pentu sisällä

hurja juoksu

Mitä koiranpetu tekee, jos se on sisöllä jatkuvasti, ja pääsee ulos vain hihnalenkille?
Olen katsellut tuossa 8 viikkosena otettua penikkaa nyt toista kuukautta.
Jos ei nukuta, niin sitten leikitään, ja se leikki on pääasiassa juoksua. Hurjaa nelistystä pitkin tarhaa, kiipeilyä kivelle ja marjapuskassa temuamista kissan kanssa. Lintujen haukkumista ja taas juoksua, lelu hampaissa tai ilman, välillä sisälle tuhatta ja sataa ja taas ulos, niin että portsarina olen ollut ja ovea sata kertaa päivässä aukaisen.
Tulee mieleen, että mitenkähän asia olisi, jos ei olis tuota tarhaa ja sinne ovea olohuoneesta. Sisäsiistikiskin on jo oppinut ja jotenkin ymmärtää että tarhassa voi lirauttaa minne vaan, mutta sisältä pitää ulos rynnätä kun pissattaa.
Rodultaan pentu on mitteli

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hurja juoksu

      Niin, ennekuin joku ehtii sanomaan lenkityksestä, kerron, että pentu pääsee hihnalenkile 3-4 kertaa päivässä ihan postinhakureissusta kilometrin metsälenkille jossa saa juosta osan irrallaan. Lisäksi otetaan mukaan kauppamatkoille ja kävelytetään ostosreissun päätteeksi kaupungilla ja on käyty naapureissa, ja pari kertaa pentukoulussakin opettelemassa hiljaa olemista. Pentu osaa jo istua, olla paikalla pari sekuntia ja seisoa käskystä. Nyt opetellaan autojen haukkumatta jättämistä

    • lapinpossu

      Ihan hyvähän se on, että pääsee tarhaan leikkimään ja tarpeilleen, oppiipahan olemaan rauhassa sisällä ja että ulkona sitten riehutaan, hyvä että otat pennun moniin ympäristöihin.

      Sisällä oleva pentu riekkuu sisällä ja saattaa tulla välillä takapakkia sisäsiisteyden kanssa koska tulee vahinkoja, kun innoissaan on vaikeampi pidätellä.

      Itsellänikin on tällä hetkellä 12vk pentu, ja suht. samalla tavalla ollaan tehty paitsi ei kokoajan olla ulos päästämässä, mutta kork. 3h välein. Ja ainakin yksi hihnalenkeistä on vanhemman koiran kanssa ja vanhempi koira saa ainakin 2 hihnalenkkiä yksin rauhassa.

      Meillä osataan istu, paikka(noin 20 sec), seiso, irti (ja maahan erittäin hatarasti)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1393
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1133
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe