Asun Meilahdessa ja isännöintiämme hoitaa Raisiontien Lämpö Oy. Elokuun puolessa välissä makuuhuoneeni katostani tuli vettä läpi aiheuttaen parketille vesilätäkön. Asun ylimmässä kerroksessa, joten ilmeistä oli, että vesi tulee ullakolta.
Kävin ullakolla katsomassa tulviiko se vettä, mutta suuria vesimääriä ei tuolloin näkynyt. Ilmoitin seuraavana aamuna isännöitsijälle, joka lähetti huoltomiehen mittaamaan kosteutta katostani ja totesi samalla talon ullakon molempien päätyjen ikkunat ovat karmeista mätiä ja ikkunat vuotavat sateella. Tästä parin päivän päästä ulkopuolinen yritys tuli tekemään kosteusmittauksen ja kirjoitti raportin. Elimme tuolloin siis elokuun 20. päivän tienoota 2014.
2.10.2014 aloin jo odotella, että milloin remontti asunnossani alkaa ja huomasin kosteusvaurioiden/katon kupruilun ja vesivalumajälkien seinissä levinneen myös olohuoneeseen. Kävin katsomassa ullakon ikkunaa, jolle EI OLTU TEHTY VIELÄKÄÄN yhtään mitään.
Soitin ponnekkaan puhelun isännöitsijälle, jossa vaadin toimenpiteitä. Tästä seuraavana päivänä vasta ikkuna teipattiin ja siihen laitettiin movisuoja. Väliaikaisjärjestelyn teko kesti 1,5 kk ja nyt puhutaan siis kosteusvaurioista ja niiden lisäsynnystä.
Tästä alkoi sähköpostittelu isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan kanssa, jotka puolustelivat toinen toisiaan. Vasta kun sain jakelulistalle myös muita osakkaita taloyhtiöstä, sekä muita taloyhtiön hallituksen jäseniä, alkoi asian hoito kunnolla.
Ullakon toisen ikkunan teippaukseen kului 2 kk. Ketään taloyhtiön muita asukkaita ei ole inofttu tilanteesta taloyhtiön tai isännöitsijän taholta. Olen itse joutunut ilmoittaa molempien porraskäytävien ylimpien kerrosten asukkaille tilanteesta ja he ovat havainneet katoissaan samoja kosteusvaurioita.
Tässä info kyseisestä isännöitsijätoimistosta. Suosittelen kaikkien kerrostalohuoneiston osakkaiden suhtautuvan kriittisesti isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajien ehdotuksiin ja toimintaan. Ilmiselvää, että kun laiminlyöntejä tapahtuu, pitävät päättävät tahot yhtä, jotta laiminlyönnit eivät paljastu!
Rohkeasti pitäkää kiinni omista oikeuksista ja vaatikaa ylimääräisiä yhtiökokouksia väärinkäytöstilanteissa. Tuokaa kokouksissa väärinkäytökset kaikkien taloyhtiön osakkaiden tietoon. 10% osakkaista niin vaatiessa on ylimääräinen yhtiökokous pidettävä 2 viikon sisällä vaatimuksen esittämisestä.
Isännöitsijän räikeät laiminlyönnit
2
136
Vastaukset
- Vain hanasta
Katosta vuotanut vettä kuusi viikkoa. Ei mitään ilmoitusta
taloyhtiöltä. Remonttimiehen piti tulla kaksi viikkoa sitten,
mutta kun oli luvattu sadetta - mutta ei sitten satanutkaan...
Katto hätäpaikattiin, vettä tuli paikkauksen jälkeen entistä enemmän.
Ei mitään yhteyttä taloyhtiöltä. Jätä viesti vastaajaan ja siihen
ei sitten kukaan vastaan.
Remonttimiehet tulivat (ei mitään ilmoitusta). Saimme remonttimiehet
kiinni ja olivat sitä mieltä, että huopakatteita sitten paikataan tänä
syksynä enää maksimissaan kuin kaksi viikkoa.
Kuka ottaa vastuun tästä työn viivästyttämisestä.
Meidän isännöitsijälle, kun ei mitään aikoja saa asettaa - hän
toimii tasan omien aikataulujensa mukaisesti.- Tekninen_Tissi83
Kuka ottaa vastuun?
Vastuu on taloyhtiöllä, eli kollektiivisesti taloyhtiön osakkailla. Osakkaat valitsevat hallituksen, jonka tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta. Hallitus kannattaa valita osakkaiden kiinteistönpidollisten näkemyksien mukaiseksi. Hallitus voi ulkoistaa osan tehtävistään isännöitsijälle, mutta isännöitsijän toiminnan valvontavastuu on silti hallituksella.
Aloittajan kuvaus vastaa lähinnä yleistä taloyhtiöissä tapahtuvaa hölmöilyä. En usko, että ketään saadaan henkilökohtaisesti vastuuseen. Mahdolliset kustannukset maksavat osakkaat yhdessä. Ehkäpä seuraavassa tilinpäätöskokouksessa ovat sitten fiksumpia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751296- 681185
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138896huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.51852Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.74779Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi29752- 60740
Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma157734Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan58727- 76665