Tukkipuu

Minkä paksuista tukkia te metsänomistajat yleensä myytte ostajalle sillä vaikka tukkipuun minimi paksuus on 15cm:stä ylöspäin niin tyhmäkin tajuaa ettei sellaista kannata pistää matalaksi ( paitsi tietenkin päätehakkuu ), onko sellainen halkaisijaltaan 25cm ja siitä ylöspäin järkevä sahata jo tukkipuuksi.
111083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mihin tarviit ?

Äänestä

Sitten kun kehitysluokka on 04. Kannattaa tutustua aiheeseen. Puustoon vaikuttaa moni asia, mm. kasvupaikka, tehdyt harvennukset, ikä...... Pelkkä läpimittta ei välttämättä sano kaikkea. Nykyään kun vaan saa aika nuorenkin mettä hakata sileäksi, mutta yleensä niin tehdään rahapulassa.

Tuosta kysymyksestä ei kyllä selviä, että teetkö itse hankinta, (joka tukilla ei kannata) vai myytkö pystyyn...

Äänestä

Pari vuotta sitten myimme järeää metsää yläharvennuksena ja ohje oli, että rinnan korkeudella 30 cm ja paksummat pois. Jos paksuimmat ovat vasta 25 cm paksuja, niin eipä kannata vielä pariin kymmeneen vuoteen myydä tukiksi. 20-30cm paksu puu alkaa olla vasta parhaassa kasvuiässä ja tuottaa puuta kiihtyvällä vauhdilla.

Äänestä
  • Missäpäin etelää sie asustelet jos kasvu on parhaimmillaan 30 senttisenä??? Saksassako?

    Äänestä

  • jagdpanzer kirjoitti:

    Missäpäin etelää sie asustelet jos kasvu on parhaimmillaan 30 senttisenä??? Saksassako?

    no ei 30 senttinen viellä kummoinen tukki puu ole. Tosin sellaista kasvatus metsäähän nykyään vedetään aukoksi, kun sahojen läpi ei edes mene kuin 50 senttinen.

    Äänestä

  • jagdpanzer kirjoitti:

    Missäpäin etelää sie asustelet jos kasvu on parhaimmillaan 30 senttisenä??? Saksassako?

    Suuri puu tuottaa massaa enemmän kuin ohut puu. 30 cm puu on vielä pieni ja puumassan tuotto vasta kunnolla alkaa, edellyttäen, että kasvuolosuhteet on kunnossa. Vuosirenkaita tutkimalla voi nähdä, että hyvällä paikalla 40-60 vuotiaan kuusen kasvu voi olla sentti tai enemmän paksuutta vuodessa. Nykyään näkee aukkohakkuita, joissa tukkien paksuus on todella ohut, ehkä juuri ja juuri se 30-35 cm tyvipöllissä. No raha ratkaisee, tai oikeammin sen puute.

    Äänestä

  • Puut-on.. kirjoitti:

    totta

    Voihan niitä puita kasvattaa vaikka 200 vuotiaiksi, rahanpuutteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • ohukainen kirjoitti:

    Voihan niitä puita kasvattaa vaikka 200 vuotiaiksi, rahanpuutteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    On sillä rahan puutteella tekemistä. Vouti kun on etuovella, niin takametsä pannaan matalaksi ennen aikojaan.

    Äänestä

Tukin latvaläpimitta on 15 cm ja tukkipuun noin 18 cm 1.3 korkeudelta tyvestä.
Kyllä pieniä ja suurempia tukkipuita kanattaa myydä harvennuksessa, että jäljelle jäävät puut järeytyvät nopeammin. Päätehakkuussa pidä tavoitteena 40 cm rinnankorkeus läpimittaa (1.3m) jolloin puut ovat noin 1.5 kuution puita. joita olen kaasvattanut 2 mm sädekasvulla 7 m3 hehtaarikasvulla. Jolloin puita on enää 187 kpl/ha noin 280 m3/ha. Tuotto % sain puustopääomalle lopussa 2.7 % joka ei ole järin suuri. Muta jos metsän uudistaisi aikaisemmin tuotto putoaisi lähes nollaan (rahllinen) Kasvu% saa kyllä suureksi kun 1 cm3 taimen kasvattaa 2 cm3 taimeksi. Udistetussa metsässä kasvu ei 10 v ole kuin pari kuutiota. seuraavaan 20 v saa metsän ensiharvennuskuntoon josta saa noin 30 -35 m3 puuta á 15 € m3. Vasta 40-45 vuotiaan metsän voi harventaa siihen harvuteet, että kaikki kasvu on tukkipuuta. En pidä järkevänä uudistuskypsänä metsää 25 -30 cm luokassa 60 v iässä koska todellinen parhaan tuoton ajaksi tulee vain 15 v. " Puut on" nimimerkki toi mielenkiitoisen huomion , että puut voivat kasvaa sentin paksuutta vuodessa. Kyllä niitä näkee joskus hyvillä kasvupaikoilla, mutta niin harvaksi metsää ei ole saanut harventaa että kaikille riitäisi kasvuun ravinteita. Koska 29 cm 21m puille 4 mm sädekasvuun tarvitaan 7 m2 kasvulla enää 139 kpl/ha pojapinta-ala 9,1 m2/ha Näin ei ole saanut tehdä. Joutsalainen metsänomistaja teki näin. Harvensi metsän 18-31 cm läpimittaluokassa 267 kpl/ha jolloin puut kasvoivat 1 sentin lisäpaksuutta vuodessa (sädekasvu keskimäärin 5 mm) jolloin kasvu oli 9,3 m3/ha 502 € ha.
Tästä "Keski-Suomen Käräjäoikeus TUOMIO 12/585 annttu kansliassa 23.2 2012 Asianumero: R 11/ 2542" Syy METSÄRIKOS. H K puolisoineen tuomittiin korvaukseen rikoksella saadusta hyödystä kumpikin erikseen 800 € yht 1600 €.
Laskelmat ja pohdintoja metsien hoidosta Blogissani arvokettunen.blogpost.fi ARVOMETSÄ

Äänestä

Oletko laskenut koskaan vaihtoehtoista tuottoa ?
Jos metsän arvokasvu% on vaikka 0-3% ja tilin korko 4,5 % kannattaa
hakata aikaisemmin.

Oikein harvaksi hakkuuhan ei toimi ellei puustoa ole aikaisemmin jo
harvennettu sitä silmälläpitäen että kestää tuulen ja mahdolliset myrskyt.

Kovan vuosikasvun "lisänä" tulee myös vähän heikompi puuaines tukkipuuhun, mutta siitähän ei tosin myyntihinta yleensä laske, paitsi jos tyvet menee vaikkapa puuseppien käyttöön tai erikoispuina ulkomaille.

Nykyisessä metsälaissa ei taida enää olla minimipohjapinta-alaa, mutta
uudistumisen aikaraja on kuitenkin olemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Metsä kirjoitti:

Minkä paksuista tukkia te metsänomistajat yleensä myytte ostajalle sillä vaikka tukkipuun minimi paksuus on 15cm:stä ylöspäin niin tyhmäkin tajuaa ettei sellaista kannata pistää matalaksi ( paitsi tietenkin päätehakkuu ), onko sellainen halkaisijaltaan 25cm ja siitä ylöspäin järkevä sahata jo tukkipuuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu