ja ensi viikolla Jonathan ja Tuija.
Sitten uskaltavat, vihdoinkin, loput asukkaat olla sellaisia kuin ovat. Ei tartte pelätä Jonathanin kuulusteluja ja saarnoja. Hauskempaa se olisi katsojillekin, nyt vaan viduddaa kun Jonathan ja Jonna äänessä koko ajan, Armi säestää ja Tuija hissukka juoruaa oman itsensä ulos kisasta.
JONNA ja ARMI ulos tällä viikolla
8
127
Vastaukset
- Norsu ulos!!!!!!!!!!
JONNA ULOS!!!!! Eli ne jotka vihaavat Jonathania niin olisi todella mainiota jos saamme Jonnan tänään ulos, silloin Jonathan menettää parhaimman tukijanja ja ystävänsä talossa :) Jonna ei anna koskaan tälle Jonathanille pisteen pistettä, eli Jonnasta on nyt päästävä niin että voimme aikanaan päästä myös tästä pirullisesta Jonathanista :) Eli kehoitan kaikki nyt joukolla äänestämään niin että Jonna ei ainakaan meiltä saa äänen ääntä!!!! :))
- i0löåq2
Ja ensiviikolla tai pikemminkin ulos Jonathan.
Sama kuka nyt noista kolmesta lähtee.
Olisin toivonut sen olevan Jonathan. Joka olisi ollut äänestyksessä ja saatu ulos talosta. - Jonnaulos
rääväsuu jonna ulos,nyt! jonathan sitten seuraavaksi. näin pääsevät muutkin ääneen ja esille. Armi ja Anna eivät kuulu suosikkeihini, mutta näistä ehdokkaista toivon, että he saisivat jatkaa mukana. Jonna ulos nyt.
- miinusäänet käyttöön
Älkää nyt viitsikö täällä pauhata. Kuka yleensä äänestää? Jos joku tuttu olis tuolla, voisin laittaa muutaman lantin, Mutta muuten aivan sama, kuka lähtee. Ei noilla äänestyksillä ole mitään merkitystä.
- Sinä päätät
Miksi täällä ei saisi sanoa mielipidettään? Missä sitten sun mielestä saa?
Ne äänestää jotka haluaa, nehän ne päättää. Ei sun tarvii äänestää jos et taho.
- NYT NORSU ULOS
NORSU ULOS HUUTELEMAAN
- xxxl
Jenna ulos talosta"kakara" samalla poistaa voisi myös Leylan,Joonaksen ja Jonin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631503Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271365Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701308Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2171181- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271027- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että282946IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel307943