Kiusaaminen koulussa tapahtuu pääasiassa välituntisin. Tästä pitäisi olla suorana johtopäätöksenä, että välituntivalvontaa on lisättävä, jolloin opettajien läsnäolo ehkäisisi edes suoraa kiusaamista ja väkivaltaa ja tilanteisiin päästäisiin puuttumaan nopeammin. Myös välitunnit ovat opettajien työaikaa, joten vanhemmat, vaatikaa lastenne kouluihin lisää välituntivalvontaa!
Vastaukset 3
- Punainen minihamonen
Minulla on se käsitys (tutkimustulos jostakin vuosien takaa), että suuri osa kiusaamistapauksista - ellei peräti suurin - tapahtuu kellon sisälle soimisen ja opettajan luokkaan tulemisen välisenä aikana.
Välituntivalvonnoissa on omat hankaluutensa. Opettaja ei voi olla kahdessa tai useammassa paikassa samanaikaisesti. Hän ei juurikaan voi lopettaa tuntia aikaisemmin ollakseen pihalla siinä vaiheessa, kun ensimmäiset oppilaat sinne saapuvat.
Tarkoititko, että välituntivalvojia pitäisi olla enemmän vai että siihen pitäisi jyvittää ihan oma aikansa? Olen ollut opettajainhuoneessa ja kyllä siellä ihan oikeasti koko välkkä töitä tehdään - jos luokasta sinne edes ehditään.Ainahan se kiusaaminen tapahtuu silloin kun aikuisia ei ole paikalla. No yläastaalla oli poikkeustapaus kun kaveri kohteli minua väkivaltaisesti open ollessa paikalla, naurahtaen sanoi että pojat leikkii. Silloin päällimmäiset tunteet olivat viha( opea ja kiusaajaa kohtaan), turvattomuus, pelko tulevasta kun kukaan ei suojelekaan minua. Tulkinnanvaraa ei ollut siitä kiusaamisesta, sen verran tukala oli asemani.
- Äiti Muurahainen
Kenelle kohdistat vaatimuksesi? Voisitko ystävällisesti määritellä vähän tarkemmin, miten välituntivalvonnat pitäisi järjestää?
En varsinaisesti ole millään tavoin eri mieltä kanssasi, mutta kirjoituksesi on tyyliä: Vaadimme lisää perunoita viisivuotiaille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861426
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä371115Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk21891Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154735Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13710- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja196664Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558