JYRKKÄ EI

Leuboltti

Suunnitetulle vuoden 2016 talviteerijahtiin! Nytkin lintukanta heikko Pohjois-Pohjanmaalla kylmän alkukesän vuoksi. TÄYSRAUHOITUS KANALINNUILLE KAHDEKSI VUODEKSI JA PANOSTUSTA PIENPETOJEN PYYNTIIN, JOSTA MYÖS MAKSETAAN PYYTÄJILLE. Viimeksi lupa oli -80 luvun alussa ja itse sain tammikuussa yhden ukkoteeren. LIntujen tila tosi heikko ja myös heikentyy linnuista löytyneiden loismatojen takia. Sulaa hulluutta ajatella tuollaista, mutta kanahaukan ampuminen tulisi sallia, sillä se yksi yksilö tappaa vuodessa enemmän kuin minä viidessätoista vuodessa! Tälle syksylle ei yhtää ukkoteertä ja vuosi sitte 4. Kyllä nyt on Riistakeskus väärillä jäljillä jos tuon sallii.

49

1563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ryynäsen Topi

      Metsähallituksen takiahan kanalintukantoja pidetään muka hyvinä. Lupamyynti ratkaisee mitä valehdellaan. Etelä-Suomessa-Pirkanmaalla-Keski-Suomessa ja lapissa missä olen tänä vuonna metsästänyt on todella huonosti kanalintuja. Toisekseen ihmettelen teeren talvipyynnin kohdalla Pirkanmaan poisjääntiä koska näiden valehdeltujen kanta arvioiden tuloksena on muka Pirkanmaalla ollut vuosi vuodelta suomen parhaimpia teeri määriä mutta talvella ei sitten saisi pyytää. Kyllä teeriä on välillä hyvinkin. Viimeksi neljä-viisi vuotta sitten mutta nyt yksi tai kaksi laulajaa per soidinpaikka.
      Perusteluja alueen poisjäännille kaipaisin. No enpä kannata talvipyyntiä sitten. Missä ne kanalinnut on? Savossako? Sieltähän kaikki metsästäjä ja metsästys julkaisujen kirjoitukset aina tunnutaan jostain syystä tehtävän.

      • Näin on

        Missä kanalinnut? EI MISSÄÄN! Yksi siellä, toinen täällä ja se on muka sitten hyvä kanta! Minne ne sitten on hävinneet? Meillä päin ainakin oli linnustaja, joka piipahti joka aamu metsätien päässä ampumassa ja aamurallia kesti pari viikkoa. Ensi syksynä herään ennen sian pieraisua ja menen tekemään koiran kanssa aamulenkit, ennen kuin tieampuja ehtii tuhotöilleen. Arvelimpa, että ennen metsästyksen alkua pelottelen mahdolliset poikueet parilla kattilankannen pläjäyksellä araksi, niin eivät niin helposti jäisi luvattomaksi saaliiksi.

        Koko metsästys on muuttunut huuhaahommaksi, pipipäiden touhuksi. Pilaavat rehdin metsästyskulttuurin! Metsästäjä- ja Jahti-lehdessä hehkutetaan milloin minkäkin hyvällä kannalla, mutta sehän on homman nimi, että kauppa käy ja jäsenet pysyvät vuodesta toiseen mukana, vuosi vuodelta paremmin "varustautuneina" ja kassakone kilisee!

      • Ryynäsen Topi
        Näin on kirjoitti:

        Se tosiaan kannattaa toitottaa ja uskotella muille, että lintuja ei ole. Silloin moni metsästäjä jättää lähtemättä metsälle ja itselle jää enemmän ammuttavaa. Näkisitpä vaan, mitä kaikkea multa löytyy pakkasesta ja koko ajan täydennetään varastoja lisää. Olen jo hakenut kellarista varapakastimen.

      • Näin on
        Ryynäsen Topi kirjoitti:

        Se tosiaan kannattaa toitottaa ja uskotella muille, että lintuja ei ole. Silloin moni metsästäjä jättää lähtemättä metsälle ja itselle jää enemmän ammuttavaa. Näkisitpä vaan, mitä kaikkea multa löytyy pakkasesta ja koko ajan täydennetään varastoja lisää. Olen jo hakenut kellarista varapakastimen.

        En metsästä, vaikka olen kyllä "metsäverinen", perheestä kuitenkin löytyy myös metsästäjä, joka ymmärtää, mitä tarkoittaa paljon, mikä vähän. Hulluhan olisi, jos ne seudun lähes ainoat teeret kävisi ampumassa. Mieluummin kuolen nälkään, tai syön jotain muuta. Totuushan kuitenkin on se, ettei Suomessa kukaan oikeasti nälkään kuole, vaikkei ikikuunaan ampuisi yhtään teertä.

        Kuvittelevathan ne jotkut suurta autoakin "miehen mitaksi", miksei sitten niitä seuraavia vuosia varten eloon jätettyjen "siemen teerien" ampumisia. Säälittäviä "miehiä" tällaiset egonsa pönkittäjät.

    • ohvanainen

      Näillä lintumetsästäjien määrällä ei talvimetsästys ole järkevää. Pitäisi puomittaa metsäautotiet niin ehkä sitten.

    • turjus

      Latvalinnustus on laiskojen metsästäjien suosiossa, mielenkiintoisempaa samoilla metsissä ja kun teeret ponnahtaa karkuun maasta tai puusta niin sitten se mielenkiintoiseksi meneekin kun yirtät jäljittää niitä ja päästä ampumaetäisyydelle.

      • josko kuitenkin

        Mikä latvalinnustuksen niin laiskojen metsästäjien lajiksi tekee? Samalla lailla siinä samoillaan metsässä ja ammutaan puissa istuvia lintuja. Vähemmän tulee haavakoitakin.
        Viimeisellä viikolla en tavannut yhtään linnustajaa, enkä kuullut edes muiden laukauksien ääniä, joten ainakaan minun jahtimailla ei tungosta ollut.
        Sain menneenä jahtikautena 24 teertä ja lintuja näkyi läpi kauden ihan hyvin. Tilanne ei tottakai ole sama joka puolella suomea, joten ei pitäisi liikaa yleistää, ei suuntaan eikä toiseen.
        Jos kaavailtu jahtiaika 1.1. - 20.1.2015 toteutuisi, olis kyseisenä ajanjaksona yhteensä n.80 tuntia valoisaa metsästysaikaa. Ei siinä kovin pitkää lenkkiä päivässä ehdi tehdä, eikä kovin montaa ampumatilannetta päivää kohti saada. Jos siihen vielä lisätään mahdolliset kovat pakkaset tai lumipyryt, pehmeä upottava lumi, ei siinä kovinkaan himometsästäjä ehdi kovin isoa lovea teerikantaan saada.

      • kohtuus kerjätessäkin
        josko kuitenkin kirjoitti:

        Vain täysi ja nimenomaan täysi pöljä ampuu kaudessa noin paljon teeriä.Minkä merkkinen auto haukkui?

      • kippurasarvi

        Täysi PÄSSI!!!!!!!

      • kippurasarvi
        kippurasarvi kirjoitti:

        Täysi PÄSSI!!!!!!!

        Siis tuo JOSKO KUITENKIN......

      • Josko kuitenkin viel
        kippurasarvi kirjoitti:

        Siis tuo JOSKO KUITENKIN......

        Kävin jahdissa suurin piirtein 5 viikkoa joka päivä aina kun kelit vain salli ja viikonloput siihen päälle. Paljon kun käy, niin aina jotain saakin.Täällä pohjoisessa on muuten nuo harrastukset metsästystä ja kalastusta lukuunottamatta aika vähissä.
        Toisekseen, miksi en ampuisi tuollaista määrää?? Lintukannat on sen kestäneet. Olen tehnyt niin joka vuosi ja aion jatkaa samalla lailla jatkossakin. Lintuja on minun jahtimailla aina ollut hyvin.
        Pyydän vuosittain kettuja 5 ... 15 kpl, supeja ja näätiä 3 ... 5 kpl. Sekin varmaan auttaa
        lintukannan säilymisessä.
        Jos teillä etelässä on tilanne huonompi, en mahda sille mitään. Ei pidä kuitenkaan olettaa, että riistatilanne on huono joka puolella suomea.

      • kohtuus ennen kaikkea
        Josko kuitenkin viel kirjoitti:

        Harrastus! Tuohan käy jo työstä tuommoinen. Taitaa tosiaan harrastukset olla 'anhittomissa'.

      • Larssseni
        josko kuitenkin kirjoitti:

        Mikä latvalinnustuksen niin laiskojen metsästäjien lajiksi tekee? Samalla lailla siinä samoillaan metsässä ja ammutaan puissa istuvia lintuja. Vähemmän tulee haavakoitakin.
        Viimeisellä viikolla en tavannut yhtään linnustajaa, enkä kuullut edes muiden laukauksien ääniä, joten ainakaan minun jahtimailla ei tungosta ollut.
        Sain menneenä jahtikautena 24 teertä ja lintuja näkyi läpi kauden ihan hyvin. Tilanne ei tottakai ole sama joka puolella suomea, joten ei pitäisi liikaa yleistää, ei suuntaan eikä toiseen.
        Jos kaavailtu jahtiaika 1.1. - 20.1.2015 toteutuisi, olis kyseisenä ajanjaksona yhteensä n.80 tuntia valoisaa metsästysaikaa. Ei siinä kovin pitkää lenkkiä päivässä ehdi tehdä, eikä kovin montaa ampumatilannetta päivää kohti saada. Jos siihen vielä lisätään mahdolliset kovat pakkaset tai lumipyryt, pehmeä upottava lumi, ei siinä kovinkaan himometsästäjä ehdi kovin isoa lovea teerikantaan saada.

        Hienosti sait teeriä! Saalismääräsi jo kertoo sen, että ei se kausi huono ollut. Eli kyllä lintuja on, kun niitä vain etsii muualtakin kuin auton ikkunasta.

        Tällaisia kausia ehdottomasti lisää, niin loppuu se läskimahojen autometsästys.

      • No nyt selkis
        kohtuus kerjätessäkin kirjoitti:

        Vain täysi ja nimenomaan täysi pöljä ampuu kaudessa noin paljon teeriä.Minkä merkkinen auto haukkui?

        Juuri niin! Tämmöisten pöljien takia ei koskaan pääse muodostumaan hyvää ja kestävää teerikantaa. Omaan napaansa tuijottavia ahneita paskiaisia! En voi käsittää, miten noin tyhmiä metsästäjiä voi olla edes olemassa!

      • No nyt selkis
        kohtuus ennen kaikkea kirjoitti:

        Harrastus! Tuohan käy jo työstä tuommoinen. Taitaa tosiaan harrastukset olla 'anhittomissa'.

        Voi jumankaut, ettäs edes osaisit hävetä, mokoma teeren massateurastaja. Kuvitteletko, että muut ei saisi niistä vähäsistä teeristä mitään ammuttua? Totta helevetissä saisivat, vaan kun vastuuntuntosina eivät raski verottaa muutoinkin vähää kantaa. Eihän tässä ole mitään järkeä, kun toiset ampuu mistään mitään välittämättä ja toiset yrittää tulevaan lisääntymiskauteen saada jatkajia. Voi pyhä jysäys, anna mun kaikki kestää!

        Tämä ihan vain tälle kerskailevalle "Josko kuitenkin" ahmatille ja muillekkin samanlaisille!

        PS. Selkis sitten sekin mysteeri, miksi ei kanalinnut lisäänny, vaikka niin mitä tekis!

      • No nyt selkis
        Larssseni kirjoitti:

        Hienosti sait teeriä! Saalismääräsi jo kertoo sen, että ei se kausi huono ollut. Eli kyllä lintuja on, kun niitä vain etsii muualtakin kuin auton ikkunasta.

        Tällaisia kausia ehdottomasti lisää, niin loppuu se läskimahojen autometsästys.

        Siinä heti perään toinen typerys!

      • Ryynäsen Topi
        No nyt selkis kirjoitti:

        Juuri niin! Tämmöisten pöljien takia ei koskaan pääse muodostumaan hyvää ja kestävää teerikantaa. Omaan napaansa tuijottavia ahneita paskiaisia! En voi käsittää, miten noin tyhmiä metsästäjiä voi olla edes olemassa!

        Selvästikin olet vain kateellinen noista lihamääristä. Minun ei tarvi kateilla, koska olen kyllä pitänyt puoleni lintujen osalta. Teeri, riekko, fasaani, metso, pyy ja sorsa, kaikkia löytyy pakkasesta ja ei mitään pikku määriä. Tosiaan ihmettelen Pirkanmaan poisjääntiä teeren talvipyynnin kohdalla. Tässä ei ole mitään järkeä. Metsähallituksen roistot vaan valehtelevat ja rajoittavat pyyntiä. Nythän jo alkaa olla talvi ja kyllä minulla vielä pakkasessa olisi tilaa. Ainakin parikymmentä teertä mahtuisi jos haen vielä kellarista varapakastimen.

      • Ryynäsen Topi
        No nyt selkis kirjoitti:

        Voi jumankaut, ettäs edes osaisit hävetä, mokoma teeren massateurastaja. Kuvitteletko, että muut ei saisi niistä vähäsistä teeristä mitään ammuttua? Totta helevetissä saisivat, vaan kun vastuuntuntosina eivät raski verottaa muutoinkin vähää kantaa. Eihän tässä ole mitään järkeä, kun toiset ampuu mistään mitään välittämättä ja toiset yrittää tulevaan lisääntymiskauteen saada jatkajia. Voi pyhä jysäys, anna mun kaikki kestää!

        Tämä ihan vain tälle kerskailevalle "Josko kuitenkin" ahmatille ja muillekkin samanlaisille!

        PS. Selkis sitten sekin mysteeri, miksi ei kanalinnut lisäänny, vaikka niin mitä tekis!

        Ei siinä lintukanta vaarannu jos minä täytän pakastimeni riistalihalla. Sinähän voit syödä kaupan lihapullia niin jää meille metsästäjille enemmän metso- ja teerilihaa. Ei ne linnut metsästä lopu. Pirkanmaan osalta en vaan ymmärrä talvipyynnin rajoittamista enkä siis metsähallituksen ja riistakeskuksen toimia. Valehtelijoita ja sonnan puhujia koko sakki. Pirkanmaalla juuri lintuja riittää ja paljon. Minä ainakin tulen pitämään puoleni noista lihoista, sanokoon metsähallituksen rosvot mitä tahansa.

      • kaukolaukausmies
        Josko kuitenkin viel kirjoitti:

        Kävin jahdissa suurin piirtein 5 viikkoa joka päivä aina kun kelit vain salli ja viikonloput siihen päälle. Paljon kun käy, niin aina jotain saakin.Täällä pohjoisessa on muuten nuo harrastukset metsästystä ja kalastusta lukuunottamatta aika vähissä.
        Toisekseen, miksi en ampuisi tuollaista määrää?? Lintukannat on sen kestäneet. Olen tehnyt niin joka vuosi ja aion jatkaa samalla lailla jatkossakin. Lintuja on minun jahtimailla aina ollut hyvin.
        Pyydän vuosittain kettuja 5 ... 15 kpl, supeja ja näätiä 3 ... 5 kpl. Sekin varmaan auttaa
        lintukannan säilymisessä.
        Jos teillä etelässä on tilanne huonompi, en mahda sille mitään. Ei pidä kuitenkaan olettaa, että riistatilanne on huono joka puolella suomea.

        Hyvä. On nimittäin pyyntimiehiä ja saamamiehiä. Sinä selvästi saamamies ja noi kitisijät ja rutisijat pyyntimiehiä, pyytää vaan ei saa. Älä välitä, aina ne valittaa kun itse eivät osaa eikä saa.

    • 432464654756856

      hyvä on pajerolla ajella lumihangissa ja paukutella sitten teeriä aukolta. kannatan latvametsästystä!

      • No nyt selkis

        Ja siinä kolmas!

    • cesiumi

      ensin syyskaudella ammutaan 100000 teertä ja vielä talvikauden päälle niin metsät huutaa eioota. muroihin kusijat ovat metsästäjienkin joukossa ongelma

      • pumpulla pumpum

        Joo kato loppusyksystä kun teeret parveutuu puihin hyvällä tuurilla saa vedettyä parveen pumppuhaulikolla makasiinin tyhjäksi ja toistakymmentä teertä reppuun. Ne on näitä mehtuujien juttuja.

    • Jahtiin vaan

      Se joka ampuu lintuja tieltä tai autosta, voi tehdä sitä kuitenkin, oli metsästysaika tammikuussa vai ei.
      Joinakin syksyinä on viimeisinä jahtipäivinä nähnyt isojakin teeritokkia omilla jahtialueilla. Kummasti ne kuitenkin hupenevat talvella. Pedot, taudit ja huonot sääolot rokottavat kantaa paljon enemmän, kuin mitä metsästys tekee. Parhaillaankin siellä kanahaukka jos toinenkin repii teeren täkkää jonkun jängän laidassa.
      Jos metsästyksellä olisi kantoihin voimakas vaikutus, pitäisi voimakkaan metsästyspaineen alueilla olla lintuja vähän ja vastaavasti vähän metsästetyillä tai kokonaan rauhoitetuilla alueilla olla lintuja tosi paljon. Jostakin kumman syystä näin ei kuitenkaan ole.
      Ps. Pajero on paska auto hiaceen verrattuna

      • outoa touhua

        Onko tämä autopalsta?

      • 190 m tasan
        outoa touhua kirjoitti:

        Onko tämä autopalsta?

        Minä sain yhden ukkoteeren viimeisenä metsästys päivänä luodikolla matkaa 190m. Ja olen täysin tyytyväinen syksyn saaliiseeni.

      • No nyt selkis
        190 m tasan kirjoitti:

        Minä sain yhden ukkoteeren viimeisenä metsästys päivänä luodikolla matkaa 190m. Ja olen täysin tyytyväinen syksyn saaliiseeni.

        Vaan parhaan saaliin olisi saanut, jos olisi teerestä saanut vaikka sen vuoden luontokuvan! Vaan kun se ei ole helppoa. Tunnen myötähäpeää kaikkien massatappajien puolesta!

      • No nyt selkis
        outoa touhua kirjoitti:

        Onko tämä autopalsta?

        Ei autopalsta vaan PIENIMUNAISTEN EGONKOHOTUSPALSTA!

      • Minä en ole
        No nyt selkis kirjoitti:

        Ei autopalsta vaan PIENIMUNAISTEN EGONKOHOTUSPALSTA!

        Eiköhän niitä luonto kuviakin saa jos on sen alan ihminen.

      • Entarvitsejatketta
        outoa touhua kirjoitti:

        Onko tämä autopalsta?

        Välillä eksyy sivuraiteelle ja muuttuu "mulkunjatke" palstaksi, vaan jatkakoon, ken tarvitsee!

    • Jolua pyllyyn

      Itsekin metsästäneenä sanon: kaikki linnut rauhoitukseen! Niin vähän nykyisin. paljon mukavampaa nähdä metso tai teeri elävänä. Vaikka saalistusvietti on kova, suunnatkaa se sukupuoliviettiin. Naikaa enemmän, tappakaa lintuja vähemmän. Jos kymmenen vuoden päästä kannat on kymmenkertaistuneet sallin taas metsästysen.

      • huhhug

        No siinä oikea lahopää.ihmisiä on aivan liikaa ja yks sen kun kannustaa naimaan lisää...

      • 10+13
        huhhug kirjoitti:

        No siinä oikea lahopää.ihmisiä on aivan liikaa ja yks sen kun kannustaa naimaan lisää...

        Jos ihmisiä on liikaa niin tee sen eteen jotain. Voit aloittaa itsestäsi. Muutama metri köyttä ja ladon kattoon kiinni. Toinen pää kaulaan ja hyppää parvelta alas. Mikä sä olet muita tuomitsemaan kun et tee omaa osaasi asian eteen.

    • täysipässi

      Ennustajaeukkoja on palsta näköjään täynnä. Ei kukaan pysty tällä hetkellä sanomaan miten teerien pesintä on onnistunut tänä kesänä. Tulos nähdään vasta elo-, syyskuun aikana. Nyt on turhaa olla rauhoittamassa yhtään mitään.
      Nyt on hyvä myyrävuosi, mikä yleensä merkitsee hyvää poikueiden kannalta. Vaikka on ollut viileätä, ei minun jahtimailla ainakaan ole hallaa ollut kesäkuun aikana. Sekin on positiivista poikueiden kannalta. Nyt kesä- heinäkuun taitteessahan ne ovat vasta 1 ..3 viikon ikäisiä. Joten päätetään rauhoituksista sitten kun on sen aika.
      80-luvulla oli paikallisella metsästyseuralla omilla maillaan 3 vuoden yhtämittainen rauhoitusjakso metsoille. Jos rauhoitus muka nostaa kannat ylös tosta vain, miksei sitä silloin tapahtunut? Kannat oli samaa luokkaa kuin ennen rauhoitusta. Miksei pohjoisen isoilla suojelualueilla ole lintuja puiden oksat täynnä, vaikkei niitä kukaan olekkaan metsästänyt?? Luonnossa metsäkanalintujen kuolleisuudesta on metsästyksen aiheuttamaa luokkaa 10...15%, josko sitäkään. Joka tapauksessa suurin osa linnuista tulee kuolemaan petojen kynsiin, tauteihin, nälkään ja ankariin elinolosuhteisiin.
      Vaikka rauhoittaisin oman pyyntialueeeni kokonaan vuosiksi, ei se auttaisi huonon lintukannan alueita toisella puolen maata. Ei teeriparvet nyt niin kauas vaella, korkeintaan 50km säteellä voisi tapahtua jotain pieniä muutoksia kannoissa. Päinvastoin täällä olisi ehkä entistä enemmän pyydettävää..

    • metsästäjä1994

      Talviteerijahti kuulostaa mukavalta. Itse olen niin nuori etten ole siihen aikaisemmin mukaan päässyt. Metsästelen tuolla kainuussa. Ei sielläkään kanta kovin vahvalta ole näyttänyt viime vuosina. 10vuotta sitten oli melko hyvin, mutta uskaltaisin hieman luottaa viime talven vähäisiin hankikeleihin ja siureen lumimäärään. Viime kaudella en saanut yhtään lintua. Olen toki laiskanpulskea varsin lihava kaveri mutta oma moraali ei anna lupaa autometsästykseen. Nautin suuresti erätulista ja metsässä samoilusta vaikken maratoonari oöekkaan en edes puoli tai varttimaratoonari, ja toki jahdin jälkeinen sauna ja pieni ohiammuttujen lintujen kunniaksi juotava viina ovat osa metsästysreissujen parasta antia. Olen 21 metsästänyt 6vuotiaasta lähtien.

    • Ei oo täällä mitään asiaa kanalintujahtiin ku poikasvuosi on täysin epäonnistunu kahtena vuotena peräkkäin.

    • jokujaska

      Samaa mieltä. Mikä siinä on kun joka kerta pitää mennä perse edellä puuhun. Oli kyseessä mikä riista laji hyvänsä. Metsähanhikin olisi pitänyt rauhoittaa jo ajat sitten. Tää on kyllä ihme valtio, täällä riista kannat pitää tappaa melkein sukupuuton partaalle ja sitten vinkua kun ei ole mitä metsästää.

    • suonlaidalta

      Metsähanhen pyynti sujui hyvin vuosikymmeniä ja saalit oli vuodesta toiseen samaa luokkaa. Kun peltopyynti muuttoreitin varrella ja kuvastus tulivat mukaan, alkoi vuotuiset saalismäärät nousta ja kanta pienentyä. Samalla talvehtimisalueilla alkoi muiden hanhilajien määrät kasvaa ja metsähanhi ei pienempänä pärjää kilpailussa ravinnosta.
      Paljon löytyy hanhen pyytäjiä, jotka ovat 30v metsästäjän uran aikan saaneet 1 .. 5 hanhea suolta, vaikka ovat joka vuosi aktiivisesti niitä metsästäneet Peltopyytäjät saivat vähintään saman verran joka syksy tai pahimmillaan muuttoaikaan yhden päivän aikana.

    • RyynäsenTopi

      Minä en kysele keltään milloin metsästän, mitä metsästän ja paljonko metsästän. Pakastin on aina täynnä monenlaista lintulihaa. Kyllä niitä lintuja riittää kun vaan pitää puolensa. Syökää ituhipit vaan eines- ja kasvispullia.

      • amrakikal

        Minähän en kysele. Mulle on kaikki sallittua. Mä tuun vaikka ovesta lävitse jon on tarvis. En kunnioita mitää, en ketään.
        Topi on oikea asenteinen pyssynpaukuttelija eikä syö perunaa, eikä edes leipää kun sillä on pakastimessa niin paljon itse tapettua lihaa, ettei kanta saa kunnolla kiinni. Hänkin kaipaisi jonkin arvonimen ja mitallin rintaansa, jota näytellä kylällä kajalasin ääressä.

    • yli30vuottajahtia

      Jyrkkä ei myös täältä itäisestä Keski-Suomesta talvimetsästykseen sillä teerikanta ollut kovin pieni jo 3 kauden ajan.

      Tuon juntin, RyynäsenTopin, kommentteihin en ota kantaa muuta kuin sen että sukurutsauksella on tainnut olla iso merkitys tuonkin juntin älykkyysosamäärään ja sehän näkyy selvästi noissa kommenteissa. Tuollaista tyhmää punaniskaa emme porukkaamme huolisi.

      • VähemmänTopia

        Totta töriset, veit sanat suustani.

    • Leuboltti

      Luin juuri,että talvilupia ei tule suurella varmuudella ja hyvä niin. Tänä syksynä voi myös kanalinnun pyynti aika lyhentyä ja sekin hyvä juttu, koska sorateillä ei ole näkynyt poikueita. Se merkitsee sitä, että jälleen kylmä alkukesä on verottanut kantaa, koska poikasille ei ollut ötökkää syötäväksi. Tilanne on ainakin tämä Pohjois-pohjanmaalla ja Kainuussa. Syököön Topin vanhoja pakasteita......

    • näinonteeret

      Jyrkkä ei syksyiselle kuvilta-ampumiselle!!! Siinä hommassa yksi ukko tappaa enempi teeriä kun koko pitäjän miehet ampuisi niinä muutamina pimmeäntalven pakkaspäivänä. Teeren ampuminen kuvilta on suuri vääryys kestävää metsästystä vastaan.

      • tottaPuhutJoo

        Hyvällä pelipaikalla ei tarvita edes kuvia. Yhden ukon väitetään täälläkin päin ampuneen yli 200 teertä samalle suolle saman syksyn aikana. Sen uroteon päälle oli tarjotellut niitä lintuja pitkin kyliä. Eli vähintäänkin osa (parhaat) soidinsoista ympäristöineen pitäisi saada rauhoitettua lopullisesti ja iankaikkisesti. Tai ainakin niin, että osa päivistä olisi niitä totaalirauhoitettuja.

      • ääliöäläammu

        Nämä samaset ukot pöljäkkeet sitten seuraavana syksynä ihmettelevät kun ei ole lintua ja mikähän lie tappanut kaikki linnut?

      • Onnähtyjakuultu

        Niin totta, kuin olla voi!

    • vastuutatekemiseen

      Teeren talvi metsästystä ei misssään nimessä pitäisi järjestää. Kanta on heikko ja ne vähät on parveutuneet. Liian vähän sopivan kokoisia koivikoita joissa teeret ruokailevat.

    • lookingforanswer

      Ei ahneille linturosvoille riitä mikään, pitää olla pakastin täynnä vaikka viimeinen lintu seudulta pyydettäisiin. Jos talvimetsästys sallitaan pitää sallia myös kanahaukan metsästys ympäri vuoden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      52
      1916
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1668
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1347
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      219
      1278
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      338
      1163
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      315
      1075
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1067
    Aihe