Kuinka Raamattu syntyi ja mikä oli sen tarkoitus?
Alkujaan ei ollut mitään kirjoitettua opetusta.
Opetuksen tarve tuli välttämättömäksi vasta noin
6.274 vuotta sitten Taivaan Tastoro `noonissa.
Ihmiskunta oli sitä mieltä silloin, että me tarvitsemme Jomathan ( johtajan), joka meitä valvoen auttaisi ja olkoon Hänen kunniansa suuri, jos voinee meitä auttaa?
Ensimmäinen kirjoituksen kirjoittaja oli Luojaksi määritelty. Hänen kunniansa olkoon aina suuri, niin kansa sanoi. Alussa kirjoitus oli pienimielistä ja oikeaa. Luoja ei ollut suurimielinen, vaan hyvinkin nöyrä mieleltään.
Kaikki hyvät aikain kirjoitukset ovat annettu ihmiskunnalle tarpeeseen, valistukseksi ja opiksi.
Paljon on myös koottu ihmiskunnan tiedon aarteista ja ylistys tarpeesta Luojalle mieleisiksi tarkoittaen, armoon ja rauhaan johtaviksi aikeiksi ja oikeuksiksi.
Luojan työt olivat olleet esille tuojan ja sijoittamisen tarve. Luonnon lajeista valiten ja saattaen henget aineelliseen muotoon Taivaan kerrostumain alueille. Maa on planeettana tuottanut elämän runsaine lajeineen. Aito Luoja onkin luonto itse. Kaikella kunnioituksella luontoa kohtaan. Taivaan kerrostumat loi Luoja tahtonsa mukaan. On siis kyse kahdenlaisesta luomisesta, luonto ja Taivaan kerrostumien ja valvomisen luoja.
suurella tuskalla ja ilolla Luoja taivasten, loi tahtonsa mukaan pitkinä aikoina n. 1.435.124 v. aikana kaiken taivaallisen. Ihmiskunnan Hän loi viimeiseksi vastemielisesti, koska ymmärsi tulevaisuuden kauhut, joita ihmiskunta tulisi tuottamaan.
Luomistyössä oli tarkoituksena luoda vihasta vapaa maailma. Toisin kuitenkin kävi. Maan lihan alueella lajit alkoivat paritella sekaisin toisiaan ja vihastus tuli lajeille Luojalta. Luojalla oli puheyhteys maan lajien kanssa selkeästi. Yhteys toimi aivotasolla telepaattisesti, kuten nykyäänkin on. Myös kasvikunnan kanssa Luoja voi keskustella nykyäänkin, sillä heissä on elämän henki, joka pitää elämän yllä. Kaikessa elävässä on elämän Henki, joka pitää elämää yllä.
Te kysytte varmaankin Luojan nimeä? JHWH oli hänestä käytetty nimi ja kuitenkaan Hän ei ilmaissut erisnimeään, sillä kaikki Hänen luomisensa ilmaisi Hänen olentoaan, joka ei ollut ihmisen kaltainen varhaisuudeltaan, eikä tältä planeetalta lainkaan. Hänen voimansa salaisuus on Hänen Henkensä.
Tämä tiedonanto on annettu yhdessä Taivaallisen kanssa ihmiskunnan tarpeeseen.
Kuinka kirjoitukset tulivat+
ystävällinen
0
169
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551