Vamman käyttäminen

hyödyksi

Jotenkin etoo nähdä entistä normaalikoulussa yläasteellani ollutta liikuntavammaista tyttöä joka osallistui muiden kera minun syrjimiseeni ja suoranaiseen kiusaamiseen haukkumisten jms. muodossa nyt vuosikymmeniä myöhemmin julkisuudessa puhumassa koulukiusaamista vastaan ja osallistumisesta kaikenmaailman kampanjoihin koulukiusaamista vastaan kun itse oli kouluaikoina sellainen paskiainen.

Hän on käyttänyt vammaansa aina sympatia-aseena saadakseen muiden hyväksynnän. Oikeasti hän oli ainakin silloin teininä todella etova ihminen ja ajattelin, että hän saa luonteensa takia varmasti ansionsa mukaan takaisin.

Hän tunsi suoranaista voitonriemua kun tunsi itsensä vammastaan huolimatta minuun verrattuna itsensä ylivoimaiseksi. Itse kärsin koulussa oppimisvaikeudesta ja muutenkin minua kiusattiin lähinnä ujouden ja ulkomuodon takia niin sitten tällainen liikuntavammainen osallistui muiden mukana haukkumiseeni ja joukosta eristämiseen, että saisi hyväksyntää näiden kiusaajienkin parissa.

4

480

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ATDT'2

      Minäkin olin kouluvuosina vuorotellen sekä kiusattu että kiusaaja. Ei tuo ole niin yksinkertaista lasten ja nuorten maailmassa. En minäkään koskaan halunnut olla kiusaaja tai kiusattu.

      Aikuisten pitäisi olla näissä tilanteissa vastuu, ei alaikäisten lasten.

      • aloittaja.

        Niin toivon, että lapsi aikuisena edes muuttuu "aikuiseksi". Joissain tapauksissa kaikki eivät valitettavasti muutu vaan joillekin jää se teini-iän vaihe koko elämän ajaksi päälle.


    • ATDT'2

      Yläasteellä koulukisannut tyttö on voinut olla koulukiusattu suuremman aikaa.
      En tiedä, kun en tiedä tapausta.

      Sen olen nähnyt, että moni kiusaaja on aiemmin ollut itse kiusattu. Niin minulla kävi.

      Ironista kyllä, minua kiusattiin siis Helsingissä Ruskeasuon koulussa ala-asteella, mutta ei enää yläasteella kotikuntani tavallisella yläasteella. Päinvastoin tuntui, että kotikuntani koulussa minua suojeltiin, koska oman luokan poikaa ei sallittu kiusattavan.

      En puolusta kiusaamista. Siihen pitää heti puuttua. Kun asiaa kuitenkin katsoo aikuisena 20 vuoden päästä, tajuaa että moni lapsi on sekä kiusattu että kiusaaja. Molemmat kertovat, että on paha olla.

    • vammainen89

      "niin sitten tällainen liikuntavammainen osallistui muiden mukana haukkumiseeni ja joukosta eristämiseen"

      No ehkä tämä vammainenkin on vammastaan huolimatta ollut vain tavallinen kypsymätön teini? Minusta on kohtuuttomampaa vaatia, että hän olisi noussut moraalisesti muiden yläpuolelle, siitäkin huolimatta että itse oli vammainen. Vaikka tätä yllättävän usein ainakin minulta on lapsuudessa ja nuoruudessa odotettu niin käytöksen kuin ajattelun suhteen. Ja ehkä häntä oli myös kiusattu oman vammansa takia ja siksi hän yritti pönkittää omaa itsetuntoaan vertaamalla itseään sinuun?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe