Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Linja-autossa

Ulkona oli pimeää ja bussissakin hämärää. Oli ihana vajota omiin ajatuksiin ja tuntui, että ajalla ei ollut mitään merkitystä. Parin tunnin kuluttua olisin kuitenkin kotona ja ylppäreihin lukeminen olisi enemmän kuin ajankohtaista. Mutta nyt sai vielä nauttia tekemättä yhtään mitään!
Katselin kuvajaistani bussin ikkunasta ja kehittelin päässäni mitä mielikuvituksellisimpia tilanteita. Miten reagoisin jos...mitähän mun kaveri sanois jos... Yksin matkustaminen oli ihanaa, vaikka kyllä kaveriporukassakin oli etunsa.
Linja-auto pysähtyi ottamaan lisää matkustajia kyytiin pimeästä illasta ja minä havahduin vasta kun käytävän toiselle puolelle asettui istumaan minua paria vuotta vanhempi jätkä. Olin tähän saakka istunut takimmaisena, mutta nyt piti sitten vähän tsempata. Tyyppi hymyili minulle ja bussi nytkähti liikkeelle.
- Mä oon Pasi. Hymyilin jätkälle ja tartuin tämän ojennettuun käteen.
- Sara. Sitten istuimme molemmat hiljaa puolisen tuntia, kunnes Pasi siirtyi viereeni istumaan.
- Mä oon ollu tosi kauan intissä ja vaikutukset alkaa tuntua jo liianki kanssa. Sä voisit varmaan auttaa. Mä katsoin Pasia ja tyrmistys varmaan paistoi mun kasvoilta. Ei jumalauta! Pasi avasi sepaluksensa ja esiin ponnahti ihan kivan kokoinen kalu. Mä olin ihan pallo hukassa. En mä voinut..enhän?
Pasi otti mua kädestä kiinni ja asetti sen kalulleen. Mä aloin kuin transsissa hieroa sen vartta ja Pasi painautui kiinni selkänojaan ja sulki silmänsä.
-Kiitti, kultsi.
Mä siirsin myös toisen käteni penikselle ja hieroin sitä. Unohtaen kaiken muun, kumarruin ja otin koko komeuden suuhuni. Imin, nuolin ja hyväilin Pasin kalua ja samalla hieroin kädelläni hänen kiveksiään. Pasi hieroi kädellään niskaani ja tunsin hänen olevan todella lähellä laukemista.
Yhtä-äkkiä Pasi tyrkkäsi päätäni ylöspäin, niin että hänen kalunsa irtosi suustani. Ja samalla sekuntilla hän laukesi kasvoilleni.
03412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

girlie kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu