailijan haastateltamana. Kilpailijana työntekijöistä. Luvattu takuupalkka perustuu läsnäoloon ja työntekemiseen annettujen ohjeiden ja sääntöjen mukaisesti. Nämä ei ole toteutuneet, et ollut vilpitön yritystämme kohtaan ja käytit Meitä pelkästään hätävarana, ilman työntekoa. Voimme keskustella asiasta lisää kasvotusten, ja jopa uuden työnantajan läsnäollessa jos haluat. Mutta lopeta täällä yrityksemme mustamaalaaminen.

    • Don Luis

      Näitä luusereita on rannikko täynnä.

    • omaan nilkkaan

      Ei hätää, ei noiden laiskojen ja moraalittomien työntekijöiden juttuja kukaan ota vakavasti. Aloittaja voisi katsoa peiliin! Sääli, että näitä hampuuseja sattuu jokaisen työnantajan kohdalle turhan usein. Siksi työnantajien kannattaakin selvittää muilta firmoilta miten ne hommat on aiemmin sujuneet vai tehtiinkö töitä lainkaan. Aloittajalle suosittelen maitojunalla kotiinpaluuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5000
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1129
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      947
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe