valokuitupatsashanke

olisi jo aika saada uusi patsashanke vireille,pronssiin valettu valokuitukaapeli kela jonka voisi sijoittaa torille. kaikki voisivat ihailla sitä tasapuolisesti,se vasta reilua olisi.
6281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Patsaan kylkeen hankevetäjien nimet ikuistettuna tuleville jälkipolville. Patsaan nimeksi Mauri Kela?

Äänestä

kkojihohjh

Äänestä
  • Kylläh!

    Äänestä

Manninen eduskuntaan!

Äänestä

Perskules,,siirtäkää se puolikuntoinen luomus porttanin puistosta torille jököttömään ja kela siihen pyörimää.

Äänestä

Kuuskaistan ex-toimitusjohtaja Naukkarisesta se patsas pitää tehdä.

Kuka muu on onnistunut huijaamaan Viitasaarelaisilta toista miljoonaa euroa ja kävelee vielä vapaalla jalalla? Ehkäpä nauttii olostaan etelän lämmössä?

Kerrassaan nerokas kaveri.

Viitasaarella tuntuu olevan munatonta porukkaa koska hyväksyvät tällaisen toiminnan.

Ainoat suoraselkäiset taitaa löytyä PerusSuomalaisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


reilukaupunki kirjoitti:

olisi jo aika saada uusi patsashanke vireille,pronssiin valettu valokuitukaapeli kela jonka voisi sijoittaa torille. kaikki voisivat ihailla sitä tasapuolisesti,se vasta reilua olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu