FutureTruck

Tälläkin palstalla välillä joku esittää että pian robotit ohjaavat kuorma-ja rekka-autojakin. Mersu on esittänyt Hannoverin Future Truck 2025-messuilla prototyypin missä tietokone tosiaan ajaa koeolosuhteissa puoliperäyhdistelmää. Ajatus on kaunis mutta todellisuus on karumpi. Linkkiä kyseiseen Tekniikan Maailman juttuun ei ole saatavilla mutta loppukaneettina jutussa luki että ' Automatisoitu ajaminen on teknologian näkökulmastakin todellinen vaihtoehto VAIN SUURILLA VÄYLILLÄ JA KESÄOLOSUHTEISSA, joten täysin autonomisten rekkojen aika ei ihan heti ole edessä.'

Eli voimme olla huoletta, kuljettajaa ei konkreettisesti ja jokapäiväisessä ajossa ja jokakelissä robotti tule korvaamaan nykyisen kaltaisen infrastruktuurin aikana. Jokainen kuljetusalan ammattilainen ymmärtää tai tulisi ymmärtää ettei esim. Suomen kaltaisissa ajo-ja keliolosuhteissa mikään tietokone kykene ihmistä rekan ratin takana korvaamaan. Ei vaikka kuinka jotkut sellaista yrittäävät esittää.
4237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huolettaako asia sitten jotakuta? Itsestäni kaikki muutokset olisivat lähinnä positiivisia. Jos ei tarvitsisi ajaa rekkaa, voisi opiskella jonkin muun ammatin.

Äänestä
  • Kyllä täällä wannabe-rahtipenat jännää vatsa kuralla että viekö virolaiset ja muut "polakit" suomireiskojen hommat. Ja osa näkee myös painajaisia robottiautoista eivätkä saa nukuttua kun sellaista jännittävät. Ja aivan turhaan!

    Äänestä

Oikeassa olet. Onhan toi tekniikka aikas kehittynyt omanakin ajoaikana 87-> mutten usko, että hyvää suharia korvataan ennen 2050?? Aika näyttää, mutta ala on hyvä jos on liikkuva luonne ja reipas mieli niin tervetuloa. Tää on oikeasti hieno ammatti.

Kommentoi aloitusta

Kuvitelmille loppu! kirjoitti:

Tälläkin palstalla välillä joku esittää että pian robotit ohjaavat kuorma-ja rekka-autojakin. Mersu on esittänyt Hannoverin Future Truck 2025-messuilla prototyypin missä tietokone tosiaan ajaa koeolosuhteissa puoliperäyhdistelmää. Ajatus on kaunis mutta todellisuus on karumpi. Linkkiä kyseiseen Tekniikan Maailman juttuun ei ole saatavilla mutta loppukaneettina jutussa luki että ' Automatisoitu ajaminen on teknologian näkökulmastakin todellinen vaihtoehto VAIN SUURILLA VÄYLILLÄ JA KESÄOLOSUHTEISSA, joten täysin autonomisten rekkojen aika ei ihan heti ole edessä.'

Eli voimme olla huoletta, kuljettajaa ei konkreettisesti ja jokapäiväisessä ajossa ja jokakelissä robotti tule korvaamaan nykyisen kaltaisen infrastruktuurin aikana. Jokainen kuljetusalan ammattilainen ymmärtää tai tulisi ymmärtää ettei esim. Suomen kaltaisissa ajo-ja keliolosuhteissa mikään tietokone kykene ihmistä rekan ratin takana korvaamaan. Ei vaikka kuinka jotkut sellaista yrittäävät esittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu