Viestintävirasto Ylelle: SVT World ei julkista palvelua
Viestintävirasto arvostelee Yleisradiota ruotsinkielisen SVT World -kanavan ohjelmien lähettämisestä ruotsinkielisellä Yle Fem -kanavalla.
Viestintäviraston mielestä SVT Worldin edelleenlähettäminen ei ole julkista palvelua, vaan se tulisi sisällyttää osaksi kaupallista toimintaa.
Ylen lakiasiainjohtajan Katri Olmon mukaan SVT Worldin julkisen palvelun luonteesta on ollut vuosien varrella erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi 1990-luvun lopulla, jolloin SVT Europaa jaettiin vain Etelä-Suomeen, siitä perittiin korotettua tv-lupamaksua eli kyse oli julkisesta palvelusta.
Olmon mukaan asiaa on tähän asti tulkittu Ylessä aiempien linjausten perusteella.
Yle saa pyyhkeitä myös ulkopuolisille vuokraamiensa toimitilojen hintatasosta. Viestintävirasto pyytää Yleltä lisäselvitystä toimitilavuokrauksen markkinaehtoisuudesta.
Lakiasiainjohtaja Olmon mukaan Yle vuokraa tilojaan ja toimii markkinoilla vain markkinaehtoisesti. Olmo korostaa, että Yle ei alihinnoittele palveluitaan tai tilojaan.
– Osaltaan voi kysymys olla siitä, että vuokrauksen kohde on niin erityinen, että markkinoilla ei ole hintaa, johon Ylen hinnoittelun oikeasuhtaisuutta voisi verrata, sanoo Olmo.
Lisäksi virasto kehottaa Yleä tarkistamaan keinoja, joilla se valvoo ja säätelee toimintaansa, jotta toiminta täyttäisi laisäädännön asettamat vaatimukset. Muilta osin Ylen toiminta täytti viime vuonna lainsäädännössä asetetut vaatimukset, katsoo Viestintävirasto.
Yle Uutiset
Toisen kotimaamme julkista palvelua - ei Suomen
Toinen Kotimaamme
1
68
Vastaukset
- jooooooooooo....
Yle vero pitäisi puolittaa. SVT Worldin lähetykset pois Yleltä ja ruotsinkieliset radiokanavat yhteen.
Lisäksi YleX ei ole tarpeellinen asema julkisen palvelun kannalta ja TV2 on mennyt niin alas että sekin on jo rajatapaus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758