Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha kaipaa tietoja pihan rakennusten sotkijasta. Facebook-sivuille jaetun kuvan mukaan saman tekstin kirjoittelija on iskenyt pihan rakennuksiin jo useamman kerran.
Tekijöiden kiinnisaamisesta on luvassa palkkio. Facebook-päivityksessä harmitellaan, että pihan avustuksia leikataan muutenkin, joten tällaisten ilkivallan jälkien korjaaminen ei enää naurata.
apinat taas vauhdissa!
3
83
Vastaukset
- joku vaan
Hieman olen joitakin töhrijöitä aikanaan koettanut jäljittää.
Epäilen että "EKS" yksi näistä Lahden pahimmista töhrijöistä todennäköisesti joko itse asuu Aleksanterinkatu 37 :ssä tai vaihtoesti ainakin vierailee siellä hyvin usein jonkun luona.
Siitä missä kyseisen suhteellisen ison kerrostalon asunnoista se olisi, en osaa sanoa.
Tästä tuskin on mitään hyötyä hänen löytämisekseen.- ei kukaan
Toisaalta hyvin vaikea tehdä kunnon johtopäätöksiä, koska Tagejään on koko kaupunki täynnä.
- Kerttu-mummo
Tagien tekijät, jotka saadaan kiinni, olisi pantava maalaushommiin johonkin hyödylliseen asiaan, raksoille jonkin maalarimestarin alaisuuteen. Ensin tietysti kaverit siivoamaan töhryt pois.
Ehkä he ovat jonkin tason lahjakkuuksia, mutta luovuus kohdentuu väärin eli töhrimiseen.
Se luovuus ja ahkeruus pitää saada uomitettua hyödyksi.
Suomessa riittää harmaata betonipintaa.
Koltiaiset vaan maalamaan kurinalaisesti näitä harmauksia, mutta ei töhrien, vaan kurilla ja oppimisen meiningillä.
Näin Kerttu-mummeli toimisi ilkiöiden suhteeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3373357Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2262063Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591652Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t51487- 831356
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2861257- 831101
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521091- 851064
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk149925