Onko tällainen tuttua kenellekään teistä?
Meillä on sellainen tavallinen maatila...siis tavallinen ja tavallinen, no sellainen, että parikymmentä lehmää ja neljäkymmentä ha maata ja sata metsää. Kahdestaan hoidamme, lapset joskus apuna kun kerkiävät.
Ihan kohtalaisesti on pärjätty, työtä tehdään tauotta, varsinkin kun lapset ovat pieniä. Jos ei mitään investoi, maksetaan veroja aivan sairaana, jos investoi, maksetaan velkoja.
Osa rakennuksista on vanhoja. Olemme kuitenkin yrittäneet elää sillä tavalla, ettei kauheita velkoja ole. Kaikki on suht. kunnossa, maat ja rakennukset ja eläimet.
Mutta tämä häpeän tunne! (Aviopuolisolla ei ole tätä ongelmaa, eikä hän ymmärrä minua) Tuntuu, ettei kehtaa mennä minnekään, koska meillä on niin pientä. Ei mihinkään kokouksiin tai kursseille jossa kaikki muut ovat isoilta tiloilta. Tuntuu siltä, että kaikki mainonta ja neuvonta ja kurssit on tarkoitettu "oikeille" maatalousyrittäjille, ei mökkiläisille. Miten voin olla edes väsynyt kun joku toinen hoitaa 70 tai 150 lehmää samassa ajassa ja vielä osallistuu yhteiskunnallisiin rientoihin?! Miksi olen näin huono? Nauraako siementäjä itsekseen, että voi iankaikkinen, tällaisiakin tiloja vielä on? Ja eläinlääkäri ja karjatalouskonsulentti?
Älkää nyt, kyllä minä tiedän, että vika on pääni sisällä. Kun luen rehutehtaan lehteä, jossa kerrotaan supertiloista: keskituotos noussut 2000 kiloa, ei sairauksia, ei mitään ongelmaa, emäntä käy vielä kodin ulkopuolella töissä, isäntä urakoi, lapset ovat pieniä mutta ei mitään ongelmaa, ei mitään hätää, vapaa-aikaakin on runsaasti, niin kyllä minua itkettää. Vaikka teen työtä lähes kellon ympäri, niin tämän enempää en saa aikaiseksi, enkä ole edes hidas.
Valehteleeko joku? Liioitteleeko joku?
Onko sellainen isäntä/emäntä hyväksytympi, kunnioitetumpi ja kaikin puolin parempi, sekä uskottavampi yrittäjänä, joka on investoinut sumeilematta kaikkeen: koneisiin, rakennuksiin, maahan...kaikkeen.
Olen huomannut, että varsinkin isäntien itsetuntoa kohottaa suuruus ja leveys...no, keneenpä ei vaikuttaisi!
Mutta miten tästä ainaisesta häpeän tunteesta pääsee eroon?
Meillä on sellainen tavallinen maatila...siis tavallinen ja tavallinen, no sellainen, että parikymmentä lehmää ja neljäkymmentä ha maata ja sata metsää. Kahdestaan hoidamme, lapset joskus apuna kun kerkiävät.
Ihan kohtalaisesti on pärjätty, työtä tehdään tauotta, varsinkin kun lapset ovat pieniä. Jos ei mitään investoi, maksetaan veroja aivan sairaana, jos investoi, maksetaan velkoja.
Osa rakennuksista on vanhoja. Olemme kuitenkin yrittäneet elää sillä tavalla, ettei kauheita velkoja ole. Kaikki on suht. kunnossa, maat ja rakennukset ja eläimet.
Mutta tämä häpeän tunne! (Aviopuolisolla ei ole tätä ongelmaa, eikä hän ymmärrä minua) Tuntuu, ettei kehtaa mennä minnekään, koska meillä on niin pientä. Ei mihinkään kokouksiin tai kursseille jossa kaikki muut ovat isoilta tiloilta. Tuntuu siltä, että kaikki mainonta ja neuvonta ja kurssit on tarkoitettu "oikeille" maatalousyrittäjille, ei mökkiläisille. Miten voin olla edes väsynyt kun joku toinen hoitaa 70 tai 150 lehmää samassa ajassa ja vielä osallistuu yhteiskunnallisiin rientoihin?! Miksi olen näin huono? Nauraako siementäjä itsekseen, että voi iankaikkinen, tällaisiakin tiloja vielä on? Ja eläinlääkäri ja karjatalouskonsulentti?
Älkää nyt, kyllä minä tiedän, että vika on pääni sisällä. Kun luen rehutehtaan lehteä, jossa kerrotaan supertiloista: keskituotos noussut 2000 kiloa, ei sairauksia, ei mitään ongelmaa, emäntä käy vielä kodin ulkopuolella töissä, isäntä urakoi, lapset ovat pieniä mutta ei mitään ongelmaa, ei mitään hätää, vapaa-aikaakin on runsaasti, niin kyllä minua itkettää. Vaikka teen työtä lähes kellon ympäri, niin tämän enempää en saa aikaiseksi, enkä ole edes hidas.
Valehteleeko joku? Liioitteleeko joku?
Onko sellainen isäntä/emäntä hyväksytympi, kunnioitetumpi ja kaikin puolin parempi, sekä uskottavampi yrittäjänä, joka on investoinut sumeilematta kaikkeen: koneisiin, rakennuksiin, maahan...kaikkeen.
Olen huomannut, että varsinkin isäntien itsetuntoa kohottaa suuruus ja leveys...no, keneenpä ei vaikuttaisi!
Mutta miten tästä ainaisesta häpeän tunteesta pääsee eroon?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuota... minkälainen navetto.. eläimet parressa,
koko parsi, kuivalanta, putkilypsy, ruokinta. teillä on ?
Kuule!
Minä antaisin mitä vain että olisi vielä tuollainen karjatila. Sen vielä jaksaa hoitaa ja olla onnellinen.
Meidän navetta alkoi vetää viimeisiään joten oli pakko alkaa miettimään mitä aikoo tulevaisuudessa tekemään. Molempia kiinnostivat lehmät ja nykyaikana ei enää varmaan saisikaan rakentaa navettaa 20 lehmälle, joten rakensimme 50 lehmän pihaton. Se on työnä helppohoitoinen ja kuten sanoit, on kunnioituskin ihan toista luokkaa kanssaihmisten silmissä.
Mutta...
Elämä alkoi pyöriä liikaa työnteon ympärillä, en tiedä miksi. Elämä ei ollut enää onnellista.
Ei se koko vaan se elämänlaatu, se ratkaisee.
Tuli ero, kun ei enää muuta elämässä ollutkaan kuin työtä. Se henkinen puolikin on työtä.
Älä siis sure! Jos saat toimeentulosi siitä niin miksi pitäisi olla suurempaa? Ei 20 lehmää ole pieni karja vaan ihan keskikokoinen.
Minä palaisin vanhaan hyvään aikaan, jos voisin kääntää elämää taaksepäin.
Nauti!
Tuli noista rehulehdistä mieleen, että niissä kyllä kaunistellaan ja ehkä liioitellaankin juttuja aika paljon. Tässä aikoja sitten rehutehtaan myyntineuvottelija soitti ja kysyi saako tulla tekemään juttua ja tuli sitten suostuttua. Puoli päivää siinä vierähti kun teki haastattelua ja otti kuvia. Kun sitten sain jutun sähköpostilla luettavaksi, yllätyin että olenko tuollaistakin sanonut. Aika paljon piti korjauksia tehdä. Eikä kaikki edes päätyneet julkaistavaan versioon asti. Nykyään luenkin tietyllä varauksella ns. mainoslehtien juttuja.
Tuttu juttu nuorempana. Kun on itsellä kiihkeän kasvun vuodet, niin aina vertaa itseänsä niihin joilla menee vielä paremmin. Ns. kateus on hyvää polttoainetta tuohon moottoriin. Kukapa sitä onnellisuusmössöstä jaksaisi ponnistaa. Kaikissa ammmateissa on tämä sama ilmiö, ammattikateus.
Mutta kun ikää tulee tarpeeksi, ei niitä ponnistelun vuosia tarvi katua, jos ei aivan tuhoaviin äärimmäisyyksiin asti mennyt.
Jälkeenpäin vain huvittuneena ja idoleihinsa pettyneenä katsoo taaksepäin niitä motiiveja minkä takia tuli juostua.
Toisaalta silloiset menetykset muuttuvat voitoksi. Oli hyvä, etten saanut niitä maita ostettua. Nyt olisi työtä vuorotta. Velkaa iäisyyteen asti. Kuollutta lehmää saisi maksaa viimeisillä voimillaan.
Mutta siitä häpeän tunteesta vielä. En minäkään kerro ammattiani tuntemattomille vieraille. Niin syvään on juurtunut suomalaisiin kauna maanviljelijöitä kohtaan.Normaaliin suhtautumiseen ei voi luottaa. Johtuneeko vuodesta 1918, vai siitä, että on niin paljon entisiä maanviljelijöitä, jotka ovat joutuneet luopumaan tilasta. Kateutta siis sieltäkin.
Mutta vielä tulee aika, jolloin viljelijöiden maine rehabilisoidaan, puhdistetaan. Kuin Kiinassa kulttuurivallankumouksen jälkeen vainotuille.
Minusta maanviljelijöiden pitäisi röyhistellä rintaansa, eikä missään tapauksessa hävetä.
Mitä jos kohta ei saada kotimaista ruokaa ollenkaan,apuva?
Jotain eu-liemissä kasvatettua keinoravintoa...
Tänä vuonna tässäkin kylällä on lopettanut yksi lehmätila ja yksi sikala.Ja vielä 15 v sitten joka toisessa talossa oli jotain elukoita.
Kunnioittaen itseäni kohtelenkin. Kuitenkin jossain tulee raja vastaan, jolloin haluaa luovuttaa. Viljelijöiden selkäranka on murtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Voi sitä valituksen määrää ja näköalattomuutta. Päätoimisia nuoria on yhdenkäden sormin laskettava määrä parintuhannen asukkaan eteläsuomalaisessa pitäjässä. Eläkkeelle lähtijöitä on pysäkit täynnä. Heti seuraavaan junaan, johon pääsee...
Mutta ainahan mailma on muuttunut. Täytyy sopeutua. Pellot on viljelty. Ruokaa notkuu kaupan hyllyt. Tuntuu kuitenkin vauhti niin nopealta, että sataamme joutua tilanteeseen, jossa voimavarat ei riitä kehityksen hallintaan.
Kiitos viesteistä. Öhöm...mitähän tuppia se nestori tarkoittaa? :D
Siis lehmät on parressa, on kuivalanta ja putkilypsy ja ruokinta-automaatti istuu tässä koneen ääressä. ;)
Mutta ei minulla kateutta ole, kumma kyllä, vaikka olenkin tällainen mehtäperäinen, niin en yhtään tunne kateutta. Itse asiassa olen jonkin sortin vaihtoehtoihminen ja jos itse saisin kaiken valita, niin ehkä olisin luomutuottaja ja kokeilisin kaikenlaista uutta.
Olen toki onnellinen ja tyytyväinen, kun olemme terveitä ja asiat ovat menneet hyvin. En kaipaile sen tyyppisiä navetoita kuin nyt on rakennettu, vaikka muuten uusi navetta olisikin tarpeen.
Häpeä on eri asia kuin kateus.
Tilanne on vain niin sekava. Jos rakentaa uuden navetan, niin sen on oltava vähintään 50 lehmälle. Riittääkö sekään. Ei riitä. olen tainnut taas jäädä kelkasta. Nyt rakennetaan jo 100:lle, eikö vain?
En tiedä, tuleeko jatkajaa. Jaksaisinko sen työmäärän, kun nyt jo väsyttää :(
Eikä rakentaminen muutenkaan olisi ongelmatonta. Tämä vaihtoehdottomuus on pahinta. Siis joko luovuttaa ja lyö kintaat tiskiin tai rakentaa jotain aivan mahdotonta. Jos rakentaa isoa navettaa, on hankittava eläimiä, maata, isompia koneita...missähän se on se maaseudun monimuotoisuus...?
Mitenkähän kaikki isännät ja emännät oikein jaksavat?
Mutta tämä häpeä. Muutos on ollut hirveän nopeaa. Tuntuu siltä, että itse on jäänyt jonnekin 80-luvulle ja juna on mennyt ohi. Elämä on nonstoppia, repivää. Mikään ei riitä kenellekään. Mitään muuta arvoa ei ole ihmisillä ja eläimillä kuin tuotannon arvo.
Yritän vältellä maatalouslehtiä. Niistä kai olen saanut päähäni, että toisilla tiloilla on jotenkin tehokkaampaa ja parempaa.
Monet ökyisännät/emännät ovat hirveän kovia. He mielellään puukottavat selkään.
En ole valittaja tai kateellinen. Mietin vain, onko missään enää mitään järkeä. Mikä on oikein, mikä väärin. Tietysti kaipailen mahdollisuutta viljellä kuten haluaa, vaikka vähän pienemmässäkin mittakaavassa, mutta se on turhaa haavetta. Tähän on tultu. Sopeudu, se on päivän trendi.
Tuli ehkä valittua väärä termi, kun kirjoitin kateudesta. Se ymmärretään helposti negatiivisimmalla tavalla, mitä en tarkoittanut.
Olisi pitänyt puhua sosiaalisista paineista! Niitähän tuossa elämäntilanteessa ottaa.
Voisihan asian ajatella niinkin, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä muut tekevät ja ajattelevat.
Iän karttuessa juuri tuon kuplan ytimen näkee.
Nuorena se juoksuttaa, hyvä niin, mutta vanhana se lähinnä huvittaa.
Nyt tarvitaan vahvaa omaa tahtoa tehdä asiat niinkuin ne ITSESTÄ tuntuvat oikeilta.
Seksi alueella on jo valmiiksi perustettu ryhmä "Onko koolla väliä".Mielipiteet näyttää jakautuvan sielläkin.
Tiedän kolme maataloutta käsittelevää keskustelualuetta.Agro, farmit ja tämä.Kaikissa on samat kirjoittajat,eri nimimerkillä.
rento meininki
kylli täti
Tuppi heiluu... siis tekee kyllä ahkerasti töitä, mutta tekeekö oikeita asioita ja oikein.
Tuo laajentaminen, sanoisin ettei kannata laajentaa esim, 25lehmästä 50 lehmään.
Pieneksi tulee jäämään. Hyöty/panostus ei kohdallaan. Kannattaako tehdä mitään, jos ei jatkajaa. Tulee kohtuullisen hyvin toimeen, velat ehkä hyvällä tolalla, antaa rullata. laajentakoot muut...
tehty oikeita asioita, ainakin jos laskelmiin tai mihinkään lukuihin on uskomista ja jatkajiakin periaatteessa olisi, niin kuin kaikilla tämän kylän kahdeksalla maatilalla, mutta vain yhdelle tilalle oikeasti jää jatkaja...toiset lopettaa.
Ei nuoret tohdi ottaa sitä hirvittävää velkaa ja ylipäätään lähteä mukaan järjettömyyteen, vaikka muuten olisivatkin kiinnostuneita.
En kaipaile mitään isoa vaan vaihtoehtoja. Muuten olen samaa mieltä kuin nestori ja vain on...vai mikä nimimerkki se nyt olikaan.
Niin ne täällä kotonakin mulle sanoo, että pitää vain elää omaa elämäänsä eikä vertailla itseään muihin. Kyllä minä varmaan opin, kun ajattelen vähän näitä asioita. :)
Sori, että vaivasin typerällä viestillä. En ole muuten käynyt seksipalstalla kirjoittelemassa!
Kyllä se on vikaa tuolla nupissa jos häpeää olemassa oloaan.On täällä enemmistö pienempiä tiloja että vierailepa niillä niin alemmuuskompleksi hellittää.Ajattele toisinpäin.Olet itsenäinen ihminen joka ei muiden apua tarvitse.Suurtilat tarvii kokonaisen legioonan hoivaamaan itseään.Entäpä kun niiden bisnes menee mönkään.Kaikki menee kun tapahtuu pienikin muutos vaikkapa tuissa.Entä sitten kun öljy loppuu 10 vuoden päästä ja traktori ei kulje?Kun tarpeeksi miettii niin huomaa että on parempi pienentää tilaa kuin suurentaa,voi vaikka henkiriepukin säästyä nälkäisten armeijan rynnistäessä.Itse olen myymässä 9ha 20 ha:n tilasta pois,koska olen laskenut,että minun ja perheeni henki voi säästyä jos näytän köyhemmältä tämän nälänhädän alettua.Pitää vaan ostaa hyvä suomenhevostamma ja aloittaa homma alusta.EU:n tukiin en luota.Suurtilat ovat säälittäviä samallatavoin kuin kolhoosit N-liiton mallitilat.Ja niiden omistajillehan käy samoin kuin kulakeille,nirri pois,eikä sureta.
Ryhdy miettimään omaa tulevaisuutta,et voi määrätä muitten asioista.Boikotoi rikkaiden seuraa,tee heidän elämänsä ikäväksi,näytä että olet heitä arvokkaampi.
voi kiitos, kiitos hyvä talonpoika rohkaisevista sanoista. Olen aloittanut ajatusten muokkaamisen ja proletaari olen jo ennestään.
Vaikka kyllä minulla oireita vielä on. Kun joudun pyytämään eläinlääkärin (esimerkiksi), niin minä aina nöyristelen ja pyytelen anteeksi, että voi voi kun meillä on tällainen vanha navetta, että anteeksi nyt vaan. No, eläinlääkärit yrittävät rohkaista, että eihän täällä ole hätää, eläimet ovat terveitä ja puhtaita, ilma on raikas ym.
Jos vaikka maatalouslehdistö lakkaisi esittelemästä miljoonapihattoja ja näyttäisi ihan tavallisia keskivertotiloja, se helpottaisi paljon. Sellainen tilasokeushan tässä tulee joten ne vierailut toisilla (pienillä) tiloilla olisi tarpeen!
Itsellä on kanssa tuo, noin 38 hehtaaria peltoa ja pieni emolehmäkarja.
En häpeä kyllä mitään, eikä mielestäni sinunkaan pitäisi, velka on melkonen kiviriippa ja jos sitä ilman selviää niin kukaan ei voi sulle mitään.
Jokaisen pitää tunnistaa omat vahvuutensa, pienellä tilalla se voi olla esim. velattomuus, tai jokin muu ominaisuus mikä tilalla on.
Tulos tehdään ostoilla ei myynnillä, se on vanha liiketoiminnan perusperiaate.
Ostat oikealla hintaa oikeasta paikkaa, jotta se onnistuu niin pitää olla tilillä rahaa, ei joka hankinnan kanssa voi pankkiin juosta ja jos joudut aina ostamaan osamaksulla tai muuten velaksi rahoitusyhtiön kautta, niin silloin ostat kaiken paikallisesta maatalouskaupasta kovaan hintaan.
Tässä oravanpyörässä ne isot toimijat juoksee, se on sitten isännästä kiinni kuka jaksaa ja kuka menee "maitohapoille" ennen maalia ...