"Pojan kertomus epäluotettava"
Auerin vanhimman pojan kertomuksen yksityiskohtaisuus herättää Julia Korkmanin epäilyjä.
- Se on enemmän epäuskottava kuin uskottava. Epärealistisia piirteitä on runsaasti, hän todistaa.
Vuonna 2011 syntynyt pojan kertomus äidin tavasta suunnitella ja toteuttaa murha oli syyttäjien painavinta uutta todistusaineistoa, kun se esitettiin ensimmäisen kerran käräjäoikeudessa 2013.
Korkmanin mukaan Auerin lasten kertomukset kaikista kolmesta tapahtumasta – murhasta, pahoinpitelyistä ja seksuaalirikoksista – ovat syntyneet samalta pohjalta. Korkmanin mukaan on mahdollista, että sijaisvanhemmat ovat voineet johdatella lapsia – tiedostamattaankin.
Puolustuksen asiantuntija hämmästelee luotettavuusarvioita lasten kertomuksista
Anneli Auerin puolustuksen asiantuntijatodistaja, oikeuspsykologian tohtori Julia Korkman todistaa videoyhteyden avulla Helsingistä. Hän on perehtynyt nimenomaan lasten kertomusten luotettavuuden arvioimiseen.
- Auerin lasten sijaisvanhempien haastatteluista ei voi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, tästä olimme varsin yksimielisiä, kertoo Korkman, joka ohjasi vuoden 2011 haastatteluja tehnyttä työryhmää.
Sen sijaan erimielisyyttä työnohjauksen aikana syntyi kysymyksestä, kuinka luotettavina Auerin lasten kertomuksia voi pitää.
- Muistikuvien syntyminen ja valemuiston syntyminen oli yllätyksekseni täysin vieraita näille tutkijoille, Korkman hämmästeli.
Hänen mukaansa Suomen käytäntö arvioida lasten kertomusten luotettavuutta on kansainvälisesti poikkeuksellinen. Suomessa sama henkilö, joka haastattelee lapsen, tekee tämän lausunnosta myös luotettavuusarvion.
- Vahvasti tuli esiin kokemus, että kaikki, mikä minun mielestäni viittasi epäluotettavuuteen, arvioitiinkin luotettavaksi, Korkman sanoi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"kaikki, mikä minun mielestäni viittasi epäluotettavuuteen, arvioitiinkin luotettavaksi"
Tätä kutsutaan asenteellisuudeksi. Sen ei pitäisi vaikuttaa mutta se vaikuttaa usein, myös oikeuden päätöksiin.