Hei, katsotko minullekin puuttuvaan rakkauteen.
Tulenko saamaan miestä vierelleni enää ja jos milloin ja millaisen.
Erosta kahdeksan pitkää vuotta ja olen itse ihan kohta viisikymppinen.
Kovasti jo kaipaisin ihmistä vierelleni.
Lisään vielä, että olin pienen hetken suhteessa, aika äskettäin, josta ei sitten sen valmiimpaa tullutkaan ja sain hetken aikaa olla tietoinen millaiselta tuntuisi olla suhteessa vuosien jälkeen.
Mies791
kanervankukkanen
2
53
Vastaukset
Hei!
Näyttäisi, että lähellesi olisi tulossa ihminen. Aikaa on paha sanoa, mutta jostain syystä tuntuu että hän on samankaltainen kuin sinä itsekin olet. Minulle näytetään, ettei hän olisi edes kaukana.- kanervankukkanen
Kiitos paljon vastauksesta:)
Tarkoittikohan tuo "ettei ole kaukana" välimatkallisesti vai ajallisesti kaukana olevaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2714687Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761801Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180