Maailmassa on jo yli 7 miljardia ihmistä

Kuinka paljon heidän yhteinen painonsa vaikuttaa Maapallon liikkeisiin?
Tätä on nyt ryhdytty tutkimaan.
Tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia:

Kun planeettaamme lähestyy joku vaarallisen kookas asteroidi tai meteoriitti törmäyskurssilla, siitä tiedoitetaan ajoissa ihmisille.
Suuret joukkojenkuljetukset alkavat välittömästi ja kaikki viedään sellaiselle alueelle, että heidän painonsa saa aikaan suunnanmuutoksen Maapallon rataan.

Näin pääsemme ajoissa alta pois, kun taivaallinen tappaja pyyhkäisee vauhdilla ohitsemme.
Ja jos tulossa on isompi kivikeskittymä, niin Maapallo muuttuu silloin jättimäiseksi pingispalloksi, kun väkijoukot ryntäilevät käskyjen mukaan aina siihen suuntaan kun tarvitaan.

Väistöliikkeet ovat nopeita ja tehokkaita.
Kun tilanne jatkuu kuukaudesta toiseen, pysyy planeettamme paino vakiona.
Eihän siinä saakelin ravaamisen keskellä mitään uusia asukkaita ennätä vääntämään!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä näkökohta.

Maapallo kun nyt on suljettu järjestelmä, ulkopuolelta tulevat uhat ovat olleet vaarallisia. Nyt niitä tosiaan voi säädellä siirtelemällä ihmismassoja.

Asiassa tosin se kääntöpuoli, ihmismassat itsessään aiheuttavat paljon uhkia. Ihmisten siirteleminen ei paljon auta, koska mm. mannerjäätiköt sulavat. Miten helekutissa siirrät, noin logistisesti, muutaman miljardia ihmistä etelänavalle?

=DW=

Äänestä
  • Kertomalla että siellä jaetaan jotain ilmaiseksi, esim. ämpäreitä.

    Äänestä

  • heleppoa... kirjoitti:

    Kertomalla että siellä jaetaan jotain ilmaiseksi, esim. ämpäreitä.

    Suomi lähtee helposti siihen leikkiin.
    Kun ilmoitetaan, että nyt olisi taas Oltermannia tarjouksessa, niin johan koko maa tyhjenee alta aikayksikön.

    Äänestä

siellä missä malesialaiskoneen raato on, on geologit ja muut fiksut havainneet laitteillaan uskomattomia vuoristoja ja laaksoja jotka vain odottavat maapallon saumojen ratkeamista ja vesimassojen siirtymistä lepoon luonnonkatastrofien seurauksena. Näiden ihmismassojen siirtojen pitäisi siis kaiken järjen mukaan ohjailla tukemaan tätä uutta kehitystä. rRittäisi siinä uusille valioihmisille työtä ihailla, ikuistaa, nimetä, kasvaa ja kehittyä paremmiksi maapallon vaalijoiksi kun mitä nykyihminen on ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


konstit on monet kirjoitti:

Kuinka paljon heidän yhteinen painonsa vaikuttaa Maapallon liikkeisiin?
Tätä on nyt ryhdytty tutkimaan.
Tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia:

Kun planeettaamme lähestyy joku vaarallisen kookas asteroidi tai meteoriitti törmäyskurssilla, siitä tiedoitetaan ajoissa ihmisille.
Suuret joukkojenkuljetukset alkavat välittömästi ja kaikki viedään sellaiselle alueelle, että heidän painonsa saa aikaan suunnanmuutoksen Maapallon rataan.

Näin pääsemme ajoissa alta pois, kun taivaallinen tappaja pyyhkäisee vauhdilla ohitsemme.
Ja jos tulossa on isompi kivikeskittymä, niin Maapallo muuttuu silloin jättimäiseksi pingispalloksi, kun väkijoukot ryntäilevät käskyjen mukaan aina siihen suuntaan kun tarvitaan.

Väistöliikkeet ovat nopeita ja tehokkaita.
Kun tilanne jatkuu kuukaudesta toiseen, pysyy planeettamme paino vakiona.
Eihän siinä saakelin ravaamisen keskellä mitään uusia asukkaita ennätä vääntämään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu