Olemme lähdössä viikon päästä kyseiseen hotelliin lomailemaan. Seurueeseemme kuuluu yksi vannoutunut oluen ystävä ja egyptin alkoholipolitiikan ollessa aika tiukka, huolenaiheenamme onkin, mistä saada äijälle olutta? Ymmärtääkseni tax free kauppakin on juuri kaupungin toisella puolella. Siispä saimme selville, että tämän kyseisen hotellin baari, "1001 Nights" nimeltään, myisi paikallista Stellaa ulos noin 7 punnan pullohintaan? Pitääkö paikkansa? Millainen tämä kyseinen hotelli muuten on? Meillä on puolihoito, joten millaiset ovat ruuat? Mihin aikaan aamiainen ja illallinen tarjoillaan? Muilta osin seuruetta kun olemme ihan tavallinen lapsiperhe plus muutama ylimääräinen...
Shedwan golden beach
Saga
1
586
Vastaukset
- joli
Hotelli hyvä.Puutarha upea.Aktiviteetteja paljon.Olutta kannattaa varmaan viedä Vantaan kentältä mukana läpinäkymättömässä kassissa.Perillä olut maksaa maltaita eli pieni tölkki noin 9,5 puntaa ( noin 9 vanhaa markkaa)Varottava on jalla-jalla busseja jotka muuttuvat kesken matkan takseiksi ja hinta voi muuttua 10-kertaiseksi.Laittavat ovet lukkoon,eivätkä päästä pois ennenkuin maksat.Huijaritakseissa on yleensä myös apukuski.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2493182Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell191780Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231453Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1381312- 1041268
- 801268
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531072Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135982
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967