Nyt alkaa ikä (50) tuntua. Miesystäväni löydettiin tänään kotoaan kuolleena - ilmeisesti sairauskohtaus avauksessa selviää. Tähän asti olen kuvitellut olevani nuori, terve ilman huolen häivää. Nyt tuntuu, että olen tähän asti ollut todella onnekas ja suorastaan pumpulissa kasvanut. Miten rakkaan yhtäkkisestä menetyksestä selviää?
Miten eteenpäin?
Molla64
794
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei selviä.
Mene lekurille aamusta. Ei sieltä oikein muuta apua ehkä saa, kuin pillereitä, mutta sekin parempi, kuin ei mitään. Jos olet uskis, kirkosta saa apua. Parashan se olisi, jos olisi sukua tai muuta läheistä, kaikilla vaan ei ole nykyaikana. Netistä voi löytää keskustelupalstoja, joista apua, ne ei sijaitse tässä portaalissa.
Ainoa, mikä auttaa varmasti on aika. Se vaan vie aikansa, ei siitä ensiavuksi ole.
Surunvalitteluni.
=DW=
Hei!
Mieheni myös äkillisesti kuollut vähän päälle viisikymppisenä.
Mitään perussairauksia ei ollut....vähän samanlainen fiilis kuin sinulla...
Itse vielä piirun verran alle 50, mutta on alkanut elämä mietityttämään.
Vielähän sitä pitäisi olla vuosia edessä...mutta juuri nyt ei siltä tunnu.
Voimia sulle!!!
Itselleni ei tulisi mieleenkään tulla palstalle tuota kertomaan....
Ei tainnut olla ihan niin rakas mies, sittenkään, koska olet huolissasi enempi itsestäsi ja selviämisestäsi :-/
Mutta, ikävä juttu sille miehelle vaikka olisi ollut vanhakin (oman ikäsihän mainitsitkin heti alkuun kun aloitit juttusi).
Toivottavasti oli elänyt elämänsä onnellisena!
Aloittajalle. Otan osaa suruusi. Jokainen päivä ja jokainen läheinen on lahja. Voit juhlistaa ystäväsi elämää miettimällä mitä kaikkea hyvää hänellä oli elämässään. Jokaisella on jotain hyvää. Yksin se, että on elossa ja että on saanut elää, on lahja ja ilon aihe.
Sinuna hiljentyisin omaan suruuni, esim menemällä jumalanpalvelukseen. Tai tee, mikä sinusta tuntuu luontevalta.
Etene huolehtien itsestäsi: syö hyvää, ravitsevaa ruokaa, nuku riittävästi ja liiku säännöllisesti. Näillä pötkii jo pitkälle ja varsinkin, jos on onnellisten tähtien alla syntynyt ja elänyt tähänkin asti.
Kuolemantapaus tuottaa tietysti surua, mutta ne kumpikin kuuluvat elämään, kuolema ja suru. Sen, joka jäi tänne vielä, kuuluu jatkaa elämää eteenpäin eikä jäädä märehtimään menneitä ja menetyksiä loputtomasti.
Kiitos lämpimistä ajatuksista. Osanottoni myös saman kokeneille. Niin paljon sattuu, mutta olen onnellinen siitä, että sain pitää Hänet elämässäni näiden muutaman vuoden ajan.
Mulla on astma,allergia, masennus , migreeni, valkopälvi, palleatyrä, harmaakaihi , skolioosi, palleatyrä ,skitsoidinen mielihäiriö, alentunut sokerinsieto sekä vielä sappirakko leikattu pois.
Ikää tuli 50 v elokuussa ja työkyvyttömyyseläkkeellä olen ollut jo noin puolitoista vuotta.
Verenpaineeni on normaali.