Madeiran lento laskeutui naapurisaarelle

koettuon

Joopa joo, ei oo eka kerta... Tänä vuonna sama tapahtunut aikaisemmin jo ainakin kaksi kertaa. Huhtikuussa olin itse sattumoisin lennolla, joka laskeutui myrskyn takia samaiselle Porto Santon saarelle. Sieltä meidät sitten vietiin vielä yöksi Teneriffalle, missä palvelu kyllä pelasi hienosti. Korvauksiakin toki saatiin, mutta viikon lomasta meni reilu päivä haaskuuseen kun Teneriffan hotellissa oltiin vasta iltamyöhällä ja herätys oli jo viiden aikaan aamulla, joten muutaman tunnin yöunien ja ees taas matkustamisen takia oltiin aikas väsynyttä ja vaisua sakkia seuraavana päivänä. Sen verran ikävä alku reissulla oli että Madeiralle en kyllä palaa kun ei se muutenkaan tehnyt meikäläiseen kovin kummoista vaikutusta (kauniita kukkia löytyy muualtakin). Aika outoa sinänsä, että kun oppailta kyseltiin onko tällainen yleistä Madeiran kohdalla, niin vastaus oli että hyvin harvinaista, vastaavaa on muka vain muutaman kerran 10 vuoden sisällä tapahtunut. Samalla reissulla olleilla tottuneilla Madeiran-kävijöillä oli kuitenkin vastaavanlaisia kokemuksia edellisiltä reissuilta...

9

988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hajurakoa

      Jää mielikuva,että olisi ollut hyvä,jos olisit mennyt koneen mukana vuoren rinteeseen.
      Onneksi oli fiksu pilotti ajatellen muita matkustajia ja kallista lentokonetta.

      Saari on enemmänkin järkevien ihmisten turistikohde.

      Bissen ammattilitkijät ja öykkäröivät "mulle kaikki heti,MINÄ MAKSAN PALVELUSTA,tulen valittamaan asiasta netissä,vauhtia apinat"
      -pysykköön siellä missä heidän on hyvä olla laumansa kanssa.

    • Kirjoituksen aloittajalla matkan alku lienee tehnyt sen, ettei Madeirasta jäänyt hyvää kuvaa. Itse olen ollut kaksi kertaa ja kolmatta suunnitellaan.

      • Kotiläksyt tekemättä

        Taisi muutenkin saarella kulkeminen ja näkeminen jäädä vähiin tai sitten ei ole ennakkoon osattu valita omien kiinnostusten mukaista kohdetta...


    • Final Call

      Näkyypä noita sattuvan Helsingistä lähteville koneille pari-kolme kertaa vuoteen. Itsekin joskus laskeutunut Las Palmasiin vaikka Funchaliin oltiin menossa. Tässä YLEn uutinen ketjun aloittajan lennosta.

      http://yle.fi/uutiset/finnairin_kone_vaikeuksissa_atlantilla_-_madeiran_lento_laskeutui_naapurisaarelle/7538847

      Pari konetta joiden piti saapua eilen illalla yhdeksän aikaan ovat vielä Madeiralla

      21/10 08:30 JTG914 Jet Time Helsinki,Vantaa Boarding

      21/10 16:00 DK7654 Thomas Cook Helsinki,Vantaa

      Miten lie poikkeusjärjestelyt onnistuneet?

      • Pestana

        Olin itse lennolla JTG913 matkalla ma 20.10. Madeiralle. Meidät käännytettiin Portugalin Faroon. Kone laskeutui sinne paikallista aikaa 13.30 (meidän olisi pitänyt olla Madeiralla noin 13.00). Klo 16:30 olimme jo puolen tunnin ajomatkan päässä viiden tähden hotellissa! Hotelli sijaitsi vielä n. 500 metrin päässä Atlantin valtamerestä. Hotellissa meillä oli illallinen. Aamulla klo 3.30 lähdimme hotellista aamupalapaketin kera lentokentälle, josta kone lähti Madeiralle klo 6.00. Madeiralle saavuimme turvallisesti.
        Mieluummin yövyin yhden yön viiden tähden hotellissa, kun olisin ollut keikkuvassa koneessa yrittämässä lasku Madeiralle useamman kerran! Esim. Finnair oli kuulemma onnistunut neljännellä kerralla ja äsken katsoin videon, jossa yksi kone laskeutui "vinksin vonksin -tyylillä" tuolloin maanantaina Madeiralle.
        Matkanjärjestäjä ilmoitti heti tiistaina korvaavansa meille menetetyn matkapäivän, joten ei voi siitäkään valittaa.
        Madeira oli todella hieno saari ja käymisenarvoinen paikka. Hienoja maisemia joka puolella ja meitä helli vielä poikkeuksellinen hellejakso, jonka kalima oli meille järjestänyt. Lähden ehdottomasti uudestaan Madeiralle, jos sellainen tilaisuus vielä järjestyy!


    • Mäd Eira

      Meille kävi syyskuussa siten, että olimme kotiin lähdössä ja kone Suomessa oli joutunut tekniseen tarkastukseen jostakin rungon kolhusta, joten kone tuli myöhässä Madeiralle. Sillä välin oli ehtinyt tulla ukkosmyrsky ja kone ei päässyt laskeutumaan Madeiralle. Lensi Las Palmasiin. Saapui Madeiralle kun myräkkä oli mennyt ohi ja miehistön piti saada 12h lepoaikansa ennen kuin lento Suomeen toteutui.

      Meidän koko porukan matkatoimisto vei yhteen hotelliin ja yövyttiin siellä ja lähdettiin tiistai-aamuna selkeässä säässä kotimaahan aamu yhdeksän kieppeillä.
      No eipä siinä mitään, vaikka tiistai olisi ollut työpäivä. Turvallisuus ennen kaikkea!
      Ja aion jatkossakin mennä Madeiralle.

    • lentopeloton

      No voi, voi,
      hankalaa, kun ei voi enää lentää Lontooseenkaan. Ketjun aloittajan kannattaisi ehkä pysyä kotimaassa ja matkustaa junalla;)

      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1413780775775

      Minusta on mukava taas (n. 20. kerta) kohta lentää Madeiralle.....

      • Madeira in

        Kyllä säät aiheuttavat harmia lentomatkustajille ympäri maailmaa - euroopan lentosäät eivät varmaan ole ihan kamalimmasta päästä kun verrataan trooppisiin alueisiin.
        Vielä noin 12 vuotta sitten Madeiran kenttä oli puolet lyhyempi ja huomattavasti arempi säille kuin nykyään mutta toki myrskyt kierretään oli kenttä mitä tahansa.
        Madeiralle lähdössä (52.kerta).

        PS. Oulun lennoltakin on palattu Helsinkiin Ouluun laskeutumatta..


    • jokapaikanmatkaaja

      Suurin osa lennoista ja laskeutumisista Madeiralle sujuu oikein mallikkasti ... sujui jo silloin, kun kenttä oli puolta lyhyempi, ikävää että aloittajalla jäi siitä huono fiilis, itselleni on käynyt Oulun lennolla kerran vedetty ylös ja uusi yritys tuotti tulosta, toisen kerran palasi takaisin. Kyllähän myräköitä voi aina kohdalle sattua.
      Minäkin ihmettelen ... mitähän aloittaja on oilein Madeiralla tehnyt, kun ei siellä mitään ole nähnyt.
      Käyn Madeiralla vuosittain kerran pari ja muualla sen kolmannen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe