Hei, kaipaisin hyviä huoneistohotelli ehdotuksia, missä olette viihtyneet´Eden Mar näyttää hyvältä mutta etsiskelen hiukan edullisempaa majoitusta sellainen perussiisti.
Ensimmäistä kertaa olen sinne menossa ajattelin pakettimatkoja .
Maaliskuuta odotellessa
Huoneistohotelli hakusessa
13
424
Vastaukset
- duas torres
Duas Torres on vanha, vähän kulahtanut. Silti: huoneet hyvän kokoiset, sijaitsee hyvällä paikalla, voi valita joko aamiaisella tai ilman (voi silti ostaa aamiaiskuponkeja, jos joskus haluaa valmiin aamiaisen). Meidän mielestämme kivempi kuin esim. Buganvilia, Mimosa, Florasol - Corgulhosta puhumattakaan.
- Juuri palannut
Palasimme juuri Duas Torres hotellista. Varasimme omatoimisesti. Saimme pyynnöstä huoneen merinäkymin ja ylhäältä (paremmat näkymät). Huone oli siisti ja ihan hyvää kolmen tähden luokkaa. Astioita oli melko vähän, mutta pärjäsimme, kun teimme pelkän aamupalan siellä. Paistinpannu oli surkea eli jos haluaa ruokaa laittaa, ota oma mukaan. Sängyt olivat kohtuu hyvät, ilman sijauspatjoja kylläkin. Äänieristys oli heikohko, onneksi naapurit olivat hiljaisia. Kahvinkeittimestä perittiin erillinen maksu, mikä oli mielestämme kummalista, koska hotels.com sivujen mukaan se kuului hintaan. Samoin saftybox oli maksullinen (1€/päivä). Hotellin vastaanottovirkailijat olivat enemmän "vetäytyviä" omiin oloihinsa. Tarvittaessa auttoivat kyllä. Hotelli sijaitsee loistavalla paikalla, meren äärellä ja lentokenttäbussi kulkee aivan vierestä. Bonuksena sijainnissa on myös kadun toisella puolella sijaiseva iso kauppakeskus, jossa iso ruokakauppa. Hotellin lähellä loistavia ravintoloita esim. uusi intialainen Bombay Palace. Hotellin oma ravintola myös hyvä, varsinkin Espada kala-annokset erinomaisia. Annokset sai myös puolitettuna! Leipä kannattaa jättää ottamatta, maksaa 3,50 ja huonoa. Funchalin keskustaan matkaa 3,5km, mutta bussit kulkevat melkein oven edestä ja ovat edullisia. Tupakkapaperikaupat myyvät ladattavia kortteja, joihin voi ladata mieleisensä määrän matkoja. Taksit ovat edullisia ja käteviä käyttää. Usein menimme esim. levadakävelyjen alkuun taksilla ja tulimme pois bussilla. Olemme olleet kerran aiemmin hotellissa, silloin keväällä. Uima-allas vesi oli silloin kylmää, nyt lokakuussa ihanaa (aurinko lämmitti enemmän). Uima-altaan vesi oli puhdasta ja snack baarista sai pientä syötävää. Hotellin vieressä oli yleinen uimala, jossa meressäkin uinti onnistui! Duas Torres oli omatoimihotellina ihan ok ja hinnaltaan sopiva, maksoimme 46€/yö. Kevätmatkalle ottaisin ehkä hotellin, jossa on lämmitetty allas?
- reissu mielessä
Tarkentaisitko,per henkilö vai per ryhmä? Montako yötä?
" hinnaltaan sopiva, maksoimme 46€/yö"- Juuri palannut
Varasimme hotels.comin kautta, otimme 10 yötä, hinta huoneistosta 46€/ yö eli 460 kahdelta. Hotels.com antaa 10 yöstä 1 ns. palkintoyön seuraavaan varaukseemme jossakin heidän välittämissään hotelleista. Pitää liittyä heidän "palkintoyö" systeemiinsä (ilmainen), niin saa edun aina, kun 10 yötä kasassa. Arvo on sama kuin, paljonko olet maksanut. Jos olet kerännyt öitä eri hotelleista, lasketaan keskiarvo. Hinta-laatu suhde on hotellille on hyvä. Huoneistossa on ihan mukava ollakin (toisin kuin hotellihuoneissa yleensä), on kotoisan oloinen ja parvekkeelta upeat näköalat. Mukavaa matkan suunnittelua! Madeira on hieno matkakohde!
- jokapaikanmatkaaja
Kaikki edellä mainittu Duas Torresista pitää paikkansa, ainoa pitkä miinus on sen sijainti Funchaliin nähden ja onhan ympäristö nykyisin täysin "turistirysämäinen", jos siihen niin meren puolelle.
Kohde on upea, hyvää matkaa.- duas torres
Oikein hämmästyin noita hintoja: vielä vuosi sitten vuorokausihinta ilman aamiaista oli vähän yli 30 euroa - tiedä häntä sitten, onko sitä remontoitu tms. Esim. Florasol on ollut selvästi Torresia kalliimpi.
Minusta sen sijainti on erinomainen ja turistirysämäisyys on paremminkin Lidon keskusalueen heiniä, jos sielläkään.
Oli miten oli Madeira on paikka, josta tykkää paljon tai ei sitten niin yhtään. Hyvin harva kokee sen "ihan" kivaksi. Huonokuntoisille Madeira voi olla kidutusta ja rantalöhöilijöiden paratiisi se ei myöskään ole.
Tällä palstalla kun käy, tulee aina hirveä hinku päästä taas sinne..... - Juuri palannut
duas torres kirjoitti:
Oikein hämmästyin noita hintoja: vielä vuosi sitten vuorokausihinta ilman aamiaista oli vähän yli 30 euroa - tiedä häntä sitten, onko sitä remontoitu tms. Esim. Florasol on ollut selvästi Torresia kalliimpi.
Minusta sen sijainti on erinomainen ja turistirysämäisyys on paremminkin Lidon keskusalueen heiniä, jos sielläkään.
Oli miten oli Madeira on paikka, josta tykkää paljon tai ei sitten niin yhtään. Hyvin harva kokee sen "ihan" kivaksi. Huonokuntoisille Madeira voi olla kidutusta ja rantalöhöilijöiden paratiisi se ei myöskään ole.
Tällä palstalla kun käy, tulee aina hirveä hinku päästä taas sinne.....Sijainti on makuasia, riippuu, mitä haluaa... Meidän mielestä sijainti hyvä, pidämme meren äärellä olemisesta! Monet kalliimmat vaihtoehdot eivät ole meren äärellä. Kaikkea ei voi saada, jos etsii suht`edullista vaihtoehtoa, kuten ketjun aloittaja toivoi! Ja Funchaliin pääsee halutessaan helposti. Emme kokeneet aluetta "tyristirysäksi", luonto ja meri niin ihanat! Ja monia niin hyviä ravintoloita ihan nurkalla! Eikä siellä hotellissa kovin kauan aikaa vietä? Madeira on aktiivisten ihmisten saari. Usein lähdimme aamiaisen jälkeen levadakävelylle ja palasimme iltapäivällä altaalle, illalla valitsimme mieleisemme ravintolan ja pettymystä ruuan suhteen ei tullut kertaakaan.Keskustan ravintoloissa kävimme Fortessa syömässä 5 ruokalajin menyyn viineineen ja hyvää oli! Funchalin keskustassa kävelimme yhtenä päivänä, se riitti meille.
- Mareidako
Juuri palannut kirjoitti:
Sijainti on makuasia, riippuu, mitä haluaa... Meidän mielestä sijainti hyvä, pidämme meren äärellä olemisesta! Monet kalliimmat vaihtoehdot eivät ole meren äärellä. Kaikkea ei voi saada, jos etsii suht`edullista vaihtoehtoa, kuten ketjun aloittaja toivoi! Ja Funchaliin pääsee halutessaan helposti. Emme kokeneet aluetta "tyristirysäksi", luonto ja meri niin ihanat! Ja monia niin hyviä ravintoloita ihan nurkalla! Eikä siellä hotellissa kovin kauan aikaa vietä? Madeira on aktiivisten ihmisten saari. Usein lähdimme aamiaisen jälkeen levadakävelylle ja palasimme iltapäivällä altaalle, illalla valitsimme mieleisemme ravintolan ja pettymystä ruuan suhteen ei tullut kertaakaan.Keskustan ravintoloissa kävimme Fortessa syömässä 5 ruokalajin menyyn viineineen ja hyvää oli! Funchalin keskustassa kävelimme yhtenä päivänä, se riitti meille.
Kiitos hyvistä kommenteista Duas Torresista. Olen myös katsellut Terrace Maria voitteko vertailla kumpi olisi parempi tai paremmallapaikalla (alueella). Mielestäni Duas Torres näyttäisi olevan mukavammalla alueella mitä nyt olen googleukon kanssa katsellut. Yksi päivä meillekkin varmasti riittäisi Funchalin käyntiin.
- Hop on Hop off
Makuasia,mikä on pitkä miinus.Minusta DT-sijainti on paras mahdollinen koko saarella.Onkohan hotellien nimet sotkeutuneet?
Olin vasta yhteydessä hotelliin ja sieltä kerrottiin nyt -siis syksyllä 2014-,että hotelli on juuri remontoitu ja minua odottaa "uuden veroinen hotelli".
Loppuvuodesta menen sinne omin silmin näkemään,ainakin luonto on ja pitääkin olla entisellään :) - muitu bem
Mareidako kirjoitti:
Kiitos hyvistä kommenteista Duas Torresista. Olen myös katsellut Terrace Maria voitteko vertailla kumpi olisi parempi tai paremmallapaikalla (alueella). Mielestäni Duas Torres näyttäisi olevan mukavammalla alueella mitä nyt olen googleukon kanssa katsellut. Yksi päivä meillekkin varmasti riittäisi Funchalin käyntiin.
Olen nyt Madeiralla ja Duas Torres on kokenut ison pintaremontin.Maali tuoksahtelee vielä ja kaikki ei ole täysin valmistakaan.Esim. huoneeni ovessa ei ole numeroa,eikä naapureittenkaan.
Kokeilemalla löytyi oma huone ja naapuri heräsi yöuniltaan katsomaan,kuka siellä ovella raplaa.
Sama ongelma oli ollut hänelläkin :)
Viereisellä ostarilla on muutama merkkiliike lopettanut ja toisia tullut tilalle.Ei näy lama.
Ruokakauppa on auki 23:een, pe-la 24:ään
Ihan keskustaan on 3,5 km matkaa.Jos kävely on hankalaa,niin bussit kulkee lähes jonossa aamusta iltaan ja taxikin heittää sinne pikkurahalla.
On sielläkin käytävä lomalla ainakin kerran.
Suurimmat nautinnot saan muualla,kävellen,kuunnellen ja katsellen luontoa.
Tuosta toisesta hotellista en osaa kirjoittaa mitään,kun en tiedä.
- jokapaikanmatkaaja
Pitkällä miinuksella tarkoitin matkaa Funchaliin.."hotellihan roikkuu" meren yllä, joten sieltä on upeat merinäkymät .. olen kyllä asunut siinä vajaa kaksikymmentä vuotta sitten ja se oli ihan hyvä. Silloin ympäristössä oli vielä paljon banaaniviljelmiä ja pieniä tiloja.. mutta mutta ... aika muuttuu eskoseni ja Funchalin alue laajenee kuten joka paikassa niin meillä kuin muualla, muistoni menneisyydestä vaikuttaa varmasti myös mielipiteeseeni.
Itse arvostan Kaupungin läheisyyttä, koska siellä sulautuu matkailijakin paikallisväestön joukkoon mukavasti ja sieltä pääsee helposti levadoille ja muuallekin saarelle myös busseilla
En todellakaan tunne tuota Duas Torresin tienoota enää juuri lainkaan, käyn siellä niin harvoin.
Lopputulos jokatapauksessa on... että Funchal ja Madeira kokonaisuudessaan on upea ... Hyvää matkaa kaikille ... ehkä joskus istumme viereisissä pöydissä kävelykadun jossain kahvilassa kuunnellen paikallisia muusikoita ja nauttien madeiraviiniä. - pestanapestana
Pestana Garden ja Pestana Miramar - low season -aikaan voi saada huoneiston yllättävänkin halvalla. Neljän tähden huoneistohotelleja, upeita ovat. Molemmissa käyneenä en voi kuin suositella.
- Lttrttt
Rua de Santa Maria 152 disco/pub open 21-03, bakery at 155, open 24h. Noisy all night long, DO NOT stay close to these as you will not sleep well there.
Hostel Santa Maria and Recidencial da Mariazinha are right on this noisy spot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882