jaa-a

Olis kiva tietää et mikä on idea kun palkka tilastoja ei yhtään katsota?
Sekä minua että muita tuntemiani vartijoita on kusetettu suoraan sanoen aika monessakin erinäisissä asioissa. kuten esim:sanottu että on palkkataso 4 ja ilmennyt myöhemmin että taso onkin 3. tilille tullut raha ollut pienempi mitä tilinauhassa on ilmoitettu! olisin utelias tietämään että kuinka monessa yrityksessä näin on
71739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pitää itse laskea tarkkaan tunnit ja muistaa itse vaatia mahdolliset vuoronjatko-, ylityö- ja hälytyskorvaukset. Jossei itse pidä huolta näistä, niin harvemmin firmat niitä omatoimisesti maksavat. Tosin minun kokemukseni pohjautuvat vain kahteen vartiointiliikkeeseen. Myöskin se että maksetaan eri palkkaluokan mukaista korvausta (yleensä alempaa), kuin pitäisi tuntuu olevan yleistä. Tiedä sitten onko tämä vain ns. huolimattomuutta firmojen toimesta vai onko kyse järjestelmällisestä kusetuksesta. Yleistä se näin "mutu" tuntumalla ainakin on.

Äänestä
  • Kyllä kysymys on oltava järjestelmällisestä kusetuksesta! Jostain on revittävä ne voitot kun katteet on niin pieniä. Tottakai se otetaan työtekijän perseestä ja toivotaan, että työntekijä ei huomaa tai vaivaudu selvittämään asiaa. Tai jos huomaa, niin ainakin saadaan maksuaikaa tai sitten prosessi on niin pitkä, että työntekijä unohtaa asian! Näin sekä tiimillä, että muissakin ns. suurissa firmoissa, kokemusta on!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kyllä kysymys on oltava järjestelmällisestä kusetuksesta! Jostain on revittävä ne voitot kun katteet on niin pieniä. Tottakai se otetaan työtekijän perseestä ja toivotaan, että työntekijä ei huomaa tai vaivaudu selvittämään asiaa. Tai jos huomaa, niin ainakin saadaan maksuaikaa tai sitten prosessi on niin pitkä, että työntekijä unohtaa asian! Näin sekä tiimillä, että muissakin ns. suurissa firmoissa, kokemusta on!

    Aika yleistä se taitaa olla että yritetään maksaa alemman palkka luokan mukaan palkat. Itse olin kanssa sellaisessa firmassa töissä jossa maksettiin alemman tason mukaan mitä olisi pitänyt. Sen jälkeen sitä nostettiin kun tuli toisesta firmasta ns. toimitusjohtaja rivimieheksi. Eli ilmeisesti hän puuttui asiaan.

    Äänestä

  • -tirriäinen- kirjoitti:

    aika outo juttua täällä!kaikilla vatioillahan on yli 2000euroo palkka.ja osalla melkeen 4000euroo.ei kai nyt kellekään makseta"alempaa luokkaa".EN USKO!!!mut onneksi kaikilla on vähintään yliopisto tausta ja osa mensan jäseniä joten ei tuu ongelmii tuon tilinauhan lukemisen kanssa.koettakaa nyt kestää!!

    Äänestä

  • loretta" kirjoitti:

    Palkkanauha kannattaa opetella lukemaan ja jos ei muuten onnistu niin luottamusmies/nainen avuksi. Omia puoliaan kannattaa pitää eikä "saavutetuista" eduista pidä tinkiä koska jos kerran annat periksi jossain niin aina saat antaa. Nykypäivänä mitään et saa jos et itse VAADI. Vaikka ollaan turvallisuusalalla töissä ja rehellisyyden luulisi kuuluvan alan perushyveisiin niin pomon joulubonusten saanti on sen verran tärkeä juttu että varmasti koitaa vejättää jos pystyy. Ollan tarkkoina ja pidetään puoliamme prkl.

    Äänestä

Tiimin perustaja (jätetäänpä nimet nyt kuitenkin mainitsematta) on kusettanut palkoissa Tiimin alkuajoista lähtien ihan niin paljon kuin vain on kehdannut ja syyttänyt järjestäytyviä vartijoita agitaattoreiksi ja ties miksi punakaartilaisiksi. Asiasta (asiakkaiden kaksoislaskutuksesta) huomautettuani sainkin sitten lähteä katselemaan "muita hommia"... Alan metkuihin kouluttautunut alainen oli silloin (ja lienee edelleenkin) se suurin kauhistus.

Hattua pitää nostaa kun jaksatte tuollaista perseeseenvetämistä ihan miten päin vain (siis alalla yleensä, ei vain Tiimillä). Ja sitäpaitti T taisi jo vetäytyä ainakin tulosvastuusta...

Äänestä

Lue tes siellä löytyy kaikki tarvittava tieto palkkaasioista

Ota yhteys omaan liittoosi, kyllä ne neuvoo

Kysäseppä Esimieheltäsi miksi näin .Kysyvä ei tieltä eksy

Ei se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiimiläinen kirjoitti:

Olis kiva tietää et mikä on idea kun palkka tilastoja ei yhtään katsota?
Sekä minua että muita tuntemiani vartijoita on kusetettu suoraan sanoen aika monessakin erinäisissä asioissa. kuten esim:sanottu että on palkkataso 4 ja ilmennyt myöhemmin että taso onkin 3. tilille tullut raha ollut pienempi mitä tilinauhassa on ilmoitettu! olisin utelias tietämään että kuinka monessa yrityksessä näin on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu