Ujo kokki

Niin kiinnostaisi tietää, että pärjääkö kokin ammatissa arempi ja hiljaisempi ihminen?

Minua kiinnostaisi ehkä kouluttautua kyseiseen ammattiin, mutta arveluttaa hieman miten tulisin pärjäämään kyseisissä tehtävissä. Siinä kuitenkin joutuu olemaan tiiviissä ryhmässä ja tietty asikaspalvelutilanteissa (kassa) riippuen tietenkin työkohteesta. Mulla olisi haaveena työllistyä esim. päiväkodin keittiöön joko kokin apulaiseksi tai yksin. Eli en havittele mihinkään michelin tähden ravintoloihin töihin.

Koulu ja työpaikkakiusaamiset on tehneet tehtävänsä ja minusta on siitä johtuen tullut arka ihmisten parissa. Luottamus ihmisiin on mennyt ja siitä syystä työkavereihinkin on hankala tutustua.

Onko täällä ujoja ravintolatyöntekijöitä jotka voisivat kertoa omista kokemuksistaan?
8453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen suurtalaouskokki ja ujo ja hiljainen. Kyllä minä ainakin pärjään. Minulla on kokemusta suurtalouskeittiöistä, mutta ei ravintoloista. Kaikenlaiset ihmiset pärjäävät. Päiväkodit ovat mukavia ja niissä saa olla aika paljon omissa oloissaan. Monesti niissä työskennellään yksin. Ainakaan tässä kaupungissa ei taida olla enää valitettavasti lähes yhtään päiväkotia, joka itse valmistaisi ruoan, joten niissä työskentelee yksi henkilö, joka valmistaa aamupalan, jakaa valmiina tulevan ruoan, tekee välipalan jne.

Tällä hetkellä olen koulun keittiöllä. Siellä on jokaisella oma hommansa, joten periaatteessa saa tehdä työtä itsekseen, vaikka muut pyörivät ympärillä. Asiakaspalvelua on sen verran, mitä nyt oppilaiden ruokailun aikana on.

Kyllä keittiöllä pärjää ujokin. Ja onneksi pystyy itse jonkun verran valikoimaan työpaikkansa, jos esim. mieluummin haluaisi olla päiväkodilla kuin lounasravintolassa, missä pitäisi olla kassalla ym. Itselläni ainakaan ei ole mitään ongelmaa työnteossa, mutta ainahan sitä ujona ajattelee liikaa muiden mielipiteitä ja suhtautumista ja sen sellaista.

Äänestä

Kiitos vastauksesta ja kannustuksesta.

Itsellä vaikuttaa tuohon kassalla oloon myös se, että mulla on tajuttoman huono matikkapää ja menen ihan lukkoon, jos joudun ex-temporee laskeskelemaan päässä jotain. Tietenkin konehan sen laskee, mutta välillä voi tulla yllättäviä tilanteita.

Äänestä

Kivaa, jos viestistäni oli hyötyä. :)

Matikkapää ei itsellänikään ole yhtään hyvä. Päässä en osaa laskea mitään, kun menen ihan lukkoon. Jotenkin siinä tilanteessa kaikki rahatkin näyttävät aivan samanlaisilta. Kotona osaan, kun saa ajatella rauhassa.

Äänestä

Kyllä ujo ja hiljainen ihminen pärjää keittiöissä, kunhan ei anna muiden pomputtaa itseään ja muistaa ettei koskaan voi olla sellainen julkkis kokki kuten esim: Jyrki Sukula

Äänestä
  • Millaiseen paikkaan kannattaa kokin ja kondiittorin koulutuksella hakea, kun on ujo ja hiljainen, rauhallinen (liika kiire ja häslinki ahdistaa), tarkka ja täsmällinen. Haluaisin pysyä keittiön puolella, eli ei välttämättä asiakaspalvelua sis. työ. Onko toivoa tällä alalla ollenkaan? Kaikkialla haetaan sosiaalista ja iloista ja ahkeraa moniosaajaa, huoh...

    Äänestä

  • kymysys kirjoitti:

    Millaiseen paikkaan kannattaa kokin ja kondiittorin koulutuksella hakea, kun on ujo ja hiljainen, rauhallinen (liika kiire ja häslinki ahdistaa), tarkka ja täsmällinen. Haluaisin pysyä keittiön puolella, eli ei välttämättä asiakaspalvelua sis. työ. Onko toivoa tällä alalla ollenkaan? Kaikkialla haetaan sosiaalista ja iloista ja ahkeraa moniosaajaa, huoh...

    Ehdottaisin sinulle kylmäkköä. Saa olla enemmän omissa oloissaan, eikä ole tietääkseni kovin kiirekään.

    Äänestä

  • vastaus. kirjoitti:

    Ehdottaisin sinulle kylmäkköä. Saa olla enemmän omissa oloissaan, eikä ole tietääkseni kovin kiirekään.

    Kiitos vastauksesta, varteenotettava vaihtoehto tuo kylmäkkö, nimikkeellä vain harvoin haetaan...

    Äänestä

Itse olin kans aikoinani kovinkin ujo ja hiljainen. Sain hyvän työpaikan missä minua opetettiin ja sain varmuutta työskenyelyyni ja monta hyvää ystävää! Olen nyt viisi vuotta työskennellyt ravintoloissa. Kyllä keittiöllä pärjää, varsinkin jos suurtalouteen haluat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Shyness111 kirjoitti:

Niin kiinnostaisi tietää, että pärjääkö kokin ammatissa arempi ja hiljaisempi ihminen?

Minua kiinnostaisi ehkä kouluttautua kyseiseen ammattiin, mutta arveluttaa hieman miten tulisin pärjäämään kyseisissä tehtävissä. Siinä kuitenkin joutuu olemaan tiiviissä ryhmässä ja tietty asikaspalvelutilanteissa (kassa) riippuen tietenkin työkohteesta. Mulla olisi haaveena työllistyä esim. päiväkodin keittiöön joko kokin apulaiseksi tai yksin. Eli en havittele mihinkään michelin tähden ravintoloihin töihin.

Koulu ja työpaikkakiusaamiset on tehneet tehtävänsä ja minusta on siitä johtuen tullut arka ihmisten parissa. Luottamus ihmisiin on mennyt ja siitä syystä työkavereihinkin on hankala tutustua.

Onko täällä ujoja ravintolatyöntekijöitä jotka voisivat kertoa omista kokemuksistaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu