Joskus naisissa on se vika, että kokoajan pitäis puhua tunteista.
Valivali vikiviki, yhyy. Oonko ainoa jolla ei aina vaan yksinkertaisesti voisi vähempää kiinnostaa puhua?
Joskus pitäisi saada olla vihainen ja purkaa omalla tavallaan omaa vitutustaan. Joskus taas ei haluta puhua tai purkaa ollenkaan, ja haluttaa tehdä ja ajatella jotain ihan muuta. Joskus puhuminen on paikallaan, mutta ei _kokoajan_.
Olenko liian kylmä ihmisperse vai onko meitä muitakin?
Valivali vikiviki, yhyy. Oonko ainoa jolla ei aina vaan yksinkertaisesti voisi vähempää kiinnostaa puhua?
Joskus pitäisi saada olla vihainen ja purkaa omalla tavallaan omaa vitutustaan. Joskus taas ei haluta puhua tai purkaa ollenkaan, ja haluttaa tehdä ja ajatella jotain ihan muuta. Joskus puhuminen on paikallaan, mutta ei _kokoajan_.
Olenko liian kylmä ihmisperse vai onko meitä muitakin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eiköhän tuo ooo ihan persoonallisuus ja temperamenttikysymys. Kulttuurilla ja kasvatuksellakin on osansa. Siis pointtina, että kaikki ihmiset on tämänkin suhteen erilaisia. Et oo yksin :D
Pitäisi kuitenkin osata ottaa huomioon ne muutkin ihmiset. Jos purat vitutusta sillä tavoin, että joka kerta kun vituttaa vähäsenkin niin haukut ja mustamaalaat kumppanisi ja kaverisi sekä laitat kaikki omat epäonnistumisesi heidän syykseen, etkä osaa etkä halua/viitsi korjata virheitäsi tulevaisuuden varalle, niin ei mikään ihme, että kaverit lähtee kävelemään ja kumppaniakaan ei ole. Jos ei koskaan edes ole minkäänlaista halua oppia omista virheistään,niin sitä sitten kelluu siinä omassa pahassa olossaan loppuelämän ja katkeroituu sekä syyttää omista virheistään muita kun ei itse uskalla kohdata omaa peilikuvaa eikä heikkouksia.
Osittain kyllä kasvatuksen tulosta, jos ei osaa koskaan purkaa omia tuntemuksiaan oikealla tavalla tai ei osaa purkaa niitä ollenkaan. Tässä tapauksessa pitäisi jo mennä jonnekin terapiaan juttelemaan siitä, miten voisi parhaiten purkaa omia tunteitaan. Muiden ihmisten huomioiminen kuuluu myös osana kasvatukseen. Pääpaino kasvatuksella on kodilla ja sen lisäksi sitten tulee koulu, päiväkodit, muut ihmiset jne.
Kaverit ja kumppanit, jotka ovat jatkuvasti täynnä pelkkää negatiivista energiaa, ovat aika kuluttavia ja raskasta seuraa pidemmän päälle. Sen lisäksi arvaamattomia ja vaarallisiakin.
Mä luulen, että se lässyttäminen vähenee, mitä enemmän alkaa tiedostaa omia tunteitaan. Lässyttäminen on karkeasti ottaen yritystä perustella ja vakuuttaa, mitä sisällä liikkuu. Kun tulee lisää itsevarmuutta ja itsetuntemusta syvemmän tiedostamisen muodossa, sitä huomaakin yhtäkkiä, että eihän mun tarvitsekaan lässyttää tunteistani yhtään kenellekään. Eikä toisaalta enää odota, että joku toinenkaan jaksaisi jatkuvalla soitolla jauhaa omista liikutuksistaan. Tulee positiivinen hiljaisuus. Tunteet eletään, koetaan ja jaetaan tekojen muodossa. Pois tyhjä sanainhelinä...
viha ja vitutus on tunteita kanssa. Ja jos olette pitäneen suhteenne hyvänä, tiedätte että toinen joskus haluaa vain kiukutella itsekseen ja sen on hyvä niin antaa tehdä. Jos ei toinen ymmärrä toimiasi on ihan luonnollista että kysymyksiä herää.
Kukaan ei lue sun ajatuksia, joten tee ne selviksi ja tule ymmärretyksi tuossakin asiassa.