Radioista

Mitä radioita rekkakuskit nykyään käyttää. Cb vai la ja mitä eroa niillä on?
13441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ennen oli joka yöbaarissa LA ja taisipa monessa rekka-grillissäkin olla länkky. Oli kätevä ilmoitella saapumisestaan jo etukäteen ja tehdä vaikka evästilaus hyvissä ajoin. Moni vanhanliiton mies muistaa tuon ajan.

Äänestä

Taitaa kaikissa uusimmissa olla radiot jo tehtaalla asennettuna, suurin osa on philipsin radioita noista. Mulla aina radio päällä ja cd levyjä en kuuntele koskaan. Kanavia vaihtelen, Aalto, suomipop, nova ja ylesuomi ovat yleisemmät mitä kuuntelen.

Äänestä

Höh, no autossa kiinni olevaa radiota tietysti. Matkaradiotako pitäisi kuunnelle.

Äänestä

Alkuperäinen radio ja Nova oikeestaan aina päällä, tulee musaa ja uutisia paljon.

Äänestä

LA on ainut radio mitä rekassa tulee olla. Ja siihen tulee mylviä kovaäänisesti että kuuluu selkeesti.

Äänestä

CB=Citizens Band, "kansalaisten taajuuskaista", lyhytaaltoinen radiopuhelin, josta suomessa yleisesti käytetään nimitystä LA-puhelin.

Äänestä

tyhmä julle. viestintäradio lyhytaalto eli la on ihan sama kuin kansalaisaaltoradio eli cb. termi vaan eri maissa, jenkit käyttää tuota cb termiä ja täällä finskissä la termi.

Äänestä
  • La- puhelin on 22 kanavainen, lähetysteho 5w/fm. CB- radio 40 kanavainen lähetysteho 4w/fm ja 12 w/ssb. CB:n ensimmäiset 22 kanavaa ovat samat vanhojen LA-puhelinten kans. Ei siis ihan sama asia ole. Jenkit tosin käyttää molemmista lyhennettä "CB". mutta täällä Suomessa LA ja CB on eri asia, tietenkin koska laitteetkin erilaiset.

    Äänestä

  • Niin siis viestintävirasto jaottelee LA-puhelimet kolmeen tyyppiin. Kaikki toimivat 27 megahertsin taajuudella joka lasketaan lyhyeksi aallonpituudeksi ja siitä nimitys LA (lyhytaalto). Näistä tyypeistä viestintävirasto käyttää termejä LA, PR-27 ja CB. PR-27 sulta puuttuikin. Siinä on 40 kanavaa taajuusmodulaatiolla (FM). LA:ssa on 22 1 kanavaa (kanavaa 11A ei löydy kahdesta muusta tyypistä) sekä amplitudi-, että taajuusmodulaatiolla (AM/FM) ja CB:ssä 40 kanavaa AM/FM/SSB. Toi yksisivukaistamodulaatio eli SSB kuitenkin yleisimmin käytetyistä malleista puuttuu, ja rahtiautoissa käytetään kutsukanavana 19 AM, joten käytännössä CB ja LA on autohommissa ihan sama asia.

    Äänestä

Kanattaa kunnella täysii.
Ainaskin opii venäjänkieltä

Äänestä

Nykyään kännykällä hoituu hoituu kaikki. Onhan se epäkäytännöllisempää, mutta ihmiset haluavat, että kännykällä tehdään kaikki. Äly(vapaa)aika on alkanut.

Äänestä

ihan autoradiota, dille.

Äänestä

Ihan normaalia UHF radiota käytetään, taajuudella 447,250... Tilauksiin yms. käytetään nykyjään lähes joka firmassa "Kapulaa" eli vaikkapa Motorola MC55:ttä ja siinä ohjelmistoa KTKL2

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Julle54 kirjoitti:

Mitä radioita rekkakuskit nykyään käyttää. Cb vai la ja mitä eroa niillä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu