Syöpäindeksi paranee, pullistuma pahenee.

syöpis

Ponnisteluilla olen kehittänyt napatyrän.
Ko. luomus on aivan alkuvaiheessaan. Kävin lääkärissä maanantaina.
Varasin eilen leikkausajan.
29.10. verikokeet ja lääkärin tarkastus sekä leikkauksen suunnittelu.
30.10. Leikkaus.
31.10. kotiutus. Toivottavasti.

Harmitonhan tämä on eikä vielä aiheuta mitään haittaa mutta en jää odottamaan sitä vaihetta.
Syöpäindeksi laski joulukuusta heinäkuuhun välillä 2,1 > 1,7:ään joten minusta alkaa tuntuman "anopillisesti" että jotain vaivaa pitää olla.

9

312

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rs nyt

      No voi,sun pitää nyt olla vähän varovainen kun ponnistelet,että vaiva ei uusiudu.

      Hienoa kun syöpäindeksi on pudonnut!

      Hyvää syksyn jatkoa teille!

    • syöpis

      Kyse ei ollut napatyrästä vaan 3:n vuoden takaisen syöpäleikkauksen jälkeisestä, sairaalassa tapahtuneesta revähdyksestä jonka seurauksena ohutsuoli pullistui ko. arven kautta navan suuntaan.

      Syöpään verrattuna vaaraton mutta kuitenkin harmittava ja kallis jälkimaininki.
      Majoitus oli hotelli- ja ruokailu ravintolatasoa, varsinkin mukana olleella vaimollani.
      Leikkauspäivän iltana minä sain lihalientä johon oli lohkottu yksi kanamuna kun vaimo popsi samaan aikaan porsaan ulkofileleikettä pippurikastikkeessa kermaperunoiden ja parsakaalin kera.
      Jälkkärinä paistettu banaani jonkin vaalean soosin kera.
      Edellisenä iltana minä sain sokeritonta teetä ja kolikon kokoisia vehnäkorppuja vaimon evästäessä lohta tillikastikkeen ja paistinperunoiden kera.
      Jälkkärinä proosallisesti ohukainen mansikkahillon kera.

      Lähtöpäivänä minulle tuotiin inhoamaani maitoon keitettyä riisipuuroa tai lähinnä velliä, vaimon murkinoidessa savulihakastikkeella kuorrutettua spagettia.

      Sekä antibiootti-, että särkylääkitys on päällä ja eniten inhottaa liikuntarajoitteet.

      • näillä mennään

        No, mitä nyt tuohon vastaisi, vaimosi sai todella hyvät ruuat ja sinä et,mutta olit potilas ja näin sitten kävi. Leikkauksen jälkeen ja kun olet toipilaana,uskon että vaimosi hyvittää ja valmistaa sinulle herkullisia aterioita :)

        Leikkaus on ohi ,ja käsittääkseni kaikki on mennyt hyvin? Liikuntarajoitteet palaantuvat ajan kuluessa. Nyt näin muutaman viikon päästä kaikki ok taas :)

        Yesterday is history!

        Tomorrow is a mystery!

        Today is a gift!

        :)


      • syöpis
        näillä mennään kirjoitti:

        No, mitä nyt tuohon vastaisi, vaimosi sai todella hyvät ruuat ja sinä et,mutta olit potilas ja näin sitten kävi. Leikkauksen jälkeen ja kun olet toipilaana,uskon että vaimosi hyvittää ja valmistaa sinulle herkullisia aterioita :)

        Leikkaus on ohi ,ja käsittääkseni kaikki on mennyt hyvin? Liikuntarajoitteet palaantuvat ajan kuluessa. Nyt näin muutaman viikon päästä kaikki ok taas :)

        Yesterday is history!

        Tomorrow is a mystery!

        Today is a gift!

        :)

        Menee hieman palstan aiheen sivuun mutta en malta olla toteamatta, että vaimoni valmistaa vuodessa yhden tai kaksi ateriaa.

        Liikkumattomuus on surkeaa. Edes leukoja ei pysty vetämään vatsan jännittymättä.
        Syöpäleikkausten jälkeen oli niin yleishalvaantunut olo ettei se edes harmittanut.
        Nyt on tilanne toinen.

        Lekuri sanoi, että 5:n viikon jälkeen voin treenata hullun lailla. Hänen sanansa 1 = 1.
        En uskalla edes ajatella, tästä 4-viikkoa eteenpäin, vetäväni maasta 180kg, leukoja 10:n sarjoja jne.


    • 40 tikkiä oli

      Tulipahan mieleen se ettei sinulla liene joku pakkoneuroosi kehosi liiallinen treenaus,itsellä oli suolenlyhennyksen jälkeen 40 hakasta haavassa ja todellakaan en pyri haalimaan tyrää
      siitä varoitettiin lääkärin taholta.Kehonsa palvonta voisi myös liittyä narsismiin.Reipas liikunta ja hyötytyöt kyllä syövän leikkauksen jälkeiseen hoitoon piisaa mielestäni.
      No onhan se jokaisella omat tapansa käydä omaa selviytymistaisteluaan syövän sairastuksen aikaan ja jälkeen.
      On se kova koulu,oli minulle ja ymmärrän siis muitakin joten kukin kohdallaan hakee ratkaisuja tavallaan.

      • syöpis

        Diagnoosisi vaatisi ainakin yhden asiantuntijan vahvistuksen perusteellisen analyysin jälkeen.

        Olen kokeillut myös vaihtoehtoista elämäntapaa en pitemmän päälle tykästynyt siihen.

        Puntti- / kuntosali on tärkeä osa päivittäisiä rutiinejani, lauantai pois luettuna.
        Sillä on myös tärkeä osa sosiaalisissa suhteissani.
        Fysiikkaa ajatellen haluan tulkita syöpää edeltävän säteilytyskuurin "elehvantin annokset" osittain kuntoiluni ansioksi.
        Viikon revohka meni ilman mainittavia sivuoireita.

        On vaan niin mukava silloin kun kaikki elintoiminnot ovat kunnossa ja olo on kaikin puolin kevyttä ja helppoa.

        Ps. Huomenna on tämän viimeisen repimisen jälkitarkastus. Tämähän oli varsin harmiton reilusta haavasta huolimatta.
        Tulin juuri salilta. Vatsaa, selkää ja jalkoja en ole uskaltanut tehdä koska niissä vatsa jännittyy väistämättä.
        Pieniä lihasryhmiä olen harjoituttanut suunnilleen tavallisten treenipainojen puolikkailla.

        Kerrostaloasukin hyötyliikunta on olematonta ja muutenkaan se ei missään tavanomaisissa olosuhteissa täytä viikottaista liikunnan tarvetta läpi vuoden.
        Liikunta? Sitähän minä juuri olin tekemässä reilun tunnin.


      • syöpis

        Lisää neuroosia. Tänään oli ensimmäinen "luvallinen" liikuntapäivä.
        En vieläkään uskaltanut juurikaan kuormittaa itseäni.
        Maastavedonkin rajoitin 100kg:oon.

        Vaimonihan se vasta neurootikko on. Selvittyäni näistä mahan repimisistä hän kysyy kolmantena huilipäivänä ettenkö minä mene lainkaan sinne salilleni.
        Kuinka voisinkaan tuottaa pettymyksen!


      • naisen logiika
        syöpis kirjoitti:

        Lisää neuroosia. Tänään oli ensimmäinen "luvallinen" liikuntapäivä.
        En vieläkään uskaltanut juurikaan kuormittaa itseäni.
        Maastavedonkin rajoitin 100kg:oon.

        Vaimonihan se vasta neurootikko on. Selvittyäni näistä mahan repimisistä hän kysyy kolmantena huilipäivänä ettenkö minä mene lainkaan sinne salilleni.
        Kuinka voisinkaan tuottaa pettymyksen!

        Etene varovasti.Ymärrän vaimoa,me naiset ollaan tälläisiä.Ehkä vaimo haluaa olla omissa oloissan ja siitä kysymys :) ja on varmasti myös huolissaan tilanteestasi ja kysymyksellään "huolehtii" sinusta.


      • syöpis
        naisen logiika kirjoitti:

        Etene varovasti.Ymärrän vaimoa,me naiset ollaan tälläisiä.Ehkä vaimo haluaa olla omissa oloissan ja siitä kysymys :) ja on varmasti myös huolissaan tilanteestasi ja kysymyksellään "huolehtii" sinusta.

        Huolenpidostahan siinä on kyse. Sosialisena yksilönä vaimoni ei juurikaan kaipaa yksinoloa.
        Sitä enemmän vaihtelevia kontakteja eri ihmisten kanssa.
        Aamuiset patikkalenkit entisen työkaverin kanssa. Kun kuuntelen juttuja niin huomattava osa niiden 1,5 -2h kestosta taitaa kulua eri puoseissa.

        Monen kesken eloa ovat porukan kokoontumiset vaihtelevin välein.

        Kahdenkeskistä eloa ovat hänen Keski-Euroopan kaupunkimatkansa naisystävänsä kanssa.

        Jne.

        Syöpäleikkausten jälkeiset kuukaudet olivat karmea osoitus siitä, millaista on elämä sairaan ja huollettavan ukon kanssa.
        Vaimoni todella arvostaa kutoutumistani ja kuntoiluani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1540
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      99
      748
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe