Koetteko ymmärtävänne tätä maailmaa? Varoen neuvon nuorisoa ja yritän aina valottaa sitä, että elämäni aikana tapahtuneet muutokset, ovat olleet niin radikaaleja, etten kykene hahmottamaan niiden kokonaisvaikutusta.
Kun joku aivoton Amerikassa keksi, ettei rahaa enää sidota kultakantaan, niin katosi viimeinen uskoni siihen, että sitä painavilla ja levittelevillä olisi jotain vastinetta rahan muodossa jaettaville lainapapereille. Kaikki kumminkin perustuu siihen uskomukseen, että kuvitteellista seteliä vasten saa jotain vaihdantataloudessa. Ne, joilla on seteleitä sukanvarressa, tai korkea lukema pankkitilillä ovat niitä, jotka ovat uskossa vahvoja.
Omavaraistalous noussee vielä arvoon arvaamattomaan. Omasta perunapellosta voi nostaa ruokaa. Toki haulikko on kanssa hyvä, että omaisuuttaan voi suojella.
No, yhteiskuntarauha nojaa kumminkin siihen uskomukseen, että näin on kuin sanotaan ja eläkkeellä saa ruokaa kaupasta. Sodan oloissa se kumminkin vaikeutuu. Itä romahti viime lamassa suht rauhanomaisesti, mutta jos öljyn hinta jatkaa laskuaan nykyvauhtia sota on kohta tässä.
Kiikkustuolissa tätä kaikkea on mukava seurata, mutta jälkikasvusta on huoli. Niiden tulevaisuus vaikuttaa kaaokselta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se aika tulee, jolloin kaikki maallinen mammona ja raikkaus menettää merkityksensä. Kulta ja hopea menettävät arvonsa.
Sinä päivänä ihminen heittää arvottomat hopea- ja kultajumalansa – – päästäisille ja lepakoille mennäkseen kallionkoloihin ja kallioiden halkeamiin Herran kauhistavuuden takia ja hänen loistavan ylemmyytensä vuoksi, kun hän nousee saadakseen maan järkkymään. Pysykää oman etunne takia loitolla tästä ihmisestä, jonka hengitys on hänen sieraimissaan, sillä millä perusteella on hänet otettava huomioon?” (Jesaja 2:19–22.)
Itse olen tässä miettinyt noita eduskunnan huvitustunteja katsellessa, että tuet on huuhaata ja markinnat ovat bullshittiä. Energian tarve on suuri ja vaikka ydinvoimala tulee niin se ei riitä teollisuuden kasvaviin tarpeisiin; silti käytännössähän kaikki teollisuus on viety joihinkin halpamaihin ja kaikki oikeat neronleimaukset ja laitteet viisaiden kiinalaisten haltuun. Mitä tapahtuisi jos kaikki kaasuputket maailmassa räjähtäisivät ihan samoista syistä kun aikoinaan öljykentät roihusivat yksimielisestä eli yksipuolisesta päätöksestä?
En eres unissani menis sanomaan et ymmärrän mykysen mailmanmenon,pieni käsitys asiasta on.
Mutta ymmärrys ja hyväksyminen ne on kaukaisia asioita, ton viranomaisten liikkeelle laskeman valutan ja pörssien osakekirjat ,niist hämärä ,sellanen sumean lokiikan käsitys.
Kun taas toi bitcoin on sulaa hulluutta,sen alkuperästäkään ei oo oikein käsitystä et kuka tai mikä sen lanseeras.
Taajamassa elävät ja meitähän on isoin osa Suomalaisista meiän on vaan uskottava et se huonompi huomen ei koittais.
Varastojen kokoominen on rajallista taajamissa,ei oo metsästettäviä eläimiäkään ja pottumaat on pieniä.
Paremminhan ne asiat vois olla mut näillä resuisseilla mennään kovaa vauhtia ja ykkösluokassa se huomatkaa.
Maaseurulla pärjää jonkin aikaa mut kun taajamissa kuollaan ja kaikki pysähtyy ja loppuu ,miten kauan sitten siel savupirtissäkään jaksellaan .
Keinutuolissa istun itekkin ,korkeelta mäeltä kattelen vainovalkioitten syttymistä vai ollaanko me itte itsellemme pahimpia vihollisia.
Juu, lujaa menee koko planeetan väki, päin seinää.
Sitten, kun siihen tömähdetään, alkaa se omavaraisuus olla kovaa valuuttaa.
Juu, eiku pankaa reppuriikat ne omaisuutenne jakoon. Menee kaupaksi ilmaiseksi ihan ilman jesajoja. Käy kaupaks ku hillupillu valomerkin aikaan.
Öljykenttiä ja kaasuputkia taatusti vielä roihuaa. Ei mitään uutta auringon alla, eikä sukupolvemme ole vielä nähnyt sotaa. En sitä silti toivo...