Kuinka paljon?

lumoava
kapea kuja
häikäisee silmää

niemen muotoinen
maa huokuu
veistoksellista kauneutta

annan vuorovetten
huuhdella
täydenkuun oikkuja

kohtalon viitoittamaa
tietä,
valintaani

maiseman runsautta,
joka tuntui
olevan jumalilta
lainassa

tunnistin jo
kaukaa
lähestyvän perhosen

vähäeleisen horisontin
tavan laulaa
rakkauslaulunsa

kuuttoman yön
kirkkaudessa
syntyviä tarinoita

elämän synnyttämää
anteliaisuutta

tuuliajoa, jossa
on toivottomuuden ja
toivon oivalluksia

hulluuden huuhtomaa
minuutta etsimässä
tarkoitusta

viettiä, joka
veisi
ohi yksinäisyyden
linnakkeiden

kohti sytykkeitä,
punaisen taivaanrannan
paratiisia, joka
jättäisi sormenjälkensä

koskettaisi kuten
maisema valaisee
sielua ja

antaisi mahdollisuuden
ottaa etumatkaa
kohtaloon

olisi enemmän
kuin pelkkä
elämän pelottavuus

kohtuuttomuuden uuvuttama
riepu odottamassa
ajan täyttymistä,
tyyntä hiljaisuutta

eihän kukaan
halua olla
pelkkä sielun
salattu houkutus

tuoksu, joka
kostuttaa,
muttei kerää
satoa

turmelus, joka
suistaa elämät
raiteiltaan kuin
hajuton ja mauton
riisuutuminen

vaikuttaen
elämänasenteeseen

haaveiden ja muistojen
kaariin pelkällä
velvollisuudentunteella

olin rakastanut
pidellyt sylissä
kohentanut charmia

tehnyt tietä
persoonallisuuden
olla ja ottaa
omansa,
horjumattomaan
rakkauteen

miksi elämässä
on pettymyksiä,
monia tapoja
viiltää sydänalaa

moukaroida myrskynä
mitään sanomattomia
sanoja

hajottaen
varjeltuja huokosia,
joiden tarkoitus
on eheyttää

suojella ihmisen
herkimpiä puolia

kuilu särkyneen

epätoivon ja
lempeyden
leimahtaneessa
tantereessa

silloin kun on otettava
tunteiden hyöky
vastaan

paskaa,
lämpöä ja
sympatiaa

levottomuuta, joka
syntyy intohimossa

ja kuolee heikkouden
ja hajonneisuuden
tilaan

mutta miksi

tällainen välimatka
haikeuden ja
onnellisen olkapään
välissä

mitä kukakin
haluaa elämältä

rohkeutta?
estottomuutta?

hämmentymättömyyttä

kauniisiin
himoittaviin huuliin

olla viattoman
ja viettelijän
yhdistelmässä
etsimässä ulos
pääsyä kaltereistaan

mutta jos kadottaa
itsensä
otteensa todellisuudesta

eikä erota valhetta
todellisuudesta,
herkkyyttä
julmuudesta

perkele
on uskallettava katsoa,
nähtävä kaiken
puolinaisen yli

ja aina kun
luulin olevani
menossa taivaaseen,
olinkin
matkalla
päinvastaiseen

laulaen ylistyslauluja
rakkaudesta

rakkaus
kuinka kaipaankaan
sinua
eksynyttä lintua

meren pientä
aaltoa, jolla
on suurin voima

ajatus,
joka
lämmittää vaikka
vastatuuleen

halun maistuessa
aina mansikalle ja
onnen uskallukselle

rakkauden tuulien
tullessa ja
erottumatta

katosivat rantautuessaan
ja elämä jatkuu

mutta
kuinka paljon
täytyy
ihmisen jaksaa

vasten tummaa
tulvavettä ponnistaa?


http://www.youtube.com/watch?v=FfoDyY25roM
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rakkaus on yhtä vaikeaa kuin mansikan saanti syksyllä.

Loistavia runoja.

Äänestä
  • Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Presenthasnorhythm kirjoitti:

lumoava
kapea kuja
häikäisee silmää

niemen muotoinen
maa huokuu
veistoksellista kauneutta

annan vuorovetten
huuhdella
täydenkuun oikkuja

kohtalon viitoittamaa
tietä,
valintaani

maiseman runsautta,
joka tuntui
olevan jumalilta
lainassa

tunnistin jo
kaukaa
lähestyvän perhosen

vähäeleisen horisontin
tavan laulaa
rakkauslaulunsa

kuuttoman yön
kirkkaudessa
syntyviä tarinoita

elämän synnyttämää
anteliaisuutta

tuuliajoa, jossa
on toivottomuuden ja
toivon oivalluksia

hulluuden huuhtomaa
minuutta etsimässä
tarkoitusta

viettiä, joka
veisi
ohi yksinäisyyden
linnakkeiden

kohti sytykkeitä,
punaisen taivaanrannan
paratiisia, joka
jättäisi sormenjälkensä

koskettaisi kuten
maisema valaisee
sielua ja

antaisi mahdollisuuden
ottaa etumatkaa
kohtaloon

olisi enemmän
kuin pelkkä
elämän pelottavuus

kohtuuttomuuden uuvuttama
riepu odottamassa
ajan täyttymistä,
tyyntä hiljaisuutta

eihän kukaan
halua olla
pelkkä sielun
salattu houkutus

tuoksu, joka
kostuttaa,
muttei kerää
satoa

turmelus, joka
suistaa elämät
raiteiltaan kuin
hajuton ja mauton
riisuutuminen

vaikuttaen
elämänasenteeseen

haaveiden ja muistojen
kaariin pelkällä
velvollisuudentunteella

olin rakastanut
pidellyt sylissä
kohentanut charmia

tehnyt tietä
persoonallisuuden
olla ja ottaa
omansa,
horjumattomaan
rakkauteen

miksi elämässä
on pettymyksiä,
monia tapoja
viiltää sydänalaa

moukaroida myrskynä
mitään sanomattomia
sanoja

hajottaen
varjeltuja huokosia,
joiden tarkoitus
on eheyttää

suojella ihmisen
herkimpiä puolia

kuilu särkyneen

epätoivon ja
lempeyden
leimahtaneessa
tantereessa

silloin kun on otettava
tunteiden hyöky
vastaan

paskaa,
lämpöä ja
sympatiaa

levottomuuta, joka
syntyy intohimossa

ja kuolee heikkouden
ja hajonneisuuden
tilaan

mutta miksi

tällainen välimatka
haikeuden ja
onnellisen olkapään
välissä

mitä kukakin
haluaa elämältä

rohkeutta?
estottomuutta?

hämmentymättömyyttä

kauniisiin
himoittaviin huuliin

olla viattoman
ja viettelijän
yhdistelmässä
etsimässä ulos
pääsyä kaltereistaan

mutta jos kadottaa
itsensä
otteensa todellisuudesta

eikä erota valhetta
todellisuudesta,
herkkyyttä
julmuudesta

perkele
on uskallettava katsoa,
nähtävä kaiken
puolinaisen yli

ja aina kun
luulin olevani
menossa taivaaseen,
olinkin
matkalla
päinvastaiseen

laulaen ylistyslauluja
rakkaudesta

rakkaus
kuinka kaipaankaan
sinua
eksynyttä lintua

meren pientä
aaltoa, jolla
on suurin voima

ajatus,
joka
lämmittää vaikka
vastatuuleen

halun maistuessa
aina mansikalle ja
onnen uskallukselle

rakkauden tuulien
tullessa ja
erottumatta

katosivat rantautuessaan
ja elämä jatkuu

mutta
kuinka paljon
täytyy
ihmisen jaksaa

vasten tummaa
tulvavettä ponnistaa?


http://www.youtube.com/watch?v=FfoDyY25roM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu