Näinhän se menee käytännössä samalla tavalla tanssiharrastuksen aloitus käytännössä ihan samalla tavalla kuin Tanssii Tähtien Kanssa: ensin treenataan askelta ja käännöstä tanssinopettajan johdolla ja sitten lähdetään tansseihin näyttämään kaikille, mitä ollaan opittu. Siellä tansseissa saadaan sitten arvostelevia katseita ja kommentteja ja jopa tönäisyjä jo pitkään tanssia harrastaneilta ja jopa tanssiharrastusta lopettelemassa olevilta.
Tönäisyjä Tanssii Tähtien Kanssa ei ole vielä näyttänyt, koska ne eivät ainakaan toistaiseksi näytä kuuluvan formaattiin. Käytännölliseen tanssiformaattiin arvostelussa apuna käytetyt tönäisyt kylläkin kuuluvat.
Tanssii Tähtien Kanssa (TTK) antaa oikean kuvan
78
2616
Vastaukset
- fittumies
Tönäisyjä aloitteleva tanssija saa vain jos ottaa tilaa liian aggressiivisesti.
Pitkät askeet, kyynärpäät ylhäällä, pientä törmäilyä ja pidempään tanssineet laittavat uudet tulokkaat ruotuun. Kyse ei ole mistään nokkimisjärjestyksestä vaan kaikkien viihtyvyydestä.
Etenkin jos tanssijoita on paljon ja tilaa vähän kaikkien viihtyvyyden takaamiseksi on viihtyisää että tanssin vaatimaa tilaa pienennetään kaikkien toimesta. Näin yhteinen viihtyvyys paranee. Kun tila vähenee kokeneet tanssijat tanssivat vaatimattomammin, pienemmin maneerein ja vähemmällä tilalla.
Siis ketään uutta tanssijaa ei tönitä ilkeyttä vaan sovitun yhteisen sosiaalisen normin takia.- Molemmissa tanssinut
Siinä mielessä olet oikeassa, että Tanssii Tähtien Kanssa antaa tansseissa tanssimiseen käytettävissä olevasta tilasta hyvin epärealistisen kuvan: ainakin tanssiravintolassa orkesterin aitioon tanssimaan kiipeävä löytää itsensä saman tien tanssiravintolan pihalta, mutta lavalla järjestyshenkilöt saattavat huomata tilanteen orkesterin aitiossa vasta tilanteen päätyttyä tai vasta seuraavana päivänä lukiessaan tällaista tanssiaiheista keskustelupalstaa. Tässä mielessä Tanssii Tähtien Kanssa antaa realistisemman kuvan lavatansseista kuin ravintolatansseista.
- Tanssi ja minä <3
"Siis ketään uutta tanssijaa ei tönitä ilkeyttä vaan sovitun yhteisen sosiaalisen normin takia. "
Pajon olen lavoja keirtänyt ja en ole vielä kuullut moisesta sovitusta "ruotuun" laittamisesta.
Enneminkin olen todennut, että
NÄMÄ TÖNIJÄT OVAT NIITÄ JOTKA HARVOIN KÄYVÄT TANSSIMASSA, EIVÄT SIIS OSAA VÄISTELLÄ JA TOINEN RYHMÄ ON NIITÄ JOITA OTTAA IHAN HIRVEESTI "PATTIIN" JOS JOKU VAHINGOSSA TÖNÄISEE.
- tatu8
TTK ei anna mitään realistista kuvaa lavatanssista. Koreografiat on etukäteen sovittu, mitään vapaata vientiä ei siis ole. TTK on lähinnä kilpatanssia.
- Yhtäläisyydet on
Tanssinharrastajan alkumetreillä kaikki hänen jopa kolme kuviotaan: perusaskel, vasen käännös ja oikea käännös ovat ennalta sovitut, koska tanssikurssin opettaja opetti sen niin. Emme siis pääse siitä mihinkään, etteikö tanssiharrastuksensa alkumetreillä oleva henkilö tanssisi hänelle räätälöityä koreografiaa riippumatta siitä, tanssiiko henkilö televiisiossa vai lavalla vai ravintolassa ensimmäisiä tanssejaan. Myöskään siitä emme pääse mihinkään, etteikö tanssiharrastuksensa alkumetreillä oleva henkilö joutuisi asiattomankin arvostelun kohteeksi riippumatta siitä, tanssiiko hän televiisiossa vai lavalla vai ravintolassa hänelle räätälöityä koreografiaa.
Tanssii tähtien kanssa antaa siis realistisen kuvan tanssiharrastuksesta tanssiharrastuksensa alkumetreillä olevine henkilöineen ja näitä henkilöitä joskus voimakkaastikin arvostelevine tanssin asiantuntijoineen.
- 9+6
TTK on formaattina on älytön. C-luokan julkkikset mukamas tanssivat kilpaa ja joka vuosi otetaan mukaan yksi tunari joka kerää kansalta sääliäänet. Voit äänestää kilpailijaa jatkoon koko viikon joten tanssisuorituksella ei ole mitään merkitystä lopputuloksen suhteen. Näin ollen kyse on pelkästään suhinapukukansan rahastuksesta.
- Kimmo 1000
Samaa mieltä,jotenkin jo kulunut ja samaa kaavaa toistava formaatti
Kaikenmaailman nostelut ja showelementit korvataan tanssitaidoilla,koska ei ehditä paneutua tarpeeksi perustekniikkaan. - Tanssikirjat sekaisi
Kimmo 1000 kirjoitti:
Samaa mieltä,jotenkin jo kulunut ja samaa kaavaa toistava formaatti
Kaikenmaailman nostelut ja showelementit korvataan tanssitaidoilla,koska ei ehditä paneutua tarpeeksi perustekniikkaan.Onko nostelut ja showelementit sinun mielestäsi todellakin perustanssitekniikkaa, jotka Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa korvataan tanssitaidolla? Itse olen ollut ymmärtäväni, että asia on enneminkin päinvastoin: nimittäin tuntemistani tanssinharrastajista muutamat ovat paneutuneet nostoihin ja showelementteihin opeteltuaan ensin kaikki muut tanssitaidot. Ainakin niissä tanssiharrastuspiireissä, joissa itse olen liikuskellut nostoja ja showelementtejä pidetään jatkojatkojatkotason hienouksina. Hyppyytykset ovat tietysti asia erikseen ja niitähän nyt opetetaan esimerkiksi fuskun ja buggin jatkokursseilla.
- tiedän tiedän
Tanssikirjat sekaisi kirjoitti:
Onko nostelut ja showelementit sinun mielestäsi todellakin perustanssitekniikkaa, jotka Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa korvataan tanssitaidolla? Itse olen ollut ymmärtäväni, että asia on enneminkin päinvastoin: nimittäin tuntemistani tanssinharrastajista muutamat ovat paneutuneet nostoihin ja showelementteihin opeteltuaan ensin kaikki muut tanssitaidot. Ainakin niissä tanssiharrastuspiireissä, joissa itse olen liikuskellut nostoja ja showelementtejä pidetään jatkojatkojatkotason hienouksina. Hyppyytykset ovat tietysti asia erikseen ja niitähän nyt opetetaan esimerkiksi fuskun ja buggin jatkokursseilla.
"Ainakin niissä tanssiharrastuspiireissä, joissa itse olen liikuskellut nostoja ja showelementtejä pidetään jatkojatkojatkotason hienouksina."
Kun kysymyksessä on ns vapaa vienti satunnaisen partnerin kanssa lavoilla eikä oman vakkaripartnerin kanssa opeteltu koreografia labratilanteessa niin nostot ja showelementit ovat todella haastavia. - Perustelu puuttui
Oletko tullut ajatelleeksi, että sinusta on tullut tanssiharrastuksesi myötä aktiivinen nihilisti, joka kieltää valtatanssikulttuurin arvot ja väittää niitä vääriksi totuuksiksi. Ja millä perusteella? Vain sillä, että ne ovat niin suosittuja eli niin moni henkilö tykkää niistä, mistä kumpuaa kaikille muillekin valta-mitä-tahansa-kulttuuria halveeraaville nihilisteille ja sinullekin mieleinen sanonta: "tuulipukukansa".
- Jotain järkee ees
tiedän tiedän kirjoitti:
"Ainakin niissä tanssiharrastuspiireissä, joissa itse olen liikuskellut nostoja ja showelementtejä pidetään jatkojatkojatkotason hienouksina."
Kun kysymyksessä on ns vapaa vienti satunnaisen partnerin kanssa lavoilla eikä oman vakkaripartnerin kanssa opeteltu koreografia labratilanteessa niin nostot ja showelementit ovat todella haastavia.Eli ne eivät millään voi olla perustanssitekniikkaa, jonka Tanssii Tähtien Kanssa -formaatti korvaa tanssitaidoilla, kuten Kimmo tonni väittää?
- Kimmo1000
Tanssikirjat sekaisi kirjoitti:
Onko nostelut ja showelementit sinun mielestäsi todellakin perustanssitekniikkaa, jotka Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa korvataan tanssitaidolla? Itse olen ollut ymmärtäväni, että asia on enneminkin päinvastoin: nimittäin tuntemistani tanssinharrastajista muutamat ovat paneutuneet nostoihin ja showelementteihin opeteltuaan ensin kaikki muut tanssitaidot. Ainakin niissä tanssiharrastuspiireissä, joissa itse olen liikuskellut nostoja ja showelementtejä pidetään jatkojatkojatkotason hienouksina. Hyppyytykset ovat tietysti asia erikseen ja niitähän nyt opetetaan esimerkiksi fuskun ja buggin jatkokursseilla.
Ymmärsitköhän vähän väärin?Tarkoitin nimenomaan että nostot ym.eivät ole perustekniikkaa,eikä niitä saa edes virallisissa kilpatanssissa tehdä.
Enkä väittänyt että ne olisivat helppojakaan. - Ymärsinkö oikein
Kimmo1000 kirjoitti:
Ymmärsitköhän vähän väärin?Tarkoitin nimenomaan että nostot ym.eivät ole perustekniikkaa,eikä niitä saa edes virallisissa kilpatanssissa tehdä.
Enkä väittänyt että ne olisivat helppojakaan.Sitten sinun ilmeisesti piti kirjottaa: Kaikenmaailman tanssitaidot korvataan nosteluilla ja showelementeillä.
- Arvostelijat pysyy
TTK on formaattina onnistunut ensinnäkin siksi, että TTK antaa realistisen kuvan kenen tahansa tanssiharrastuksen alkumetreistä siten, että Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa opettaja opettaa oppilaalleen koreografian, jossa on askeleita ja käännöksiä, joita lähdetään harjoittelemaan ja lopulta arvosteluttamaan aivan kuten tanssiharrastajan tapauksessa, vaikka opetellussa koreografiassa ei ehkä ole niin montaa askelta saati käännöstäkään, joita tunnilla ensin treenataan ja lähdetään sitten tanssilavalle tai tanssiravintolaan arvioittamaan tanssin asiantuntijoilla eli omasta mielestään edistyneillä tanssinharrastajilla.
Toisaalta TKK on formaattina onnistunut siinäkin mielessä, että se onnistuu vuosi toisensa jälkeen naulitsemaan TV-vastaanottimien ääreen nämä omasta mielestään edistyneet tanssinharrastajat, jotka arvostelevat televisiossakin näkemiään tanssiharrastuksensa vasta alkaneita henkilöitä erittäin voimakkain sanakääntein, jotka saattavat pahimmillaan hipoa (yläpuolelta) jopa kunnianloukkausten korkeita rimoja. - Omavastuu nousisi
Kameroiden edessä ei voi käytännön syistä käyttää arvostelumenetelmänä minkäänlaista tönäisyä, sillä on mahdollista, että arvostelutönäisyn uhri vuosia myöhemmin liukastuu omia aikojaan tanssilavan pihalla ja saa tuki- ja liikuntaelimeensä tai kalloonsa korvausta vaativan vamman. Tällöin vakuutusyhtiön lääkäri saattaisi käyttää Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa nauhoitettua arvostelutönäisyä näyttönä siitä, että tanssilavan pihalla omia aikojaan liukastunut olikin saanut tuki- ja liikuntaelimeensä tai kalloonsa vamman jo vuosia sitten eikä vast'ikään tanssilavan pihalla, minkä tähden korvauksia ei myönnetä.
- Paljon on samaa
Kylhän tanssilavoille tanssimaan elämänsä ensimmäisiä kertoja menevä tanssija vetää jo viiden viiva kuuden tanssitunnin jälkeen yhtä pitkiä hänelle tanssinopettajan toimesta räätälöityjä koreografioita kuin tanssii tähtien kanssa kisalähetyksessä ekaa kertaa tanssiva tähti. Se tähtihän on saanut siihen lähetykseen mennessä ainaski viis viiva kuus tuntii kovaa treenii opettajalt. Aika hyvin todellisuutta vastaa toi TV-kisa!
- Paljon on kateutta
"Tanssii tähtien kanssa"-tanssiltelevisiokilpailuformaatin ankarimpia ja siten vuodesta toiseen itsepintaisimipia arvostelijoita lienevät he, ketkä ovat vuosi toisensa jälkeen nähneet, kuinka tanssista mitään tietämätön tähti astelee TTK-kisalähetyksessä studio-orkesterin ja tanssituomariston eteen ja vetäisee aivan siis ällistyttävät pasodoblet ja jiwet ynnä muut vastaavat kymppitanssit siitä vaan pelkästään ilmestymällä suoraan TV-lähetykseen. Tällaista on varmasti vuosikaudet kymppitansseja treenanneen TTK-arvostelijan hyvin vaikea sulattaa varsinkin silloin, kun hän ei itse pysty samanlaiseen suoritukseen, vaikka on treenannut vuosikaudet.
- Jukeboxin
No ehkei nyt ihan noinkaan,kilpatanssi vaatii kuitenkin vuosien työn,vaikka ihan hienoja tanssiesityksiäkin nähty.
Jukka Haapalainen kertoi haastattelussa,etttä hädin tuskin TTK-kilpailijat pärjäisivät E-luokassa. - Luokatkin on
Jukeboxin kirjoitti:
No ehkei nyt ihan noinkaan,kilpatanssi vaatii kuitenkin vuosien työn,vaikka ihan hienoja tanssiesityksiäkin nähty.
Jukka Haapalainen kertoi haastattelussa,etttä hädin tuskin TTK-kilpailijat pärjäisivät E-luokassa.Tältäkin osin Tanssii Tähtien Kanssa -televisiotanssikilpailuformaatti antaa täydellisesti oikean kuvan tanssiharrastuksen alkumetreistä: vuoden ohjatusti harjoitelteltuaan (ohjausta tulee yhtä monta tuntia f-katselmukseen ensimmäisenä vuonna kuin TTK-kisalähetykseen) ei vielä pärjää edes alimmassa eli E-kilpailuluokassa. Lava- ja ravintolatansseista erittäin monet väittävät osaavansa tanssia, mutta erittäin harva heistä on käynyt mittauttamassa tasoaan missään. Tässäkin suhteessa TTK antaa oikean kuvan: sielläkin on aika vähän kilpailuun osaa ottavia.
- tatu8
TTK- kisassa julkkis opettelee yhden ohjelmanumeron ja opettajan tehtävä on saada se näyttämään joltakin. Nyt tuntuu, että tänä vuonna on näyttäviä nostoja ja pyörityksiä tehty paljon.
Varsinainen tanssitaito on jotain muuta. Vuosikausien treenaaminen on hyvin palkitsevaa ja henkisesti kasvattavaa. Koko ajan oppii jotain uutta, koskaan et ole valmis, väliin tulee tunne, ettet osaakaan yhtään mitään jne.
Tämä TTK on ihan eri maailma ja Pete Parkkonen on yksinkertaisesti lahjakas!- Kuvioitakin on
Tatu8 puhuu nyt oikeista tanssiasennoista ja oikeasta oman (huom huom jokainen sunnuntaikävelijäkin hallinnoi vain ja ainoastaan omaa vartaloaan) vartalon hallinnasta. Tässäkin suhteessa Tanssii tähtien kanssa -televisoiotanssikilpailuformaatti antaa täydellisesti oikean kuvan tanssiharrastustensa alkumetreillä (TTK: ssa kisaa julkkis, joka ei ole sitä ennen tanssia harrastanut) olevasta henkilöstä: myös television ulkopuolelle eli tanssilavoille ja tanssiravintoloihin sekä erilaisiin viime aikoina suurta suosiota saavuttaneisiin vaikkakin suurelta yleisöltä hieman suljetumpiin bileisiin tanssimaan halajava henkilö vähät välittää oikeasta tanssiasennosta ja siitä, kuka kenenkin vartaloa milloinkin hallitsee.
Tanssiharrastuksensa alkumetreillä olevalle henkilölle on pääasia, että hän saa mahdollisimman äkkiä tietää, mitä jalka tekee ja mitä käsi tekee eikä kropan tekemisellä ole hänelle niin suurta väliä varsinkaan silloin, jos sen kropan tekemisen ajatteleminen vähänkin haittaa käden tai jalan tekemistä. Tämän vuoksi asiansa osaava tanssinopettaja ei lähde niin päin liikkeelle, että toteaa tanssikurssin alussa, että hän opettaa ensimmäisen kuvion vasta sitten, kun jokainen kurssille osallistuva on saanut kroppansa toimimaan oikean tanssijan kropan lailla.
- Vientiongelmakin on
Tosielämän tanssiharrastajan ensilava- ja -ravintolatanssiaskeleista on tässä keskustelussa löydetty hurjan runsaasti yhtäläisyyksiä Tanssii-tähtien-kanssa-televisiotanssikilpailuformaattiin vertailtuna, joten ei liene kenellekään mikään yllätys, että tanssiharrastuksen konkarit eli suoranaiset ammattilaiset ovat näiden yhtäläisyyksien heille osoittamisen jälkeen vaivihkaa muuttaneet taktiikkaansa osoittaakseen, että TTK-televisiotanssikilpailuformaatti olisi sittenkin vain täysin keksittyä tanssitelevisioreälityshowta, jolla ei ole käytännössä mitään muuta tekemistä todellisen tanssiharrastuksen kanssa kuin se, että Tanssii-tähtien-kanssa-tanssitelevisiokilpailuformaattiin saapuva julkkis tanssii yhtä surkeasti kuin tanssiharrastuksensa juuri aloittanut tavis tanssii saapuessaan ensimmäistä kertaa tanssilavalle tai -ravintolaan tanssiminen mielessään.
On olemassa vielä tuotakin merkittävämpi yhtäläisyys, jonka nämä tanssiharrastusten konkarit eli suoranaiset ammattilaiset ovat itse keksimillään (kritiikeillä ei näytä olevan mitään varsinaista tekemistä todellisten ja jopa todistusvoimaisten dokumenttien omaisesti televisioitujen ja erikoisluvilla videoitujen tapahtumien kanssa sen paremmin TTK: ssa kuin lava- eikä ravintolatansseissa eikä varsinkaan lava- eikä ravintolatanssikursseilla) kritiikeillään osoittaneet.
Nimittäin nämä lava- ja joissain harvinaisissa tapauksissa ravitolakin tanssien ammattilaiskonkarit ovat mielestään keksineet televiisiotanssikilpailuformaattilähetyksestä todisteen, joka mukamas osoittaisi TTK: n täydelliseksi huuhaaksi: miehet ja naiset tanssivat samassa tanssikilpailussa eikä edes tanssin huippuammattilaisnaisella ole sen jälkeen mitään mahdollisuutta voittaa, kun hän saa parikseen täysin puujalkaisen miehen, jonka pitäisi viedä tätä onnetonta tanssin huippuammattilaisnaista eikä päinvastoin. Tuo väite on täydellistä huuhaata, sillä näinhän se homma pyörii myös tosielämän tanssiharrastuksessa, että tanssia osaava nainen maanittelee niin kauan, että saa tansseille siihen saakka ja ehkä siitä eteenkin päin kintaillaan viittilöineestä ukostaan joko eron tai erittäin vastahakoisen kaverin tanssikurssille. Mikäli nainen saa siitä ukostaan erittäin vastahakoisen kaverin tanssikursseille, hän joutuu viemään ukkoaan kuviosta toiseen aivan kuin tanssin huippuammattilaisnainen Tanssii-tähtien-kanssa-tanssiteleviisiokilpailuformaattilähetyksessä!
Seuraavassa Tanssii-tähtien-kanssa-tanssitelevisiokilpailuformaatin ja tosielämän sekä lava- että ravintolatanssien kiistattomia yhtäläisyyksiä osoittavassa kirjoitussarjassani en tule enää olemaan puolustuskannalla, vaan tulen pudottamaan lava- ja joissain harvinaisissa tapauksissa ravitolakin tanssien konkareitten TTK: ta täysin perusteitta ja siten varsin tarkoitushakuisesti arvostelevaan leiriin suoranaisen tanssitekniikka-atomipommin, minkä jälkeen siellä on hyvin hiljaista.- Bomb funk TV-machine
Paritanssien perinteisten viejien, miesten yhä yleistyvämpi loistaminen poissaolollaan sekä tanssipaikoilta että tanssikursseilta on viime vuosina johtanut siihen, että tanssikursseilla ja tanssipaikoilla toimivat entistä useammin viejinä naiset. Viejinä etenkin tanssikursseilla toimineet naiset ovat tanssikurssien jälkeen todenneet, että he saivat tanssikursseilla seuraajilta, naisilta kovasti kehuja siitä, että he veivät paljon paremmin kuin miehet. Joillain tanssipaikoillakin viejinä toimivat naiset kuuluvat saavan samansuuntaista palautetta. Tämä ei ole mikään yllätys, mikäli ajattelemme miesten ja naisten keskimääräistä tanssikurssitiheyttä, joka on siis naisilla paljon suurempi, koska miehiä ei kertakaikkiaan tanssikursseillakaan riitä.
Tanssii-tähtien-kanssa-kilpailuitten voittajapariluettelosta havaitsemme kaksi tätä havaintoa yleisemminkin tukevaa voittajaparia: TTK: n on jo kahdesti voittanut pari, jonka viejä on ollut nainen, lavoillakin tanssittujen tanssilajien rautainen ammattilainen ja seuraaja julkisuuden henkilö, joka ei osaa lainkaan tanssia. Eivät siis ole täysin tuulesta temmattuja tanssikursseilla viihtyvien ja siellä viejinä toimivien ja heitä seuranneitten naisten puheet siitä, että naiset todellakin ovat parempia viejiä kuin naiset, koska viejinä olleet naiset ovat voittaneet tasapuolisissa ja siten reiluissa kilpailuolosuhteissa kaikki viejinä toimineet miehet, vaikka miesten on arvostelijoitten mukaan mukamas paljon helpompi viedä naista.
Niin se vain on, että Tanssii-tähtien-kanssa-tanssikilpailutelevisioformaatti istuu todellisuudessa jopa tiukemmin kuin paski Tanssijunttilan tuvan seinässä. - Naisviejä voitti
Bomb funk TV-machine kirjoitti:
Paritanssien perinteisten viejien, miesten yhä yleistyvämpi loistaminen poissaolollaan sekä tanssipaikoilta että tanssikursseilta on viime vuosina johtanut siihen, että tanssikursseilla ja tanssipaikoilla toimivat entistä useammin viejinä naiset. Viejinä etenkin tanssikursseilla toimineet naiset ovat tanssikurssien jälkeen todenneet, että he saivat tanssikursseilla seuraajilta, naisilta kovasti kehuja siitä, että he veivät paljon paremmin kuin miehet. Joillain tanssipaikoillakin viejinä toimivat naiset kuuluvat saavan samansuuntaista palautetta. Tämä ei ole mikään yllätys, mikäli ajattelemme miesten ja naisten keskimääräistä tanssikurssitiheyttä, joka on siis naisilla paljon suurempi, koska miehiä ei kertakaikkiaan tanssikursseillakaan riitä.
Tanssii-tähtien-kanssa-kilpailuitten voittajapariluettelosta havaitsemme kaksi tätä havaintoa yleisemminkin tukevaa voittajaparia: TTK: n on jo kahdesti voittanut pari, jonka viejä on ollut nainen, lavoillakin tanssittujen tanssilajien rautainen ammattilainen ja seuraaja julkisuuden henkilö, joka ei osaa lainkaan tanssia. Eivät siis ole täysin tuulesta temmattuja tanssikursseilla viihtyvien ja siellä viejinä toimivien ja heitä seuranneitten naisten puheet siitä, että naiset todellakin ovat parempia viejiä kuin naiset, koska viejinä olleet naiset ovat voittaneet tasapuolisissa ja siten reiluissa kilpailuolosuhteissa kaikki viejinä toimineet miehet, vaikka miesten on arvostelijoitten mukaan mukamas paljon helpompi viedä naista.
Niin se vain on, että Tanssii-tähtien-kanssa-tanssikilpailutelevisioformaatti istuu todellisuudessa jopa tiukemmin kuin paski Tanssijunttilan tuvan seinässä.Tämän vuotinen Tanssii tähtien kanssa-televisiokilpailutanssiformaattivoittaja vahvistaa tätä käsitystä paremmasta naisviejästä.
- Kehnoja miehiäkin on
Taitavat naiset valittavat, että hyvin monet miehet hakevat varsinkin tanssikursseilla todellisiin taitoihinsa nähden paria kolmea taitotasoluokkaa korkeammalla (tanssikurssillakin hyvin monien miesten pitäisi tyytyä paria kolmea luokkaa alempaan opetusryhmään eikä yliarvioida niin karkeasti omaa osaamistaan) tanssitaitotasolla olevia naisia. Tanssii-tähtien-kanssa-televisiotanssiformaattikilpailussa hyvin monet miehet eli käytännössä kaikki julkisuudenhenkilömiehet hakevat vastaavalla tavalla monta kertaa korkeammalla tanssitaitotasolla olevia naisia.
Tältäkin osin TTK antaa prikulleen oikean kuvan television ulkopuolella vallitsevasta tanssiharrastuksesta. - 12+3
Toisten tanssijoiden (tahallinen) töniminen ei ole normaalia eikä hyväksyttävää, eikä onneksi yleistäkään. Aloittaja sekoilee omiaan.
- seinäruusu
minusta on huono tanssitaito, jos ei pysty hallitsemaan liikkeitään, niin ettei töni muita tanssijoita. sitten ns. hyväntahtoinen `töniminen onkin jo ihan jotain muuta. miehet tuntuvat harrastavan tätä . se on ihan kivaa :))
- Vääriä tuomareita on
Tanssii-tähtien-kanssa-tanssitelevisioformaattikilpailun tuomaristossa on hyvin monien TTK: ta arvostelevien mielestä täysin vääriä henkilöitä eli niin sanottuja tuomareita, joiden kompetenssi ei kertakaikkiaan heille annettuun tehtävään riitä.
Vaikka emme lähde tässä lainkaan arvailemaan, ovatko nuo Tanssii tähtien kanssa -arvostelijat henkilöinä ollenkaan samoja kuin ne, jotka ovat moneen otteeseen todenneet, että tanssilavoilla ja tanssiravintoloissakin on henkilöitä, jotka eivät tanssista mitään sinänsäkään ymmärrä, mutta siitä huolimatta kovasti arvostelevat toisten tanssia, on meidän myönnettävä, että näiltäkin ihan väärien tanssituomareitten osilta TTK antaa täysin oikean kuvan todellisesta, television ulkopuoleisesta tanssiharrastuksesta. - Poikkeus löytyy
Vanha kunnon sanonta – ei sääntöä ilman poikkeusta – pätee eritoten ruotsinkielen oppiin, mutta sopii ainakin tähän mennessä nähdyn ja kuullun perusteella mainiosti myös tähän kehonkielen oppiin, jota tanssiksi kutsutaan ja jota sekä tanssin asiantuntijoille että maallikoille Tanssii-tähtien-kanssa-televisiotanssikilpailuformaattilähetyksessä on enemmän tahi vähemmän näyttävästi on esitelty. Nimittäin ainoa seikka, joka toistaiseksi erottaa TTK: n television ulkopuoleisesta ja siten todellisesta tanssiharrastuksesta, on, ettei yksikään Tanssii tähtien kanssa –kilpailuun osaa ottaneista herroista ole uskaltanut edes tappionsa hetkellä julkisesti todeta, että jollakulla TTK: hon osaa ottaneista daameista olisi ollut niin suuret luulot omista tanssitaidoistaan, että daami olisi väittänyt olevansa mukamas todella hyvä tanssimaan, vaikka olikin todellisuudessa niin kehno, että herrakin joutui katsomoon.
Näinkään ajatellen meillä ei mielestäni ole muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Tanssii tähtien kanssa –televisiotanssikilpailuformaatti antaa hyvin todellisen kuvan tanssiharrastusten nykytiloista televisioitten ulkopuolella.- Merkillinen poikkeus
Poikkeus on niin merkittävä, että luulisi sen todenperäisyyttä epäilevän vähintäänkin yltiöpopulistisen Tanssii Seitsemän Päivää lehden tanssiharrastuslieveilmiötä tonkivan freelancer-tanssiroskatoimittajan tai ainakin olisi kohtuullista olettaa, että erittäin luotettavana tietolähteenä pidetyn ja loisteliaista tanssikulttuurijuttusarjoistaan tunnetun Suomen Tanssikuvalehden tanssikulttuuria tutkivan toimittajan mieleen olisi tämä mahdollisuus jossain vaiheessa juolahtanut.
- Mutta kuinka kauan
Merkillinen poikkeus kirjoitti:
Poikkeus on niin merkittävä, että luulisi sen todenperäisyyttä epäilevän vähintäänkin yltiöpopulistisen Tanssii Seitsemän Päivää lehden tanssiharrastuslieveilmiötä tonkivan freelancer-tanssiroskatoimittajan tai ainakin olisi kohtuullista olettaa, että erittäin luotettavana tietolähteenä pidetyn ja loisteliaista tanssikulttuurijuttusarjoistaan tunnetun Suomen Tanssikuvalehden tanssikulttuuria tutkivan toimittajan mieleen olisi tämä mahdollisuus jossain vaiheessa juolahtanut.
Pikkutanssijoulukauden kynnyksellä ei liene edes kovin rohkeata olettaa, etteikö Tanssii Seitsemän Päivää lehden freelancer-tanssiroskan toimittaja voisi ainakin harkita muina henkilöinä asettuvansa jonnekin tanssikerhon hehkuviinikeittimen ja mustaviinimarjamehutonkan välimaastoon ikään kuin jonottamaan mantelilastuja, vaikka todellisuudessa kyttäileekin kommenttia jolta kulta Tanssii-tähtien-kanssa-televisioformaattilähetyksestä daamin takia pudonneelta miesviejältä. Samalla nerokkaalla menetelmällähän tämmöinen freelancer-roskatoimittaja on saanut kaikkien muidenkin harrastusten huipuilta kuten esimerkiksi finaalikierrokselta pudonneilta mäkihyppääjiltä ja maastohiihtäjiltä sekä jääkiekkoilijoilta ensikäden tietoa siitä, mitä todella tapahtui.
Tässäkin suhteessa Tanssii tähtien kanssa televisiokilpailutanssiformaatti osoittaa olevansa lujasti kiinni televisiota ympäröivässä todellisuudessa eikä ainoastaan vaikuta olevansa tanssiharrastustodellisuuden teennäinen jatke.
- Äinään Miäs
Tarkistetaan asia huomenna Tallukassa.
- Kehujakin on
Tanssii tähtien kanssa -tanssitelevisiokilpailuformaatin mukaisissa sekä televisio- että lehtihaastatteluissa kaikissa mahdollisissa ja aivan mahdottomissakin tanssiliemissä keitetyt tanssin rautaiset tanssiammattilaiset, TTK: n sekä mies- että naisviejät kehuvat seuraajansa eli tanssiharrastuksensa vasta aloittaneen julkisuudenhenkilön olevan erittäin kehityskelpoinen yksilö, joka tarvitsee vain hieman ohjausta treenisalilla ja se on siinä.
Tanssilavoilla ja tanssiharjoituksissa tanssilavoja ja tanssiravintoloita paljon kokeneet viejät, joista valtaosa on toistaiseksi miehiä, mutta yhä enenevässä määrin myös naisia ovat kautta-aikain kehuneet tanssiharjoituksista löytämälleen uudelle seuraajalle eli tanssiharrastustaan vasta aloittelevalle ns tavisnaiselle ja nykyisin myös miehelle, että tämä on erittäin kehityskelpoinen yksilö, joka tarvitsisi vain hieman oikeanlaista ohjausta eli pari tanssipaikka- ja -leirikiertuetta jonkun hyvän viejän kanssa.
Tästäkin havaitsemme, kuinka loistavasti Tanssii-tähtien-kanssa-tanssitelevisiokilpailuformaatti myötäilee television ulkopuolella vallitsevaa tanssiharrastuskulttuuria: TTK jopa ottaa formaattiinsa ikiaikaisia vaikutteita todellisesta tanssiharrastuksesta eikä vain tyydy kehittelemään uusia! - Esiintymisiäkin on
Tanssii tähtien kanssa -televisotanssikilpailuformaattia arvostelevat ovat aina eli jo suositusta Kesäillan valssi -televisiotanssiharrastusformaatista lähtien antaneet ymmärtää, että esiintyminen varsinkaan televisiossa ei anna todellista kuvaa tanssiharrastuksesta, koska todellinen tanssinharrastaja ei haluaisi esiintyä edes tanssiravintolassa varsinkaan hänen tanssiaan arvostelevalle yleisölle, joka on ominaista varsinkin TTK: lle ja tarkemmin ajateltuna Kesäillan valssillekin oli. Nimittäin nämä samaiset arvostelijathan kirjoittelivat jo silloin varsin arvostelevaan sävyyn, että eihän siellä Kesäillan valssi tanssiharrastustelevisioformaatissa osannut kukaan edes tanssia eikä kukaan ollut edes ihmisen näköinen saati tanssiharrastajan paitsi silloin, kun he itse olivat omien sanojensa mukaan vahingossa kuvauksissa mukana eli että silloinkin muut kaikki olivat siellä todella linssiludemaisesti vain esiintymässä aivan ja blokkasivat heiltä tien kameroitten eteen joka kerta kuten nykyään on laita TTK: ssa!
Mutta näinhän se on varsinkin näissä tanssiharrastuksissa ollut, että toinen käsi se ei nyt vaan tiedä, mitä toinen tekee: Tanssii tähtien kanssa tanssitelevisiokilpailuformaattia nykyään kovin sanoin televisiota ympäröivästä tanssiharrastustodellisuudesta mukamas erilleen ajautumisen johdosta arvostelevat kehuvat kilvan, että heidän tanssiaan kehutaan joka puolella Suomea ja heidät on jopa tuntemattomien ihmisten toimista arvosteltu illan parhaiksi tanssijoiksi kaikkialla, minne ikinä menevätkin tanssimaan.
Heidän oma kehunsa ja kritiikkinsä osoittaa, että Tanssii tähtien kanssa -tanssitelevisiokilpailuformaatti kuvastaa täysin television ulkopuolella vallitsevaa tanssiharrastustodellisuutta. - Äinään Miäs
Ei huono.
- toivomukseni
Voi kun saisivat Anne Kyllösen kisamaan. Olisi upeaa nähdä miten tosinainen liikkuu. Annen kävelykin on kuin kaunista tanssia.
- kurpa
Kyllä tulee yyber upeaa kun musta barbaari ja Pepe Wilberg tanssivat keskenään. Helsingin pitäisi itsenäistyä muusta Suomesta, se kun on niin gloppaali ja monikulttuurinen :)
- vääräkuvasiitäsyntyyttks
Nyt keksin sen, missä suhteessa TTK antaa täysin väärän kuvan tanssiharrastuksesta! Nimittäin tähän mennessä TTK: ssa ei ole nähty yksiäkään rukkasia, jotka kuitenkin ovat hyvin muodikkaita etenkin lavatanssiharrastajien keskuudessa, mikä näkyy tanssiharrastuksesta keskusteltassakin siinä, että eräs lempiaiheista on pohtia tanssikamujen kanssa erilaisia mahdollisuuksia antaa ja saada rukkasia lavatansseissa.
- oiloi
Voi näitä juttuja
- TUUJÄKÖ
ENPÄKTIIIJÄ
- aiheellistakeskustelua
Tämä keskustelu on luultavasti kautta aikain ainoa tanssiharrastuspiireissä käyty keskustelu, jossa kaikki keskustelijat ovat kestäneet kutakuinkin aiheessa. Tiukkaa analyysiä!
- kehnoinpärjääaina
Jännä seurata, kuinka oikean kuvan tämänkertainen TTK antaa lava- ja ravintolatanssien nykytilasta. Alku ainakin vaikuttaa erittäin lupaavalta: joittenkin mielestä kehnoimmat tanssijat ovat päässeet taas jatkoon.
- TTKeiOleLavatanssia
Tämä ohjelma ei kerro mitään lava- ja ravintolatanssien nykytilasta. Tanssit mitä tanssivat on kilpatanssi tyylistä tanssia. Lavatanssi on säännötöntä, siellä ei tuijoteta kuinka kädet "huitoo" nilkat ojentuu ym. Lavatanssissa on tietenkiin tärkeää hyvä tanssiasento, joustot ja "hyvät kädet" mutta muuten luovaa, hauskaa, ihanaa kun "parin" valinta osuu kohdalleen😊. Lavatanssi kukoistaa ja onneksi on vielä ravintola tanssejakin (meilläpäin).
Huom. tanssitermejä en ole opetellut enkä niistä välitä, tanssin vaan ja nautin.
- Pilattuohjelma
Tuosta ohjelmasta lienee aika turhaa päätellä lava- ja ravintolatanssien nykytilaa. Ravintolatanssit ovat muutenkin jo lähes puhdasta historiaa. Taidoilla tuossa ohjelmassa tuskin yksin pärjää. Aika surkeaksi on mennyt koko ohjelma, jaksoin katsoa viikko sitten puoliväliin. Ilmeisesti tuomareita on kielletty arvostelemasta asiaankuuluvalla tavalla. Kannustaa pitää, mutta rehellisesti.
- oikeinonvähemmänsuosittu
Kyllä TTK antaa siitäkin oikean kuvan sekä ravintola- että lavatansseista, ettei sen paremmin TTK: ssa kuin ravintola- saati lavatansseissakaan pärjää tanssimalla oikein, vaan tanssimalla väärin saavuttaa selvästi enemmän suosiota sekä TTK: ssa äänestävien että ravintoloissa ja lavoilla tanssivien keskuudessa. Etenkin ravintolatansseissa oikein tanssimista kaikesta huolimatta yrittäneet ovat joutuneet jopa epäsuosioon ja lavatansseissakin oikeintanssimista väen vängällä yrittäviä pidetään täysin yleisesti hieman tai ainakin jotenkin omituisina ja siten hieman vähemmän haluttavina tanssipartnereina.
- salaaeivoikuvataeikäkats
Myöskin sala- sekä kuvaajien että katselijoitten osalta TTK näyttäisi välittävän kotikatsomoihin oikeansuuntaista kuvaa sekä lava- että ravintolatansseista. Nimittäin sen paremmin ravintola- kuin lavatansseissakaan ei varsinaisesti pidetä salakuvaajista eikä salakatselijoista, vaikka oltaisiinkin enemmän tai vähemmän esiintymismielisesti tanssiliikkeessä.
- jokapaikassapaseiarvota
Oliko tämän kertaisessa TTK: ssa mitään sellaista, mikä ei lainkaan kuvastanut lava- ja ravintolatanssien nykytilaa? Mielestäni sekään, että TTK: hon lippuja lunastaneitten eikä TTK: ta äänestäneittenkään kesken ei käsittääkseni arvottu mitään, ei poikennut näistä lava- ja ravintolatansseista keskimäärin, sillä itsekin olen käynyt sellaisissa sekä ravintola- että lavatansseissa, joissa ei ole pääsylippuja lunastaneitten kesken arvottu mitään.
- MTV-kasvatus
Muutamien tanssisuoritus on huippuluokan ohjauksesta huolimatta ollut luokkaa, jolla ei nykylavoilla juuri pääsisi haetuksi. Silti nämä pääsevät jatkoon TTK:ssa. Varmaan turhauttavaa paremmille pudotetuille pareille. Vai pudotetaanko tarkoituksella selvästi parempia siksi, että heillä ei ole riittävästi aikaa jatkaa. Yleisöääniä ei paljasteta ja en ymmärrä kuinka suorituksia voi arvostella etukäteen. Eikö TV:llä ole mitään vastuuta rehellisyyteen kannustamisessa?
- esineittennettiratkaisee
Nykyaikaisessa ihmisten ja esineiden internetissä en pitäisi kovinkaan suurena yllätyksenä sitäkään, että parasta aikaa sinunkin jääkkaappipakastinyhdistelmäsi jääkaappi ja pakastin äänestäisivät autosi kanssa kilpaa suosikki-TTK-pariaan.
- vähemmänonparempi
TTK: n tuomariston arvostelukäytännöissään käyttämä muotoilu: vähemmän on parempi, pääasiassa silloin, kun koreografiassa on jotain liikaa, kuvastaa myöskin täydellisesti ravintola- ja lavatanssien nykytilaa. Joskus myös TTK: n koreografiassa on sitä vähempi, mutta silloinkin TTK: n tuomaristo toteaa, että: niin on todellakin parempi. Nimittäin sekä ravintola- että lavatansseissa käy erittäin paljon sellaista väkeä, joka ajattelee, että koreografia on onnistuneempi silloin, kun siinä ei ole kauheasti tanssia hankaloittavia koukeroita. Myös tanssikursseilla kauheista koukeroista etenkin epäloogillisimmat aiheuttavat sekä ravintola- että lavatanssinharrastajille harmaita hiuksia ja jopa tanssimielten pahoittumisia etenkin silloin, kun tulee sitä riitaa siitä, kumman vika se oli, että koukero ei onnistunut.
- TerveisetYlläpidosta
Tämän keskustelu on SULJETTU. Mikäli haluat keskustella aiheesta aloita uusi keskustelu.
- avoinpitiollakeskustelu
Tämän piti olla avoin keskustelu, johon voi minun puolestani osallistua, vaikka ei osaisi tanssia tai/eikä katsoa TTK: ta.
- Valetietoa
EI ole ylläpidosta. tai jos on, TTK on painostanut.
- eikainenäitälue
Mutta eihän TTK edes lue näitä?
- päivänmietelause
eikainenäitälue kirjoitti:
Mutta eihän TTK edes lue näitä?
Suomi24onluetuinseitti
- neontutkineettanssimista
Onko TTK pelkkä TV-lähetys? Mielestäni ei ole. Nimittäin TTK ei olisi pelkkänä TV-lähetyksenä mitään ilman ihmisiä, jotka sitä katsovat. Ja tuskinpa on puhdas sattuma, että niin monet ihmiset kokevat TTK: sta tulevan TV-lähetyksen kertovan joko itsestään tai jostakusta hänen tuntemastaan henkilöstä, vaikka TTK: sta tulevassa TV-lähetyksessä kilpailevat ja arvostelevat henkilöt ovatkin erit.
- Onnittelut
neontutkineettanssimista kirjoitti:
Onko TTK pelkkä TV-lähetys? Mielestäni ei ole. Nimittäin TTK ei olisi pelkkänä TV-lähetyksenä mitään ilman ihmisiä, jotka sitä katsovat. Ja tuskinpa on puhdas sattuma, että niin monet ihmiset kokevat TTK: sta tulevan TV-lähetyksen kertovan joko itsestään tai jostakusta hänen tuntemastaan henkilöstä, vaikka TTK: sta tulevassa TV-lähetyksessä kilpailevat ja arvostelevat henkilöt ovatkin erit.
Matti voitti ♡
- Anonyymi
Ainakin minulla toimii kommentoi nappula, joten täysin suljettu tämä ei voi olla. Kuinkas teillä muilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin minulla toimii kommentoi nappula, joten täysin suljettu tämä ei voi olla. Kuinkas teillä muilla?
Ilmeisesti toimii kaikilla hyvin nappula kun kukaan ei valita siitä.
- tanssivammatkintäsmäävät
Tanssii Tähtien Kanssa (TTK) osoittautui sopivasti juurikin juhlavuonnaan entistä realistisemmaksi peilaukseksi lavatanssien nykytilasta. Nimittäin tällä kertaa ehkäpä vain kaikkein tarkkaavaisimmat TTK: n seuraajista huomasivat itse, että viejää seuraavista naisista (miehet eivät ole tätä näin päin valittaneet, vaan ovat päinvastaisessa tilanteessa viitanneet mysitisiin roikkuja-naisiin) noin yhdeltä sadasta kipeytyy käsi joskus jopa lapaluuta myöden. TTK: ssa ei kuitenkaan ole ainakaan vielä toistaiseksi syytetty ketään seuraajan käden kipeytymisestä, mutta tätä voidaan pitää hävyttömänkin pienenä poikkeamana muutoin esimerkillisen täydellisessä TV-sovituksessa lavatanssien nykytilasta.
- Anonyymi
Onko Tanssi Tähtien Kanssa (TTK) nimisen televiisio-ohjelman antama kuva lava- ja ravintolatanssien nykytilasta millään tapaa muuttunut viimevuotista epärealistisemmaksi?
- Anonyymi
Kyllä on, koska sehän on säilynyt vuodesta toiseen samanlaisena, mitä taas ei parhaalla tahdollakaan voida sanoa tapahtuneen lavatanssigenressä, kuten totuudenmukaisen kuvan siitä välittävät alfa teeveen viikottaiset lähetykset meille toistuvasti todistavat.
- Anonyymi
Kaikkein parhaat lava- ja ravintolatanssia harrastavat ja opettavat miehet ovat heteroita, joten tässä mielessä tanssii-tähtien-kanssa-televiisiolähetys antaa täysin epärealistisen kuvan lava- ja ravintolatanssien nyky tilasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkein parhaat lava- ja ravintolatanssia harrastavat ja opettavat miehet ovat heteroita, joten tässä mielessä tanssii-tähtien-kanssa-televiisiolähetys antaa täysin epärealistisen kuvan lava- ja ravintolatanssien nyky tilasta
Tämänkertainen pudotus kenties hieman palautti TTK: n antamaa kuvaa kohti realismia.
Ainakin mainittu pudotus ratkaisi täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta näitä lava- ja ravintolatanssipiirejä jo kymmeniä kuukausia askarruttaneen mysteerin miesten mitä ilmeisimminkin eduksi nimittäin mysteerin koskien kysymystä siitä, onko mies viejänä huonompi vai parempi kuin nainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämänkertainen pudotus kenties hieman palautti TTK: n antamaa kuvaa kohti realismia.
Ainakin mainittu pudotus ratkaisi täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta näitä lava- ja ravintolatanssipiirejä jo kymmeniä kuukausia askarruttaneen mysteerin miesten mitä ilmeisimminkin eduksi nimittäin mysteerin koskien kysymystä siitä, onko mies viejänä huonompi vai parempi kuin nainen.Täysin samaa mieltä, hyvin kirjoitettu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin samaa mieltä, hyvin kirjoitettu!
Kaikki vaikuttaisivat olevan kanssasi samaa mieltä koska kukaan ei rotestoinut joten uskallan itsekin paljastaa olleeni sitä mieltä että onpa hyvin kirjoitettu kun aloin okolukea sitä.
- Anonyymi
Palstalla on väitetty, että alpha televiisio antaisi paremman kuvan tai siis oikeamman, mikä ei välttämättä näytä paremmalta mutta kumminkin
- Anonyymi
Oliko tässä toisessa sitten fullHD?
- Anonyymi
Uusi kausi taas tulossa :) Ihanaaaa <3
- Anonyymi
TTK on yrittänyt viime aikoina levittää virheellistä kuvaa siitä, että lava- ja ravintolatansseissa (mainoksessa) noviisit eli vasta-alkajat saisivat sanella kokeneemmille tanssinharrastajille elikkäs edistyneille ja konkareille, miten tanssitaan.
Tiettyjen elikkäs kaurapuurojen vitamiinien mitäilmeisimminkin joko imeytymisen lisäämiseksi tai korvaamiseksi nenän kautta nautiskeltujen ravintolisien käyttökelpoisuudesta lava- ja ravintolatanssisuorituksen parantajana TTK sensijaan saattoi antaa oikeata kuvaa.
otemporaomores- Anonyymi
TTK: n antama kuva lava- ja ravintolatanssista palasi hieman lähemmäs totuutta siltä osin, mikä liittyy wannabe-salsaajien mieltymyksiin ja jopa vaatimuksiin saada tanssia kuubalaista salsaa samba-musiikin tahdissa, koska se ei ainoastaan siitä wannabe-salsaajasta tunnu vaan myöskin wannabe-salsaajan katselijasta näyttää aivan siis ä - l y t - t ö - m ä n - k i n vauhdikkaalta, koska se todellakin on älyttömänkin vauhdikasta eli täysin järjetöntä rytmillistanssillisesta vastoinkäymisestä toiseen menoa.
Kuubalaisen salsan todelliset taitajat ja harrastelijat eivät sellaista menoa kovin kauaa edes pahalla katso vaan ryhtyvät sellaisen menon jatkuessa äänestämään jaloillaan tai jopa puhelimillaan kuten tämänkertainen TTK-kuubalais-samba-salsa-esimerkkikin täysin sekä nuorten- että vanhaintanssiniistatta osoitti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TTK: n antama kuva lava- ja ravintolatanssista palasi hieman lähemmäs totuutta siltä osin, mikä liittyy wannabe-salsaajien mieltymyksiin ja jopa vaatimuksiin saada tanssia kuubalaista salsaa samba-musiikin tahdissa, koska se ei ainoastaan siitä wannabe-salsaajasta tunnu vaan myöskin wannabe-salsaajan katselijasta näyttää aivan siis ä - l y t - t ö - m ä n - k i n vauhdikkaalta, koska se todellakin on älyttömänkin vauhdikasta eli täysin järjetöntä rytmillistanssillisesta vastoinkäymisestä toiseen menoa.
Kuubalaisen salsan todelliset taitajat ja harrastelijat eivät sellaista menoa kovin kauaa edes pahalla katso vaan ryhtyvät sellaisen menon jatkuessa äänestämään jaloillaan tai jopa puhelimillaan kuten tämänkertainen TTK-kuubalais-samba-salsa-esimerkkikin täysin sekä nuorten- että vanhaintanssiniistatta osoittiKuubalaisen salsan todellisesta olemuksesta onkin näiltä osin käyty ja tullaan jatkossakin käymään suomalaisilla salsa-saleilla hurjia väittelyitä. Mutta tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että paikan päällä turistisalsaan tutustumassa käyneille on Kuuban lentokentällä myyty edullisesti sambaa salsana niin monta kiloa cd-levyinä kuin käsimatkatavaramääräykset myöten antavat.
Tästä voimme epäsuorasti päätellä, että myöskin Kuubassa käydään vastaavia väittelyitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuubalaisen salsan todellisesta olemuksesta onkin näiltä osin käyty ja tullaan jatkossakin käymään suomalaisilla salsa-saleilla hurjia väittelyitä. Mutta tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että paikan päällä turistisalsaan tutustumassa käyneille on Kuuban lentokentällä myyty edullisesti sambaa salsana niin monta kiloa cd-levyinä kuin käsimatkatavaramääräykset myöten antavat.
Tästä voimme epäsuorasti päätellä, että myöskin Kuubassa käydään vastaavia väittelyitä.Kuubassa on ainakin yhtäpaljon tanssitaidottomia ja rytmitajuttomia kuin Suomessa, joten onhan se silloin sekaannus salsa- ja samba-cd-levyissä etenkin Kuubasta lähtökiireessä Havannan lentokentällä kilohinnalla myydyissä aivan mahdollinen ja jopa todennäköinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuubassa on ainakin yhtäpaljon tanssitaidottomia ja rytmitajuttomia kuin Suomessa, joten onhan se silloin sekaannus salsa- ja samba-cd-levyissä etenkin Kuubasta lähtökiireessä Havannan lentokentällä kilohinnalla myydyissä aivan mahdollinen ja jopa todennäköinen.
Salsa-cd-levyjen kilohinnoittelussa Havannan lentokentällä todennäköisesti vaikuttaa yhtäläinen hinnanmuodostuslaki kuin meillä typötyjällä halkoliiterillä, jonka täytteeksi hankittavista kaikkein kuumimmista koivuklapeista joutuisi pulittamaan sievoisia summia, joten valinta kohdistuu edullisempiin sekaklapeihin.
Vastaavalla tavalla Havannan lentokentällä jäävät käsimatkatavarain täytettä mietittäessä kaikkein kuumimmat elikkäs salsarytmit vitriiniin ja valinta kojdistuu edullisiin sambarytmeihin ja väärinkäsitys on siinä TTK: ssakin, joka näin jälleen kerran antaa täysin oikeata kuvaa!
- Anonyymi
Vaikka tulevalla kaudella sitä ei vielä nähtäne, niin sitäseuraavilla nähdään etätanssikilpailijapareja teamsin ja periskoopin välityksellä osallistumassa ja reenaamassa. Eikä ole poissuljettu sekään, että joku tai jotkut kilpailijoista lähettäisivät julkkiskiireittensä takia sijaisensa TTK: hon.
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että alkaneella kaudella TTK pääsee lähemmäs lava- ja ravintolatanssien totuutta kuin kertaakaan aikaisemmin: tanssitaidottomia julkisuuden henkilöitä on televiisiossa näytetty. Tai ainakin tanssitaidottoman vaikutelman itsestään vielä tuossa avausjaksovaiheessa juonikkaasti antaneita julkisuuden henkilöitä.
- Anonyymi
Aivan viime aikoihin saakka TTK: ssa on pärjätty standardi-kuvioin ja lajinomaisin tanssiasennoin sekä lajinmukaisin vientiseurauksin, minkä takia TTK: n kisa- ja juhlanäytöksissä on nähty standardi-kuvioihin lajinomaisessa tanssiasennossa ja lajinmukaisessa vientiseurauksessa sievoisia summia jo satsanneita sekä naisia että- miehiä ja mainittua satsausta vasta alustavasti suunnittelevia miehiä ja naisia. Tältäkin osin TTK antaa täysin oikean kuvan meille niin rakkaan tanssin sekä harrastuksen että ammattilaisuuden nykytilasta.
Ja vaikka täysin sekä vanhain- että nuortenkin tanssikiistatta onkin niin, että yhtäkään arvostettua tanssin kilpailua saati himoittua mestaruutta ei ole onnistuttu milloinkaan voittamaan itsekesityllä kuviolla ja tanssiasennolla ynnä viennillä, joukossamme kiistatta kuitenkin ovat aina omista mielistään niin ansiokkaine sekä nuorten- että vanhaintanssitoimineen aina olleet nämä itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehet, joiden rooli on TTK: n tanssin etenkin harrastuksesta mutta myöskin ammattilaisuudesta antamassa kuvassa jostain käsittämättömästä syystä täysin näihin päiviin saakka katsojilta pimitetty.
Mutta nyt TTK: n antamaan kuvaan näyttäisi olevan tulossa itsekeksimiensä kuvioittensa ja tanssiasentojensa ja vientiensä erikoismiesten jo kauan kaipaama muutos. Ja kuin kirsikkana tanssimatkakermaleivonnaisen päällä tismalleen samasta syystä, josta erikoismiehetkin käyttävät itsekeksimiään kuvioitaan! Nimittäin erikoismiehethän pelkäävät, että he eivät standardi-kuvioilla pärjäisi. Ja näinpä näyttäisi käyneen TTK: ssakin, että siellä oma alettu minimissänsä hieman epäillä voittomahdollisuuksia standardi-kuvioin ja lajinomaisine tanssiasennoin että vientiseuraamisineen: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4597bfdf-fe30-46aa-bcba-3b21483bc2b7
Ja heti välittömästi seurauksena on tanssivammat, jotka johtuu mitäilmeisimminkin itsekeksityistä kuvioista ja tanssisennoista sekä vientiseuramisista.
Jällen kerra TTK on osoittanut jopa tanssioraakkelimaisen kuvananto-otteensa rakkaaseen tanssiharrastukseemme - olkoonkin, että tätänykyä kuva onkin itsekeksimiemsä kuvioittensa erikoismiesvaikutuksesta johtuen aavistuksen verran niskalenkkimäisempi ja sormikoukkumaisempi, mutta kunhan odottelemme kärsivällisesti niin kyllä se kuva siitä vielä painimaisemmaksikin tulee. - Anonyymi
TTK: n lava- ja ravintolatanssista antamaa kuvaa ei voida kritisoida edes siinä mielessä, että lava- tai ravintolatanssi kuuluu kaikille ainakin lava- ja ravintolatanssimainoksissa ja -juhlapuheissa niin kauan, kun kukaan tavis- joko nuorten- eikä vanhainkaan tanssijoista ei lähde mainittujen mainosten ja juhlapuheitten laatijaa neuvvomaan
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/02fb70cd-b9f6-4e2f-8658-389a195b97d3
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33383431 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12531Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692298- 1791935
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161502Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91341- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181751281RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601280Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421177