Hän seisoo ovella silmät leiskuen. Katsoo naista tuolissa, katsoo niin kuin huonoa naista katsotaan. Hän vain seisoo. Sanaakaan sanomatta, liikahtamatta hän seisoo ovella. Nainen istuu tuolissa ja kääntää katseensa pois. Häpeää ja pelkoa hän naisen olemuksessa näkee. Häpeä! Pelkää!
Nainen yrittää selittää. Hän ei sano sanaakaan. Seisoo vain ovella ja katsoo palavin silmin. Nainen käpertyy tuolissaan. Hän haluaa tietää, kuulla selityksen. Valheita nainen kertoo, mutta se helpottaa. Naiselle hän ei sitä kuitenkaan myönnä. Hän on raivoissaan, puhkuu vihaa. Kuinka hänen tekisikään mieli kävellä naisen luo, ottaa kiinni ja ravistaa. Miten nainen voi tehdä hänelle näin?
Nainen kertoo hänelle syitä ja seurauksia. Nainen katsoo häneen jälleen. Kyynelsilmät ovat kauniit. Kauniit mutta petolliset. Nainen on julma. Kyynelsilmät syyttävät häntä. Nainen kertoo olleensa yksinäinen. Hän oli hyljännyt naisen. Hän vain seisoo ovella ja katsoo kyynelsilmiin. Käsi puristuu nyrkkiin ja auki, nyrkkiin ja auki. Nainen on väärässä.
Hän kuuntelee naisen kertomuksen. Seisoo ovella vaitonaisena ja katsoo naista, katsoo niin kuin pahinta vihamiestä katsotaan. Enempää hän ei halua tietää. Kuka, missä, koska. Nainen kertoo, mutta hän ei enää kuuntele. Nainen tulee hänen luokseen, koskettaa varovaisesti olkapäästä. Hän ravistaa käden pois, ottaa kiinni, vääntää vähän. Nainen älähtää.
Palavat silmät tuijottavat naista, tuijottavat niin kuin täysin vierasta tuijotetaan. Hän ei tunne naista enää. Nainen ei ole enää sama nainen. Nainen on hänet pettänyt. Hän puristaa otettaan hieman. Nainen vaikertaa, pyytää lopettamaan. Sattuu. Hänen mielestään se on naiselle aivan oikein. Silmä silmästä, tuska tuskasta. Häneenkin sattuu, syvälle.
Nainen pyytää häntä olemaan armollinen. Nainen pyytää häntä jäämään. Nainen pyytää paljon. Enemmän kuin hän voi antaa. Uuden luottamuksen. Paluun entiseen. Ei se merkinnyt naiselle mitään. Hänelle se merkitsee. Eikö nainen sitä ymmärrä. Hän katsoo naisen itkun vääristämiä kasvoja, katsoo niin kuin makupaloja kerjäävää koiraa katsotaan. Nainen pyytää niin paljon, antaa niin vähän.
Mene pois. Hän seisoo naisen edessä pitkänä ja vihaisin silmin. Hän katsoo naista, katsoo niin kuin itkevää naista katsotaan. Nainen kääntää katseensa alas. Häpeää, pelkää. Mene pois! Eikö nainen jo ymmärrä. Ei hän osaa sanoa huomisesta, turhaan nainen sitä tivaa. Ei ole huomista. On vain tämä hetki, nämä ajatukset. Palavat silmät. On vain petos ja loukattu miehen ylpeys.
Ja hän katsoo naista, katsoo niin kuin entistä rakastettua katsotaan.
Nainen yrittää selittää. Hän ei sano sanaakaan. Seisoo vain ovella ja katsoo palavin silmin. Nainen käpertyy tuolissaan. Hän haluaa tietää, kuulla selityksen. Valheita nainen kertoo, mutta se helpottaa. Naiselle hän ei sitä kuitenkaan myönnä. Hän on raivoissaan, puhkuu vihaa. Kuinka hänen tekisikään mieli kävellä naisen luo, ottaa kiinni ja ravistaa. Miten nainen voi tehdä hänelle näin?
Nainen kertoo hänelle syitä ja seurauksia. Nainen katsoo häneen jälleen. Kyynelsilmät ovat kauniit. Kauniit mutta petolliset. Nainen on julma. Kyynelsilmät syyttävät häntä. Nainen kertoo olleensa yksinäinen. Hän oli hyljännyt naisen. Hän vain seisoo ovella ja katsoo kyynelsilmiin. Käsi puristuu nyrkkiin ja auki, nyrkkiin ja auki. Nainen on väärässä.
Hän kuuntelee naisen kertomuksen. Seisoo ovella vaitonaisena ja katsoo naista, katsoo niin kuin pahinta vihamiestä katsotaan. Enempää hän ei halua tietää. Kuka, missä, koska. Nainen kertoo, mutta hän ei enää kuuntele. Nainen tulee hänen luokseen, koskettaa varovaisesti olkapäästä. Hän ravistaa käden pois, ottaa kiinni, vääntää vähän. Nainen älähtää.
Palavat silmät tuijottavat naista, tuijottavat niin kuin täysin vierasta tuijotetaan. Hän ei tunne naista enää. Nainen ei ole enää sama nainen. Nainen on hänet pettänyt. Hän puristaa otettaan hieman. Nainen vaikertaa, pyytää lopettamaan. Sattuu. Hänen mielestään se on naiselle aivan oikein. Silmä silmästä, tuska tuskasta. Häneenkin sattuu, syvälle.
Nainen pyytää häntä olemaan armollinen. Nainen pyytää häntä jäämään. Nainen pyytää paljon. Enemmän kuin hän voi antaa. Uuden luottamuksen. Paluun entiseen. Ei se merkinnyt naiselle mitään. Hänelle se merkitsee. Eikö nainen sitä ymmärrä. Hän katsoo naisen itkun vääristämiä kasvoja, katsoo niin kuin makupaloja kerjäävää koiraa katsotaan. Nainen pyytää niin paljon, antaa niin vähän.
Mene pois. Hän seisoo naisen edessä pitkänä ja vihaisin silmin. Hän katsoo naista, katsoo niin kuin itkevää naista katsotaan. Nainen kääntää katseensa alas. Häpeää, pelkää. Mene pois! Eikö nainen jo ymmärrä. Ei hän osaa sanoa huomisesta, turhaan nainen sitä tivaa. Ei ole huomista. On vain tämä hetki, nämä ajatukset. Palavat silmät. On vain petos ja loukattu miehen ylpeys.
Ja hän katsoo naista, katsoo niin kuin entistä rakastettua katsotaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos tarinaksi kirjoitettu on totta ja kirjoittajana on mies on hienoa, että miehet kertovat miltä heistä tuntuu. Olen itse nainen ja petetty. Yritin ymmärtää miestäni, mutta ei onnistunut. Enää tunnen pelkkää katkeruutta ja vihaa häntä kohtaan. Enkä tiedä milloin tunteeni ovat tasapainoiset.
Mahtipontinen, luin kerran, meni hieman ohi, luin toisen kerran ja aloin jo ymmärtää sitä.
Ehkä jotkut vertaukset jäivät täysin ymmärtämättä, mutta se nyt tuskin on kovin oleellista. Kosketti, pisti ajattelemaan tällaista enemmän huuhaan kirjoittelijaakin.
Varmaan jos kokisin itse tulleeni petetyksi tai olisin ylipäätään erityisen kiinnostunut kyseisestä tunnetilasta, tämä iskisi ihan toisella tapaa. Nyt tämä tuntui jotenkin junnaavan paikoillaan: toistoa toistoa, eikä päästä mihinkään. Mutta ehkä se on kovinkin osuvaa kuvausta tilanteesta, jossa:
"Ei hän osaa sanoa huomisesta, turhaan nainen sitä tivaa. Ei ole huomista. On vain tämä hetki, nämä ajatukset. Palavat silmät. On vain petos ja loukattu miehen ylpeys."
Tekstissä on joitain helmiä ja tuo äskeinen kohta oli minulle yksi niistä.
Tässä oli minusta hauskaa melkein toistoa.. Semmoista mitä musiikissa kuulee enemmän, juuri tuota "katsoo niin kuin".. Se toi tähän juttuun aikaa ja rytmiä, kehitystä.