No tämän päivän Itä-Hämehän sen kertoi - uimahallin remontti on syytä toteuttaa, koska se alentaa sotemenoja :) Kohta samaa perustetta käytetään myös kokonaan uuden liikuntahallin saamiseksi.
Hallin remontin piti kustantaa pari miljoonaa, nyt arvio onkin yli 5 miljoonaa.
Ilmeisesti ajatellaan, että juttu menee päättäjiin täydestä. Heinolassa on ollut uimahalli tähänkin saakka, joten mistään uudesta ja ihmeellisestä sotesäästäjästä ei ole kyse, remonttikustannukset vaan näyttävät leviävän käsiin.
Hallin remontin piti kustantaa pari miljoonaa, nyt arvio onkin yli 5 miljoonaa.
Ilmeisesti ajatellaan, että juttu menee päättäjiin täydestä. Heinolassa on ollut uimahalli tähänkin saakka, joten mistään uudesta ja ihmeellisestä sotesäästäjästä ei ole kyse, remonttikustannukset vaan näyttävät leviävän käsiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heinolassa osataan. Kun sotekulut uhkaavat nousta miljoonilla, niin koskakohan sosiaali- ja terveysjohtaja ryhtyy puhumaan ihan avoimesti siitä, että kaupungin sotehenkilöstöä aletaan vähentämään? Sehän on väistämättä edessä, kun erikoissairaanhoito menetetään / on menetetty jo. Heinolassahan leikkaustoiminta on supistunut koko ajan, mutta henkilöstömäärä ei!
Investointisumaongelman kanssa painiskeleva Heinola siis pelastuu, kun investoidaan helkkaristi rahaa uimahalliin. Uimahalli tulee pelastamaan Heinolan kaupungin talouden ja sotemenot tulevat uimahallin yli 5 miljoonan euron remontin jälkeen pienenemään.
Uimahallin remontti siis tarkoittaa kaupungille selvää säästöä!!!
Miksei muissa kunnissa ole ymmärretty tätä? Suomen jokaiseen kuntaan tulisi rakentaa uimahalli, mitä kalliimpi sen parempi.
Uimahallit pelastavat kuntatalouden ;)
Uimahalli ei pelasta ketään itsekseen, mutta jos siellä käy, niin vesiliikunta auttaa säilyttämään fyysistä kuntoa. Kaikki liikunta on hyväksi ja nivelrikkoiselle on paras paikka juuri vesiliikunta. Kokemusta ja ikääkin jo on.
Saapa nähdä tuleeko tähän muuta kuin valtava vastalause- ja haistatteluryöppy....
Naurattaa tuo
Laitisen tekstin virheiden kommentointi, kukaan ei ole ajatellut, että jospa kyseessä onkin lukihäiriö. Se on hyvin yleinen eikä sillä ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Laitinen tuntuu olevan rohkea kannan ottaja ja sellaisia tarvitaan ettei kaikki ole vain "juoksupoikia". Kirjoita vaan jatkossakin. Kiinnostaisi tuo uimahallin remontin hintakin, nousi melko korkealle, enkä usko, että se edes riittääkään...
Kiitos aloittajalle, niin varmaan onkin joku häiriö minussa :D heh, mutta kun se ei itseä häiritse ja asia tulee ymmärretyksi mitä tarkoitan se riittää ja eihän näitä sittn miun kirjoituksia ole pakko lukea jos ne jotenkin vastenmielisiä on.
Aikoinaan tein remonttia miekin uimahallille ja mm terapia allasosaston liimapuu seinät on kätteni jätöksiä. Toivottavasti saamme uutuutta hohtavan hallin tuolla rahalla. itse haluaisin yhdistää esim kylpylän ja uimahallin saman katon alle. Se palvelisi kaikkia ja tukisi alueen yrityksiä. Pitääkö näin pikkuisessa kylässä olla kunnallinen uimahalli ja siten yksityinen spa kylpylä? eikö toimintoja ja palveluja voisi yhdistää ja saada paremman ja palvelevan yksikön. En tahdo Kumpelia kunnalle enkä Lerkkasen toiminnalle mitään huonoa vaan lähinnä kun heillä on ammatti taitoa ja halua pitää kylpylää niin miksi kaupunki ei lähde siihen mukaan ja laajenneta toimintaa. En muuten tajua miksei kaupunki käytä Kumpelin palveluja läheskään niin kuin pitäisi, onhan heinola perinteinen kylpylä kaupunki ollut aina.
Minusta Kumpeli Spa on viihtyisä ja moderni kylpylä jossa on hyvä palvelu sekä hyvät kokoustilat ja erinomainen ravintola sekä hyvä ruoka. Suosittelen kaikille jos heinolaan tulette niin majoitusta esim Kumpeliin.
Kyllä sie et tehty remonttia hallille, muutaman puutapin vuoleskelit pääurakoitsijalle, silloisessa kotikunnassani Hollolassa.
Ei sinnuu näkynyt harjakaisissa eikä lopputarkastuksissa, luovutuksissa ym tilaisuuksissa, työmaallakaan.