Olisiko kenelläkään kokemuksia kunnon kalastus retkistä kanarialla? Missä päin ja minkä hintaisia ja millaisia?
kalastus kanarialla?
17
3879
Vastaukset
- kalastan kaupassa
Puerto Ricosta niitä lähtee, uimarannasta vasemmalla, Ulvovan Müllärin ohi. Laadusta en tiedä.
- Lubina on hyvää
Ota virveli mukaan ja vaalea isokokoinen silakkaa/sardiinia muistuttava uistin. Aamulla aikaisin paras aika pienet niemenkärjet parhaita, kerrankin 1h ja 26 kpl Lubinaa. Eihän niitä itse syönyt kun 3 kpl, mutta olipahan paikallinen kalastaja tyytyväinen kun sai minulta 23 kalaa. Yleensä tunnissa saa hyvät paistikalat ja jos saat liikaa niin paikalliset ihmiset ottavat mielellään ylimääräiset.
- pescadero
Kertoisitko lisää lubinan kalastuksesta,esim.onko inglesin lähellä hyviä pyyntipaikkoja,mihin aikaan vuodesta.Kaikki tieto kiinnostaa.
- Lubina on hyvää
Se kalastus on aivan samanlaista kuin Suomessakin virvelöitäessä. Itse olen ollut aina helmikuussa. Sen olen huomannut, että kannattaa katsoa vuorovesitaulukosta koska vesi on nousemassa. Paras saalini on silloin kun se on nousussa mutta ei ole saavuttanut ylintä korkeutta ja tietysti pitää katsoa myös koska kala on aktiivisillaan, sen näkee samasta taulukosta. Kun taulukossa on 0 kalaa on melko tuha mennä uistelemaan. Varaa mukaan lisäsiimaa ja muutama ylimääräinen viehe. En tiedä mikä on 3 kertaa napannut mutta heti siima poikki ja vihe lähti. Paras paikka Iglesissä on, kun katsot Gogle mapsilla San Agustinin suuntaan niin Punta de las purrasin rannat, sekä lähempänä inglesiä aallonmurtaja joka on siinä pitkien rappusten luona Tropicalin lähellä. Se aallonmurtaja joka on lähimpänä inglesin hiekkarantaa on antanut aina vesiperän. Alla osoite vuorovedestä ja kalan aktiivisuudesta.
http://www.tablademareas.com/es/islas-canarias/pasito-blanco-gran-canaria- Lubina on hyvää
Korjaus edelliseen , kirjoitin vahingossa nousuveden mutta se pitää olla laskuveden eikä saavuttanut alinta korkeutta. Sori asiaa kirjoittaessa oli ajatukset niillä kalapaikoilla. Paras kalansaalis tuli purrasin rannoilta.
- pescadero
Kiitos tiedoista lubina on hyvää.Olen kokeillut samoilta paikoilta huonolla tuloksella,väärä aika ,väärät välineet.Marras-joulukuu ja helmi-maaliskun aikana siellä,täytyy kokeilla uudestaan.
- glopalbuses
Tämä viestiketju on parhautta, nyt miekkiin uskallan ottaa virvelin mukaan ja aamuihmisenä lähen auringon noustessa kalaan,
vieheistä sen verran pelti vai vaappu? mites perus kirkas proffesori toimis kymmensenttisenä
Sivusta oon seurannut kun paikalliset pyydystävät passiivisesti onkimalla kaloja
minkä kokoista on tuo Lubina kala, pitääkös ottaa haavikin matkaan?
Eli tämä kala on jota myydään white fishinä rantabaareissa. Kumpa oisin tämän älynny viime keväänä kun oli Las Pitas hotellilla ja terassilta oli mereen 30m. ois saannu mahdollisen saaliin suoraan heittää pannulle.- glopalbuses
alamitta tälle meribassille on sitten 18 cm, mites kalastusluvat tartteeko? epäilisin että ei.
- Lubina on hyvää
Itse käytän muovista vaappua pituus 12,5 cm. Professoria meinaan kokeilla seuraavaksi, en ole vielä kokeillut siellä. Lubina eli bassi on suomalaisen siian näköistä ja on juuri se kala mitä saa rantabaareita. Suurin osa noin 24-26 cm pitkää. Alamitta Kanarian saarilla on 22 cm eikä 18cm kuten edellinen kirjoitti. Kalastusluvat pitää olla, maksoi tänä vuonna 25€ ja on voimassa 3 vuotta. Tosin aiemmin kalastelin vuosia ilman lupia kun luulin ettei tarvi. Kuulemma tarkastukset ovat 1-2 kertaa vuodessa. Jos kalastaa snorklaamalla niin siihen tarvitaan myös liitteeksi lääkärintodistus.
Se on jäänyt mainitsematta, että monet saamani Lubinat ovat olleet kiinni myös kupeesta eli tuntuu kuin kala vain yrittää häätää tunkeilijan pois uimalla ihan vieressä. - kalalle
Lubina on hyvää -nimimerkille:
Sanoisitko, mistä ottaa tuo 3 vuoden lupa, 25 euroa.
Maaliskuussa olin reissussa ja netistä luin, että lupa kannattaa hankkia
Arguineguinista kalastusliikkeestä.
Menin hakemaan lupaa. Ensin myyjä sanoi sen maksavan 45 euroa ja lopulta
hinta oli jo 65 euroa eli hinta nousi koko ajan.
Homma tuntui olevan täyttä rahastusta, koska hinta nousi koko keskustelun ajan.
Sanoin kalastavani rannalta.
Lopulta jätin asian sikseen enkä ottanut lupaa ollenkaan.
Rannalta en kalastanut, vaan lähdin Puerto Ricosta yhden kalastusaluksen mukaan hintaan 80 euroa.
Sekin oli pettymys, koska vapoihin ei saanut koskeakaan itse,
6 tuntia istuttiin veneessä, tärppiäkään ei ollut.
Tuollaiselle reissulle en lähde enää.
Helmi-maaliskuussa olen Inglesissä ja täytyy kokeilla tuota Tropicalin seutua.
Kai parasta ottaa omia välineitä mukaan!- Kanarian siika
Nimim: Lupina on hyvää !
Älä turhaan pyytele anteeksi kirjoitusvirhettä.
Olet kirjoittanut mielenkiintoisimman ja fiksuimman jutun minkä
näiltä sivuilta olen lukenut.
Tuon vuorovesitaulukon laittaminen tänne oli tosi hyvin tehty.
Minulla on usein Kanarialla ongelmana , että aika ei oikein
kulu , kun rannalla/altaalla ei jaksaisi koko ajan makoilla , eikä
kaljan juontikaan ole minulle koko päiväinen harrastus.
Kalastelen Suomessakin miksipä en voisi tehdä sitä myös Kanarialla.
- Lubina on hyvää
Tervehdys kaikille alaan vihkiytyneille! Lauantaina olen lähdössä 2 vk Turkkiin, ja arvatkaas onko virveli matkassa? Nimimerkki "Kanarian siika". Kiitos kehuista! Minulla oli samoja ongelmia ensimmäisillä matkoilla Kanarialla, altailla/rannallamakailu ei oikein houkuttanut. Nykyisin oikein odottaa, että pääse rantakivikoille virvelöimään, saa samalla aurinkoa happea ja saalista. Nimimerkki "kalalle". Kalastuluvan minulle hankki Las Palmasissa asuva kaverini, valokopio passista riitti luvan saantiin. Nuo kalastusliikkeet kyllä varmaan rahastaakin tietämätöntä turistia. Olen myös tehnyt Puerto Ricosta samallaisen kalastusmatkan 4h ilman tärppiä. Muistakaa kun kalastatte niin saalista ei saa olla 5 kg enempää ja saamiasi kaloja ei saa myydä eteenpäin. Kyllähän se 5 kg sääntö ylittyi minullakin silloin kun sain 26 kpl kaloja. Googletin vähän ja löysin yhden sivun jonka kautta saa ostettua lupia:
http://www.gran-canaria-beaches.com/gran-canaria-fishing-license.html
Youtube video saa viimeistään kiinnostuksen heräämään kalastukseta.
http://www.youtube.com/watch?v=XMP4gJRY7NI - laspalmas25
Juu, olen huomenna lähdössä viikoksi Las Palmasiin ja olen siellä ennenkin rannalta virvelöinyt. Saaliiksi seabassia, blue fishiä( puree sormet poikki jos voi) meriahven ja nokkahauki karkasi. Ehkä yleisin kala on pieni rock goby joka on tietääkseni varustettu parilla myrkyllisellä piikillä. Ei siis kannata koskea, vaan pihdit mukaan ja niillä irti.
Olen kalastanut las cantaresin molemmissa päissä ja siellä on oikein hieno retkeily aluet vastakkaisessa päässä las arenas ostoskeskusta.
Hienot kalliorannat ja kirkkaat vedet - laspalmas25
Hei taas
Tässä vähän vinkkejä kanarialla kalastukseen rannalta heittelemällä. Punotun n 15kg siiman päässä kannattaa käyttää 0,50mm fluorocarbon peruketta n 1,5m ja sen päähän lukkoleikari. Kalat vetävät siiman päin rosoista kalliota ja punottu siima ei sitä kestä. käytän itse hauki kokoluokan kelaa ja 5 osaista Penn Squadron vapaa joka mahtuu matkalaukkuun. Vieheinä käytän 7-15 cm käsiala vaappuja jotka ovatkestävää muovia ja varustettu suolaveden kestävillä koukuilla. Lisäksi kannattaa kokeilla jigejä kelaamalla muutama kierros ja pysäyttämällä hetkeksi, kuitenkin niin että jigi ei käy pohjassa lainkaan, vaan jigataan välivedessä. Minulle parasta aikaa on ollut silloin kun vuorovesi on ylimmillään. Isoin kalani on vajaa metrinen barracuda jonka sain viime reissulla 9,5 cm käsialavaapulla ja jigillä sain hienon meriahvenen ( Mero) - Vaarinpötkylä
Hain Las Palmasista kalastusluvan. Maksoi 15,95€ kolmeksi vuodeksi. Se täytyy olla jos kalastaa, aikoa saa ilmaiseksi kuten tein aiempina talvina. San Telmon linja-autoaseman lähella on hallintovirasto josta luvan saa, passi pitää olla mukana. Kalastusliikkeet ottaa kovan palkkion luvista, kymmeniä euroja.
- Anonyymi
Taas tulee lähdettyä 25.11-24 viikko Las Palmasissa ja joka päivä kalastelen muutaman tunnin.
- Anonyymi
Itse olen käynyt vuosien aikana näillä veneretkillä. Viimeksi 2023 helmikuussa Puerto Ricosta. Maksoi noin 65 /5h ja sisälsi kevyen lounaan ja olutta niin monta kuin halusi. Myös nouto hotellilta.
Aina on tullut saalista, mutta viimeksi enemmän kuin koskaan Kanarialla. Uistelimme osan aikaa, mutta saalis tuli lähes kokonaan pohjaongella.
Itse sain mm perhosrauskun, kotkarauskun, atlantin rauskun ja pienen tonnikalan.
Mielenkiintoinen saalis oli makohai. Se oli noin 1,5m ja villein kala väsytyksessä ikinä. Olen nähnyt purjekalankin väsymyksen Keniassa. Miehistö ei ottanut sitä lähellekään venettä.
Kaikki paitsi tonnikalat oli rauhoitettuja ja piti päästää vapaaksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156