Linnan juhlat lähestyvät - tanssitaidon päivityksen aika?

Itsenäisyyspäivänä voi Linnan juhlissa nähdä monenlaisia tanssisuorituksia. On upeaa katsella, kuinka ihmiset tanssivat ujostelematta vakiotansseja televisiokameroiden edessä. Vakiotanssit ovat jotakin, jonka soisi kuuluvan suomalaiseen koulusivistykseen. Tutkimusten mukaan monet arvostavat toisessa ihmisessä hyvää tanssitaitoa.

Lavoilla kuitenkin näkee ihmisiä, joilta vakiotanssit eivät suju laisinkaan. Tanssitaan vain jonkinlaista kädenvispaustanssia. Tällaisten ihmisten kannattaisi käydä tanssikursseilla opiskelemassa vakiotansseja, jotta lavoilla muiden ihmisten ei tarvitse hävetä heidän puolestaan. Vakiotanssit ovat yleissivistykseen kuuluva taito.
497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomessa on iät ajat tanssittu "vakiotansseja" käsiä vispaamalla.

Avoimen otteen tansseja ei voi tanssia käsiä vispaamalla, koska niissä käsiä tarvitaan viemiseen ja seuraamiseen. Käsien vispaaminen romuttaa swingien ja muiden avoimen otteen tanssilajien viennin ja seuraamisen totaalisesti.

Äänestä
  • On itsenäisyyspäivä niin lähellä ettei ehdi ko. juhlaan oppia enää tansseja.
    Mutta tuleehan noita juhlia.

    Äänestä

Rouvva ei oo sitte kattonu itsenäisyyspäiväntansseja tai on mennyt ohi, kun Topi pyöräytti tv:n edessä Riitta Uosukaista käden ali :))

Äänestä
  • Joo, Topi ja Riitta ovat hyviä tanssimaan. Vakiotansseissa on paljon kädenalikuvioita, niitä kannattaa opetella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä osaaminen kirjoitti:

Itsenäisyyspäivänä voi Linnan juhlissa nähdä monenlaisia tanssisuorituksia. On upeaa katsella, kuinka ihmiset tanssivat ujostelematta vakiotansseja televisiokameroiden edessä. Vakiotanssit ovat jotakin, jonka soisi kuuluvan suomalaiseen koulusivistykseen. Tutkimusten mukaan monet arvostavat toisessa ihmisessä hyvää tanssitaitoa.

Lavoilla kuitenkin näkee ihmisiä, joilta vakiotanssit eivät suju laisinkaan. Tanssitaan vain jonkinlaista kädenvispaustanssia. Tällaisten ihmisten kannattaisi käydä tanssikursseilla opiskelemassa vakiotansseja, jotta lavoilla muiden ihmisten ei tarvitse hävetä heidän puolestaan. Vakiotanssit ovat yleissivistykseen kuuluva taito.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu