Aukko keittiön väliseinään

Teemme alustavaa suunnitelmaa keittiön remontin osalta, jonka aikana on mietitty eri ratkaisuja ongelmaan. Keittiön ja Olohuoneen välissä kiinteä seinä, jossa haluttaisiin säilyttää nykyinen määrä kaappeja. Kaapit ja sen tason jatkuu leivinuuniin saakka, jonka yläpuolella seinä tehty tiilestä. Siis nyt koko seinä on kiinteästi kiinni ja kulku olohuoneeseen on toisen oviaukon kautta. Haluaisimme avata lähinnä lämmönkierron kannalta tuota leivinuunin päällä olevaa tiiliseinää.
Jos tiiliseinä tehtäisiin katosta leivinuunin alaosaan aukko (100cm x 100cm) saattaisi siitä tulla ruman näköinen. Sitten olemme miettineet, että jos tuon aukon paikalle teettäisi puisen ritilän tai sitten tekisi aukon pienempänä ja laittaisi siihen jonkin valmiin ritilän. Ajatuksena olisi kuitenkin se, että leivinuunin yläosa saataisiin lähinnä olohuoneen puolelta siistin näköiseksi.

7

1841

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gr erg e e eg eg

      Selvitä nyt ensin, onko se seinä kantava. Mieti sen jälkeen ulkonäköasioita.

      • ei ongelma...

        Kantavaan seinäänkään aukon tekeminen ei yleesä ole ongelma. Aukko voidaa tukea vaikka teräspalkilla.

      • ei ongelma... kirjoitti:

        Kantavaan seinäänkään aukon tekeminen ei yleesä ole ongelma. Aukko voidaa tukea vaikka teräspalkilla.

        Kysymyksessä ei kantava väliseinä, jossa leivinuunin ja olohuoneen puolella olevan takan väliin tehty väliseinä tiilestä kattoon saakka. Leivinuuni ylätasosta kattoon n. 1m, johon tulisi tehdä aukko joko kokonaan tai osaksi. Tuon aukon kautta leviäsi myös lämpö tasasemmin. Pelkkä aukko saatta olla karun näköinen, joten millä sen saisi siistimmän näköiseksi.
        Leivinuunissa on kiinni keittiön työtaso ja kaapistot, joista uusinnan yhteydessä haluttaisiin säilyttää suurinpiirtein saman määrä kaappeja.

      • näinmäehdottaisin
        teppo52 kirjoitti:

        Mahdoton sanoa miten aukko tulisi tehdä näkemättä tiloja lähemmin.

        Puuritilä näkösuojaksi voisi käydä hyvin siististi tehtynä ja listoitettuna, rautakaupoista löytyy myös eri tavoin rei'itettyjä metallilevyjä, joista voisi saada aukkoon sopivan ratkaisun.

        Koska seinä on tiiltä niin eikö samaa materiaalia voisi käyttää aukkoon esim. jotain reikätiiltä tai koristetiiltä muuraamalla niin, että ilma pääsee liikkumaan aukon kautta ja käsittelemällä tiilet samoin kuin alkuperäinen seinä.

        Mutta kuten sanoin - näkemättä alkuperäistä tilaa on mahdoton sanoa mikä on parhaimman näköinen ratkaisu - kokeile. Puuritilä tai metallinen levy eivät paljoa maksa ja ovat helppo vauhtaa myöhemmin - tiilien muuraaminen taas vaatii enemmän duunia muutoksilta.

      • näinmäehdottaisin kirjoitti:

        Tässä kuva leivinuunin päällä olevasta tiiliseinästä, joka on alunperin punaista reikätiiiltä, joka sitten pinnoitettu rappauksella päältä valkeaksi ja sitten maalattu pinta maalilla. Tuohon seinään olisin hyvä saada siisti aukkoa ja oikealla näkyvissä väliseinän keittiön kaapistot. Mietin myös sitä jättäiskö myös aukkoa lattiasta kattoon ennen kaapiston alkua.

        http://uppaa.fi/image/T4u

    • Harrastesisustaja

      Ottaisin reilusti pois niin, ettei näytä aukolta, vaan tarkoituksella tehdyltä. Jos raaskit, niin ota seinää pois oviaukon verran tai koko väliseinä pois? Haittaisiko jos leivinuuni näkyy olohuoneeseen?

      Jos välttämättä säästettävä nykyisen väliseinän kaapit, niin ehkä voisitte harkita sen toisen oven sulkemista ja uuden oviaukon tekemistä leivinuunin viereen. Tosin tietämättä pohjaratkaisua, vaikea sanoa, onko oikea ratkaisu. Mieti kulkureitit ja päätä sen jälkeen.

      Henk.koht. valitsisin aukon, jossa ei ole mitään ritilöitä. Niistä tulee helposti tunkkainen yleisvaikutelma. Ennemmin auki koko kohta ja jotain kuparipannua tai muuta teidän tyyliin mahdollisesti sopivaa 1-2 juttua näkyville leivinuunin päälle, jos jotenkin haluat maisemoida. Aukkoa voisi ehkä laajentaa oikealle enemmän, jotta on tasapainoisen näköinen myös olohuoneesta. Silloin saat pidettyä seinän melkein ennallaan, mutta pystyt huomioimaan tilan mittasuhteita ettekä elä vain leivinuunin mittojen mukaan.

      • Koska olemme vielä suunnitteluvaiheessa toimitan ohessa kuvan keittiön tiloista jos löytyisi esim. toteutettu muutosmalli tai esityksiä ongelman ratkaisemiseksi.
        Eteisestä sisään tullessa heti mittaritaulu 1m matkalla ja sitten n. 2m vasemmalla tuo keittiöön johtava aukko. Leivinuuni päällystä muurattu kiinni ja aluksi oli mielessä aukon teko olohuoneeseen leivinuunin vierestä ja nykyisen eteisestä tulevan aukon siirtäminen lähellä tuulikaapin mittaritaulua.

        http://uppaa.fi/image/TLD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      101
      960
    2. 60
      883
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      68
      683
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      645
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      61
      639
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      552
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      548
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      46
      484
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      478
    Aihe