Aloitanpa jo aikaisin tämän ketjun, kun juuri saapuivat uudet pääsykoetehtävät nettiin... Jännittää vähän jo nyt vaikka itse kakkosvaiheeseen on matkaa vielä puoli vuotta. Eli Shakespearea olisi nyt taas tarjolla, tällä kertaa Hamlet, viime kerralla oli Macbeth. Youtubesta löytyi ainakin Oravan laulu, vanha tuttu ja luultavasti suurin osa valitsee sen (niin kuin varmaan minäkin) vaikka se onkin vaikea. Hanuristia en itse asiassa nyt edes saa päähäni, onko se se "minä soitan harmonikkaa, ihmiset katsoo kummissaan" tai jotain sinnepäin?
Dialogi on kyllä niin utopistinen että hyvä jos jotain siihen keksii ideaksi, kaksi edellistä dialogia on ollut paljon helpompia, mutta tämä on jo jotain aivan randomia.
Teak 2015 Pääsykokeet
110
4287
Vastaukset
- paxa96
Itse haen myös Teakiin ensi keväänä ensi kertaa. Se orava laulu on varmaan minunkin listallani ensin, mutta se hanuristi on suomennos ranskalaisesta teoksesta, L'Accordèonist, katsokaa lisätietoa vaikka wikipediasta tms. Itseäni jännittää eniten soolo... mitähän keksisi. Rooliosuudet menee varmaan ihan improna. Onnee kaikille yrittäjille
- eeeetu
Ei sitä sooloa kantsi hermoilla, aniharva sinne saakka edes pääsee. Viime vuosina ne ovat menneet mun jengissäni että 2 kuudestatoista pääsi sooloihin/monologeihin, sitten 1 pääsi muistaakseni kolmestatoista ja edellisenä kertana yhdestätoista ei päässyt yksikään.
- näyttelijäääääää
Noista ennakkotehtävistä hieman olisi kysyttävää, että miten te muut olette ajatelleet tuosta elämäni vaikuttavin taidekokemus tehtävästä. Siis voiko taidekokemus olla esim. maalaus, elokuva tai jokin muu kuin teatteri esitys?
En ole koskaan kuullutkaan hanuristi laulua, mutta orava laulu oli tutumpi. Onkohan valittu tahallaan yksi hieman tunnetumpi ja toinen ei niin tunnettu laulu.
Joo se dialogi oli kyllä ihan pimeä. :D mutta eiköhän siitäkin selviä, jos pääsee sinne asti.
itse olen ainakin positiivisin mielin liikkeellä. Haen ensimmäistä kertaa, vaikka teakiin pääsy on ollut pitkäaikainen haave. Mutta kunhan pääsee edes valintakokeisiin niin se olisi jo hyvä saavutus, kun luin jostain että vain 70% saa kutsun.Ihan tosi? Minä jotenkin olen ymmärtänyt että tyyliin 99 % pääsee kakkosvaiheeseen ja vain sellaiset "haistakaa paska"-tekstiset vain hylätään. Ei minulla faktatietoa ole mutta näin olen kuitenkin käsittänyt.
Tuo dialogi-vaihe muuten tulee melkein heti ensimmäisenä, eli pääset satavarmasti sinne esittämään sen. Jännitys vain pois, silloin kun ekaa kertaa hain, tärisin kuin haavanlehti, lämmittelin harjoitteluhuoneessa, avasin ääntä sen neljä tuntia ennen ensimmäistä koitosta ja hypin, venyttelin sekä hoilottelin kuin heikkopäinen. Niin tekivät muutkin ekaa kertaa hakevat, mutta viime vuonna oli se hauska että kaikki jotka olivat olleet jo aikaisemmin pääsykokeissa (ryhmä oli lähes sama minulla kuin viime vuonna, vain muutama uusi naama) olivat tällä kertaa ihan rentoina, löhösimme sohvilla ja juttelimme niitä sun näitä.
Se oli vain hauska nähdä se ero, miten se jännitys ihan oikeasti on ihan turhaa ja paljon paremmin saa itsestään siellä irti kun ei ala häslätä ja hälistä suotta.- näyttelijäääääää
triba kirjoitti:
Ihan tosi? Minä jotenkin olen ymmärtänyt että tyyliin 99 % pääsee kakkosvaiheeseen ja vain sellaiset "haistakaa paska"-tekstiset vain hylätään. Ei minulla faktatietoa ole mutta näin olen kuitenkin käsittänyt.
Tuo dialogi-vaihe muuten tulee melkein heti ensimmäisenä, eli pääset satavarmasti sinne esittämään sen. Jännitys vain pois, silloin kun ekaa kertaa hain, tärisin kuin haavanlehti, lämmittelin harjoitteluhuoneessa, avasin ääntä sen neljä tuntia ennen ensimmäistä koitosta ja hypin, venyttelin sekä hoilottelin kuin heikkopäinen. Niin tekivät muutkin ekaa kertaa hakevat, mutta viime vuonna oli se hauska että kaikki jotka olivat olleet jo aikaisemmin pääsykokeissa (ryhmä oli lähes sama minulla kuin viime vuonna, vain muutama uusi naama) olivat tällä kertaa ihan rentoina, löhösimme sohvilla ja juttelimme niitä sun näitä.
Se oli vain hauska nähdä se ero, miten se jännitys ihan oikeasti on ihan turhaa ja paljon paremmin saa itsestään siellä irti kun ei ala häslätä ja hälistä suotta.Siis siitä on jonkin aikaa, kun googlettamalla löysin jonkun vanhan lehtijutun, jossa oli haastateltu teakiin pyrkijöitä. Ja siinä oli että ennakkotehtävien perusteella kutsutaan 70% kokeisiin.
Eli olet siis hakenut jo useamman kerran? Oliko päivän aikana muita tehtäviä, kuin nuo ennalta annetut? näyttelijäääääää kirjoitti:
Siis siitä on jonkin aikaa, kun googlettamalla löysin jonkun vanhan lehtijutun, jossa oli haastateltu teakiin pyrkijöitä. Ja siinä oli että ennakkotehtävien perusteella kutsutaan 70% kokeisiin.
Eli olet siis hakenut jo useamman kerran? Oliko päivän aikana muita tehtäviä, kuin nuo ennalta annetut?Joo, kyllä siellä oli paljon muitakin tehtäviä, koska iso osa noista annetuista tehtävistä on pilkottu, esim. lauluista ei lauleta kuin pari riviä, monologi pätkitään alle minuutin pituiseksi jne. Lisäksi on kaikkea juoksu- ja punnerrustehtäviä, vähän tanssimista, paljon improvisointia ja niissä tehtävissä kannattaa olla nokkela ja nopea, tämän olen oppinut edellisistä kokeista.
Kaiken tämän tekemiseen menee kuitenkin vain alle tunti, koska hakijoita on niin paljon eikä aikaa ole senkään vertaa. Odottelu on päivän aikana kaikista tylsintä, molempina kertoina olen odottanut oman ryhmäni vuoroa ensin neljä tuntia ja tuloksia kolme tuntia.
- eiteak
Jos jotain ei tarvitse jännittää Teakin pääsykokeissa, niin ne on ennakkotehtävät. Niistä pääsee käsittääkseni jokainen joka osaa suht. sujuvasti kirjoittaa. Toki sitä kirjoittamista siinä jonkin verran on, mutta pääosin saa puhua rakkaasta aiheesta, eli itsestä.
- edith
Dialogissa ei ole kyllä yhtään järkeä, ei sillä että viime vuosinakaan olisi ollut sen enempää. Saa nähdä pääsisinkö edes iltaan saakka tällä kertaa, olen aina tippunut dialogi/laulu-vaiheen jälkeen, niin kuin kaikki muutkin ryhmissäni. Olisi kiva edes jonain kertana päästä esittämään se monologi ja soolo mutta jos ei pääse niin ei mahda mittään.
- RealityBites
Ihan mielenkiinnosta kysyn miksi porukka hakee teakkiin? Haluatte näyttelijäksi, koska se vain tuntuu teille niiiiin sopivalta uravalinnalta? Fine. Onhan se toki hyvä syy hakea sisään ja toivotan teille kaikille vilpittömästi onnea että pääsette sinne...
Mutta oletteko ajatelleet sitä että näyttelijöiden työttömyys on hyvin suurta? Ja että vain harva teakista valmistuneista pääsee televisio- tai elokuvatähdeksi? Näyttelijöiden työpaikoista on hirveä taistelu jo nyt, millaista se on tulevaisuudessa? Oletteko miettineet tällaisia asioita?Heh, niin että tässä kun olen kymmenen vuotta tärissyt että pääsisin hakemaan Teakiin, en olisi kertaakaan miettinyt vaihtoehtoa että se ei ehkä olisikaan minulle sopiva ala? En puhu muiden puolesta, vaan puhun nyt itsestäni.
Minulle teatteri on henki ja elämä, se ei ole minun sydäntäni lähellä, vaan on puolet minun sydämestäni ja ensirakkauteni. Pidän näytelmälavaa toisena kotinani, siellä olen oma itseni ja silti olen kuka tahansa muu, ja siellä aistini ovat vahvimmillaan. Tarvitsen teatteria! Tähän kohtaan sopisi kuin nenä päähän laittaa että ”ja teatteri tarvitsee myös minua”, mutta se olisi jo röyhkeää.
Harrastelijanäytteleminen on kuulunut elämääni 10-vuotiaasta lähtien, kun ilmoitin äidilleni haluavani ehdottomasti päästä mukaan lastennäytelmään. ”Mihin niistä?” hän kysyi. ”Mihin tahansa!” minä vastasin. ”Miksi?” äiti kysyi. ”Koska haluan näyttelemään.” vastasin. Ja yhä vain haluan näyttelemään. Tuntuu, että sisimmässäni olen halunnut näyttelijäksi niin kauan kuin vain olen hengittänyt, ehkä hieman sitäkin aikaisemmin. Läheiseni sanovat että voinhan olla teatteria lähellä vaikka en kouluttautuisikaan näyttelijäksi. En voi. Tahdon oppia ammattilaisilta, haluan opiskella ja tehdä työtä sen eteen ja haluan päästä kouluun jossa tiedän että kaikki muut tahtovat sitä myös. Olen tyhjä taulu jota ohjaajat, puvustajat ja maskeeraajat saavat maalata täysin vapaasti mitä villeimpiä ideoitaan.
Haluan tehdä teatteria työkseni, koska mihinkään muuhun en tunne tällaista kaipuuta. Tiedän, että en jaksaisi siivota toimistoja (mitä tällä hetkellä teen), naputella tietokonetta, jakaa postia tai tehdä mitä tahansa työtä samalla haaveillen näyttelemisestä päivästä toiseen. Jos en pääse teatterikouluun nyt kolmannella kerralla, haen taas ensi vuonna. Ja sitten, ja taas sitten, kunnes sinne kirjoittaa ennakkotehtäviä 100-vuotias nainen joka hakee 82. kertaa Teak:iin. Halu, intohimo ja palo näyttelemiseen ovat syyt, miksi tahdon näyttelijäksi. Veri vetää lavalle, ja sitä on mahdotonta vastustaa.
Tuon kaiken rinnalla ei paina työttömyys tai ylipäätään järkipohdinta yhtään mitään. Minä kouluttauduin metallisepäksi, silti siivoan päiväkotien paskapönttöjä, pyyhin nelikerroksisen omakotitalon isännän spermatahroja lattialta ja hinkkaan baarien lattioilta oksennusta ja aivan liian pienellä tuntipalkalla.- RealityBites
triba kirjoitti:
Heh, niin että tässä kun olen kymmenen vuotta tärissyt että pääsisin hakemaan Teakiin, en olisi kertaakaan miettinyt vaihtoehtoa että se ei ehkä olisikaan minulle sopiva ala? En puhu muiden puolesta, vaan puhun nyt itsestäni.
Minulle teatteri on henki ja elämä, se ei ole minun sydäntäni lähellä, vaan on puolet minun sydämestäni ja ensirakkauteni. Pidän näytelmälavaa toisena kotinani, siellä olen oma itseni ja silti olen kuka tahansa muu, ja siellä aistini ovat vahvimmillaan. Tarvitsen teatteria! Tähän kohtaan sopisi kuin nenä päähän laittaa että ”ja teatteri tarvitsee myös minua”, mutta se olisi jo röyhkeää.
Harrastelijanäytteleminen on kuulunut elämääni 10-vuotiaasta lähtien, kun ilmoitin äidilleni haluavani ehdottomasti päästä mukaan lastennäytelmään. ”Mihin niistä?” hän kysyi. ”Mihin tahansa!” minä vastasin. ”Miksi?” äiti kysyi. ”Koska haluan näyttelemään.” vastasin. Ja yhä vain haluan näyttelemään. Tuntuu, että sisimmässäni olen halunnut näyttelijäksi niin kauan kuin vain olen hengittänyt, ehkä hieman sitäkin aikaisemmin. Läheiseni sanovat että voinhan olla teatteria lähellä vaikka en kouluttautuisikaan näyttelijäksi. En voi. Tahdon oppia ammattilaisilta, haluan opiskella ja tehdä työtä sen eteen ja haluan päästä kouluun jossa tiedän että kaikki muut tahtovat sitä myös. Olen tyhjä taulu jota ohjaajat, puvustajat ja maskeeraajat saavat maalata täysin vapaasti mitä villeimpiä ideoitaan.
Haluan tehdä teatteria työkseni, koska mihinkään muuhun en tunne tällaista kaipuuta. Tiedän, että en jaksaisi siivota toimistoja (mitä tällä hetkellä teen), naputella tietokonetta, jakaa postia tai tehdä mitä tahansa työtä samalla haaveillen näyttelemisestä päivästä toiseen. Jos en pääse teatterikouluun nyt kolmannella kerralla, haen taas ensi vuonna. Ja sitten, ja taas sitten, kunnes sinne kirjoittaa ennakkotehtäviä 100-vuotias nainen joka hakee 82. kertaa Teak:iin. Halu, intohimo ja palo näyttelemiseen ovat syyt, miksi tahdon näyttelijäksi. Veri vetää lavalle, ja sitä on mahdotonta vastustaa.
Tuon kaiken rinnalla ei paina työttömyys tai ylipäätään järkipohdinta yhtään mitään. Minä kouluttauduin metallisepäksi, silti siivoan päiväkotien paskapönttöjä, pyyhin nelikerroksisen omakotitalon isännän spermatahroja lattialta ja hinkkaan baarien lattioilta oksennusta ja aivan liian pienellä tuntipalkalla.Vau! Oikea asenne sulla ja vaikuttaa siltä että tuo teatteri olis se sun juttu kun noin kovasti sinne haluat ja oot niin pitkään sitä jo harrastanut. Mua itseä vaan häiritsis se jatkuva kilpailu siellä ja ajatus siitä, että ne pääsykokeen tuomarit kilpailis sit myöhemmin samoista rooleista valmistumisen jälkeen.
RealityBites kirjoitti:
Vau! Oikea asenne sulla ja vaikuttaa siltä että tuo teatteri olis se sun juttu kun noin kovasti sinne haluat ja oot niin pitkään sitä jo harrastanut. Mua itseä vaan häiritsis se jatkuva kilpailu siellä ja ajatus siitä, että ne pääsykokeen tuomarit kilpailis sit myöhemmin samoista rooleista valmistumisen jälkeen.
Kiitoksia! Tietysti se kilpailu osaa olla myös ahdistavaa ja ensimmäisellä kerralla vie varmasti energiaa, mutta uskon että lähes kaikilla toinen kerta on jo paljon rennompi.
- näyttelijäääääää
No, työttömyyttähän on melki jokaisella alalla tällä hetkellä, mutta tuskin kukaan unelmastaan luopuu vain sen takia. Kuitenkin näyttelijöitä tarvitaan, eri kokoisia, ikäisiä, vanhoja, nuoria.
Itse haen teakiin koska olen syntynyt näyttelijäksi. :) Enkä ole itsekeskeinen snobi joka sanoo näin vaan olen ihan oikeasti rahaton. Olen unelmoinut näyttelijän ammatista koko elämäni ajan. Se on se mitä haluan tehdä työkseni.
Ja täällä Suomen maassa on melkein pakko olla koulutus, että saa tehdä sitä mitä haluaa. Tietysti on näitä netti ihmeitä, jotka pääsevät ilman koulutusta näyttelijäksi. En sano sitä ettei heillä olisi lahjoja alalle, mutta rahaa pitää olla. Ja jos nyt kävisi ihme ja pääsisin teakiin niin olisin maailman onnellisin ihminen maan päällä! :D
Tietty tuossa työllistymisessä on omasta itsestäänkin kiinni, että saako roolia vai ei. Pitää olla SUPER aktiivinen ja etsiä avustajan paikkoja leffoissa ja sarjoissa. Voihan käydä hyvä tuuri ja joku tekee elokuvan johon tarvitaan juuri tietynlaista näyttelijää ja jos juuri minä sattuisin olemaan se niin yksi työ poikii yleensä lisää töitä. - paxa96
triba kirjoitti:
Heh, niin että tässä kun olen kymmenen vuotta tärissyt että pääsisin hakemaan Teakiin, en olisi kertaakaan miettinyt vaihtoehtoa että se ei ehkä olisikaan minulle sopiva ala? En puhu muiden puolesta, vaan puhun nyt itsestäni.
Minulle teatteri on henki ja elämä, se ei ole minun sydäntäni lähellä, vaan on puolet minun sydämestäni ja ensirakkauteni. Pidän näytelmälavaa toisena kotinani, siellä olen oma itseni ja silti olen kuka tahansa muu, ja siellä aistini ovat vahvimmillaan. Tarvitsen teatteria! Tähän kohtaan sopisi kuin nenä päähän laittaa että ”ja teatteri tarvitsee myös minua”, mutta se olisi jo röyhkeää.
Harrastelijanäytteleminen on kuulunut elämääni 10-vuotiaasta lähtien, kun ilmoitin äidilleni haluavani ehdottomasti päästä mukaan lastennäytelmään. ”Mihin niistä?” hän kysyi. ”Mihin tahansa!” minä vastasin. ”Miksi?” äiti kysyi. ”Koska haluan näyttelemään.” vastasin. Ja yhä vain haluan näyttelemään. Tuntuu, että sisimmässäni olen halunnut näyttelijäksi niin kauan kuin vain olen hengittänyt, ehkä hieman sitäkin aikaisemmin. Läheiseni sanovat että voinhan olla teatteria lähellä vaikka en kouluttautuisikaan näyttelijäksi. En voi. Tahdon oppia ammattilaisilta, haluan opiskella ja tehdä työtä sen eteen ja haluan päästä kouluun jossa tiedän että kaikki muut tahtovat sitä myös. Olen tyhjä taulu jota ohjaajat, puvustajat ja maskeeraajat saavat maalata täysin vapaasti mitä villeimpiä ideoitaan.
Haluan tehdä teatteria työkseni, koska mihinkään muuhun en tunne tällaista kaipuuta. Tiedän, että en jaksaisi siivota toimistoja (mitä tällä hetkellä teen), naputella tietokonetta, jakaa postia tai tehdä mitä tahansa työtä samalla haaveillen näyttelemisestä päivästä toiseen. Jos en pääse teatterikouluun nyt kolmannella kerralla, haen taas ensi vuonna. Ja sitten, ja taas sitten, kunnes sinne kirjoittaa ennakkotehtäviä 100-vuotias nainen joka hakee 82. kertaa Teak:iin. Halu, intohimo ja palo näyttelemiseen ovat syyt, miksi tahdon näyttelijäksi. Veri vetää lavalle, ja sitä on mahdotonta vastustaa.
Tuon kaiken rinnalla ei paina työttömyys tai ylipäätään järkipohdinta yhtään mitään. Minä kouluttauduin metallisepäksi, silti siivoan päiväkotien paskapönttöjä, pyyhin nelikerroksisen omakotitalon isännän spermatahroja lattialta ja hinkkaan baarien lattioilta oksennusta ja aivan liian pienellä tuntipalkalla.Sama vika minullakin. Veri vetää lavoille, ja minulle esiintymisestä on ainakin tullut pakkomielle. Olen melkein riippuvainen siitä tunteesta, minkä saan kun astun näyttämölle. Se on tosi erikoinen tunne, samanaikaisesti tyhjä ja täynnä iloa ja intohimoa!!
- Kipparii
TeaKiin ja muihin teatterialan opinahjoihin hakee monenlaisia ihmisiä. On niitä, jotka haaveilevat ns. "tähteydestä", niitä jotka ajattelevat että työtilanne tulisi olemaan hyvä ja helppo, niitä joiden suvussa on näytelty vuosia, niitä jotka rakastavat itseään yli muiden ja niitä jotka haluavat vain kokeilla onneaan. Monenlaisia ihmisiä, joihin myös kuuluvat ne, jotka tulee ottaa vakavasti: ne, joilla ei tunnu olevan muuta vaihtoehtoa. Ne, jotka hengittävät teatteria, rakastavat sitä niin aidosti kuin ihminen vain voi rakastaa. He tiedostavat, että 98% todennäköisyydellä pitää tehdä muutakin duunia näyttelijäntyön ohella ja että hommat alalla voivat jäädä vähiin. Mutta jos teatterialalle haluaa puhtaasta rakkaudesta, ei siinä välitetä kuuluisuudesta ja osataan erottaa näyttelijäntyö sekä kuuluisuus. Ne ovat kaksi eri asiaa, aina pistää naurattamaan kun joku sanoo "haluisin kuuluisaks näyttelijäks" tai "haluisin näytellä mut vaan leffois" (ottaen huomioon suomalaisten näyttelijöiden työllistymisen, jos sinulle tarjotaan keikka niin yleensä kannattaa ottaa vastaan, oli kyseessä sitten elokuvaa tai teatteria).
Kun tuntuu että pala sisällä velvoittaa sinut lavalle ja antamaan kaikkesi teatterille, ei siinä tunteet kysy. Ne tulevat, ottavat valtaansa. Ei siinä koe olevan muita mahdollisuuksia, ei vaihtoehtoja. Se sykkii sisällä, sydämessä.
Itsekin olen hakemassa lähivuosina, en kuitenkaan nyt 2015 keväällä. Tsemppiä kaikille hakemiseen, luottakaa itseenne, älkää keskittykö lukemaan muiden "kauhutarinoita" siitä mitä JOUTUU tekemään - aseta kysymys itsellesi niin, että mitä PÄÄSET tekemään. :)
- paxa96
Toivotan onnea sinulle triba, sekä kaikille muillekin, jotka aikovat hakea Teakiin, jotta pääsisivät haluamaansa ammattiin, toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä, onko näyttelijä juuri se ammatti, vaikka kuinka sitä rakastaisi. Työttömyyttä ja muitakin huonoja puolia on kaikilla aloilla, myös näyttelijäntyössä. Monet ammattinäyttelijät ovatkin sanoneet muutamankymmenen vuoden työn jälkeen, että raskasta se oli, mutta samalla hauskaa. Jos kukaan ei hakisi tai edes unelmoisi näyttelijänammatista, meillä olisi yksi ammattiryhmä vähemmän.
Jokainen voi aina unelmoida pääsystä näyttelijäksi, mutta kaikista ei silti tule huippu osaajia. Itse haen myös teakiin, ensimmäistä kertaa veljeni kanssa, mutta emme ole kumpikaan alkaneet stressaamaan pääsykokeista tms. Olemme lukeneet kaikkia lauluja, kirjallisuutta jne., mutta annamme kaiken mennä omalla painollaan, olemalla oma itsensä. Tiedän, etten välttämättä pääse opiskelemaan, ja sen vuoksi minulla ja veljelläni on varavaihtoehtoja, mutta kun vaan jaksaa yrittää ja tekee parhaansa kaikki sujuu hyvin. Kaikki jotka edes pääsevät pääsykokeisiin saisivat olla tyytyväisiä itseensä, sillä he ovat astuneet askelen muita pidemmälle, askeleen uskalluksen tiellä kohti unelmaansa. Ja vaikka ei pääsisikään ensimmäisellä, eikä toisella kerralla, voi yrittää monta kertaa, ja lopulta uurastus palkitaan. Ja pääseehän näyttelemään elokuviin ja teattereihin muutenkin kuin vaan ammatin kautta. Hakee suoraan, se tekee tuottajiin, ohjaajiiin ja muihin todella suuren vaikutuksen. "Hän uskaltaa yrittää, voisinhan minä hänelle yhden roolin antaakin..." No onnea kuitenkin kaikille - Ei helppoa
Näyttelijät työskentelevät usein freelancerina ja työllisyys on usein vajaatyöllisyyttä. Teatteritkin ovat vähentäneet kiintiöpaikkoja eikä takuita varmasta työpaikasta ole. Teatterialan suurimmat tähdetkin taistelevat työllisyysasioiden kanssa ja joutuvat useampaan kertaan miettimään, viitsivätkö ottaa tiettyä roolia vastaan. Näin on kuitenkin tehtävä, jos parempaakaan ei ole tarjolla. Tämän lisäksi kouluista valmistuu liikaa näyttelijöitä tarpeeseen nähden. Koko teatteriala on suuressa muutoksessa. Tarvitaan uusia tekijöitä, jotka osaavat hallita alan pelikenttää uudella tavalla.
- Ramuneko
Itse aion hakea ensimmäistä kertaa tänä vuonna! :)
Toivottavasti nähdään pääsykokeissa~- paxa96
Onnea sulle. Toivotaan parasta. Ite oon jo lähettänyt ekat tehtävät sinne. Koska aiotte aloittaa kunnolla pääsykokeisiin valmistautumiset? Ite oon lukenut vähän päivittäin mutta ajattelin aloittaa ns. Täyspäiväisesti maaliskuun lopulla kun ylppärit loppuvat.
- Ramuneko
Kun saan ennakkotehtävät & hakemuksen kasaan(pian), alan työstää muita tehtäviä. :) mietintä on jo alkanut kauan sitten & päätin jo kahden annetun laulukappaleen välillä. Sama meininki ylppäreiden kanssa~
- appelsiinimehu
Kellään vielä mitään ajatuksia tuosta dialogista?
Tuntuu että tästä ei saa mitään tarttumapintaa...Kyllä tässä on aika hyvin mielessä yksi tai kaksi vaihtoehtoa, mutta vaikka tuo sinällään on aika yksinkertainen dialogi, niin siinä on pari kohtaa jotka sotkevat monet ideat. Esim. tuo "Kuka se on? Vai olinko se minä? Sattuu."-lause pilaa ihan täysin omat suunnitelmani :D
- paxa96
Itsellä on monia vaihtoehtoja, kunhan vähän käyttää mielikuvitusta niin tapahtuu ihmeellisimpiä asioita. Ajatelkaa ihan tavallista elämää.... Mitä tahansa voi tapahtua
- jepainvu
Milloin tulee ilmoitus nyt seuraavasta vaiheesta??postitse vai sähköpostitse?
minäkin olen luullut että vain osa ennakkotehtävävaiheesta edes pääsee läpi seuraavaan vaiheeseen :DSe tulee ensi viikolla sähköpostitse, ja tosiaan, liki kaikki pääsevät läpi ensimmäisestä vaiheesta.
- jepainvu
triba kirjoitti:
Se tulee ensi viikolla sähköpostitse, ja tosiaan, liki kaikki pääsevät läpi ensimmäisestä vaiheesta.
Joo oli tullut kutsu tänään s-postissa...8.5 olisi tämä päivä,jännittää kauheasti!
Haluaisiko joku kertoa päivästä,miten se etenee jne.??
:) - pikkumyyyyyy
triba kirjoitti:
Se tulee ensi viikolla sähköpostitse, ja tosiaan, liki kaikki pääsevät läpi ensimmäisestä vaiheesta.
Kyllä ne tsekkaa kunnolla ne hakemukset ja tehtävät lävitse, koska noin 70 % pääsee toiseen vaiheeseen ja en usko, että 30 % hakijoista hakis vaan huvikseen
- dhdh
Tuo 70% on siis keskiarvo kaikista TeaKiin hakijoista. Muistattehan myös muut linjat: ohjaaja, dramaturgi, valosuunnittelija, äänisuunnittelija, tanssija, teatteripedagogi jne. Näyttelijäntyön linjalle pääsee ennakkötehtävistä lähes kaikki (pitää jotenkin tahallaan sössiä ettei pääsisi), mutta esim. Ohjaajantyö valo/-äänisuunnittelun linjoille on huomattavasti laajemmat ennakkotehtävät, ja jo niiden perusteella karsitaan suuri osa hakijoista pois. Eli pitää kyllä paikkaansa, että näyttelijöistä 99,9% pääsee läpi kakkosvaiheeseeen, osasta muista huomattavasto vähemmän ja siitä varmaan tuo 70% keskiarvo.
Sieltä pärähti nyt sitten kutsu, 6.5 olisi allekirjoittaneen pääsykoepäivä, miltä teillä muilla näyttää?
- minävaan00043
5.5 on mun pääsykoepäivä! :-)
- ELinaaaz
5.5 mullakin!!:)
- minävaan00043
ELinaaaz kirjoitti:
5.5 mullakin!!:)
Ihan mahtavaa! :) Oletko ennen hakenut teakiin vai onko tää eka kerta? Mietin vaan sitä että miten nuo ryhmät eri päiville on jaettu. Että onko ne sukunimien alkukirjainten mukaan vai sen mukaan että onko hakenut ennen tai ollut pääsykokeissa.
- ELinaaaz
Ekaa kertaa haen joten en osaa kyllä yhtään sanoa jännää!:)
- paxa96
Mäkin haen ekaa kertaa päivänmääräksi pärähti juuri toi 5.5. Matkaliput valmiina ja esitykset loppuunhiomista vaille valmiina
- jepainvu
Apua,luin ne paperit ja eikö sinne oikeasti saa laittaa meikkiä?siis ollenkaan?
Treenivaatteitakaan ei ole muita kuin noloja legginssejä ja toppeja niin eikö ihan farkut,tennarit ja joku toppi/paita käy?- jepainvu
Ja mietin myös sitä kuvaa,kun lomakkeessa lukee tuore valokuva ja ohjeissa passikuva..
passikuva ei ainakaan minulla ole kovin tuore.. :D
eli kannattaako laittaa se vanha passikuva vai uusi,värillinen kuva?? - Kukkaboy93
jepainvu kirjoitti:
Ja mietin myös sitä kuvaa,kun lomakkeessa lukee tuore valokuva ja ohjeissa passikuva..
passikuva ei ainakaan minulla ole kovin tuore.. :D
eli kannattaako laittaa se vanha passikuva vai uusi,värillinen kuva??Laita se kuva minkä liitit ennakkotehtäviin..:)
- jepainvu
Niin,osaako joku ennen siellä ollut vastaa siihen vaate/meikkihommaan? :D
- eifarkkuja
jepainvu kirjoitti:
Niin,osaako joku ennen siellä ollut vastaa siihen vaate/meikkihommaan? :D
Ei kannata laittaa farkkuja ainakaan, koska kokeessahan pitää olla liikuntaan soveltuvat vaatteet. Pääsykoeraadista farkut eivät ole sellaiset. Laita vaikka tahraiset verkkarit, mut älä farkkuja.
Älä pistä meikkiäkään. Kuinka sä voit esiintyä ja olla ihmisten katseen kohteena, jos et voi mennä kokeisinkaan ilman meikkiä? Raati tahtoo vain nähdä, kuinka sä ilmehdit ja mitä kaikkea kasvoilla tapahtuu. Ei oo kyse mistään kummemmasta.
Joka vuosihan siellä on jengiä, joka tulee farkut jalassa ja täydessä meikissä, mut väitän, että kukaan niistä ei oo koskaan päässyt kouluun. jepainvu kirjoitti:
Niin,osaako joku ennen siellä ollut vastaa siihen vaate/meikkihommaan? :D
Usko pois, raatia ei kiinnosta pätkääkään vaikka tulisit paikalle pinkeissä Nalle Puh-leggareissa ja kukkakuvioisessa t-paidassa, sen sijaan ovella sinut voidaan hyvinkin käännyttää takaisin, jos ilmestyt sinne farkut jalassa. Kengät otetaan pois ovella ennen sisälle raadin eteen astumista, eli se on ihan sama, mitä jalkoihisi puet :)
Myöskään meikkiä ei kannata olla ollenkaan, korkeintaan siis hiukan kulmakynää mutta ei mitään sellaista, mistä näkee, että jaahas, meikkiähän tuolla on, eli ripsiväriä, aurinkopuuteria, poski- tai huulipunaa.
Kuvan ei ole pakko olla passikuva, mutta sellainen, joka on kuvattu selkeästi suoraan edestäpäin, ilme on neutraali ja no, passikuvamainen.- jepainvu
huh,luulis että vähän meikkivoidetta ja ripsari ei haittais. Eihän se esiintymistaitoon vaikuta tai mihinkään kasvonilmeisiin mutta jos on vaikka jäätävä finni otsassa niin tottakai sen haluaa peittää :D
ja onhan kaikissa teatteriproduktioissa ja elokuvaprojekteissakin pakko käyttää meikkiä :D
en tiiä,ainakin itselle tulee itsevarmempi olo. Outoa tulla elämänsä suurimpaan päivään huonosti pukeutuneena ja ei edes laittautuneena kun muuten tykkää pukeutua ja laittautua :D - aapeli1111111
Älä tee sitä virhettä että laitat meikkiä, edes sitä ripsiväriä. Ne tuomarit haluaa oikeasti että tulet sinne collareissa ja t-paidassa täysin meikittä, hiukset ponnarilla, koska jo pelkästään se kertoo että olet ymmärtänyt ohjeet kunnolla ja olet valmis olemaan paikalla laittamattomana. Menen tänä vuonna viidettä kertaa paikalle ja kerran on ryhmässäni ollut tyttö, jolla oli paksulti ripsiväriä ja tämä passitettiin ulos. Yhtenä vuonna eräällä pojalla oli pillifarkut ja sama juttu, marssitettiin ulos ennen kuin ehti sanoa mitään.
- jepainvu
Mitä teillä on ollut mukana??
Salivaatteet jo päällä vai mukana kassissa?vettä,syötävää? - nooais
Itse ajattelin pukea urheiluvaatteet päälle heti, eli verkkarit, t-paita ja ehkä päälle, joku urheilycollegepaita, jonka voi ottaa pois, jos tulee kuuma. Ohjeissahan oli että eväät kannattaa ottaa mukaan, eli varmaan jotain hedelmiä, leipää ja juomista otan.
jepainvu kirjoitti:
Mitä teillä on ollut mukana??
Salivaatteet jo päällä vai mukana kassissa?vettä,syötävää?Siinä on paljon kauppoja lähellä ja aikaa riittää, koska kun päivä alkaa, ensimmäiseksi tulee tiedotus joka kestää n. 15 minuuttia. Sen jälkeen etsitään yleensä ryhmät itsenäisesti ja ehkä vähän lämpätään jos halutaan, mutta pakko ei ole edes etsiä omaa joukkoansa, kunhan tulee oikeaan huoneeseen oikeaan aikaan. Kokeet alkavat joillakin heti mutta suurin osa joutuu odottamaan useitakin tunteja ennen kuin pääsevät raadin eteen. Itse koe kestää n. 45 minuuttia eli se on hyvin tiivis, pelkässä aamuosuudessa odottelua on näin ollen sellaiset 5-7 tuntia.
Juomapullo ehdottomasti mukaan, eväitä voi ottaa myös mutta tosiaan aikaa lähialueella tai vähän kauempanikin kiertelyyn kyllä riittää.- lallatilaaaa
Eli saa ihan tietää tarkat ajat milloin on kokeet ja milloin saa tulokset?
Mitenkäs se dialogi osuus, milloin saa parin siihen? Ryhmän sisällä itse päättää ja harjoittelee valitsemaa toimintaa siihen vai?! - nunnia
lallatilaaaa kirjoitti:
Eli saa ihan tietää tarkat ajat milloin on kokeet ja milloin saa tulokset?
Mitenkäs se dialogi osuus, milloin saa parin siihen? Ryhmän sisällä itse päättää ja harjoittelee valitsemaa toimintaa siihen vai?!En tiedä, oletko jo käynyt kokeissa, mutta muille tiedoksi, se dialogipari valitaan raadin puolesta ja aikaa miettiä juonta ei siis ole, vaan parit valitaan summan mutikassa jonka jälkeen tilanne esitetään heti.
- lallatilaaa
nunnia kirjoitti:
En tiedä, oletko jo käynyt kokeissa, mutta muille tiedoksi, se dialogipari valitaan raadin puolesta ja aikaa miettiä juonta ei siis ole, vaan parit valitaan summan mutikassa jonka jälkeen tilanne esitetään heti.
Kiitos!
Mietinkin että miten se tehdään,en ole ennen käynyt.
eli periaatteessa pitää vaan heti näytellä sitä omaa kohtausta vaikka pari duunaisi ihan muuta?!. Jos ei kerkee sopia ennen että ollan nyt hiihtolenkillä.
ja sanooko raati kuka on A ja kuka B?
- underground67
Testataanko kielitaitoa?
- wety4ey
Ei testata :D Hyvä kun nimensä ehtii siinä tilanteessa sanoa.
- mipsu
Kutsu tuli tännekkin! Mulla vaan olisi myös toiset pääsykokeet tiedossa 5.5..... PRKLE! Tää on niin mun tuuria! Pitää pohtia et mitä ihmettä mä teen kun molemmat kokeet samana päivänä ja kiinnostaa molemmat kokeet ihan yhtä paljon.
Eniveis, mitä ootte ajatellu toho dialogi tehtävään? Mulla on hyvä mielikuvitus, mut nyt oikeesti melkeen iskee paniikki, ku mitään_järkevää_en oo keksiny. Onnea kaikille jotka kutsun sai ja tsemppiä!!!!! - apuaaaa
Mullakin olis pääsykokeet edessä. Mietityttää, tarvitseeko koko laulu opetella. Lähinnä tuo Hanuristi, joka on melko pitkä. Osaako joku sanoa tästä mitään edellisvuosien laulutehtävien perusteella? Vai riippuuko raadin mielialasta? Jos pääse iltapäivään asti, niin saako soolotehtävässä käyttää musiikkia? Täytyykö tanssiakin ilman "teknisiä apuvälineitä" eli musiikkia?
- ajkdodi
Itse olen ainakin opetellut koko laulun ulkoa, vaikka ilmeisesti aikaisemmin on pari riviä vaan laulettu, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos nyt muuttavatkin systeemiä ja koko laulu pitää laulaa. :)
- aewttaew
Ei tarvitse koko laulua opetella, viime vuonna ryhmästämme kukaan ei ehtinyt laulaa kahta ensimmäistä riviä enempää, eihän siinä herranen sentään ole edes aikaa laulaa koko helahoitoa :D
- tibjan
Ainakin ymmärsin että saa laulaa ja tanssia soolossa kunhan ei käytä musaa. Tanssi ois kyllä kiva kun ei muuten kuulu pakollisena mihinkään tehtävään.
- Wishingiwaslucky
Minäkin hain TeaKiin viisi vuotta sitten, mutta sen jälkeen en enää ole hakenut. Esiintyminen kiinnostaa vieläkin, mutta lyhytjännitteisenä ihmisenä esiinnyn mieluummin silloin tällöin. Huomasin kaiken lisäksi, että minua kiinnostaa ylivoimaisesti eniten olla tekemisissä erilaisten ihmisten parissa ja ilmaista itseäni eri tavoin, joten opiskelen nyt psykologiaa. Ei näytteleminen ollut minun juttuni sittenkään. Parhautta olisi saada nähdä oma teksti näyteltynä, mutta ajanpuutteen takia kirjoittelen kässäreitä lähinnä silloin tällöin. :) Tsemppiä teille kaikille kokeisiin ja repikää itsestänne irti ihan kaikki mahdollinen. Parempi yrittää 200% ja nolata itsensä kuin pidätellä ja katua myöhemmin, ettei antanut itsestään enemmän!
- lellunpellu
onko se fyysinenosuus kuinka rankka?
Heh, ei ole minkäänlainen enää nykyään, vähäsen tanssitaan ja improtaan, that's it. Ei punnerruksia, ei vatsalihaksia, ei juoksutestejä, ei pelättävää.
- Anonyymi
triba kirjoitti:
Heh, ei ole minkäänlainen enää nykyään, vähäsen tanssitaan ja improtaan, that's it. Ei punnerruksia, ei vatsalihaksia, ei juoksutestejä, ei pelättävää.
Pääsitkö koskaan Teakkiin?
- Miettiväinen
Onkohan kukaan koskaan yrittänyt humalassa esiintymään? :D
- Kultakalax
Varmasti on, jo ennen Teatterikorkeakouluksi muuntumista Teatterikoulu oli haluttu opiskelupaikka. Luultavasti yksi jos toinenkin on ottanut rohkaisuryyppyä ennen raadin eteen astumista. :D
- pyrkijä
Joo ite hakemassa 1. Kerran teakkiin hyvillä mielin kaikkia tehtäviä oon harjotellu oon muutenkin semmonen ilmeilijä että toivottavasti on hyötyä, Oon Aleksi ja 5.5 on pääsykoepäivä mulla :) onnea kaikille.
- jepainvu
Kauheasti täällä jännittää, varsinkin se soolo :D palloillu kymmenen eri idean kanssa ja tuntuu että vasta perjantai aamuna päätän minkä otan. Dialogi ei niin jännitä, eikä Hamlet osuuskaan.
Voi kun edes pääsisi siihen iltapäivään!
Tulkaa kertomaan miten meni tänne sitten kanssa :) - hhhhi
Miten teil meniiiiii?
- jeejeejoo
Miten meni hei?? Kertokaa kaikki!
- mölöö
Eeei mulla on vaan sama kuva kuin ennakkotehtävissä,siinä kyllä hymyilen ja se on vähän sivuasennossa..pää siis :D
mutta passikuva ei ole mitenkään tuore ja kyllä minut kuvasta tunnistaa.
voi kun ei nyt siihen kaatuisi! :( - tannjaliini
Haluaisin niin laulaa hanuristin mielummin mutta kolmessa kirjastossa ollut lainassa se suuri toivelaulukirja jo kolmisen kuukautta,raivostuttavaa!sanat ei löydy suomeksi netissä niin kai se pitää laulu oravasta vetää vaikka en siitä pidäkään.
olen sooloani vaihtanut varmaan kymmeneen otteeseen, nyt taas mietin että olisipa hauska ja erilaista mennä vaan laulamaan joku riipivä balladi sooloon :D- nunnia
Millä tapaa erilaista? Eihän siellä mitään muuta tunnuta esitettävänkään kuin noita "riipaisevia balladeja" ja lauluja ylipäätään.
- tanjaliini
nunnia kirjoitti:
Millä tapaa erilaista? Eihän siellä mitään muuta tunnuta esitettävänkään kuin noita "riipaisevia balladeja" ja lauluja ylipäätään.
Okei, en tiennyt. En ole ikinä käynyt ennen ja luulin että eniten ihmiset ehkä esittäisi jonkun monologin, stand upia tai tanssisi tai jotain.
en tiennyt että on suosittua pelkästään laulaa soolossa.
- ninnu84
Saako yleensä vetää soolon loppuun?
Jos on joku "loppuhuipennus" niin sääli jos ei kerkee näyttää sitä.- 789654
No kannattaa miettiä että pääseekö sinne asti, aika kovalla kädellä ne raadit karsi tyyppejä pois. Todella hyviä suorituksia näin aamupäivällä, mutta silti vain harva pääsi jatkoon.
- ninnu84
789654 kirjoitti:
No kannattaa miettiä että pääseekö sinne asti, aika kovalla kädellä ne raadit karsi tyyppejä pois. Todella hyviä suorituksia näin aamupäivällä, mutta silti vain harva pääsi jatkoon.
No tottakaihan pitää varautua myös hamlet ja soolotehtävään..enhän mä voi mennä sinne sillä oletuksella että en pääse missään nimessä eteenpäin.
- Alottavaopiskelija
ninnu84 kirjoitti:
No tottakaihan pitää varautua myös hamlet ja soolotehtävään..enhän mä voi mennä sinne sillä oletuksella että en pääse missään nimessä eteenpäin.
Joo se on viimenen tikki olla reenaamatta kunnolla iltapäivän tehtäviä. Joka vaiheeseen tulee valmistautumisen puolesta suhtautua sillä meiningillä että siitä jatketaan eteenpäin.
- pyrkijä
Joo, ite putosin 2 vaiheen aamupäivällä jo teakissa. Harmitti jonkun verran mut elämä jatkuu :)
- puhhis
En tykänny raadista.
Kolmas kerta ei toivottavasti sanonut totuutta koska putosin jälleen kerran ennen iltapäivää, kuten 7 kaverianikin jotka hakivat samaan aikaan Teakiin :D Kuten myös kaikki ryhmäni jäsenet jälleen kerran, olen jokin pahan ilman lintu. Dialogini meni täysin penkin alle, jostain syystä koko poppoolle unohteli vuorosanoja ja tuomari (Elina Knihtilä) pomppasi joidenkin kohdalla ihan ihmettelemään että miksi muka voit tehdä noin, ei tuo ole loogista, kuuntele nyt vähän mitä toinen sanoo jne. Meillä sattui parin kanssa black out samaan aikaan vaikka parini vaikutti kyllä taitavalta, eli olisimme voineet keksiä paljonkin hyvää materiaalia lennosta jos tuota muistikatkosta ei olisi tullut.
Marsut olivat ihania tänä vuonna, samoin raati. Keitä muita tuomareina oli kuin Knihtilä ja Kosonen? Ensi kerralla en haekaan enää Teakiin vaan vihdoinkin Nätyyn, ihanaa päästä kokeilemaan lopulta tätä oman kaupunkini "areenaa". Olen kuullut että siellä on vielä vaikeammat kokeet mutta parempi ilmapiiri, saas nähdä. Tanssitehtävä oli muuten hauska! :)- ruwou
En itsekään päässyt edes iltapäivään, vaikka mielestäni omat osuuteni meni ihan loistavasti. Muistin kaikki sanat ja improvisaatiotkin menivät hyvin. Toisaalta dialogi pari heitti jutun vähän liian överiksi ja jäin aika paljon varjoon siinä, kun toinen yliesitti aivan liikaa. :( Mutta meidän ryhmästä pääsi kaksi jatkoo, he kyllä todellakin ansaitsivat sen, vaikka olisin luullut että moni muukin olisi päässyt jatkoon. Raati oli sinänsä tosi mukava ja asiallinen, jäi hyvä mieli :)
- huominenjännittää
Apua!nyt vasta jännittääkin se huominen...
miten paljon sai laulaa??
Siis se knihtilä pomppas siihen ja kyseli tollasta sekoittaakseen ja hämmentääkseen vai??
Että pitää kylmänviileesti vaan ignoroida hänet ja jatkaa omaa showta?niin outo toi dialogi kun ei kerkee edes parin kanssa sanalla sopia mitä tehdään vaan yks on esim hiihtämässä kun toinen esittää että kuorii perunoita :D
kannattaa melkein aloittaa sillä omalla idealla (esim hiihtää) ja jos huomaa että kaveri puuhaa ihan muuta niin improlla sitten vetää ja yrittää saada tarinat mätsäämään?!
Kun dialogissa lukee se 'toiminta' vuorosanojen välissä niin saako sillonkin improo ja puhuu mitä vaan vai ainoastaan kohtauksen jälkeen? - rrrrrrr
huominenjännittää kirjoitti:
Apua!nyt vasta jännittääkin se huominen...
miten paljon sai laulaa??
Siis se knihtilä pomppas siihen ja kyseli tollasta sekoittaakseen ja hämmentääkseen vai??
Että pitää kylmänviileesti vaan ignoroida hänet ja jatkaa omaa showta?niin outo toi dialogi kun ei kerkee edes parin kanssa sanalla sopia mitä tehdään vaan yks on esim hiihtämässä kun toinen esittää että kuorii perunoita :D
kannattaa melkein aloittaa sillä omalla idealla (esim hiihtää) ja jos huomaa että kaveri puuhaa ihan muuta niin improlla sitten vetää ja yrittää saada tarinat mätsäämään?!
Kun dialogissa lukee se 'toiminta' vuorosanojen välissä niin saako sillonkin improo ja puhuu mitä vaan vai ainoastaan kohtauksen jälkeen?Itse sain laulaa melkein kertosäkeeseen asti, mutta jotkut taas saivat laulaa kertosäkeenkin ja jotkut vain pari lausetta.
- bfnslzb
huominenjännittää kirjoitti:
Apua!nyt vasta jännittääkin se huominen...
miten paljon sai laulaa??
Siis se knihtilä pomppas siihen ja kyseli tollasta sekoittaakseen ja hämmentääkseen vai??
Että pitää kylmänviileesti vaan ignoroida hänet ja jatkaa omaa showta?niin outo toi dialogi kun ei kerkee edes parin kanssa sanalla sopia mitä tehdään vaan yks on esim hiihtämässä kun toinen esittää että kuorii perunoita :D
kannattaa melkein aloittaa sillä omalla idealla (esim hiihtää) ja jos huomaa että kaveri puuhaa ihan muuta niin improlla sitten vetää ja yrittää saada tarinat mätsäämään?!
Kun dialogissa lukee se 'toiminta' vuorosanojen välissä niin saako sillonkin improo ja puhuu mitä vaan vai ainoastaan kohtauksen jälkeen?Heh, ei, ei se ihan noin mene. Jos tuomaristossa joku sanoo jotain, kuten "rauhoitu vähän", "puhu kovempaa, ei kuulu" tai "tuo ei nyt näytä yhtään luonnolliselta" niin silloin _ehdottomasti_ sinun tulee totella niitä ohjeita. Typerin virhe olisi vain jatkaa sitä omaa tyyliään, raati ei ole enää Jurkan jälkeen koskaan ollut siellä panettelemassa tai häiritsemässä, vaan he oikeasti haluavat että pääset sinne ja antavat ohjeita jos turhautuvat, kuten tuossa Elina Knihtilä teki.
Niin ja dialogissa sovitaan ensin se juoni raadin kanssa, eli te esittelette ideanne joista raati saattaa valita toisen mutta tänä vuonna meidän ryhmässämme kenenkään hakijan omaa ideaa ei käytetty vaan tuomarit antoivat oman suunnitelmansa. Esim. "Emme käytä kummankaan ideaa, vaan teemme niin, että sinä Liisa olet A joka on kuolemaantuomittu ja sinä Laura olet B joka on rakastunut tähän kuolemaantuomittuun. Aloittakaa esitys." - fnsnkdbs
bfnslzb kirjoitti:
Heh, ei, ei se ihan noin mene. Jos tuomaristossa joku sanoo jotain, kuten "rauhoitu vähän", "puhu kovempaa, ei kuulu" tai "tuo ei nyt näytä yhtään luonnolliselta" niin silloin _ehdottomasti_ sinun tulee totella niitä ohjeita. Typerin virhe olisi vain jatkaa sitä omaa tyyliään, raati ei ole enää Jurkan jälkeen koskaan ollut siellä panettelemassa tai häiritsemässä, vaan he oikeasti haluavat että pääset sinne ja antavat ohjeita jos turhautuvat, kuten tuossa Elina Knihtilä teki.
Niin ja dialogissa sovitaan ensin se juoni raadin kanssa, eli te esittelette ideanne joista raati saattaa valita toisen mutta tänä vuonna meidän ryhmässämme kenenkään hakijan omaa ideaa ei käytetty vaan tuomarit antoivat oman suunnitelmansa. Esim. "Emme käytä kummankaan ideaa, vaan teemme niin, että sinä Liisa olet A joka on kuolemaantuomittu ja sinä Laura olet B joka on rakastunut tähän kuolemaantuomittuun. Aloittakaa esitys."Äh, typo, eli Turkan jälkeen, ei Jurkann
- huominenjännittää
bfnslzb kirjoitti:
Heh, ei, ei se ihan noin mene. Jos tuomaristossa joku sanoo jotain, kuten "rauhoitu vähän", "puhu kovempaa, ei kuulu" tai "tuo ei nyt näytä yhtään luonnolliselta" niin silloin _ehdottomasti_ sinun tulee totella niitä ohjeita. Typerin virhe olisi vain jatkaa sitä omaa tyyliään, raati ei ole enää Jurkan jälkeen koskaan ollut siellä panettelemassa tai häiritsemässä, vaan he oikeasti haluavat että pääset sinne ja antavat ohjeita jos turhautuvat, kuten tuossa Elina Knihtilä teki.
Niin ja dialogissa sovitaan ensin se juoni raadin kanssa, eli te esittelette ideanne joista raati saattaa valita toisen mutta tänä vuonna meidän ryhmässämme kenenkään hakijan omaa ideaa ei käytetty vaan tuomarit antoivat oman suunnitelmansa. Esim. "Emme käytä kummankaan ideaa, vaan teemme niin, että sinä Liisa olet A joka on kuolemaantuomittu ja sinä Laura olet B joka on rakastunut tähän kuolemaantuomittuun. Aloittakaa esitys."Kiitoksia sulle ihan hirveesti!!!selvensit tätä dialogi tilannetta todella paljon...hyvä että molemmat ovat siis samassa jutussa mukana,en oikein ymmärtänyt miten tuo toimi.
Jos vielä joku viittisi vastata että muuten improtaan ja keksitään omia vuorosanoja miten haluaa kunhan vaan ne valmiit vuorosanat ovat mukana??
Esim
A sanoo että onpa omituista
johon b heti vastaa sen "aijaa onko susta. Musta ei yhtään"
Saako tässä välissä a sanoo jotain muuta mihin b vastaa ja sitten a sanoo sen "jos olisit sekunnin hiljaa niin..."ja jatkaa lausetta?
Vai onko se aina yksi kohtaus kerralla,sitten improa ja seuraava kohtaus?
Anteeksi,on vaan aiheuttanut niin päänvaivaa tämä...vuorosanat osaan ja pari tilannettakin miettinyt mutta tapahtumakulku ihan auki :D huominenjännittää kirjoitti:
Kiitoksia sulle ihan hirveesti!!!selvensit tätä dialogi tilannetta todella paljon...hyvä että molemmat ovat siis samassa jutussa mukana,en oikein ymmärtänyt miten tuo toimi.
Jos vielä joku viittisi vastata että muuten improtaan ja keksitään omia vuorosanoja miten haluaa kunhan vaan ne valmiit vuorosanat ovat mukana??
Esim
A sanoo että onpa omituista
johon b heti vastaa sen "aijaa onko susta. Musta ei yhtään"
Saako tässä välissä a sanoo jotain muuta mihin b vastaa ja sitten a sanoo sen "jos olisit sekunnin hiljaa niin..."ja jatkaa lausetta?
Vai onko se aina yksi kohtaus kerralla,sitten improa ja seuraava kohtaus?
Anteeksi,on vaan aiheuttanut niin päänvaivaa tämä...vuorosanat osaan ja pari tilannettakin miettinyt mutta tapahtumakulku ihan auki :DViime vuonna kokeilin sitä, että heitin noiden annettujen vuorosanojen joukkoon vähän muutakin, esim. "Aijaa. Onko susta? Musta ei yhtään. Mutta ymmärrän, jos sinusta tuntuu siltä." ja raati keskeytti heti toiminnan ja kielsi tuon lisäilyn, eli ei saa.
Niin, ja ne kun tekstissä lukee "toimintaa" ym. niin niistä ei kannata välittää, se koko tilanne on käytännössä juurikin sitä toimintaa, eli välissä ei vain seistä ja lausuta vuorosanoja, vaan koko ajan pidetään kontakti toiseen ja ele(hdi)tään.- huominenjännittää
triba kirjoitti:
Viime vuonna kokeilin sitä, että heitin noiden annettujen vuorosanojen joukkoon vähän muutakin, esim. "Aijaa. Onko susta? Musta ei yhtään. Mutta ymmärrän, jos sinusta tuntuu siltä." ja raati keskeytti heti toiminnan ja kielsi tuon lisäilyn, eli ei saa.
Niin, ja ne kun tekstissä lukee "toimintaa" ym. niin niistä ei kannata välittää, se koko tilanne on käytännössä juurikin sitä toimintaa, eli välissä ei vain seistä ja lausuta vuorosanoja, vaan koko ajan pidetään kontakti toiseen ja ele(hdi)tään.Tässähän tämä ristiriita onkin. Miksi se knihtilä silloin sekaantui teidän dialoogiin ja kommentoi että kuunnelkaa toisianne,että eihän tuosssa ole mitään järkeä.
jos me vaan sanotaan ne annetut repliikit niin kai ne tietää ettei tekstissä ole päätä eikä häntää.
jos ei saa improo tekstissä niin turha raadin sitä moittia. Ymmärrän vielä tollaiset "kovempaa ääntä" "tehkää tiimityötä" neuvoja mutta eihän ne tekstiin voi sekaantua.
eli sitä tilannetta jatketaan sitten dialogin jälkeen vielä kunnes ne keskeyttää ja silloin saa sanoa mitä vaan? huominenjännittää kirjoitti:
Tässähän tämä ristiriita onkin. Miksi se knihtilä silloin sekaantui teidän dialoogiin ja kommentoi että kuunnelkaa toisianne,että eihän tuosssa ole mitään järkeä.
jos me vaan sanotaan ne annetut repliikit niin kai ne tietää ettei tekstissä ole päätä eikä häntää.
jos ei saa improo tekstissä niin turha raadin sitä moittia. Ymmärrän vielä tollaiset "kovempaa ääntä" "tehkää tiimityötä" neuvoja mutta eihän ne tekstiin voi sekaantua.
eli sitä tilannetta jatketaan sitten dialogin jälkeen vielä kunnes ne keskeyttää ja silloin saa sanoa mitä vaan?Eihän siinä toki ole ristiriitaa, nimittäin se toisen kuunteleminen ei tarkoita vuorosanojen latomista pöytään, vaan sitä, että kontakti on tietynlainen. Kyseisellä parilla, jonka Knihtilä keskeytti, ei syntynyt tuota kontaktia eikä minkäänlaista reagoimista tilanteeseen, jossa B olikin rakastunut A:n siskoon ja heillä oli suhde ja tämä selvisi. Pari vain seisoi ja puhui vuorosanojansa.
- huominenjännittää
triba kirjoitti:
Eihän siinä toki ole ristiriitaa, nimittäin se toisen kuunteleminen ei tarkoita vuorosanojen latomista pöytään, vaan sitä, että kontakti on tietynlainen. Kyseisellä parilla, jonka Knihtilä keskeytti, ei syntynyt tuota kontaktia eikä minkäänlaista reagoimista tilanteeseen, jossa B olikin rakastunut A:n siskoon ja heillä oli suhde ja tämä selvisi. Pari vain seisoi ja puhui vuorosanojansa.
Aaa okei,anteeksi, luin sen sun ekan viestin ihan väärin ja ymmärsin siitä väärin :D
joo en ajatellutkaan mennä sinne vaan seisomaan ja latomaan niitä vuorosanoja vaan liikkua paljonkin. Jos ne antaa vaikka tuollaisen tilanteen kuin sinulla edellisessä viestissä mainittuna niin varmaan sitten paljon kehokieltä,ilmeitä,eleitä,kosketuksia siihen pariin...
huh nyt nukkumaan että jaksaa kohta ylös!
laulu oravasta takataskussa,dialogin repliikit osaan, hamlet monologi harjoiteltu ja jopa soolon laulu treenattu :) - lallaaaalii
triba kirjoitti:
Eihän siinä toki ole ristiriitaa, nimittäin se toisen kuunteleminen ei tarkoita vuorosanojen latomista pöytään, vaan sitä, että kontakti on tietynlainen. Kyseisellä parilla, jonka Knihtilä keskeytti, ei syntynyt tuota kontaktia eikä minkäänlaista reagoimista tilanteeseen, jossa B olikin rakastunut A:n siskoon ja heillä oli suhde ja tämä selvisi. Pari vain seisoi ja puhui vuorosanojansa.
Jatkoitteko improo sen "sattuuhan sitä"-jälkeen?
Outo toi 'rakastunut toisen siskoon'-scenario..siinä kyllä pahasti sekoittaa tuo 'kuulitko sinä', 'kuka se oli vai olinko se minä'
- näyttelijänalku
Hei! Miten teillä muilla oli tuo dialogin osuus, kun omassa ryhmässä piti esittää se parin kanssa muiden edessä ilman mitään harjoitusta, kun taas joissakin saleissa ryhmä poistui salista ja raati kutsui aina kaksi sisään kerrallaan. Mietin vain, että toimiko raadit eri tavalla?
- jippiihii
Onko täällä ketään joka pääsi iltapäivään asti?
jos pääsitte niin olitteko ensikertalaisia/montako kertaa olette hakenut?- nfksbdbfnd
Minä pääsin viime vuonna nelosvaiheeseen minkä jälkeen karsiuduin. Tänä vuonna en päässyt iltapäivään, lievästi sanottuna vituttaa.
- huominenjännittää
nfksbdbfnd kirjoitti:
Minä pääsin viime vuonna nelosvaiheeseen minkä jälkeen karsiuduin. Tänä vuonna en päässyt iltapäivään, lievästi sanottuna vituttaa.
Onkohan tänä vuonna erityisen kova taso??
- aaltoneito
huominenjännittää kirjoitti:
Onkohan tänä vuonna erityisen kova taso??
En ole tuo jolta kysyit mutta ei meidän ryhmässämme ainakaan ollut ketään erityisen lahjakasta. Toki jos sattui tippumaan ennen iltapäivää ja haluaa sillä lohduttautua, niin siitä vaan, mutta se, että joskus pääsee pitkälle ja joskus tippuu ensi metreillä tarkoittaa vain sitä, että et ollut sitä, mitä tänä vuonna haettiin.
Jonakin vuonna raati haluaa nuoria ja kokemattomia, jonakin iäkkäämiä ja harjaantuneita, joskus pitkiä, pätkiä, laihoja, jätkiä, mitä vain. Tuurillakin on tässä suuri osa, sillä sieltä tippui satoja todella taitavia ja lupaavia näyttelijänalkuja tällä viikolla paljon ja toisaalta taas sisään pääsi sellaisia joista ei koskaan tule mitään. Itse tipuin myös iltapäivällä, viime vuonna pääsin kolmanteen vaiheeseen ja sitä ennen neljänteen. - jepainvu
Voi kun tänä vuonna haluttais vähän vanhempia :D
26v täällä! - hhhhiilma
aaltoneito kirjoitti:
En ole tuo jolta kysyit mutta ei meidän ryhmässämme ainakaan ollut ketään erityisen lahjakasta. Toki jos sattui tippumaan ennen iltapäivää ja haluaa sillä lohduttautua, niin siitä vaan, mutta se, että joskus pääsee pitkälle ja joskus tippuu ensi metreillä tarkoittaa vain sitä, että et ollut sitä, mitä tänä vuonna haettiin.
Jonakin vuonna raati haluaa nuoria ja kokemattomia, jonakin iäkkäämiä ja harjaantuneita, joskus pitkiä, pätkiä, laihoja, jätkiä, mitä vain. Tuurillakin on tässä suuri osa, sillä sieltä tippui satoja todella taitavia ja lupaavia näyttelijänalkuja tällä viikolla paljon ja toisaalta taas sisään pääsi sellaisia joista ei koskaan tule mitään. Itse tipuin myös iltapäivällä, viime vuonna pääsin kolmanteen vaiheeseen ja sitä ennen neljänteen.Tämä kategoriateoria on kyllä ihan huuhaata. Ei kai kukaan tosissaan usko, että raati palaveeraa ja sitten lähtee vuoteen sopimuksella, että "otetaan nyt tosi laihoja" ja sitten ohittavat kylmältä kaikki lahjakkaat, mutta pyöreät? Teakin sivuilta voi yrittää osoittaa näitä kategorioita, itse en niitä "mustatukkaiset jumpparit"- ja "pisamaiset pyöreät pojat"-vuosikursseja ole koskaan onnistunut bongaamaan. Joka vuosi tunnistaa, että sisään on päässyt sekä niitä konkarihakijoita, että ekakertalaisia. Kyllä se raati varmasti ihan hakijalähtöisesti sitä työtä tekee, yrittää löytää potentiaalisia näyttelijöitä, karismaattisia, auki- ja läsnäolevia tyyppejä. Taso on aina kova, koska niin pieni prosentti pääsee sisään. Ihmekös, jos urbaanilegendat jylläävät, mutta turha mystifiointi tuskin auttaa meistä ketään.
- yyyyyyyyrrrrr
hhhhiilma kirjoitti:
Tämä kategoriateoria on kyllä ihan huuhaata. Ei kai kukaan tosissaan usko, että raati palaveeraa ja sitten lähtee vuoteen sopimuksella, että "otetaan nyt tosi laihoja" ja sitten ohittavat kylmältä kaikki lahjakkaat, mutta pyöreät? Teakin sivuilta voi yrittää osoittaa näitä kategorioita, itse en niitä "mustatukkaiset jumpparit"- ja "pisamaiset pyöreät pojat"-vuosikursseja ole koskaan onnistunut bongaamaan. Joka vuosi tunnistaa, että sisään on päässyt sekä niitä konkarihakijoita, että ekakertalaisia. Kyllä se raati varmasti ihan hakijalähtöisesti sitä työtä tekee, yrittää löytää potentiaalisia näyttelijöitä, karismaattisia, auki- ja läsnäolevia tyyppejä. Taso on aina kova, koska niin pieni prosentti pääsee sisään. Ihmekös, jos urbaanilegendat jylläävät, mutta turha mystifiointi tuskin auttaa meistä ketään.
Itse ainakin uskon että jonkinlaisia kriteerejä raadeilla on myös ulkonäön suhteen. Sillä monet jotka pääsivät jatkoon olivat saman tyylisiä ulkonäöltään ja tosi nuoria. En nyt tarkoita sitä, että raati sivuuttaisi tosi lahjakkaan hakijan vain sen takia, että hän ei täsmää kriteerejä joita raadilla voisi olla. Mutta suurin osa tytöistä, jotka pääsivät jatkoon olivat ulkonäöltään, kuin samasta puusta veistetyt. Tosi pitkiä ja hoikkia, joilla kaikilla oli jopa saman tyylinen pukeutuminen. Ei voi kyllä olla ihan sattumaa, että luulen, että raadeilla on jonkinlaisia ulkonäkökriteerejäkin joka vuodelle.
- latelija
hhhhiilma kirjoitti:
Tämä kategoriateoria on kyllä ihan huuhaata. Ei kai kukaan tosissaan usko, että raati palaveeraa ja sitten lähtee vuoteen sopimuksella, että "otetaan nyt tosi laihoja" ja sitten ohittavat kylmältä kaikki lahjakkaat, mutta pyöreät? Teakin sivuilta voi yrittää osoittaa näitä kategorioita, itse en niitä "mustatukkaiset jumpparit"- ja "pisamaiset pyöreät pojat"-vuosikursseja ole koskaan onnistunut bongaamaan. Joka vuosi tunnistaa, että sisään on päässyt sekä niitä konkarihakijoita, että ekakertalaisia. Kyllä se raati varmasti ihan hakijalähtöisesti sitä työtä tekee, yrittää löytää potentiaalisia näyttelijöitä, karismaattisia, auki- ja läsnäolevia tyyppejä. Taso on aina kova, koska niin pieni prosentti pääsee sisään. Ihmekös, jos urbaanilegendat jylläävät, mutta turha mystifiointi tuskin auttaa meistä ketään.
Nyt olet väärässä. Ohjaajani Kaarina Pesola oli muutama vuosi sitten raadin jäsenenä ja hän kertoi minulle ennen kokeita, että siellä tosiaan käydään läpi koko raatijoukkojen kesken että mitä tänä vuonna haetaan. Joskus he hakevat tosiaan iäkkäämpiä (25-40 v. esim.) ja sellaisia jotka ovat harrastaneet teatteria koko ikänsä, toissavuonna etsittiin erityisesti raakileita, vähän kömpelöitä, mutta innokkaita. Tänä vuonna haetaan selvästi jotain muuta.
- mäenpäässyjatkooooooon
latelija kirjoitti:

No tuo kyllä selventää hiukan sitä, miten jotkut ovat päässeet edellisinä vuosina melkein viimeiseen vaiheeseen asti ja nyt tippuivat heti aamupäivässä.
- jepainvu
Päivä takana.
tehtävät olivat hauskoja, ne marsut todella lahjakkaita ja kannustavia,raati mukavia ja asiallisia.
päivä meni ripeästi ja kellonajoissa pitäydyttiin.
Ainoa miinus ja syy miksi en tule toista kertaa hakemaan oli toiset hakijat. Ei yhtään kannustavaa meininkiä, enemmänkin katkeraa ja 'nenänvartta pitkin katsovia' nuoria ihmisiä. Ei small talkia, ei tsemppihenkeä, ei mitään. Enemmänkin vaan sellaista täältä tulen minä, maailman paras meininkiä. Olin esim yksin auditoriossa lukemassa laulune tekstiäni siinä lavalla niin yksi jätkä oikeesti tuli punnertaa siihen että sen likaiset jalat oli mun takin päällä. Kun ystävällisesti huomautin niin hän töksäytti että niin, punnertaminen vie enemmän tilaa kuin pänttääminen. Olin aivan äimän käkenä. Ja joku ihan tuntematon tyttö, toisesta ryhmästä tuli kiukkusena minulle tilittää että miten kehtaan pitää meikkiä vaikka lukee että ei saa pitää. Minulla siis kestovärjätyt kulmat ja ripset, mitään muuta ei ollut naamalla.
Oma ryhmäkin oli todella nihkeitä ja kilpailuhenki oli kova, tuntui että he halusivat että joku mokaa.
Toinen ääripää oli nämä jotka huusi ja riehui pitkin päivää, en tiedä onko tollaisessa tilanteessa soveliasta huudella kännireissuistaan ja miten mennään tän jälkeen dokaa. Äänessä piti olla ihan koko ajan!
En halua 'minä minä minä' - ihmisten kanssa opiskelemaan, jäin niin paha maku suuhun.
Ei minkäänlaista kontaktia, vuorottelua, kehon ja mielen ja parin ja ryhmän kuuntelemista, pelkästään itsensä pönkittämistä.
mutta kiitos marsuille, raadille ja teakille hyvistä järjestelyistä.
Harmi että pitkäaikainen unelma särkyi tällä tavalla. - jkfsdl
itse olin kokeissa myös tänään, mulle sitten osui taas aivan mahtava ryhmä, jonka kanssa kahviteltiin yhdessä, juteltiin ja lämmiteltiin, ja tsempattiin !!
- hajskdxif
jkfsdl kirjoitti:
itse olin kokeissa myös tänään, mulle sitten osui taas aivan mahtava ryhmä, jonka kanssa kahviteltiin yhdessä, juteltiin ja lämmiteltiin, ja tsempattiin !!
Mukava kuulla että oli mukava päivä sulla :)
Miten meni? - jkfsdl
hajskdxif kirjoitti:
Mukava kuulla että oli mukava päivä sulla :)
Miten meni?putosin aamupäivästä, mutta jäi silti ihan hyvä maku :) ihan kyllä harjoituksen puutettakin meikäläiseltä, ken ties tulee vielä haettua uudestaan :)
- Anggu
jepainvu kirjoitti:
Päivä takana.
tehtävät olivat hauskoja, ne marsut todella lahjakkaita ja kannustavia,raati mukavia ja asiallisia.
päivä meni ripeästi ja kellonajoissa pitäydyttiin.
Ainoa miinus ja syy miksi en tule toista kertaa hakemaan oli toiset hakijat. Ei yhtään kannustavaa meininkiä, enemmänkin katkeraa ja 'nenänvartta pitkin katsovia' nuoria ihmisiä. Ei small talkia, ei tsemppihenkeä, ei mitään. Enemmänkin vaan sellaista täältä tulen minä, maailman paras meininkiä. Olin esim yksin auditoriossa lukemassa laulune tekstiäni siinä lavalla niin yksi jätkä oikeesti tuli punnertaa siihen että sen likaiset jalat oli mun takin päällä. Kun ystävällisesti huomautin niin hän töksäytti että niin, punnertaminen vie enemmän tilaa kuin pänttääminen. Olin aivan äimän käkenä. Ja joku ihan tuntematon tyttö, toisesta ryhmästä tuli kiukkusena minulle tilittää että miten kehtaan pitää meikkiä vaikka lukee että ei saa pitää. Minulla siis kestovärjätyt kulmat ja ripset, mitään muuta ei ollut naamalla.
Oma ryhmäkin oli todella nihkeitä ja kilpailuhenki oli kova, tuntui että he halusivat että joku mokaa.
Toinen ääripää oli nämä jotka huusi ja riehui pitkin päivää, en tiedä onko tollaisessa tilanteessa soveliasta huudella kännireissuistaan ja miten mennään tän jälkeen dokaa. Äänessä piti olla ihan koko ajan!
En halua 'minä minä minä' - ihmisten kanssa opiskelemaan, jäin niin paha maku suuhun.
Ei minkäänlaista kontaktia, vuorottelua, kehon ja mielen ja parin ja ryhmän kuuntelemista, pelkästään itsensä pönkittämistä.
mutta kiitos marsuille, raadille ja teakille hyvistä järjestelyistä.
Harmi että pitkäaikainen unelma särkyi tällä tavalla.Voi harmi, että sulle jäi tuommoiset fiilikset päivästä. Ite hain nyt neljättä kertaa, ja mulle on aina osunut tosi ihanat ja tsemppaavat ryhmäläiset. Tietysti on niitä, jotka haluavat mennä yksin rauhoittumaan ja treenaamaan, mutta pääasiassa ollaan ryhmän kesken lämpätty ja tutustuttu. Se helpottaa myös tosi paljon raadin edessä esiintymistä, kun on jo valmiiksi vähän rennompi olo. Joten hae ihmeessä vielä uudestaan! Ei kaikki ole sellaisia "minäminäminä -tyyppejä", esim. mä en todellakaan ole sellainen. Ei mulla ole tarvetta tehdä itsestäni numeroa. Ja kuitenkin kai raati mussa jotain näki, koska kuitenkin pääsin iltapäivään. Joten älä vielä unohda unelmaasi, sulle kävi vaan tällä kertaa huonompi tuuri. Olin sun kanssa tuolloin samana päivänä, harmi ettei oltu samassa ryhmässä!
- jepainvu
Anggu kirjoitti:
Voi harmi, että sulle jäi tuommoiset fiilikset päivästä. Ite hain nyt neljättä kertaa, ja mulle on aina osunut tosi ihanat ja tsemppaavat ryhmäläiset. Tietysti on niitä, jotka haluavat mennä yksin rauhoittumaan ja treenaamaan, mutta pääasiassa ollaan ryhmän kesken lämpätty ja tutustuttu. Se helpottaa myös tosi paljon raadin edessä esiintymistä, kun on jo valmiiksi vähän rennompi olo. Joten hae ihmeessä vielä uudestaan! Ei kaikki ole sellaisia "minäminäminä -tyyppejä", esim. mä en todellakaan ole sellainen. Ei mulla ole tarvetta tehdä itsestäni numeroa. Ja kuitenkin kai raati mussa jotain näki, koska kuitenkin pääsin iltapäivään. Joten älä vielä unohda unelmaasi, sulle kävi vaan tällä kertaa huonompi tuuri. Olin sun kanssa tuolloin samana päivänä, harmi ettei oltu samassa ryhmässä!
No voih,todellakin harmi ettei oltu, heti jo tekstistäsikin huokuu ihan erilainen henki ja lämpö kuin omilta ryhmältä. Helppohan se aina on syyttää muita kuin itseään mutta tässä tapauksessa oikeasti yritin tutustua ja jutella oman ryhmäni kanssa,oli vaan todella kylmä vastaanotto ja tuli sellainen fiilis että ne ajattelee että olen jotenkin huonompi kuin muut ja ryhmän heikoin lenkki,vaikka ei kyllä näin ollut,mutta sellainen henki huokui muista. Raadin esiintymisen välissä ja jälkeen kukaan ei puhunut mulle sanaakaan ja loppuajan olinkin yksin.olitko minkä raadin edessä?
oikein paljon onnea iltäpäivään pääsystä,tsemppiä tuleviin mahdollisiin kokeisiin!pidän peukkuja! - maaaalaineeeeen
jepainvu kirjoitti:
No voih,todellakin harmi ettei oltu, heti jo tekstistäsikin huokuu ihan erilainen henki ja lämpö kuin omilta ryhmältä. Helppohan se aina on syyttää muita kuin itseään mutta tässä tapauksessa oikeasti yritin tutustua ja jutella oman ryhmäni kanssa,oli vaan todella kylmä vastaanotto ja tuli sellainen fiilis että ne ajattelee että olen jotenkin huonompi kuin muut ja ryhmän heikoin lenkki,vaikka ei kyllä näin ollut,mutta sellainen henki huokui muista. Raadin esiintymisen välissä ja jälkeen kukaan ei puhunut mulle sanaakaan ja loppuajan olinkin yksin.olitko minkä raadin edessä?
oikein paljon onnea iltäpäivään pääsystä,tsemppiä tuleviin mahdollisiin kokeisiin!pidän peukkuja!Kun luin aikaisemman kommenttisi ja tämän niin todellakin alkoi harmittamaan puolestasi! :( Oma ryhmäni oli todella positiivinen ja iloinen porukka. Tultiin todella hyvin juttuun ja istuttiin periaatteessa koko aika yhdessä ja höpistiin niitä näitä. Mutta pelotti ihan kamalasti kun astuin ensi kertaa aulaan, sillä osa hakijoista katsoi nenän varttaan pitkin ja jotkut olivat tosi ylimielisiä. Hieman pelkäsin että oma ryhmä on juuri täynnä sellaisia hakijoita, jotka luulevat olevansa parempia kuin muut, mutta onneksi niin ei käynyt. Mutta älä missään tapauksessa anna minkään lannistaa sitä että tavoittelet unelmiasi! Itse aion pyrkiä ensi vuonna uudestaan ja ehkä myös nätyyn tampereelle. :)
- jepainvu
maaaalaineeeeen kirjoitti:
Kun luin aikaisemman kommenttisi ja tämän niin todellakin alkoi harmittamaan puolestasi! :( Oma ryhmäni oli todella positiivinen ja iloinen porukka. Tultiin todella hyvin juttuun ja istuttiin periaatteessa koko aika yhdessä ja höpistiin niitä näitä. Mutta pelotti ihan kamalasti kun astuin ensi kertaa aulaan, sillä osa hakijoista katsoi nenän varttaan pitkin ja jotkut olivat tosi ylimielisiä. Hieman pelkäsin että oma ryhmä on juuri täynnä sellaisia hakijoita, jotka luulevat olevansa parempia kuin muut, mutta onneksi niin ei käynyt. Mutta älä missään tapauksessa anna minkään lannistaa sitä että tavoittelet unelmiasi! Itse aion pyrkiä ensi vuonna uudestaan ja ehkä myös nätyyn tampereelle. :)
Jooo kauheasti oli vastassa näitä "olen parempi kuin sinä"-tyyppejä!onneksi säästyit heiltä, he olivat minun ryhmässä näemmä :D
ehkä ensi vuonna hakisin ruotsinkieliselle puolelle,ottavat aina joka kolmas vuosi uusia ja ensi vuonna olisi taas aika :) - Anggu
jepainvu kirjoitti:
No voih,todellakin harmi ettei oltu, heti jo tekstistäsikin huokuu ihan erilainen henki ja lämpö kuin omilta ryhmältä. Helppohan se aina on syyttää muita kuin itseään mutta tässä tapauksessa oikeasti yritin tutustua ja jutella oman ryhmäni kanssa,oli vaan todella kylmä vastaanotto ja tuli sellainen fiilis että ne ajattelee että olen jotenkin huonompi kuin muut ja ryhmän heikoin lenkki,vaikka ei kyllä näin ollut,mutta sellainen henki huokui muista. Raadin esiintymisen välissä ja jälkeen kukaan ei puhunut mulle sanaakaan ja loppuajan olinkin yksin.olitko minkä raadin edessä?
oikein paljon onnea iltäpäivään pääsystä,tsemppiä tuleviin mahdollisiin kokeisiin!pidän peukkuja!Toivon todella, että ensi vuonna pääset sellaiseen ryhmään, mikä nimenomaan kannustaa ja tsemppaa! Niinkuin Brittikin aamulla infotilaisuudessa sanoi, että näyttelijä ei ole yksin mitään. Tiimityötä se on tämäkin työ. Mut kaikennäköisiä tyyppejä siellä pääsykokeissa aina näkee. Kun hain ensimmäistä kertaa, mun ryhmässä kaikki oli teatterin harrastajia, jotka selosti kuinka monta vuotta he ovat tehneet teatteria jne. Mä taisin olla ainut, joka tuli suoraan lukion penkiltä, ihan maaseudulta ja ilman minkäänlaista kokemusta. Olin kuitenkin silloin meidän ryhmästä ainut, joka pääsi jatkoon. Joten muista, että tärkeintä on vaan olla oma itsensä ja pitää kiinni siitä omasta jutusta. :)
Mulla oli raati D, eli puheenjohtajana oli Hannu-Pekka Björkman. Tosi mukava ja lämminhenkinen raati!
Ja kiitos paljon tsempeistä! Huomennahan ne tulokset jo tuleekin, iiks. - jepainvu
Anggu kirjoitti:
Toivon todella, että ensi vuonna pääset sellaiseen ryhmään, mikä nimenomaan kannustaa ja tsemppaa! Niinkuin Brittikin aamulla infotilaisuudessa sanoi, että näyttelijä ei ole yksin mitään. Tiimityötä se on tämäkin työ. Mut kaikennäköisiä tyyppejä siellä pääsykokeissa aina näkee. Kun hain ensimmäistä kertaa, mun ryhmässä kaikki oli teatterin harrastajia, jotka selosti kuinka monta vuotta he ovat tehneet teatteria jne. Mä taisin olla ainut, joka tuli suoraan lukion penkiltä, ihan maaseudulta ja ilman minkäänlaista kokemusta. Olin kuitenkin silloin meidän ryhmästä ainut, joka pääsi jatkoon. Joten muista, että tärkeintä on vaan olla oma itsensä ja pitää kiinni siitä omasta jutusta. :)
Mulla oli raati D, eli puheenjohtajana oli Hannu-Pekka Björkman. Tosi mukava ja lämminhenkinen raati!
Ja kiitos paljon tsempeistä! Huomennahan ne tulokset jo tuleekin, iiks.Sama raati täälläkin, ja ne olivat todella asiallisia ja mukavia :)
- Biiiitchados
Millasia tyyppejä pääsi jatkoon nyt? Mitä ikäluokkaa? Ja oisko täällä ketään tosi konkaria joka osais yrittää arvata millasia ne ehkäpä ens vuonna etsis? Ja muuten, pitääkö dialogitehtävässä puua kirjkielellä vai saako käyttää puhekieltä?
- Tekonaurua
Hyvissä näyttelijöissä on paljon heitä, jotka eivät ole käyneet teatterikorkeakoulua.
Esim, Reini, Jasper Pääkkönen, Jaana Saarinen, Pekka Laiho, Eeva Litmanen sekä Tauno Palo. Koulua käyneet, laitosteatterin "silmälasien räplääjät" ei kiinnosta minua puupennin vertaa.
- jaakkopetteri
Moro. Onks porukka siis saanu jo pääsykoe kutsuu liiketaloutee? Vai tä ?!!??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768