Sinitaivas

Muutaman vuoden huuman jälkeen alkaa herrojen touhu olla hieman valjahtanutta. Entistä VÄHEMMÄN PORUKKAA näyttää käyvän heidän keikoillaan. Musiikki ei ole ajatuksellisesti mennyt eteenpäin. Juhis kertoo aina kerta toisensa jälkeen Sinikalle / Punakalle juttujansa ja yrittää naurattaa tanssikansaa letkajenkallaan.

Toisaalta Finlanders on petrannut musiikkiaan entisestä. Hurman keikoilla porukkaa enemmän kuin Sinitaivaan keikoilla. Hurman musiikki parempaa ja monipuolisempaa kuin Sinitaivaan. Hurman musiikkiajatus menee eteenpäin ja paranee koko ajan.

Juhikselle näyttää nousseen pissi päähän kun samalla Finkut ja Hurma tekevät nöyrästi työtä yleisön eteen.

Oma veikkaus on että vuosi kaksi ja Juhis hännystelijöineen taantuu tavalliseen sarjaan PNP:n, Souvareiden ja muiden samanlaisten tusinabändien joukkoon.

Juhiksen ego on vain liian iso nykyiseen hommaan. Tauti on parantumaton.
161102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvin oli porukkaa eilen Sinkkujen keikalla, vaikka oli perjantai-ilta. Hämeessä suosio ei ole siis laskenut.

Äänestä

Mielipiteensä kullakin.
Finkut on ihan omaa sarjaa ylimielisyydessään. Odottavat että yleisö, eli tanssijat taputtaisivat heille tyhjästä. Vähin mitä voisivat tehdä tanssijoiden palvelemiseksi, olisi kertoa mitä lajia tulee seuraavaksi, eikä vain sanoa tyyliin "seuraavaksi tulee kaunis kappale". Typerää ja ylimielistä, vaikkakin osaavat soittaa.
Sinitaivas, kuten Hurmakin palvelevat hyvin heidän palkkansa maksajia, meitä tanssijoita. Musiikki on monipuolista ja vaivaudutaan kertomaan jo edellisen parin välissä mitä on seuraavaksi tulossa, näin kaikki tietävät jo valmiiksi ajatella ketä hakisivat, oska kaikkien kanssa ei kaikki suju niin hyvin. Kiitos!

Äänestä
  • Totta. Finlanders voisi myös kertoa mitä tanssilajia on tulossa kuten Hurma, Sinitaivas ja PNP.

    Äänestä

  • Aarren munat kirjoitti:

    Totta. Finlanders voisi myös kertoa mitä tanssilajia on tulossa kuten Hurma, Sinitaivas ja PNP.

    Tämä "tanssilajien" etukäteen ilmoittaminen on oikeesti tärkeä juttu.

    Vaikka toiset tääläkin sitä moittii, luulee ettei "tanssijat" osaa tanssia ulkomuistista ellei tiedä tanssilajia. (sitäpaitsi, ei kaikki tanssi ulkomuistista)
    Eihän sitä tansilajia tarvikkaan tietää enään kappaleen jo alkaessa, silloin sen rytmin jo kuulee. Vaan se laji tarvis tietää jo etukäteen. Mielunmin edellisten kappaleiden vielä soidessa, tai jo tässä välissä kuuluttaa, mitä soitetaan seuraavien kahden kappaleen jälkeen. Ainoa huonopuoli on ettei salin joka paikkaan kuule puhetta, tai tulee samaan aikaan keskusteltua joten nämä kuulutukset menee ohi.

    Äänestä

Kauhean katkeralta kuulostaa tämä aloitus. Eikö se ole ihan vapaaehtoista käydä ko bändin keikoilla, jos se ei miellytä ? Huvittavaa että mennään väkisin ja ollaan vihaisia. Koetapa valita itsellesi mieluisat bändit niin kaikilla muillakin on mukavampaa kun ei tarvitse sinun nyrpeää naamavärkkiä kattella.

Äänestä
  • Nämä mieleiset bändit on vaikee valita, jos ei ole ennen käynyt niiden keikoilla.

    Taas kun makuasiat on meillä erinlaiset, ei voi päätellä "näistäkään" keskusteluista mitään orkestereista.

    Täälä on monta ketjua missä on kehuttu jotakin bändiä, ilman perusteluita.
    Tai korkeintaan sanottu "Hyvä" tai "Paras"
    Tosi valaisevia perusteluita. Kertoo paljon enemän Keskustelijasta, kuin siitä bändistä. (täyttyy olla tosi yksinkertainen tämä kehun antaja ja mahdollisesti yhtä yksinkertainen myös hänen kehuma yhtye.)

    Äänestä

  • 52525225 kirjoitti:

    Nämä mieleiset bändit on vaikee valita, jos ei ole ennen käynyt niiden keikoilla.

    Taas kun makuasiat on meillä erinlaiset, ei voi päätellä "näistäkään" keskusteluista mitään orkestereista.

    Täälä on monta ketjua missä on kehuttu jotakin bändiä, ilman perusteluita.
    Tai korkeintaan sanottu "Hyvä" tai "Paras"
    Tosi valaisevia perusteluita. Kertoo paljon enemän Keskustelijasta, kuin siitä bändistä. (täyttyy olla tosi yksinkertainen tämä kehun antaja ja mahdollisesti yhtä yksinkertainen myös hänen kehuma yhtye.)

    "Nämä mieleiset bändit on vaikee valita, jos ei ole ennen käynyt niiden keikoilla."

    - höpö höpö, eiköhän se tullut kohtuu selkeesti aloittajan kirjoituksesta selville.. monasti on käynyt ja väkisin jatkaa käymistä.

    ------------------------

    "Täälä on monta ketjua missä on kehuttu jotakin bändiä, ilman perusteluita.
    Tai korkeintaan sanottu "Hyvä" tai "Paras"

    -heh, tarviikos perustella jos viihtyy keikoilla? Viihtyminen kertoo sen olennaisen :) Käsitän, että siellä käy ne jotka viihtyy, väkisin ei kannata käydä ja täällä sitten parkua, vai mitä?

    -----------------
    "(täyttyy olla tosi yksinkertainen tämä kehun antaja ja mahdollisesti yhtä yksinkertainen myös hänen kehuma yhtye.) "

    - missä kohtaa kehuin? Ja kukahan se on yksinkertainen, kun närkästyy siitä että joku pitää ko bändistä? Ne on makuasioita, jos ymmärrät?

    Äänestä

  • Mikä pakottaa? kirjoitti:

    "heh, tarviikos perustella jos viihtyy keikoilla? Viihtyminen kertoo sen olennaisen :) Käsitän, että siellä käy ne jotka viihtyy, väkisin ei kannata käydä ja täällä sitten parkua, vai mitä?"

    Niin hän ne käy, on myös lavoja joissa on useanpi orkesteri. Toinen saattaa olla tanssijan mielestä hyvä, toinen (uus tuttavuus) ala-arvoinen. Makuasia kun on.

    " "(täyttyy olla tosi yksinkertainen tämä kehun antaja ja mahdollisesti yhtä yksinkertainen myös hänen kehuma yhtye.) "

    - missä kohtaa kehuin? Ja kukahan se on yksinkertainen, kun närkästyy siitä että joku pitää ko bändistä? Ne on makuasioita, jos ymmärrät?"

    Sori. En tarkoittanut sinua, ellet ole näissä "muissa" ketjuissa kehunut toisella nikillä esittämälläni tavalla.

    Juuri näiden "makuasioiden" takia tarvis perustella. Joku voi pitää esim. kitaran soitosta, toinen ei sitä siedä tanssilavalla. Joku voi rakastaa Bugia, toiset taas saattaa haluta tanssia muutakin. Kaikilla kun ei ole samanlainen maku.
    Tämän Hyvän voi joku ymmärtää väärin. Jos Hyvällä tarkoitetaan sitä Bugia ja sanoman lukija haluaakin tanssia muutakin kuin Bugia. Hän todennäköisesti pettyy. Vai mitä sinä luulet?

    Äänestä

Huumorin ymmärtäminen lienee sinulle ylivoimaista, ei kannata ottaa kaikkea liian vakavasti. Kukahan se tautinen on?

Äänestä

Minusta näyttää, että Bändi on nyt paraassa vedossa miehistövaihdosten freesinnyttämänä, samoin kuin Hurma ja Finlanders.

Viime lauantain Napis-illasta tuli ikimuistettava sen hyvän fiiliksen tähden. Mun täytyy vain tanssittaa niitä naisia siinä bändin edessä, kun kiepillä on niin kova kiire ja liike ja keskellä samoin.

Äänestä
  • Sinitaivas näyttää ottaneen pesäeroa entiseen eläkeläistanssimusiikkityyliin - erityisen hyvin onnistunut. Saman voisivat tehdä myös muutkin eläkeläistanssimusiikkiin juuttuneet bändit kuten esimerkiksi Hurma ja varsinkin PNP ja Finlanders.

    Äänestä

  • Uudet tuulet kirjoitti:

    Sinitaivas näyttää ottaneen pesäeroa entiseen eläkeläistanssimusiikkityyliin - erityisen hyvin onnistunut. Saman voisivat tehdä myös muutkin eläkeläistanssimusiikkiin juuttuneet bändit kuten esimerkiksi Hurma ja varsinkin PNP ja Finlanders.

    Sinitaivaalla on ainakin nykyään monipuolista musiikkia.

    Äänestä

Uusiutunut Sinitaivas on edistynyt ja monipuolisempi kuin vanha versio.

Äänestä

Se letkatanssi "esitys" on aika nolo. Tulee sellainen myötähäpeä olo.

Niin Sinitaivaasta lähti ihan hauskat tyypit pois. Nää uudet joutuu tekee paljon viel työtä että samalla tasolla. Eivätkä ole nyt edes erityisen karismaattisen oloisia tai komeita. Pois lähteneet oli hauskan näköisiä poitsuja.

Äänestä
  • Lumilinnasta löytyvät nämä poislähteneet

    Äänestä

Sinitaivaan uusi levy on mahtava. Niin loistava kappalevalinta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ginitaivas kirjoitti:

Muutaman vuoden huuman jälkeen alkaa herrojen touhu olla hieman valjahtanutta. Entistä VÄHEMMÄN PORUKKAA näyttää käyvän heidän keikoillaan. Musiikki ei ole ajatuksellisesti mennyt eteenpäin. Juhis kertoo aina kerta toisensa jälkeen Sinikalle / Punakalle juttujansa ja yrittää naurattaa tanssikansaa letkajenkallaan.

Toisaalta Finlanders on petrannut musiikkiaan entisestä. Hurman keikoilla porukkaa enemmän kuin Sinitaivaan keikoilla. Hurman musiikki parempaa ja monipuolisempaa kuin Sinitaivaan. Hurman musiikkiajatus menee eteenpäin ja paranee koko ajan.

Juhikselle näyttää nousseen pissi päähän kun samalla Finkut ja Hurma tekevät nöyrästi työtä yleisön eteen.

Oma veikkaus on että vuosi kaksi ja Juhis hännystelijöineen taantuu tavalliseen sarjaan PNP:n, Souvareiden ja muiden samanlaisten tusinabändien joukkoon.

Juhiksen ego on vain liian iso nykyiseen hommaan. Tauti on parantumaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu