Stibidon maailma

Suomen lahtarit tuntuu tarvitsevan milloin mitenkin Suomen työläistä. Milloin alihintaisena orjana, milloin ajamaan venäläisiä pakoon Talvisodassa tai milloin taas rakentamaan Suur-Suomea porvareille. Hyvin kelpaa vasemmistolaisen apu kapitalistille. Siinä välissä porvari polkee ihmisoikeuksia köyhiltä ja teloittelee ihmisiä "kapinasta isänmaata vastaan". Mutta aina on duunarin apu kelvannut porvarille ja duunarin verorahat etenkin.

Nyt on taas ollut jonkun vuoden vallalla lahtareilla idän nuoleskelu ja halvan työvoiman raahaaminen Suomeen, että liittojen neuvottelemat suojat köyhiä työläisiä ajatellen saataisiin ajettua alas ja vuoden 1916 linja vallalle Suomeen takaisin.

Vaan onpa Pandoran lipas nyt aukaistu. Kiitos tollojen kokoomusnuorten ja muidenkin ahneiden kapitalistitollojen. Mitenkäs nyt kun venäläisiä onkin jo 70 000 Suomessa ja Putin kirjaa kasvavalla innolla ylös epäkohtia, mitä nämä desantit vaan jaksavat keksiä ja kirjoitella Suomesta Vladimirille ranteet kipeinä? Ahneella on p@skainen loppu tässäkin jutussa. Stubido riemuitsee, että nyt on parasta, mitä on aikoihin uusia lakeja pykätty. Saatiin vetäistyä eläkeiät tappiin ja nuoret on heitetty kortistoon tai joillekin tyhjänpäiväisille p@skakursseille tai työharjoitteluun 9 euron päiväpalkalla orjiksi. Samaan aikaan Suomeen vedetään venäläisiä "paikkaamaan huutavaa työvoimapulaa" joka helvetin tuppukylään.

Haloo, missä järki ja äly päättäjien? Kokoomuksen ahneus tätä maata pyörittää? Se ajaa lopulta Suomen suohon ja tuhoon. Käy kuin Somaliassa, että köyhällä Suomen duunarilla ei ole varaa lähteä täältä sotalordi-Putinia pakoon, kun ei ole enää edes sitä lahtarien tilipussia tukena. Entä ne 600 000 menetettävää työpaikkaa, mitä on peloteltu menetettävän Suomessa tulevaisuudessa? Tuskin Suomen lahtari venäläisiltä uskaltaa enää viedä niitä? Suomen työläinen kärsii jälleen kerran, ehkä viimeisen...
8185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Helpottiko? :D

Onneksi en itse jaksa ottaa stressiä mistään!

Äänestä
  • No helpotti... itse tuli aikoinaan maattua Kaipolan paperitehtaalla rehukasassa krapuloissaan yli 40 vuoden aikana pitkät tovit ja porvari maksoi siitäkin täyden palkan. Kiitokset siitä porvarille. Nyt on oltu jo toistakymmentä vuotta kovalla paperimiehen eläkkeellä, mutta mukava ottaa silloin tällöin kantaa näihin päivänpolttaviin asioihin näin SAK:n vapaaherrana. Eipä menneet aikoinaan 45 vuoden jäsenmaksut aikoinaan paperiliiton työttömyyskassaan hukkaan. Sekin maksettu raha on ollut mukava piikki porvarin lihassa näinä menneinä vuosikymmeninä. Oli se ihanaa aikaa, kun Aku heilutti PT2:n märänpään konttoriin nousevilta rappusilta, että "koneet seis!"... ja mehän kyllä osattiin kunnon työväenliikkeen miehinä heittää hiekkaa tarvittaessa porvarin rattaisiin.

    Äänestä

  • punikki kirjoitti:

    No helpotti... itse tuli aikoinaan maattua Kaipolan paperitehtaalla rehukasassa krapuloissaan yli 40 vuoden aikana pitkät tovit ja porvari maksoi siitäkin täyden palkan. Kiitokset siitä porvarille. Nyt on oltu jo toistakymmentä vuotta kovalla paperimiehen eläkkeellä, mutta mukava ottaa silloin tällöin kantaa näihin päivänpolttaviin asioihin näin SAK:n vapaaherrana. Eipä menneet aikoinaan 45 vuoden jäsenmaksut aikoinaan paperiliiton työttömyyskassaan hukkaan. Sekin maksettu raha on ollut mukava piikki porvarin lihassa näinä menneinä vuosikymmeninä. Oli se ihanaa aikaa, kun Aku heilutti PT2:n märänpään konttoriin nousevilta rappusilta, että "koneet seis!"... ja mehän kyllä osattiin kunnon työväenliikkeen miehinä heittää hiekkaa tarvittaessa porvarin rattaisiin.

    Kyllä porvarit on hyväsydämistä porukkaa, kun ovat pitäneet sinunkilaista paskasäkkiä hommissaan ja vielä maksaneet palkkaakin.

    Äänestä

  • Ihan hämmästyin kirjoitti:

    Kyllä porvarit on hyväsydämistä porukkaa, kun ovat pitäneet sinunkilaista paskasäkkiä hommissaan ja vielä maksaneet palkkaakin.

    Ei ne porvarit mitään hyväsydämisiä ole. Ovat vaan niin helvetin laiskoja, että teettävät työt muilla, kun eivät laiskat vätykset itse viitsi työtä tehdä. Jos työn teko herkkua olisi, niin herrathan sen itse tekisi. Tuntemattoman sanoin "kyllä se tiedetään, mitä laulua porvari laulaa... anna meitille voimia suojella kapitalistin rahapussia..."

    Äänestä

Kiitos, olipas asiantunteva kirjoitus työntekijöiden puolestapitkään aikaan. oikein lämmitti mieltä lukea että on vielä ihmisiä jotka käyttävät tervettä järkeään eivätkä usko pankkitädin lupauksia hakiessaan itseään ikuiseen velka/valtio/porvari liittoon.

Äänestä

Menossa on oikein kunnon kusetus duunareita ja vähävaraisia kohtaan. Kyllä herran ketkut sinnittelee vanhaksi työelämässä helpoissa hommissaan, mutta ei mikään viittaa siihen, että yli 6-kymppisille fyysisen työn tekijöille olisi töitä tarjolla jatkossakaan. Arvatkaas ketkä lentää firmoista pihalle, kun taas pitäisi saneerata 10% työntekijöistä pihalle? Tietysti kaikki yli 50-vuotiaat, koska eihän nuoria ja pienemmällä palkalla olevia silloin pihalle pistetä. Ne ei ole terveytensäkään puolesta vielä semmoisia "arveluttavia", kuin nämä yli 50 vuotiaat. Yli 55-vuotiaan on turha kuvitella enää saavansa yhtään mitään töitä... siinäpähän sinnittelet 65-vuoden eläkeikään asti, miten sinnittelet. Turha virnuilla nuoriso... vielä kolahtaa jossain vaiheessa sama rumba teillekin suuren osan kohdalle. Silloin taitaa eläkeikä ollakin nostettu jo 70 vuoteen?

2000-luvun alussa kaikki hokivat, että "kyllä kohta on töitä tarjolla, kun suuret ikäluokat jää eläkkeelle". Nyt ne suuret ikäluokat, eli -45 - 48 syntyneet on jo eläkkeellä, mutta ei mitään työvoimapulaa ole näkynyt missään vaiheessa... päin vastoin... porukkaa on lempattu pihalle työpaikoistaan kiihtyvään tahtiin. Onneksi eivät saaneet sentään sitä eläkeputkea tukittua, mutta siihenhän se porvari taas perustaakin irtisanomisensa ikääntyville, että "pääsethän sinä sentään eläkeputkeen".

Äänestä

Keväällä on eduskuntavaalit. Nyt kaikki nettiurputtajat äänestämään mieleisensä päättäjät. Jos kaikki nukkuvat äänestävät vähänkään yhdenmukaisesti, saadaan muutos aikaan.

Äänestä

Äläkää hyvät veljet oloko nuin tosissanne tuon työn perää.Myö aina Serkkujen kanssa nauretaan siille että Kaavo tulee päästä kipeeks siitä ettei sillä ole työtä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


punikki kirjoitti:

Suomen lahtarit tuntuu tarvitsevan milloin mitenkin Suomen työläistä. Milloin alihintaisena orjana, milloin ajamaan venäläisiä pakoon Talvisodassa tai milloin taas rakentamaan Suur-Suomea porvareille. Hyvin kelpaa vasemmistolaisen apu kapitalistille. Siinä välissä porvari polkee ihmisoikeuksia köyhiltä ja teloittelee ihmisiä "kapinasta isänmaata vastaan". Mutta aina on duunarin apu kelvannut porvarille ja duunarin verorahat etenkin.

Nyt on taas ollut jonkun vuoden vallalla lahtareilla idän nuoleskelu ja halvan työvoiman raahaaminen Suomeen, että liittojen neuvottelemat suojat köyhiä työläisiä ajatellen saataisiin ajettua alas ja vuoden 1916 linja vallalle Suomeen takaisin.

Vaan onpa Pandoran lipas nyt aukaistu. Kiitos tollojen kokoomusnuorten ja muidenkin ahneiden kapitalistitollojen. Mitenkäs nyt kun venäläisiä onkin jo 70 000 Suomessa ja Putin kirjaa kasvavalla innolla ylös epäkohtia, mitä nämä desantit vaan jaksavat keksiä ja kirjoitella Suomesta Vladimirille ranteet kipeinä? Ahneella on p@skainen loppu tässäkin jutussa. Stubido riemuitsee, että nyt on parasta, mitä on aikoihin uusia lakeja pykätty. Saatiin vetäistyä eläkeiät tappiin ja nuoret on heitetty kortistoon tai joillekin tyhjänpäiväisille p@skakursseille tai työharjoitteluun 9 euron päiväpalkalla orjiksi. Samaan aikaan Suomeen vedetään venäläisiä "paikkaamaan huutavaa työvoimapulaa" joka helvetin tuppukylään.

Haloo, missä järki ja äly päättäjien? Kokoomuksen ahneus tätä maata pyörittää? Se ajaa lopulta Suomen suohon ja tuhoon. Käy kuin Somaliassa, että köyhällä Suomen duunarilla ei ole varaa lähteä täältä sotalordi-Putinia pakoon, kun ei ole enää edes sitä lahtarien tilipussia tukena. Entä ne 600 000 menetettävää työpaikkaa, mitä on peloteltu menetettävän Suomessa tulevaisuudessa? Tuskin Suomen lahtari venäläisiltä uskaltaa enää viedä niitä? Suomen työläinen kärsii jälleen kerran, ehkä viimeisen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu