Kuvaillaan uskomuksiamme!

Kyselijä

Olisi kiinnostavaa lukea mihin te palstalaiset uskotte, joten pistetäänpä eri uskomuksemme listana esille.


Minun uskomuksiani:
-uskon jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään (ei kuitenkaan taivasta tai helvettiä, vain Jokin johon menemme.)
-uskon että on olemassa henkiä.
-uskon toteemieläimiin.
-uskon että sekä ihmisillä että eläimillä on sielut (vaihtoehtoisesti jonkinlainen "energia" tai henki).
-en usko mihinkään tiettyyn jumalaan, vaan minun mukaani luonto on jumala itsessään.

En ole lokeroinut itseäni mihinkään tiettyyn uskontoon, sillä en yksinkertaisesti tiedä onko minun uskomuksiini sopivaa olemassa. Jos joku tietää, kertoisitko? :)


Ja nyt teidän vuoronne.

1

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nti Kuutamo

      Uskon sielunvaellukseen, koska minulla on paljon muistoja edellisistä elämistäni. se, etteivät kaikki kuitenkaan muista elämiään, johtuu kuitenkin mielestäni ihmisestä itsestään, siitä kuinka herkkä on. Sielunvaelluksen vuoksi uskon eläinten sieluihin, koska itse olen kokenut olleeni eläin.

      Luulen myös, että jokaisella ihmisellä on "joku toinen", toteemieläin tai suojelushenki, ehkäpä jopa demoni olkapäällä. Uskon myös erinnäisiin henkiin, demoneihin, maahisiin ym, ja että toiset ihmiset ovat herkempiä aistimaan ne.

      Toisaalta uskon kohtaloon, mutta en niin, että jokainen elämämme hetki on ennalta määrätty, vain ennemminkin että jotkut tärkeät asiat ovat, kuten saako lapsia, milloin kuolee ym.

      Läheisiä uskontoja minulle ovat intiaanien uskomukset, luonnon voimat, ja ihmisten piilevät kyvyt. Lisäksi suomen oma mytologia (ahti, tapio, hiisi ym.) ovat kovin mieleeni, koska luulen että kaikessa olevassa on jonkinlainen henki.

      En tiedä tajusiko kukaan muu, mutta itselleni asiat ovat varsin kirkkaat, ja sehän oikeastaan on koko jutun tarkoituskin, eikö? Ei kukaan muu voi ymmärtää mieltämme kuin me itse... Tai jotain sinne päin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe