Mitä Tolkien tienasi kirjoista?

Harry Potterin kirjoittaja on tahkonnut rahaa käsittämättömät 500 miljoonaa puntaa. Ehtikö Tolkien kieriskellä kirjamyynnistä saamissaan rahoissa? Onko kellään lisäksi tietoa paljon LOTR-kirjoja ja käännöksiä on myyty kaikkiaan?
3766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä Tokien ehti rikastua, käsittääkseni hänellä oli loppuvaiheessa enemmän rahaa kuin ehti käyttää. Mutta se oli vasta ihan lopussa, enimmän osan elämästään professori taisi olla aika tiukoilla (joskaan ei suorastaan köyhä) rahan suhteen. Jostain varman saisi tilaston käännöksistä ja myynnistä yms, mutta olen ainakin joskus nähnyt tutkimuksen, jonka mukaan TSH on maailman kolmanneksi luetuin kirja heti Raamatun ja Koraanin jälkeen, joten siitäkin voi jo päätellä jotakin. Ja David Eddings sanoi aloittaneensa fantasian kirjoittamisen nähtyään kirjakaupassa TSH:n, selailtuaan sitä ja tajuttuaan, että "piru vieköön tämähän on 28. painos, tällä näköjään tienaa hyvin"... Tolkienin perikunta on maailman rikkaimpia, edellä taisi olla joitakin rocktähtiä tms.

Äänestä
  • Pikku korjaus: ainakin TSH-dokkarissa joka näytettiin sunnuntaina Nelosella, sanottiin että TSH on maailman TOISEKSI luetuin kirja heti Raamatun jälkeen.

    Äänestä

Tolkien ei tainnut elin aikanaan tienata kirjoillaa.
... mutta olihan tuolla professuuri.

TSH alkoi nousta kulttikirjaksi vasta tolkienin kuoleman aikoihin (20v julkistamisen jälkeen).

kirjojen oikeuksia mm. elokuvaoikeus myytiin aikaan halvalla (Disneylle), ja näin ollen perikunta ei tienaa elokuvista ja oheiskamasta mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pEELo kirjoitti:

Harry Potterin kirjoittaja on tahkonnut rahaa käsittämättömät 500 miljoonaa puntaa. Ehtikö Tolkien kieriskellä kirjamyynnistä saamissaan rahoissa? Onko kellään lisäksi tietoa paljon LOTR-kirjoja ja käännöksiä on myyty kaikkiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu