Oon parikymppinen bissetyttö ja erosin kesällä avomiehestäni. Meillä oli hyvä suhde, hän oli myös bi ja pystyimme juttelemaan asioista. Tunsin että hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja ennen kaikkea olimme hyviä frendejä.
Tää oli kuitenkin mun ensimmäinen parisuhde. Olin ennen ihastunut tyttöihin ja poikiin (pahemmin tyttöihin) ja tällä kertaa (varattuun) kaverityttöön, jonka kanssa meillä oli yhteisiä harrastuksia. Tuli kesä, katselin jälleen lyhyitä ja liehuvia helmoja kaduilla ja kiehuin. Hajosin sisältä jos kyseinen kaveri riisuutui vieressäni kuntosalin pukuhuoneessa (enää en hänen kanssaan salilla käy). Avokin videopeliharrastus alkoi ottaa yhä pahemmin päähän. Särjin sydämeni tyttökaverin takia ja menin sanomaan asiasta miehelleni. Hän halusi meidän silti jatkavan, mutta minusta tuntui, etten pysty enää kohtelemaan häntä oikein. Muutimme erillemme minun pyynnöstäni.
Nyt olemme edelleen kavereita eksäni kanssa. Ikävöin silti hänen kanssaan asumista ja kosketusta, kai aika on kullannut muistot. Meillä oli helppoa, sellainen yhteisymmärrys jota en ole kenenkään toisen kanssa kokenut. Nyt kun olisi mahdollisuus deittailla tyttöjä, ajatus ei enää yhtä paljon houkuttele (toisaalta muut miehet kiinnostavat vielä vähemmän). Pelottaa mennä eteenpäin, entä jos en osaa? Päädynkö joka tapauksessa aina samanlaiseen noidankehään? Mielellään kuulisin, jos muilla on samanlaisia kokemuksia.
Tää oli kuitenkin mun ensimmäinen parisuhde. Olin ennen ihastunut tyttöihin ja poikiin (pahemmin tyttöihin) ja tällä kertaa (varattuun) kaverityttöön, jonka kanssa meillä oli yhteisiä harrastuksia. Tuli kesä, katselin jälleen lyhyitä ja liehuvia helmoja kaduilla ja kiehuin. Hajosin sisältä jos kyseinen kaveri riisuutui vieressäni kuntosalin pukuhuoneessa (enää en hänen kanssaan salilla käy). Avokin videopeliharrastus alkoi ottaa yhä pahemmin päähän. Särjin sydämeni tyttökaverin takia ja menin sanomaan asiasta miehelleni. Hän halusi meidän silti jatkavan, mutta minusta tuntui, etten pysty enää kohtelemaan häntä oikein. Muutimme erillemme minun pyynnöstäni.
Nyt olemme edelleen kavereita eksäni kanssa. Ikävöin silti hänen kanssaan asumista ja kosketusta, kai aika on kullannut muistot. Meillä oli helppoa, sellainen yhteisymmärrys jota en ole kenenkään toisen kanssa kokenut. Nyt kun olisi mahdollisuus deittailla tyttöjä, ajatus ei enää yhtä paljon houkuttele (toisaalta muut miehet kiinnostavat vielä vähemmän). Pelottaa mennä eteenpäin, entä jos en osaa? Päädynkö joka tapauksessa aina samanlaiseen noidankehään? Mielellään kuulisin, jos muilla on samanlaisia kokemuksia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä et osaisi? Kenen kanssa?
Mitä oikeastaan haluat, tai tuntisit haluavasi?
Tilaisuus on antaa itsellensä mahdollisuus rauhoittua eikä ryntäillä heti markkinoille. Nauti hiljaisesta ajasta ja tutustu itseesi paremmin.
Joo, nimen omaan halusin olla jonkun aikaa itsekseni ja selvitellä fiiliksiä. Aika näyttää, mitä tapahtuu... Kiitos tsempistä!