Raskaan kaluston kytttääminen.

Rah-tari

Ratsiassa kävi ilmi, että osa kuljettajista käyttää laittomasti toisten kuljettajien kuljettajakortteja saaden näin näyttämään ajonsa lailliselta, vaikka takana onkin rutkasti ylimääräisiä tunteja.

- Tällainen toiminta vaarantaa liikenneturvallisuutta ja asettaa kuljetusyritykset eriarvoiseen asemaan, sanotaan Oulun poliisilaitoksen tiedotteessa.


Mikäli kuljettaja jää "korttipelistä" kiinni, on seuraamuksena kuljettajakortin pois otto, sen mahdollinen peruuttaminen, sekä iso sakko.

Poliisin mukaan hiljattain voimaan tulleen ammattipätevyyslain vaatimus kuljettajakoulutuksesta, sekä siitä annetun kortin mukana pitämisestä on sisäistetty hyvin.

Poliisi jatkaa syksyn aikana tehostetusti niin ajo- lepoaikojen, kuin ammattipätevyysvaatimuksenkin valvontaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV.

Suora lainaus iltalehden sivulta 22.10.2014

En ymmärrä tätä kyttäämistä. Yritetään kitkeä harmaa talous pois pelistä,kun samalla pienillä pöytälaatikko firmoilla pystytään kikkailemaan suomessa mielin määrin. Konkasta konkkaan ja rahojen siirtelyillä.

Itseäni raivostuttaa tämä poliisien kyttääminen. Varsinkin digipiirturin katsominen. Mitä olet tehnyt 28pv aikana. Olet ajanut muutamana päivänä yli 4:30h --->4:40h. Saatana voi keskelle moottoritietä tai jotain tietä jäädä pitämään taukoa. No olisit voinut pitää tauon aikaisemmin,kuin näet että tauko alkaa lähestymään.

Näen sen,että jos pidän aikasemmin tauon niin joudun sitten pitämään kaksi 45minuutin taukoa,että pääsen perille saakka,koska joudun käyttämään 9h ajoajan puolesta 10h ajoajan,vaikka matkaan ei kestäisi,kuin 9h16minuuttia.

Enkä aja edes rajotinta vastaan. Vaan ihan 82km/h mittarivirheellä. Todellinen vauhti 80km/h.

Siinä yksi esimerkki.

Sitten ammattipätevyydestä. Suomalainen kusetusmoodi. Viron pojat ostaa korttinsa pelkällä rahalla. Maksaa n.600e eivätkä istu minuuttiakaan koulutuksissa. Kun suomalaiset istuu niin ulkomaalaiset painaa ilmaiseksi suomen teitä menemään. Tottakai vielä halvemmalla hinnalla.

29

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varastatajoaikaa

      *No olisit voinut pitää tauon aikaisemmin,kuin näet että tauko alkaa lähestymään.*
      Ei ei ei ja EIIIIIIIIIIIIIII. Nimenomaan ajetaan tasan 4:30, ja sen jälkeen on kuskin ongelma parkkeerata reteli alle minuutissa ennen kuin 4:31 tulee. Kusipäitä jokavälissä

      • Jäj ajattelu muille!!

        Taidat olla poikkeuksellisen tyhmä kaveri!


      • Ei lopu
        Jäj ajattelu muille!! kirjoitti:

        Taidat olla poikkeuksellisen tyhmä kaveri!

        Ja näitä on kuljetusalla tusinassa kolmetoista ja ei tule ikinä loppumaan !


    • Kuljetusala ruotuun!!!!!

      Kuljetusala niittää nyt juuri sitä mitä on menneinä vuosikymmeninä kylvetty. Kun ala ei itse saa liikenteen ja ihmisten vaarantamista loppumaan järjettömillä työmärillä on ollut ainoa vaihtoehto että muut sen tekevät. Kun kuljettajat eivät itse ymmärrä taukojaan pitää on tullut aika muiden ne sinne pakottaa. Yhteiskunta kiittää säästettyjen uhrien puolesta. Turvallisuus teillämme lisääntyy ja muutama työpaikkakin varmasti saadaan lisää kun kahden kuskin työt tekevät työnsankarit jotuvat puolittamaan työmääränsä.

    • Rahti-Setä

      Mihin sinä perustat tämän raskaan liikenteen turvallisuuden parantumisen näillä joustamattomilla määräyksillä,joilla on pyritty tekemään hyvää,mutta jotka ovat johtaneet täysin päinvastaiseen lopputulokseen?

      Onko raskaan liikenteen kuljettajien väsymyksen tähden aiheutuneet onnettomuudet sitten vähentyneet ajo ja lepoaikalain ansiosta? Minulla ei ainakaan ole tästä faktatietoa? Kertokoon joku,joka tietää,että näin on tapahtunut?

      Nurinhan noita rekkoja tuntuu menevän nykyisinkin usein.Toki,kuinkahan moni näistä onnettomuuksista on jonkun toisen osapuolen aiheuttama?Minusta kyllä yksi suuri riski on nimenomaan tämä joustamaton laki,joka pakoittaa ajamaan usean rajoitinta vasten,että ajoaika riittää nipin napin määränpäähän taikka pakoittaa nukkumaan silloin,kun ei väsytä ja ajamaan sitten väsyneenä.

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä.Onhan se tosi typerää tämä minuuttien kyttääminen.Oulunkin alueella vaikuttaa eräs superinnokas poliisi mies,jonka nimen jätän nyt mainitsematta luonnollisesti.Hänen lähtökohtansa vaikuttaa olevan se,että raskaanliikenteen kuljettajat ovat yhteiskunnan vaarallisuus uhka no:1. Varsinkin puu,sora ja kaikki ne kuljettajat,jotka ajavat painavia lasteja.Hänen tiedotusvälineille antamansa lausuntonsa kuvaavat milteipä aina tuota edellä mainittua asennetta ammattikuntaamme kohtaan.Se saa varmasti aikaan muissa tiellä liikkujissa tarpeetonta pelkoa ja jopa vihaa rekkakuskeja kohtaan.

      Laki ja jonkinlaiset raamit pitää olla,siitä olen kyllä samaa mieltä,mutta jouston varaa täytyisi olla jatkaa työpäivää määrätyissä tilanteissa lastin perille viemiseksi,varsinkin tapauksissa,että seuraava päivä on vapaata.Eli täytyisi olla pitempi tuo tarkastelujakso.
      Nythän on tilanne se,että vaikka väsyttäisi ajaessa ja tekisi mieli ottaa tunnin "nokkaunet",niin tämä ei useinkaan ole mahdollista,koska noiden virkistävien unien ansiosta lakisääteinen työpäivä ja sitä kautta ajoaika saattaa loppua ennen määränpäätä.

      Joten tänne on tulla turha nalkuttamaan täyttä puppua sellaisten henkilöiden,jotka tuskin edes itse ovat alalla tai jos ovatkin,niin toimivat sellaisissa ajotehtävissä,joissa ei kyseiset ongelmat tule vastaan.Asiallinen keskustelu on aina tervetullutta,myös muiden alojen ihmisiltä!

      • saksanseisojavoimaa

        hyvä ja järkevä kannanotto ,joka on täyttä asiaa.


      • kurko57

        Ajaisko sinun velkaisen yrittäjän kuskit rajoitinta vasten jos ei olisi kiire aikataulun kanssa? No ihan varmasti ajaisivat, katsos kun liikennöinti on yksinkertaisten ja huonolla laskupäällä olevien ala.Itse olen työssäni järjestelemässä vuosittain noin 100 auton ajoja.ja herranjestas mitä porukkaa kuljetusalalla oikein pyörii, osa on fiksuja mutta sitten tulevat nämä entiset yrittäjät ja muut hampit jotka ei muuta työtä saa kuin ratin pyöritystä.


      • saksanseisojavoimaa
        kurko57 kirjoitti:

        Ajaisko sinun velkaisen yrittäjän kuskit rajoitinta vasten jos ei olisi kiire aikataulun kanssa? No ihan varmasti ajaisivat, katsos kun liikennöinti on yksinkertaisten ja huonolla laskupäällä olevien ala.Itse olen työssäni järjestelemässä vuosittain noin 100 auton ajoja.ja herranjestas mitä porukkaa kuljetusalalla oikein pyörii, osa on fiksuja mutta sitten tulevat nämä entiset yrittäjät ja muut hampit jotka ei muuta työtä saa kuin ratin pyöritystä.

        no aika vähän on 8 autoo kuukaudessa järkätä ,sillä nyt kannata paljoa kehuskella


      • Voi noita aikoja

        Hyvä rahtisetä. Rekat menee selälleen siksi,että uudet autot on niin mukavia,että
        todellisuus häviää kuljettajien korvien välistä. Vanhat kunnon Volvo N-88 ja scania
        110 kyllä pitivät huolen ettei vauhti päässyt karkaamaan käsistä.
        Tärinää ja tutinaa riitti nopeus pysyi alhaalla. Rekat eivät kaatuneet


    • puukenkä

      Mulla on entisiä yrittäjiä hommissa ja vituttaa lukea tuollaista . Ne ymmärtää asioista enemmänkin eli millaista on yrittää pyörittää firmaa kannattavasti. Eikä ne marise niinkuin poikaset jotka luulevat tietävänsä kakesta kaiken ja vähän enemmänkin.

    • camel boots

      Paras on tietenkin heti väittää vastaan ja olla vittuuntuneen oloinen muutenkin. Sillä lailla saa virkamieheltä ansaitsemansa kohtelun. Ei meilläpäin ainakaan saa sakkoa pienistä ylityksistä jollei se ole jatkuvaa. Pakko jotain lainsäädäntöäkin on olla koska muuten ajetaan ihan miten sattuu.

    • Big-Arm

      Kyllä LP'n kyttiä vitutti kun sattu että hieman laskin yli sataa alamäkeä ja ottivat kiinni ja sakottivat ylinopeudesta, 103 km/h. No sanoin että ei ihan hirveästi viiti jarruja polttaa, niin se kävi hakemassa digipiirturista ylinopeusraportin, ja se näyttää ilmeisesti 2 viime kuukauden nopeudenylitykset,. No siellä oli jokunen yölasku hiljaisella mäkisellä osuudella ja 139 km/h oli suurin. Siitäkös ne innostui ja sanoi että jos oltas oltu paikalla niin et ajais nytkää. Sanoin siihen että tikulla silmään sitä joka vanhoja kaivelee, ette olleet, ei itketä sitä. Taas ne huuti kun hullut, niin kysyin etttä kuinka paljon ootte ajanu yhdistelmällä kun ette tiedä sen ajo-ominaisuksia ? No ei kumpikaan metriäkään, sanoin että 25 vuotta ja 150 tuhatta vuodessa. Osaan ajaa kyllä. Enkä ole ollut onnettomuudessa. Alkoi jo watuttaa niin sanoin että kirjoita se lappu äkkiä että pääsen eteenpäin. Toivotti ne hyvää matkaa, sanoin että ei tästä enää hyvää tule. Poliisit on este kunnon työlle, sanon minä.

      • RahtiSepi

        Kah, kyllähän tuosta 23km/h ylityksestäkin raskaalla kalustolla saisi mielestäni ajokortin ottaa pois.


      • rahtari oy

        Olet ammattitaidoton ja kykenemätön autonkuljettajan vaativaan ammattiin. Asennevikainenkin vielä?

        Palauta välittömästi korttisi poliisille.


      • Ansion mukaan

        Poliisit ovat ainoa keino saada edes pikkasen vähemmäksi ammattiliikenteessä vallitsevaa rikollista toimintaa kuten nyt ylinopeudet, ylikuormat, ajo-ja lepoaikojen ylitykset, puutteelliset kuormansidonnat, piirtureilla kikkailut ym. Mikään ammattikunta ei näe niin paljon vaivaa rikkeiden suorittamiseksi työssään kuin ammattiautoilijat. Netti on pullollaan kyselyjä ja keskusteluja siitä miten lakia pystyisi enemmän ja paremmin rikkomaan. Päivittäin saamme lukea "ammattilaisten" loistavista taidonnäytteistä mediasta. Milloin on pyörät ylöspäin ojassa, milloin on ajettu siltaan ym. Näyttäviä suorituksia!

        Kyllä se vaan on niin kuten tälläkin palstalla jotkut ovat todenneet että kuljetusala niittää nyt sitä mitä ovat vuosikymmenet kylväneet. Kun rekkakuskeja ei muuten saada ruotuun eikä ne itse ymmärrä liikenneturvallisuuden päälle mitään niin jonkun ulkopuolisen tahon on siihen puututtava. kuka muu tai mikä se voisi olla kuin poliisit??


      • Rahti-Setä

        Onko Big Armilla käynyt mielessä,että mitä tapahtuu,jos eturengas räjähtää tuollaisen "hiljaisen yölaskun aikana?


      • Big Arm on kunkku!
        Rahti-Setä kirjoitti:

        Onko Big Armilla käynyt mielessä,että mitä tapahtuu,jos eturengas räjähtää tuollaisen "hiljaisen yölaskun aikana?

        Ei Big Arm sellaisia ajattele kun maanteiden kuningasta esitetään. Siinä ei silloin riskit tunnu missään kun poliiseille pitää päästä mestaria esittämään. Puukengät suorastaan huutaa lisää vauhtia. Poliisit, ne mulkut estää kyllä rehellisen rekkakuskin työnteon kokonaan. On se vittumaista kun ne puuttuu pieniinkin ylinopeuksiin,ylikuormiin ja piirturilla kusettamiseen. Ihan turhaa nipottamista. Kyllä rehti rekkamies tietää että lähes 140km/h on raskaalla ajoneuvolla ihan hyvä ja turvallinen nopeus. Eteenkin alamäessä. Ei se haittaa vaikka jarrutusmatka moninkertaistuu kyseisellä nopeudella. Hirvet ja eteenkin henkilöautothan väistää joka tapauksessa kun maanteiden kunkku tulee. Juu rekoille pitäisi saada vapaat nopeudet ja kaikenlaiset rajoitukset koko kuljetusalalta pois vaan. rehti rekkakuski kyllä tietää ja osaa! Eteenkin Big Arm!!!


      • Fullerilla
        RahtiSepi kirjoitti:

        Kah, kyllähän tuosta 23km/h ylityksestäkin raskaalla kalustolla saisi mielestäni ajokortin ottaa pois.

        Joo kaltaiseltasi stasi valtiomiehelltä, mutta ei rahtimieheltä joka osaa ajaa, heitäkin vielä on muutamia jäljellä tässä maassa. mutta ei enää monta. Nykyinen nuoris ukupoliv ei tiedä ajamisesta mitään. Jos kuvittelee niin laittakaa Sisu fullerilla alle niin jo voi olla meno aika hankalaa. Kunnon rahtimiehet ei tarvitse kytkintä kuion lähdettäessä liikkeelle, poikaset rikkoisi ensinmäiseksi kykinjarrun.


      • Hyvästi akat
        rahtari oy kirjoitti:

        Olet ammattitaidoton ja kykenemätön autonkuljettajan vaativaan ammattiin. Asennevikainenkin vielä?

        Palauta välittömästi korttisi poliisille.

        Voisaitko mennä kansalaisopistoon akkojen kutomoosaastolle, luonteesi sopii sinne, enjä ole kyseisen tarinan kirjoittaja. rahtimies kirjpoittanut tarinansa, poistu näiltä akkojen sivuilta, niin minäkin aion tehdä, kun vahingossa tänne ajauduin.


      • Scania V8 King
        Fullerilla kirjoitti:

        Joo kaltaiseltasi stasi valtiomiehelltä, mutta ei rahtimieheltä joka osaa ajaa, heitäkin vielä on muutamia jäljellä tässä maassa. mutta ei enää monta. Nykyinen nuoris ukupoliv ei tiedä ajamisesta mitään. Jos kuvittelee niin laittakaa Sisu fullerilla alle niin jo voi olla meno aika hankalaa. Kunnon rahtimiehet ei tarvitse kytkintä kuion lähdettäessä liikkeelle, poikaset rikkoisi ensinmäiseksi kykinjarrun.

        Sä voit kuule poika työntää sen sisus fullerineen syvälle suohon! Scania on ainoa oikea täysiverinen kuorma-auto. KUNINGASAUTO!


      • Scania V8 King
        Hyvästi akat kirjoitti:

        Voisaitko mennä kansalaisopistoon akkojen kutomoosaastolle, luonteesi sopii sinne, enjä ole kyseisen tarinan kirjoittaja. rahtimies kirjpoittanut tarinansa, poistu näiltä akkojen sivuilta, niin minäkin aion tehdä, kun vahingossa tänne ajauduin.

        Tervemenoa! Kun seuraavan kerran tulet tänne huutelemaan,niin opettele sitä ennen kirjoittamaan.


    • igor ratti

      No ompas virossa kallista, 600 ekua. Pietarista saa halvemmalla, todistus kuin todistus ja lappu kuin lappu 10000 ruplaa, eihän se ole kun 190 ekua nykykurssilla, sen näkösiä on kyllä sitten äijät ja vehkeetkin. Nehän täällä kohta kaiken ajaa, sillon kun ovat tajuissaan.

      • Ei hölmöillä????

        Venäjällä ei kyseistä korttia vaadita joten jos laitat 10000 ruplaa tutkintoon
        niin sinua on vedätetty kuten kunnon vodkaturistia kuuluukin.
        Eikä ne täällä mitään aja. Nykyinen ulkomaanpolitiikka ajaa ihan mukavatkin
        venäläiset kauas pois Suomesta ja koko euroopasta. Kylmän sodan henki on
        hiipinyt takaisin. Nyt kun on huonot ajat niin jopa Virolaiset kuskit on vähentyneet
        ja suomalaisillekin kelpaa kunnon kuljetushomma.Suomalaisissa itsessään on
        vika jos kuljetusalan ja mm. rakennusalan työt ei kiinnosta. Kyllä
        yrittäjät palkkaavat aina ensisijaisesti suomalaisia jos vaan saavat
        niitä työmarkkinoilta.


    • Möhis

      Aivan oikein teille hamppareille että kytätäänkin, siellä ajellaan silmaät ristissä miten sattuu. Harvassa enää on niitä hyviä rekkamiehiä!!! Vapaa-ajalla voitte vaikka harrastaa liikuntaa tai käydä hammashoitolassa!

    • Minä itte

      Meidän firmassa ne harvat Virolaiset kuskit kyllä istuvat ihan kiltisti kursseilla
      meidän suomalaisten kanssa. Ei niitä koulutuspäiviä saa Virostakaan rahalla
      se on sellainen "kaupunki legenda" koko juttu. Ainoa asia mikä erottaa
      Suomen Virosta on käytäntö nuorten jälkeen 2009 kortin saaneiden osalta.
      Suomessa on istuttava pulpettiin oikein kunnolla ,mutta Virossa voi asian
      tenttiä autokoulussa 1 päivässä.(Kyseessä on silti aito tutkinto ei mikään
      leima paperiin asia). Mutta se ei johdu keinottelusta vaan jokainen EU maa
      on saanut itse päättää asiasta. Suomessa vaan on haluttu tukea koulutuskeskuksia
      ja siten mennään pidemmän kaavan kautta. Se ,että veljeskansan miehet istuu
      suomalaisten kanssa samoissa koulutuksissa on vain hyvä asia. Silloin
      kaikilla on hyvä mieli ja kuulutaan samaan porukkaan. Oman digipiirturikortin
      luovuttaminen toiselle kuljettajalle on taas niin idioottimainen teko ettei sitä
      voi millään sanoilla kuvata. Täytyy kyllä olla todella tyhmä kuljettaja.
      Tällaista asiaa ei voi yksikään kuljetusyrittäjä vaatia työntekijöiltään.

      • Rehti ABCE

        Kyllähän ne pohjoisen poron purijat olivat keksineet myös sellaisen konstin,että
        kun vaimolla oli AB kortti ja siinä pikku e niin digikortin hankkiminen oli mahdollista.
        Joten yön pimeinä tunteina ajeltiin sitten vaimon ABe digipiirturikortilla
        täysperää. Täytyy olla ankea elämä jos pitää koko perheen voimin keinotella!!!!!


      • Voi......voi

        Jos luovutat digikortin toiselle käyttöön niin ainakin minä koen
        asian kuin olisin antanut oman pankkikortin toiselle käyttöön.
        On se kuitenkin niin henkilökohtainen asia ja osa omaa elämää
        tallennettuna mikrosiruun. Ajatuskin on jo vastenmielinen.


      • Voi......voi kirjoitti:

        Jos luovutat digikortin toiselle käyttöön niin ainakin minä koen
        asian kuin olisin antanut oman pankkikortin toiselle käyttöön.
        On se kuitenkin niin henkilökohtainen asia ja osa omaa elämää
        tallennettuna mikrosiruun. Ajatuskin on jo vastenmielinen.

        No toisen kortilla ajo voi olla myös täysi vahinko tietyissä tilanteissa. Joskin viimekädessä tutkitaan oikeudessa asian todellinen laita


    • Kitsofreenikko

      Kirjoitusketjun aloittaja on erikoinen tyyppi. Toisaalta hän tuomitsee
      toisten digipiirtukorteilla ajaneet ja toisaalta hän ei halua,että virkavalta
      puuttuu hänen omiin työaikalakiin liittyviin rikkomuksiin.

      Eihän me voida nyt tällaiseen kelkkaan lähteä olleenkaan mukaan.
      Kunnon valvonta ja kaikille samat säännöt. Ei mitään selityksiä
      vaan noudatetaan ihan kiltisti lakia tehdään hommat lakien ja asetusten mukaan
      ja vietetään myös kotona sitä laatuaikaa lasten ja vaimon kanssa.
      Kaikkea kun ei voi rahassa mitata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      157
      27976
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      203
      17906
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      355
      9388
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6385
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4193
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      193
      3803
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      35
      2020
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1487
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1235
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      51
      1187
    Aihe