Tyttö näki sillalta kuinka mustaa (jatkokertomus)

@d@

Tyttö käveli pimeää huonosti valaistua jalkakäytävää kohti siltaa. Sillalle saavuttuaan tyttö huokaisi. Tässä sitä nyt oltiin.
Tyttö kurkisti alas. Alhaalla virtasi vesi joka oli mustempaa kuin sysimusta, virta näytti syvemmältä kuin äärettömyys ja kylmemmältä kuin ikirouta.

Hetken tyttö mietti mennyttä elämäänsä. 20 vuotta takana. 20 vuotta tuskaa. 20 vuotta vanhempien tappelua. Isän pilkkasanoja äidille ja sisaruksille. 20 vuotta helvettiä.

Tuon ajan tyttö oli nyt päättänyt jättää taaksensa. Mitä millään oli oikeastaan väliä. Mitä oli väliä sillä mitä muut ajattelivat.
Mitä oli väliä sillä mitä muut puhuivat.
Mitä oli väliä sillä mihin kuoleman jälkeen joutuisi. Sama kai sitä olisiko olemassa jokin taivas vai makaisiko sitä vain mullan alla.
Mikäli ruumis siis edes löytyisi. Virta oli kova ja kuljettaisi helposti kilometrien päähän avomerelle, mistä häntä olisi vaikeampi etsiä.

Tyttö nousi kaiteelle istumaan. Silta oli vanha ja siinä oli tukevat leveät betonikaiteet jossa oli oikeastaan aika mukava istua.Ei tarvinnut pelätä putoavansa - ennen kuin halusi.

Tyttö kaivoi taskustaan ruttuisen tupakkiaskin. Yksi rööki jäljellä. Sen tyttö sytytti vapisevin sormin ja vetäisi henkeen. Mikä olisikaan voinut maistua paremmalta kuin savuke. Hän antoi savun leijailla keuhkoissaan kaikessa rauhassa, kunnes hiljalleen puhalsi sen ulos sieraimistaan.

Mutta kaikki loppuu aikanaan. Niin myös tupakka. Niinkuin elämä. Tyttö nousi seisomaan kaiteelle ja levitti kätensä. Tuuli tarttui pusakan hihoihin ja keinutti tyttöä hiljaa. Tyttö seisoi kauan kaiteella. Kauan ja hiljaa. Maantie oli hiljainen ja liikennettä ei ollut. Kello oli vasta viisi ja tällä kylällä kukaan ei kulkisi tiellä vielä pitkään aikaan. Oli kuoleman hiljaista.

Sitten tyttö hyppäsi. Hyppäsi kauniisti kaaressa kädet levällään. Eletty elämä vilisi silmissä kuin filmiä olisi kelattu taaksepäin. Lennon aikana tyttö ehti ajatella kaikkea elämäänsä.
Tyttö oli helpottunut. Helpottuneempi kuin koskaan. Kohta kaikki olisi ohi. Lopullisesti. Ja kauniisti.

Vedenpinta lähestyi hurjaa vauhtia, mutta kuitenkin kuin hidastetussa filmissä. Tyttö näki virran pyöreen seassa pienen valkohiuksisen pojan joka haukkoi henkeään ja se muutti tytön suunnitelmia.

(jatkoa kiitos)

9

635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valkohiuksinen poika

      - Kiitos kun hinasit minut rannalle. Lähettivät kertomaan, että jos olisit menny hukuttautumaan rajan yli, olisi tuskasi jatkunut ikuisesti.

      Jumala antoi murjoa itsensä meidän virheidemme vuoksi. Mene kertomaan se myös vanhemmillesi.

      Älä pelkää muutenkaan mitä maailmalla tapahtuu, Kaikki järjestyy.

      Soturienkeli Mikael suojelee sinua ja Suomea. Jeesus käskyttää ja silloin liikutaan.
      Heippa.

      • parus_

        Kyllä mua kadutti, kun mä tajusin, minkälaisen hyypiön mä olin kiskonut rannalle. Sehän puhu vaan jumalansanaa ja oli muutenki ihan pimpo. Että se oli rasittava! Se rupes roikkumaan mun perässä ja ylistämään mua kaikille vastaantulijoille. Siinä me tallattiin, kaksi vettä valuvaa surkimusta.

        Kun mä pääsin kotiovelle, se yritti tulla mun perässä sisälle. Mä löin sille oven päin naamaa ja huusin postiluukusta:

        "Tollasen surkeen paskakasan takia meni koko itsemurha pieleen! Juokse takasin jokeen!"

        Voi että mua otti pattiin. Just kun luulin päässeeni eroon kaikesta, ja varsinkin helluntailaishihhuleista, niin tulee tämä ja pakottaa mun tottelemaan piinatun sieluparkani pelastamaan sen surkea pieni elämä. Kai mun on sitten yritettävä vaan elää...

      • ei niiin hihhuli
        parus_ kirjoitti:

        Kiitos, vastauksestasi. Se on tällä hetkellä Jumalan muistikirjassa jossain toisessa ulottuvuudessa.

        Oli vain sitten valitettava ja yritettävä elää ja syyttää toisia sekä ajaa avuntarjoajat pois, koska ei tiennyt kuinka suuresta asiasta oli kysymys.

        Joskus otti viimeisen henkäyksensä "hengenpelastaja" eikä huolinut vapahtajakseen ihmistä, joka oli tullut häntä varten, hänen takiaan sovittamaan kaikki synnit. "Hengenpelastaja joka sanoi valkohiuksista poikaa "paskakasaksi" ,kärisi kuoltuaan helvetissä ikuisuuden huutaen turhaan.

        Välissä oli kuilu josta ei voinut mennä läpi. Toisella puolen oli ikuiset juhlat rohkeille. Pala sinä rauhassa :-)

      • Tuonelan joutsen
        ei niiin hihhuli kirjoitti:

        Ja niin kävi kutsu maan yli: tulkaatten tänne kaikki kuolevaiset, niin teille annetaan, ja teille kuolemattomille, teiltä otetaan pois se viimeinenkin sielurievun kipenä, minkä olette onnistuneet piilottamaan herranne jumalan kaikkinäkevän katseen alta, ja sitä mustankipeästi palvotte omissa riettaissa hihhuliturnajaisissanne yrittäen salata sen niiltä, joita teidän kuolemattomien tulisi palvella ja nöyrästi kunnioittaa, sillä teidän kuolemattomuutenne takia nämä toiset harhaanjohdetut ja elämän nautinnoista hullaantuneet viattomat sielut ontuomittu kuolemaan ikuisessa pimeydessä ja aistien tavoittamattomissa, toisin kuin te, jotka syntienne tähden, vaikka ne on anteeksi annettu hänen poikansa marttyyrikuoleman ja taivaaseen kapuamisen kunniaksi, jotka syntienne tähden anoitte armoa ja rukoilitte ikuista elämää kirkkaudessa minun rinnallani, te joudutte viettämään tuonpuoleisen elämänne kirkkaudessa, jolta ette koskaan voi sulkea silmiänne, tutkien sanaani suurennuslasilla ja mikroskoopilla kunnes silmänne kuivuvat ja niihin valutetaan elvyttäviä tippoja, jotta voitte loputtomasti tutkia sanaani kirkkaudessa, jonka vain minä voin antaa teille, te kuolemattomat jalot sielut, jotka ette muuta pahaa ole tehneet kuin syntyneet ihmisiksi.

      • Ruma ankanpoikanen
        Tuonelan joutsen kirjoitti:

        ja on kahdenlaisia syntisiä: armahdettuja ja ei-armahdettuja ja kova tapa puhua on huolta eikä pilkkaa. Kiukku ja reagointi aiheuttaa tunnetilan ja se oli tarkoitus että paha olo päästää stetreotypiat ulos oli hyväksi tarinan aloittajalle "hengenpelastajalle"

        Itse olin huoleton pilkkaaja, kunnes alkoi avautua, että kaikki totuus onkin toisin, kaikki on kuin 180 astetta käännettynä. en ole mitään ja myönsin, että jos kaikki elämäni teot näytettäisiin kuvanauhana kuoltuani, kuolisin jo häpeästä. Tässä elämässä ole kenelläkään minusta mitään mehevää paljastettavaa, koska olen sen ilon vienyt jo kertomalla itse virheitäni. Kun yrittää puhua elämän tärkeimmästä asiasta, tekee virheitä lyömällä lyötyä. Tarkoitus oli sanoa, että Jumala on, Hän näkee, tuntee ja tietään kivusta kaiken. Hän tietää eron tuskan ja Hän on kutsunut kaikkia kotiin, ilman kaunaa. Ei ole mitään mitä ei voisi saada anteeksi, muuten halveksisi ristintyötä ja Rakkauden voittoa kuolemasta. Kiitos Tuonelan´joutsenelle, että autoit valitsemaan uudet sanavalinnat. Minut itseni otettiin kiinni kovalla puheella. Olin niin katkera kaikesta. Siunausta kaikille tämän ketjun kirjoittajille, menneille ja tuleville. Jatkan matkaa enkä poikkea. Jos tästä on jollekin apua, niin hyvä.
        Ruma ankanpoikanen

      • SUSI-RUMA Ankka
        Ruma ankanpoikanen kirjoitti:

        ..koska en osaa edes oikeinkirjoitusta. Taas näppäilin edelliseen tekstiin virheen.Joten toisenkin novellin herjalinjasta lähtee 10 euroa luku-ja kirjoitustaidon opetteluun automaattisesti soittaessa 0600 11610.
        auta samalla 800 000 000 lukutaidotonta, jotta heitä ei olisi niin helppo manipuloida tiettyyn tapaan ajatella, vaan kaikki saa mahiksen tehdä itse johtopäätöksensä ja valintansa elämän taipaleella. Uskonnon varjolla on tehty paljon pahaa. Älä sekoita sitä aitoon uskoon siihen mitä ei näe. Jätte mycket Siunausta till alla människor !!!!!! Spasiba!!!! Kiitos.

      • Ankka
        Ruma ankanpoikanen kirjoitti:

        ja on kahdenlaisia syntisiä: armahdettuja ja ei-armahdettuja ja kova tapa puhua on huolta eikä pilkkaa. Kiukku ja reagointi aiheuttaa tunnetilan ja se oli tarkoitus että paha olo päästää stetreotypiat ulos oli hyväksi tarinan aloittajalle "hengenpelastajalle"

        Itse olin huoleton pilkkaaja, kunnes alkoi avautua, että kaikki totuus onkin toisin, kaikki on kuin 180 astetta käännettynä. en ole mitään ja myönsin, että jos kaikki elämäni teot näytettäisiin kuvanauhana kuoltuani, kuolisin jo häpeästä. Tässä elämässä ole kenelläkään minusta mitään mehevää paljastettavaa, koska olen sen ilon vienyt jo kertomalla itse virheitäni. Kun yrittää puhua elämän tärkeimmästä asiasta, tekee virheitä lyömällä lyötyä. Tarkoitus oli sanoa, että Jumala on, Hän näkee, tuntee ja tietään kivusta kaiken. Hän tietää eron tuskan ja Hän on kutsunut kaikkia kotiin, ilman kaunaa. Ei ole mitään mitä ei voisi saada anteeksi, muuten halveksisi ristintyötä ja Rakkauden voittoa kuolemasta. Kiitos Tuonelan´joutsenelle, että autoit valitsemaan uudet sanavalinnat. Minut itseni otettiin kiinni kovalla puheella. Olin niin katkera kaikesta. Siunausta kaikille tämän ketjun kirjoittajille, menneille ja tuleville. Jatkan matkaa enkä poikkea. Jos tästä on jollekin apua, niin hyvä.
        Ruma ankanpoikanen

        Ikään kuin tässä olisin se Tuonelan joutsen, joka mustalla virralla lipuen katselee ja tarkkailee, miten Lemminkäisen äiti valuttaa kyyneleitään silvotun poikansa ruumiille. Tuonelan virta erottaa kuolleet ja elävät, miksi siis emo parsii poikansa kokoon virran elävien puoleisella rannalla?

        Minäkin olen joskus ajatellut elämääni kuin kuvanauhaa, ja että ehkä elämäni ei ole ollut sitä, mitä olen halunnut sen olevan. Olin kerran auto-onnettomuudessa. Automme pyörähti kaksi kertaa ympäri, päätyen ojaan katolleen. En nähnyt elämääni filminauhana, kuten usein kuulee sanottavan. En ehtinyt rukoilemaan tai huutamaan apua ylemmiltä voimilta. Ehdin ajatella - tai tajuta - vain: onko tämä nyt loppu? Ei se ollut. Onneksi oja oli lähes kuiva, ja onneksi vieressä turvavöissä istunut pieni poikani ei ollut kuollut eikä edes pahasti loukkaantunut. En kiittänyt luojaa. Syytin Tieliikelaitosta siitä, että asfaltin reuna oli jätetty 10 cm korkeaksi.

        Oma elämäni ei ole ollut vaikeaa. Tavallinen, keskimääräinen ihmiselämä. On tietysti ollut pientä surua ja pientä iloa, joitain vastoinkäymisiä ja muutamia ilon ja onnen hetkiä. Koskaan en ole kaivannut yhteyttä jumalaan. Voiko jumalan löytää vain se, jonka elämässä on ollut paljon pahuutta ja väkivaltaa, häpeää ja valhetta, kiusaamista ja pilkkaa? Onko jumala portti itsensä hyväksymiseen sellaisena kuin on? Onko jumala mielen terapiaa? Onko jumala viimeinen mahdollisuus, vaihtoehto itsetuholle?

        Rakas ruma ankanpoikaseni. Jatka matkaasi sinne, minne sen on tarkoitus päättyä. Niin me kaikki.

      • Sami S
        Ankka kirjoitti:

        Olen huomannut elämässä vain, että me kaikki riippumatta teoistamme olemme ns. perisyntisiä.
        Tätä vielä joskus mietiskelen, koska se on kerran sanottu raamatussa. Vähitellen sen kirjan teksti alkaa elää ja sitä ymmärtää. Se on tiivistettyä kieltä eikä se aluksi tuntunu kuin fraasinomaselta toistolta.

        Luulin olevani aina se viaton ja oikeassa oleva, mutta enhän ollut. Joskus kun ihmisen elämä on tosi synkkää, niin siinä sitten alkaa kyllä miettiä miten saisi virheensä korjatuksi ja hyvitettyä asioita ihmisille joita kohtaan ei ole käyttäytynyt reilusti. Huomasin että Jeesusta tarvitsen. Piti ensin uskoa että hän on ja elää. Siitä se alkoi.

        Ei tää silti mikään 3-kympin kriisi ole. Luulin olevani pitkäpinnainen. Kun joku eräällä toisella palstalla heitti herjaa, en käyttäytynyt Jeesuksen toivomalla tavalla, joten minulla on paljon oppimista mm. itsehillinnässä ja tarttee huomisaamuna herätä aikasin vääntämään varastoon lumipalloja erästä välienselvittelyä varten. Haistattelija ei todennäköisesti tule paikalle , mutta minä menen, koska niin olen luvannut.

        Pääsin vuosikausien baarikierteestä eroon vähän aikaa sitten ja maailma on muuttunut 10 vuodessa. Elän vielä tavallani vuotta 1994 ja kestää aikansa sopeutua normaaliin elämään. Sinulla oli varjelusta tuossa kolarissa, minä ainakin kiitän siitä Jeesusta. Kiitän myös siitä, että kuulemma jossain päin maailmaa oli delfiiniparvi suojellut uimareita valkohailta uimalla ympyrää ja pitämällä hain loitolla uimareista.

        Luonto tottelee Jumalaa. Eilen illalla olin myöhään sauvakävelyllä Turun linja-autoaseman lähellä ja ohitseni juoksi joku tyyppi perässään sairaan kiukkuinen tyttö. Tyttö huusi tappavansa pakenijan ja ohi mennessään sanoi mulle, että "lainaa hiihtosauvaas" . En silti heittänyt sitä hänelle. Hän oli ERITTÄIN kiukkuinen. Toivottavasti pakenija pääsi sen verran karkuun että tunteet rauhottui. Nauroin koko kotimatkan. Ei kannata juovuspäissään välejä selvitellä. Monta surullista ennakkotapausta.

        Sitä minä eniten rukoilen, että ei tarttisi suomalaisille uutta koko kansaa koskevaa kriisiä, jotta väki yhdistyisi ja lopettaisi nykyisen sekoilun. Monella suomalaisella erittäin paha olla. Tarttis tehrä jottai. Muksuna kattosin disneyn piirrettyä "Ruma ankanpoikanen" Se sai aina rapaa niskaansa ja hyljeksintää joka paikassa ankkapoikueen muilta jäseniltä. Lopussa selvisi että se on eri näköinen, koska se olikin joutsenenpoikanen ja se löysi Joutsenpesueensa sekä oikeat vanhempansa. Sama on JOKAISEN uskoon tulevan ihmisen laita. Evankeliumi tarkoitettu KAIKILLE.
        Hyvää joulunodotusta.
        Sami S

    • Sami

      A) en ole ylistänyt sinua kaikille vastaantulijoille.
      B) itsesääli on paras tapa tehdä itsemurha vai?
      C)ite kokeilin lääkkeitä ja viinaa, mutta ystäväni pelasti henkeni.
      D) Kun tajuaa,että on olemassa Jumala ja ymmärtää että Jeesus ei ollut mikään raukka vaan Aragornia miljoona kertaa rohkeampi kuningas, tekee mieli kertoa siitä muillekin.
      E) tää puhuminen myös on velvollisuus, koska sitä pikemmin saadaan rauha maan päälle, kun saatana niitataan lopullisesti, ts. pelastuneiden lukumäärä siis täyttyy ja Jumala sattuu olemaan sen verran pitkämielinen että haluisi kaikkien pelastuvan.
      F) tuo vastauksesi on tyypillinen vastaus mistä puhuttu raamatussa, eli kristityt saa osakseen pilkkaa ja vainoa.
      G) kukaan ei ole seurannut sua kotiovelle, ja ne mitä sanot hihhuleiksi, ne nielevät loukkauksen ja jättävät tuomitsemisen sanoista Jumalalle
      Hyvä että päätit jatkaa elämääsi.
      Sami

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe