Olen fantasioinut seksistä saman sukupuolen edustajan kanssa satunnaisesti teini-iässä, sitten asia painui unholaan muutamaksi vuodeksi, mutta nyt muut fantasiat ovat aika lailla kadonneet ja nämä ajatukset pyörivät lähes päivittäin mielessä. Ikää on jo 36 vuotta eli nyt viimeistään "pitäisi" etsiä sitä elämänkumppania ja perustaa perhettä, mutta motivaatio on melko hukassa. Olen syyttänyt puuttuvasta motivaatiosta muutamaa rankkaa suhdetta, joista jäi kolhuja, mutta toistaalta aikaa on kulunut muutama vuosi, että en oikein enää itsekään täysin usko tuohon.
Ovatko nämä voimistuvat fantasiat sittenkin syynä vähäiseen kiinnostukseen etsiä normien mukaista puolisoa? Vai ovatko ne seurausta, pakoa johonkin tuntemattomaan aiempien pettymysten johdosta? Missä vaiheessa fantasia on toteutettava käytännössä?
Jotenkin pitää kyllä sanoa, että olen aika pettynyt nykyiseen tilanteeseeni, haaveissa kuitenkin aina ollut puoliso, perhe ja koti, ja nyt tuntuu, että tälläiset hyvinkin primitiiviset kuvitelmat vievät kaiken ajan ja energia ja elämä vain polkee paikoillaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä luulen, että tiedät itse vastauksen, jos todella kuuntelet itseäsi ja vain itseäsi.
Miten sulla menee muuten elämässä? Onko sulla perusasiat kunnossa ja oletko tyytyväinen työhösi, harrastuksiin, kaverisuhteisiin? Jos tuntuu, että nykyiset ajatukset alkaa olla pakonomaisia, kannattaa varmaan keskittyä hetkeksi ihan muihin asioihin. Jollekin se voi olla antautumista työlle tai harrastukselle, jollekin vaikka osallistumista hyväntekeväisyyteen tai vastaavaan. Joku alkaa opiskella lisää jne. Mä ajattelisin, että sun pitäisi irrottautua fantasioistasi ja ottaa etäisyyttä koko aiheeseen. Aika usein ratkaisut tulee sitä kautta. Keskity johonkin, mistä olet tunnetasolla varma ja nauti sen tuomasta hyvänolontunteesta. Se vetää puoleensa lisää hyviä asioita, kunhan et jää miettimään ja odottamaan sitä.
Noita fantasioita seksistä saman sukupuolen kanssa ei pidä toteuttaa minkään ikäisenä.