Vähän reilu 11 vuotta sitten tulit elämääni. Olit pieni, vallaton ja veit heti minun ja niin monen muunkin sydämen. Meistä tuli ystävät, se ystävyys kesti kauan ja se kesti monet elämäni muutokset. Vuosien varrella kasvoit isommaksi, mutta avoin ja sydämellinen luonteesi ei muuttunut miksikään. Minun elämässäni elämänkumppanit vaihtuivat, mutta sinä olit ja pysyit. Tuit minua omalla ihmeellisellä tavallasi elämäni karikoissa.
Löysin rinnalleni loistavan elämänkumppanin, jonka sinäkin otit avosylin vastaan. Meistä muodostui tiivis paketti, joka antoi kaikille paljon. Vaimostani ja sinusta tuli hetkessä erottamattomat ystävät, enkä tuntenut lainkaan mustasukkaisuutta, koska teidän välinen rakkaus oli minullekin tärkeää ja minulle tuli hyvä olo.
Vuodet vierivät, ehkä liiankin nopeasti. Nautit elämästäsi ja meillä kaikilla oli hyvä ja lämmin olo. Olit monessa mukana, jos jommallakummalla oli paha mieli tulit ja laskit pääsit syliin ja katsoit silmiin sanoen ei tässä ole mitään hätää. Jos minulla ja vaimollani oli riitaa tulit pelostasi huolimatta katsomaan, että mikä ihme nyt on hätänä. Toit pallon jalkojen juureen kesällä takapihalla ja sanoit pelataanko. Lenkillä tien risteyksessä katsoit minua ja kysyit kumpaan suuntaan.
Viime viikolla terveytesi alkoi horjua, pelästyimme, mutta tiesimme, että on meidän velvollisuutemme auttaa sinua. Kävimme lääkärissä ja otimme verinäytteet tarkistaaksemme vaivojesi syyn. Torstai yönä sanoin sinulle hyvästit ennen kuin edes tiesin, mikä sinua vaivaa, koska minulla oli tunne, että matkasi pää on käsillä. Perjantai aamuna juttelin lääkärin kanssa ja olimme yhtä mieltä siitä, että tuloksista riippumatta jatkohoito on sinulle liian rankka ja sovimme tapaavamme lääkärin vielä samana iltana. Valitettavasi en voinut olla kanssasi kotona viimeistä päivää, mutta ymmärtänet, että se olisi ollut minulle liian rankkaa. Vaimoni oli kotona kanssasi ja tiedät, että sinulla oli hyvä ja turvallinen olo.
Hyvästelin sinut kotona ennen lähtöämme lääkäriin. Kerroin sinulle, että en tule koskaan unohtamaan sinua ja pyysin, että olet vielä tämän kerran rohkea ja iso tyttö. Kävelit itse hitaasti autolle ja autolta lääkäriin. Olit niin pieni, heikko ja väsynyt, mutta niin kovin urhea.
Loppu oli nopea, verrattuna pitkään elämääsi. Lähdimme kotiin mukanamme kaulapantasi, remmisi ja lempivilttisi, jonka päälle nukahdit. Tunne oli niin ristiriitainen; tunsin samalla suurta surua, suurta helpotusta siitä, että tuskasi oli ohitse ja samalla myös suurta iloa siitä, että olin saanut elää kanssasi elämääni.
Lähetin viestin poistumisestasi ystävilleni jotka olivat sinut tunteneet. Vastaukset lämmittivät, koska olit tehnyt elämässäsi vaikutuksen myös niin moneen muuhun. Sisälläni on nyt suuri möykky surua, joka pikkuhiljaa alkaa murenemaan ja täyttyy hyvillä muistoilla.
Kun nyt istun alas ja minulla on paha mieli, tulet ja laitat pääsi syliini ja sanot ettei tässä ole mitään hätää.
Kiitos ystäväni!
Löysin rinnalleni loistavan elämänkumppanin, jonka sinäkin otit avosylin vastaan. Meistä muodostui tiivis paketti, joka antoi kaikille paljon. Vaimostani ja sinusta tuli hetkessä erottamattomat ystävät, enkä tuntenut lainkaan mustasukkaisuutta, koska teidän välinen rakkaus oli minullekin tärkeää ja minulle tuli hyvä olo.
Vuodet vierivät, ehkä liiankin nopeasti. Nautit elämästäsi ja meillä kaikilla oli hyvä ja lämmin olo. Olit monessa mukana, jos jommallakummalla oli paha mieli tulit ja laskit pääsit syliin ja katsoit silmiin sanoen ei tässä ole mitään hätää. Jos minulla ja vaimollani oli riitaa tulit pelostasi huolimatta katsomaan, että mikä ihme nyt on hätänä. Toit pallon jalkojen juureen kesällä takapihalla ja sanoit pelataanko. Lenkillä tien risteyksessä katsoit minua ja kysyit kumpaan suuntaan.
Viime viikolla terveytesi alkoi horjua, pelästyimme, mutta tiesimme, että on meidän velvollisuutemme auttaa sinua. Kävimme lääkärissä ja otimme verinäytteet tarkistaaksemme vaivojesi syyn. Torstai yönä sanoin sinulle hyvästit ennen kuin edes tiesin, mikä sinua vaivaa, koska minulla oli tunne, että matkasi pää on käsillä. Perjantai aamuna juttelin lääkärin kanssa ja olimme yhtä mieltä siitä, että tuloksista riippumatta jatkohoito on sinulle liian rankka ja sovimme tapaavamme lääkärin vielä samana iltana. Valitettavasi en voinut olla kanssasi kotona viimeistä päivää, mutta ymmärtänet, että se olisi ollut minulle liian rankkaa. Vaimoni oli kotona kanssasi ja tiedät, että sinulla oli hyvä ja turvallinen olo.
Hyvästelin sinut kotona ennen lähtöämme lääkäriin. Kerroin sinulle, että en tule koskaan unohtamaan sinua ja pyysin, että olet vielä tämän kerran rohkea ja iso tyttö. Kävelit itse hitaasti autolle ja autolta lääkäriin. Olit niin pieni, heikko ja väsynyt, mutta niin kovin urhea.
Loppu oli nopea, verrattuna pitkään elämääsi. Lähdimme kotiin mukanamme kaulapantasi, remmisi ja lempivilttisi, jonka päälle nukahdit. Tunne oli niin ristiriitainen; tunsin samalla suurta surua, suurta helpotusta siitä, että tuskasi oli ohitse ja samalla myös suurta iloa siitä, että olin saanut elää kanssasi elämääni.
Lähetin viestin poistumisestasi ystävilleni jotka olivat sinut tunteneet. Vastaukset lämmittivät, koska olit tehnyt elämässäsi vaikutuksen myös niin moneen muuhun. Sisälläni on nyt suuri möykky surua, joka pikkuhiljaa alkaa murenemaan ja täyttyy hyvillä muistoilla.
Kun nyt istun alas ja minulla on paha mieli, tulet ja laitat pääsi syliini ja sanot ettei tässä ole mitään hätää.
Kiitos ystäväni!
Vastaukset 3
Vanhimmat
äskettäin rakkaan lemmikkini. 4 kuukautinen pentu kerkesi hurmata jo kaikki tuttavani. Sitten eläinlääkäriltä sain kuulla, että sillä oli synnynnäinen vika jonka takia se piti lopettaa. Ei se meillä kauan kerennyt olemaan, mutta kiinnyin siihen valtavasti. Parempi kuitenkin ettei sillä ole enää kipuja.
Kauniisti kirjotit =)
"Kauniisti kirjotit =)". Niin minunkin mielestäni. Ja varmasti moni koiransa menettänyt voi samaistua noihin Mikan kirjoittamiin sanoihin ja tunteisiin.
Kaunis tarina. Ystäväsi sai elää ihanan elämän, se on tärkeää. Sinulle jäi muistot. Voimia surun hetkiin ja kiitos kauniista viestistäsi.