Mot eilen

Siitä miten meistä tiedetään, jos teet oston netin kautta ni kyllä huomaat ja väärin käytöstä voi ilmetä.
Olin joutunu perintään joitakin vuosia sitten, se on hoidettu.
Kuukausi sitten mulle tuli outo perittävä, perittiin rahaa jostain mitä, ei ilmenny mitään tietoa mistä olisin muka jonnekkekin velkaa haluttiin minun maksavan, heitin sen roskakoriin.
Eilisen ohjelman jälkeen tuli mieleen, joku yritti rahastaa vanhojen tietojen perusteella luullen että hölmöyksissä maksaisin.
3155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaahan on harrastettu Suomessa vuosikymmeniä.

Jo 1978 minulta yritti Loviisan ulosottoihminen (?) Ulla Bruhn ulosmitata muka verorästejä vuodelta, jolta olin saanut jo kolmesti veronpalautusta. Pankkitilin numero oli Ulla Bruhnin nimissä. Käynti verojohtajan puheilla auttoi. Soitti Ullalle hyvin tuttavalliseen sävyyn, että annetaanpa olla.

Myöhemmin Ulla Bruhn ulosmittasi veronpalautuksistani olikohan se nyt 2000 mk perusteettomasti. Uhosi, että olisi saanut ottaa enemmänkin. Valitin käräjille mainiten lainkohdan, minkä mukaan en ole mitään velkaa kenellekään. Tuomari ei noteerannut lakikirjan tekstiä ollenkaan vaan tuomitsi jonkun muun kirjan (romaaninko?) mukaan ulosoton määräksi 1000 mk. Odottelin palautusta kuukauden-pari ja kun sitä ei alkanut kuulua, tein rikosilmoituksen. Viikon päästä Loviisan Poliisi soitti ja sanoi hänellä olevan edessään kuitti palautetusta tonnista. Rahat tulikin tililleni, mutta kavaltaja ei saanut sanktiota. Itse tuon prosessissa lopulta häviämäni toisen tonnin menetystä arvioin pienemmäksi vahingoksi kuin mitä olisi tullut lakimiehen kanssa riidellessä. Niissä asioissa kun juristit sopii kaiken sillä tavalla, mistä saavat yhteensä eniten rahaa uhrilta. Näin pelaa meillä Suomessa virkamiesrikollisuus ja korruptio.
Sitten yksi firma lähetteli vuosien ajan laskuja. Asiallisia ja asiattomia. Asialliset maksoin, asiattomista tein reklamaatiot joihin ei koskaan vastattu ja jätin ne maksamatta Poliisin julkisuuteen antamien ohjeitten mukaan. Tein myös rikosilmoituksen johon Poliis Leif Malmberg vastasi, ettei rikosta ole tapahtunut. Tekaistujen laskujen karhuaminen jatkuu yhä. Ulla Bruhnin seuraaja Lars Carling ulosmittasi minulta vastoin parempaa tietoaan yhden näistä kymmenistä tekaistuista laskuista. Kummasti se oli kasvanut moninkertaisiksi virkamiesten käsittelyssä. Tuomari tuomitsi ulosmittaukseen vastoin parempaa tietoa ilman oikeudenkäyntiä, vaikka Suomen Perustuslaki -nimisen julkaisn mukaan minulla olisi ollut oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.
Kaksi muutakin rikosilmoitusta tein asian tiimoilta. Ei aiheuttanut mitään toimintaa.
Näinkin meitä hyväuskoisia siis kusetetaan! Irvokkuuden huipuksi sain vielä suuren laskun tästä väärinteosta, Jos en olisi sitä maksanut, olisin joutunut juristien ansaan, kierteeseen missä olisin menettänyt koko omaisuuteni, asuntoni ja kaikki.
Sittemmin on näitä tekastujen laskujen ulosmittausuhkailuja Satu Tuomaala lähetellyt toistakymmentä kappaletta jotka olen eläkkeestäni pystynyt vielä maksamaan. En tiedä kuinka paljon niitä on vielä tulossa. Eläkeläinenhän tarvittaessa voi aina säästää esim. ruuastaan kun Virkamies tarvitsee Rahaa.
Näin siis Suomessa, maassa missä ei kuulemma ole korruptiota ja joka kuulemma on oikeusvaltio.

Miten tämä eroaisi tilanteesta, että maassa pitäisi valtaa esimerkiksi joku moottoripyöräkerho?

Äänestä
  • Huhhuh. Miten yhdelle voi sattua noin paljon vääriä laskuja?
    Minulle ei ole koskaan tullut yhtäkään perusteetonta laskua.
    Perusteelliset olen maksanut ajallaan, joten ei nitäkään ole kukaan jälken päin karhunnut.
    Netistä olen tilannut useita kymmeniä kertoja, ostokset olen aina tilatessani jo maksanut Visalla, joten ei niistäkään ole jälkeenpäin mitään kyselty.

    Jotenkin kirjoituksestasi jäi sellainen fiilis ettet sinäkään itse ole ihan osaton noihin sotkuihisi.

    Äänestä

  • systä vai ei? kirjoitti:

    Huhhuh. Miten yhdelle voi sattua noin paljon vääriä laskuja?
    Minulle ei ole koskaan tullut yhtäkään perusteetonta laskua.
    Perusteelliset olen maksanut ajallaan, joten ei nitäkään ole kukaan jälken päin karhunnut.
    Netistä olen tilannut useita kymmeniä kertoja, ostokset olen aina tilatessani jo maksanut Visalla, joten ei niistäkään ole jälkeenpäin mitään kyselty.

    Jotenkin kirjoituksestasi jäi sellainen fiilis ettet sinäkään itse ole ihan osaton noihin sotkuihisi.

    Yrittäjille ainakin tulee, niitä perusteettomia. Mm. Yritystietohakua on syytetty siitä, että sen myyjät soittelevat pk-firmoihin ja tahallisesti tekevät sellaisia kysymyksiä, että niihin voi vastata ainoastaan myönteisesti ja myyjät myös puhuvat päälle, kun "uhri" yrittää kieltäytyä tarjouksesta että hänen yrityksensä ei halua tulla julkaistuksi yrityshaun luetteloissa. Jonkin ajan kuluttua puhelusta tulee lasku, jos siihen ei heti reagoi, tulee karhu, ja poliisin mukaan näitä ilmoituksia on minun kotipaikkakunnallani tullut tänä vuonna jo 17. Asia oli meidän paikallislehdessäkin taannoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ole tarkkana kirjoitti:

Siitä miten meistä tiedetään, jos teet oston netin kautta ni kyllä huomaat ja väärin käytöstä voi ilmetä.
Olin joutunu perintään joitakin vuosia sitten, se on hoidettu.
Kuukausi sitten mulle tuli outo perittävä, perittiin rahaa jostain mitä, ei ilmenny mitään tietoa mistä olisin muka jonnekkekin velkaa haluttiin minun maksavan, heitin sen roskakoriin.
Eilisen ohjelman jälkeen tuli mieleen, joku yritti rahastaa vanhojen tietojen perusteella luullen että hölmöyksissä maksaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu