Kalliit hinnat

Usein tuntuu siltä, kun sattuu asumaan kehän ulkopuolella, niin eläinlääkärien hinnat varsinkin silmä/ polvitutkimukset hipovat pilviä. Pääsimme mukaan kahden koirani kanssa joukko tarkastukseen. Neljä silmätippaa odotus ja lääkärin vastaanotolla noin kolme minuuttia. Paperit kourassa kassalle ja olin 97 euroa köyhempi. Tiesin jo mennessäni koirieni olevan terveet niin silmien kuin polvien osalta, mutta kun oma eläinlääkärimme ei ole oikeutettu kirjoittamaan virallisia papereita. Ennen olivat joukku tarkastukset todella edullisia. Ei anna hyvää kuvaa eläilääkäreistä jotka rahastavat sillä, että heillä on oikeus kirjoittaa todistus.
0307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kasvattaja kirjoitti:

Usein tuntuu siltä, kun sattuu asumaan kehän ulkopuolella, niin eläinlääkärien hinnat varsinkin silmä/ polvitutkimukset hipovat pilviä. Pääsimme mukaan kahden koirani kanssa joukko tarkastukseen. Neljä silmätippaa odotus ja lääkärin vastaanotolla noin kolme minuuttia. Paperit kourassa kassalle ja olin 97 euroa köyhempi. Tiesin jo mennessäni koirieni olevan terveet niin silmien kuin polvien osalta, mutta kun oma eläinlääkärimme ei ole oikeutettu kirjoittamaan virallisia papereita. Ennen olivat joukku tarkastukset todella edullisia. Ei anna hyvää kuvaa eläilääkäreistä jotka rahastavat sillä, että heillä on oikeus kirjoittaa todistus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu